Ympäristössä

Suomenlahdelle ennakoidaan pahaa leväkesää. Suomen ympäristökeskuksen leväennusteessa isossa osassa Suomenlahtea leväriski on suuri. Näiden ennusteiden ei toivoisi toteutuvan, mutta toisaalta ne muistuttavat meitä siitä, että Itämeren tila on edelleen heikko.
Surkeinta on se, että vaikka päästöjä vähennetään, meren tila kohenee tuskastuttavan hitaasti. Toivoa paremmasta on vaikea ylläpitää, kun muutosta ei näy. Pitäisi vain jaksaa uskoa, että kun päästöjä vähennetään tarpeeksi, meren tila pikkuhiljaa paranee. Jos emme itse saa nauttia tuloksista, niin ehkä lapsemme saavat.
EU:n seuraavalle maataloustukikaudelle lankeaa paljon paineita. Moneen kertaan on jo todettu, että nykyinen maatalouden ympäristötuki on ollut täysin tehoton. Seuraavalta kaudelta pitää jo vaatia täsmätoimia, jotka oikeasti pienentävät maatalouden ravinnepäästöjä.
Meren pohjaan on varastoitunut niin paljon ravinteita, että ne riittävät ylläpitämään kuormitusta vielä pitkään, vaikka kaikki päästöt lopetettaisiin heti tänään. Aika utopistiselta tuntuu tuo EU:n meristrategian tavoite saada Itämeri hyvään tilaan vuoteen 2020 mennessä. Määräaikaa joudutaan taatusti siirtämään, mutta toivottavasti sitä kohti edes tosissaan pyritään.
Jos heinäkuussa rannoillamme lilluu vuosien tauon jälkeen sakea levämössö, se toivottavasti antaa uutta puhtia päästövähennyksiin.
Kun on vuosikausia tehnyt uutisia Itämeren surkeasta tilasta, alkaa jo kaivata jotain uutta kerrottavaa. “Itämeren ihmepelastuminen”, “Yllätyskäänne Itämeren tilassa”, “Levät katosivat”, “Maatalouden päästöt Itämereen romahtivat”, “Myrkyttömät silakat palasivat”, “Puolan päästöt puolittuivat” -- mielessä olisi paljon otsikoita, joista haluaisin joskus päästä tekemään juttua. Vai jäävätköhän nuo tarinat tulevien toimittajapolvien tehtäväksi?

Merimetsokiistoissa ollaan pääsemässä perimmäisten kysymysten äärelle. Ammattikalastajat ovat tuohtuneita, kun merimetsot popsivat heidän kalansa. Mutta ovatko kalat kalastajien omaisuutta?Tuskin ainakaan ennen kuin ne ovat tarttuneet kalastajan verkkoon. Linnuilla on siis yhtä suuri oikeus kaloihin kuin kalastajillakin. Ihan näin yksinkertainen ei asia tietenkään ole. Niin kalastajille kuin merimetsoillekin pitää järjestää elämisen edellytykset.
Viime keväänä saatiin jo jonkinlainen välirauha aikaan, kun merimetsojen häätäminen sallittiin joillakin kalastusalueilla. Tänä keväänä lupien myöntäminen venyi niin pitkään, ettei häätötoimia ehditty toteuttaa. Syksyisiä ampumalupiakin kiristettiin, koska Turun hallinto-oikeuden mielestä viime keväänä lupia myönnettiin liian hölläkätisesti.
Linja on siis edelleen hakusessa. Kaikkien etu kuitenkin olisi, jos yhteiset toimintatavat löytyisivät. Viime vuonna laittomat pesien hävitykset vähentyivät selvästi, kun häirintälupia myönnettiin. Nyt on jälleen suuri riski sille, että joku ottaa oikeuden omiin käsiinsä.
Muitakin ratkaisuja voi löytyä. Tutkijoiden mukaan Ruotsin järvialueella kalastajien saaliit ovat kasvaneet merimetsoista huolimatta. Tähän päästiin nostamalla verkkojen silmäkokoa ja kuhan alamittaa. Tästä Suomessa ei ole vielä edes aloitettu keskustelua.
Uuden lisän ongelmakenttään tuovat Eviran tuoreet tutkimustulokset kalojen myrkyistä. Isojen silakoiden dioksiinipitoisuus ei enää yllätä ketään, mutta muiden kalojen myrkyllisyys huolestuttaa. Helsingin Vanhankaupunginlahden ahvenet ovat syömäkelvottomia. Porin ja Kotkan edustan kaloista löytyi myös myrkkyjä. Pelottavinta on se, ettei läheskään kaikkia meri- tai järvialueita ole tutkittu tarkasti. Myrkkykaloja voi siis olla muuallakin. Ja taas päästään tähän: mitä enää uskaltaa syödä, kun kaikki on täynnä myrkkyjä, lisäaineita, säteilyä ja ties mitä. Taitaa olla hyvä, että merimetsot toimivat kalojen esimaistajina.

Viime viikolla työnsä jättänyt Matti Vanhasen työryhmä uskoo, että Saaristomeri saadaan hyvään kuntoon kymmenessä vuodessa. Saadaan, jos kaikki mahdolliset keinot otetaan käyttöön. Niitä keinojakin työryhmä listasi laidasta laitaan.
Myönteistä kuulla, että joku ihan todella uskoo, että meren tilaa voidaan parantaa, kun oikeasti ryhdytään töihin.
Virkistävä asetelma sekin, että entinen pääministeri vaatii seuraavaa hallitusta sitoutumaan Itämeren pelastamiseen. Ja uskoo pitkällä politiikan kokemuksella, ettei yksikään puolue halua profiloitua Itämeren suojelun vastustajaksi. Jos näin hyvin on, Itämeri-lobbaus on lopultakin onnistunut hyvin. Meren huono tila on saatu ujutettua myös poliitikkojen tietoisuuteen.
Takana ovat ne ajat, jolloin muistettiin aina, että “se Pietari” on kuitenkin kaikkein pahin meren likaaja. Pietarissa on nopeaan tahtiin (tosin toki suomalaisten tuella) nostettu vedenpuhdistus hyvälle tasolle. Vaikka Pietarissa tehtäisiin mitä, se ei Saaristomerta pelasta. Siihen vaikuttavat toimet meidän pitää tehdä ihan itse.
Työryhmän tiedotustilaisuus oli siinäkin mielessä kiinnostava, että työryhmän puheenjohtaja sekä raportin vastaanottaneet ministerit Lehtomäki ja Anttila edustavat kaikki Keskustaa. Suomessa on todellakin tapahtunut muutosta ja kehitystä, kun kolme Keskusta-vaikuttajaa pohtii yhdessä, miten maatalouden ravinnepäästöt saadaan kuriin! Ja kaikki vielä uskovat, että se on mahdollista.
Tutkijat toki muistuttavat, että yhdeksässä vuodessa ei saada ihmeitä aikaan. Varmasti Saaristomeren tilaa voidaan tuossa ajassa parantaa, mutta hyvän tilan saavuttaminen ei ole vielä kirkossa kuulutettu.
Myönteistä joka tapauksessa, että vuosien kiistelyn jälkeen on päästy siihen vaiheeseen, että on koottu pitkä lista toimenpiteitä, joiden avulla meren tilaa voidaan parantaa ja Suomesta kehittää ravinnekierron mallimaata.
Nyt sitten odotetaan, rupeaako seuraava hallitus toteuttamaan urakkaa.