Suomenlahden hapetuskokeilu Raaseporin edustalla on mielenkiintoinen hanke. Olisihan se hienoa, jos hapettimien avulla voitaisiin nopeuttaa huonoimmassa tilassa olevien merialueiden elpymistä. Ennenkuin tuo vaihtoehto on -- jos ylipäätään koskaan on -- tarjolla, edessä on monta muttaa.
Ensimmäiset tulokset ovat lupaavia, mutta tutkimus on vielä kesken eikä lopullisia johtopäätöksiä ole tehty.
Poliitikot tuntuvat olevan melkoisen innostuneita hankkeesta, mutta johtuukohan se siitä, että tekninen ratkaisu ongelmaan tuntuu huomattavasti helpommalta kuin merta saastuttavien päästöjen vähentäminen. Poliitikkojen mielestä Itämeren täyttäminen hapettimilla on paljon helpompaa kuin maatalouden päästöleikkaukset? Asiantuntijat kuitenkin muistuttavat joka käänteessä, ettei päästövähennyksiä voi korvata hapettimilla. Ne tarjoaisivat parhaimmillaankin vain ensiapua.
Yhdellä hapettimella voitaisiin kenties pitää neliökilometrin kokoinen merialue hapellisena, mutta ihan ilmaista se ei kyllä ole. Hapetuskokeen laitteet maksavat 40 000 euroa kappale. Lisäksi tarvitaan sähköä. Moniko mökinomistaja olisi valmis maksamaan noin paljon mökkirannan tilan kohenemisesta?
Merialueen tila voi hapetuksen ansiosta parantua, mutta säilyykö hyvä tila, jos hapetus lopetetaan? Vastauksia ei vielä ole, mutta on mahdollista, että hapettimien pitäisi pyöriä vuosia tai jatkuvasti, jotta alueen parantunut tila säilyisi.
Vaikka muttia on paljon, on hyvä, että asia selvitetään perusteellisesti. Aiemmin hapetus niputettiin samaan luokkaan kuin ideat Tanskan salmien räjäyttämisestä Itämeren tilan parantamiseksi. Molemmat ajatukset ovat sitä paitsi peräisin ruotsalaistutkijoilta. Tuskin hapetuksen mahdollisuuksia edes selvitettäisiin, jos Ruotsin luonnonhoitovirasto ei olisi ryhtynyt hankkeen maksajaksi.
Hullujakin ideoita tarvitaan myös Itämeren pelastamisessa. Vanhat konstit tuntuvat tuottavan tulosta niin hitaasti, että mikä tahansa uusi idea tuntuu virkistävältä. Eivät ne ainakaan enää voi Itämeren tilaa huonontaa.