Ilmastokeskustelu on tehnyt parissa kuukaudessa mielenkiintoisen täyskäännöksen. Kööpenhaminaan lähdettiin siinä uskossa, että nyt tehdään uusi ilmastosopimus ja otetaan ongelma haltuun. Toisin kävi. Pettymyksen jälkeen on juostu lujaa taaksepäin. Nyt on jälleen palattu keskustelemaan siitä, onko koko ilmastonmuutosta. Ja jos on, onko se ihmisen aiheuttamaa. Kun ei kerran pystytty ratkaisemaan ongelmaa, etsitään viimeinen oljenkorsi, johon vielä voi takertua. Eihän sitä ilmastonmuutosta ollutkaan. Kaikkien aikojen talvi ja lunta ennätysmäärät joka puolella -- mitä lämpenemistä se tällainen on? Säätä ja ilmastoa ei tosin pitäisi sotkea keskenään: kunnon talvi mahtuu hyvinkin myös lämpenevän ilmaston kanssa samaan malliin. Lämpenemisen myötä tällaisia talvia vain tulee eteen entistä harvemmin.
Hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n uskottavuus murenee viikko viikolta. Raporteista on löytynyt virheitä. Aika kummallista tosin olisi, ellei niitä olisi. Kyseessä on sentään 3000 sivua tekstiä. Se on tietenkin helppo unohtaa, ettei IPCC tee omaa tutkimusta vaan kerää yksiin kansiin tuhansien tutkijoiden tuloksia. Päättäjien on ilmeisesti kuitenkin helpompi tutkia yhtä jättiopusta kuin perehtyä erikseen kaikkeen maailmalla tehtyyn tutkimukseen. Löydettyjen muutamien virheiden takia koko opusta vaaditaan nyt heitettäväksi romukoppaan. Vaikka niin tehtäisiin, jäljelle jää kuitenkin se tosiasia, että yksittäisistä virheistä huolimatta valtaosa maailman ilmastotutkijoista on tehnyt luotettavaa tutkimusta, joka edelleen todistaa että ilmasto lämpenee. Vaikka IPCC:n toiminnassa on varmasti paljon parantamisen varaa, se ei muuta sitä tosiasiaa, että ilmasto lämpenee. Siitä julkaistaan päivittäin uusia tutkimustuloksia. Juuri nyt kukaan vain ei halua kuulla niitä.
Vaikka hallitusten välinen ilmastopaneeli on menettänyt arvovaltaansa ja uskottavuuttaan, ilmastonmuutos ei ole kadonnut mihinkään.
Ilmastoskeptikot elävät jälleen kulta-aikaansa. Heitä halutaan kuulla ja heidän mielipiteilleen annetaan tilaa. Vaikutelma on tosin vähän sama kuin se, että jokaisessa politiikkaa käsittelevässä jutussa esitettäisiin myös SKP:n mielipide asiaan (vai onko SKP:ta enää olemassakaan?). Sekin tuppaa unohtumaan, että esimerkiksi Yhdysvalloissa muunmuassa öljyteollisuus on ollut ilmastoskeptikoiden työn päärahoittaja. Epäilijöillä on siis myös omat motiivinsa.
Lopullinen totuus ovat tietenkin gallupit. Kansasta niin ja niin monta prosenttia ei usko ilmastonmuutokseen -- ilmastonmuutosta ei siis ole. Kunpa asia olisikin noin yksinkertainen! Jos valtaosa kansasta uskoo, että maapallo on pannukakku, onko se totuus? Sen sijaan kansan mielipide vaikuttaa suoraan poliitikkojen toimintaan. Jos äänestäjät eivät tue päättäjiä, ilmastonmuutoksen vastaisia toimia lykätään hamaan tulevaisuuteen, vaikkei siihen olisi varaa.
Tiede, politiikka ja mielipiteet sekoittuvat iloisesti keskenään ja kohta kukaan ei enää muista, mistä kaikki alkoikaan. Eikä varsinkaan sitä, että ongelma on edelleen ratkaisematta.
-
Ympäristössä
Ympäristötoimittaja Päivi Mäki-Petäjä raportoi blogissaan maalla, merellä ja ilmassa. Ympäristössä-blogi pohtii kuluttajille tärkeitä valintoja, luontoa, eläimiä ja elämää.
Aiheet
- Ilmasto (18)
- Itämeri (14)
- Jätteet (10)
- Kuluttaminen (15)
- Luonto (19)
- Merikotkat (2)
- Yleinen (24)
-
Kaikki blogit
-
MTV3.fi blogit - Uutiset
-
MTV3.fi blogit - Urheilu
-
MTV3.fi blogit - AVA
-
MTV3.fi blogit - Koti
-
MTV3.fi blogit - Makuja
-
MTV3.fi blogit - Keventäjät
-
MTV3.fi faniblogit
Blogien etusivulle »

















IPCC ei tosiaan tee omaa tutkimusta vaan kerää muiden tekemiä tutkimuksia, ja sitä se tekee hyvin yksipuolisesti, onhan IPCC tarkoituskin arvioida ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Se että ihmisen syyllisyydestä ei vieläkään ole mitään todisteita niin se ei IPCC:tä haittaa pätkääkään. IPCC:n virheet (jotka lasketaan jo kymmenissä) ei olisi niin vakavia jos ne olis tahattomia, mutta kun ne on ihan tahallista vääristelyä. . IPCC:ssä ei todellakaan ole 2500 tutkijaa, vaan 20% oli edes jotain koulutusta ilmastoasoista ja vielä pienempi osuus oli varsinaisia tutkijoita, joista moni onkin eronnut kun heitä ei kuunneltu.
Mainittakoon että IPCC:n ’tietellisiin’ raportteihin oli kelpuutettu mm WWF:n ja Greenpeacen poliittista propagandaa.
IPCC kun ei ole mikään tiedeyhteisö vaan poliittinen lobbarijärjestä joka on alunperinkin luotu vain lobbausta varten
http://scienceandpublicpolicy.org/images/stories/papers/originals/climate_science_corrupted.pdf
Ilmastonmuutos ei ole kadonnut mihinkään, eikä varmasti tule katoamaankaan mihinkään, eikä kukaan itse ilmastonmuutosta kiellä, sensijaan se että se olisi ihmisten aiheuttamaa ja että siitä seuraisi katastrofi ellemme aja länsimaista yhteiskuntaa alas niin se on vähintäänkin kyseenalainen väittämä.
Suositteleen lukemaan esim Ian Plimerin kirjan ’Heaven and Earth’ sisältää yli 2500 viitettä tieteellisiin tutkimuksiin.
Mitä tulee rahoitukseen, niin katsoppa vaan ketkä ovat rahoittaneet kööpenhaminan kokousta ja CRU:ta ja muita vastaavia instansseja, löytyy mm sellaisia nimiä kuten British Petroleum, Shell, Maersk Oil, Conoco Phillips ja monia muita isoja öljy- ja energiayhtiöitä.
Tästäkin blogista herää kysymys että mihin on kadonnut toimittajien puolueettomuus ja ylipäätänsä tutkiva journalismi? Näyttä siltä että kaikki toimittajat ovat täysin kritiikittä nielleet Al Goren ja IPCC:n poliittisen propagandan.
Hei
Kun olet noin vakuuttunut ilmaston lämpenemisestä, voisit kysyä noilta asiantuntijoilta onko lämpötilamittausten tarkkuus (epämääräisyys) sitä luokkaa, että mahdollinen lämpeneminen olisi jo havittavissa. Vai onko mahdollinen muutos vielä niin pieni, ettei sitä luotettavasti voi mittauksista nähdä. Jos tämä on tosi, kannattaisi ehkä odottaa kunnes saadaan luotettava mittaustulos. Sitä ei kovin moni oikein tiedä miten vaikeaa tarkka lämpötilan mittaaminen on
Vaikka ilmasto olisikin lämpenemässä, niin kuinkahan iso osa tästä lämpenemisestä on oikeasti ihmisen aiheuttamaa? Toinen hyvä kysymys olisi se, pitäisikö ihmisen puuttua luonnon kiertokulkuun?
Olen itse sitä mieltä, että Suomessa on täysin kritiikittä mesottu ilmastonmuutoksen puolesta, ja Kööpenhaminassa oltiin jo valmiita tarjoamaan tolkuttomia summia meidän suomalaisten rahoja niille ”kehitysmaille”, jotka ensin veivät suomalaisen työn ja näköjään lopuksi rahat. Nostan hattua, sillä se on 2000-luvun onnistunein puhallus.
Mikä taho on hyötynyt eniten tästä ilmaston lämpenemisen pelottelusta?
Ydinvoimateollisuus! USA:ssa rakenetaan uutta ydinvoimalaitosta 30 vuoden tauon jälkeen. Suomessa keskustellaan tarvitaanko 1, 2 vai 3 ydinvoimalaa, ei siitä tarvitaanko ylipäätänsä lisää ydinvoimaa!
Toinen asia on myös se että pitääkö Suomen taas olla eturintamassa pelastamassa maapalloa? Suomen ilmastossa parin asteen lämpeneminen olisi vain etu!
Kuinka voi olla että Suomen politikot ovat eturintamassa lupaamassa päästöjen vähentämisiä ja antamassa tukea kehitysmaille kun USA, Venäjä, Kiina, Brasillia, Intia jne. eivät käytänössä ole lupautuneet mihinkään päästöjen vähentämisiin ja jos antavat tukea muille maille, niin kyse on jo olemassaolevista tukiohjelmista.
Vielä mielenkiintoisempi kysymys on EU:n sisäinen taakanjako! Nyt Suomi ja Ruotsi ovat luvanneet vähentää jo enestään vähiä päästöjä suhteessa enmmän kuin isot suursaastuttajat Saksa, Ranska, Iso-Britannia jne.
Uudet Itä-Eurooppalaiset EU:n jäsenmaat eivät myöskään ole päästöjä paljoa vähentämässä ja tukieurojakin ovat hamuamassa mieluimmin itselleen kuin jakamassa niitä Afrikan tai Aasian köyhille maille.
Mielestäni ympäristöä pitää kyllä suojella ja energiaa säästää mutta järkevästi ja taloudellisesti.Tästä esimerkkinä on jätteiden poltto.
On aivan käsittämätöntä että jotkut ”luononsuojelijat” vastustavat jätteiden polttoa ideologisista syistä! Heidän mielestään jätteiden poltto muka lisäisi jätteiden syntyä ja vähentäisi kierrätystä. Siksi on tämän ideologian mukaan on parempi viedä jätteet maatumaan kaatopaikoille jolloin mm. metaanikaasut vapautuu ilmakehään sen sijaan että niistä saataisiin energiaa!!!
Ettei koko ilmastonmuutos supistu pelkästään luonnollisten prosessien aikaansaannokseksi, niin täytyy muistaa, että ihmissuvun räjähdysmäinen lisääntyminen muuttaa ympäristöä siitä alkuperäisestä luonnollisesta ennen kaikkea maankäyttömuutoksien kautta.
Kaupungistuminen, metsien raivaukset, vesistömuutokset y.m. näkyvät muutoksina paikallisissa (alueellisessa) ilmastoissa. Sen sijaan globaaliin ilmastoon ihminen on sittenkin aurinkoon nähden hyvin hyvin pieni tekijä.
IPCC:n ”ennustukset” kuten myös meidän Ilmatieteenlaitoksemme samaiset esitykset ovat vain epätoivoisia yrityksiä pakottaa maapallon ilmasto puutteellisiin fysikaalisiin kaavoihin. Vielä hullumpaa on kuvittelu, että ihminen tempuillaan pystyisi säätämään ilmastoa halutun laiseksi – mikähän sekin olisi?