Jättipäästö ruokkii Suomenlahden leviä

Julkaistu 19.1.2012 kirjoittajalta ymparistossa

Luoteis-Venäjällä paljastunut uusi Suomenlahtea saastuttava päästölähde on ikävin uutinen pitkiin aikoihin. Se herättää kysymyksiä siitä, miten tällaista ylipäätään voi tapahtua? Miten noin suuri päästölähde -- suurempi kuin Suomen vuotuiset päästöt -- voi pysyä salassa? Entä kuinka paljon lisää salattuja päästölähteitä Venäjältä vielä löytyy? Venäjällä näköjään kaikki on mahdollista.
Jo useamman vuoden ajan venäläisviranomaiset ovat kyllä raportoineet Luga-joelta korkeita fosforipitoisuuksia. Niiden lähdettä ei vain ole haluttu tai osattu selvittää. Aiempi mittauspiste kuulemma oli sopivasti lannoitetehtaan yläpuolella. Vasta kun suomalaistutkijat kouluttivat venäläisiä kollegoita näytteenotossa, mittauspisteet saatiin siirrettyä järkeviin paikkoihin. Samalla löytyi päästöjen lähde.
Aiemmin Venäjä ei ole juuri päästänyt muiden maiden tutkijoita tekemään mittauksia omille alueilleen. Vaikka Suomessa tehdään jatkuvasti monenlaisia mittauksia Itämeren tilasta, ei näinkään suurta päästölähdettä pysty erottamaan Suomen puolelta.
Onni onnettomuudessa on se, että periaatteessa tällaisen päästölähteen kuriin saaminen on helppoa. Päästöojan fosfaattifosforin voisi helposti saostaa kemikaaleilla. Tarvitaan vai puhdistamo. Ja rahat sen rakentamiseen. Ensin pitää kuitenkin saada aikaan päätös siitä, että sellainen halutaan rakentaa. Ihan hetkessä asia tuskin Venäjällä etenee.
Seuraavaksi päästöjä mitataan lisää. Venäläisviranomaiset eivät onneksi kiistä päästölähteen olemassaoloa, mutta haluavat lisää mittauksia asian tarkemmaksi selvittämiseksi. Suomalaistutkijat ovat yhtä mieltä uusien mittausten tarpeellisuudesta. Nykyarviot päästön koosta -- suurin yksittäinen päästölähde Itämeren alueella -- perustuvat kolmen kuukauden mittauksiin.
Suomenlahden tilan kannalta puhdistamon rakentaminen olisi ehdottomasti kustannustehokas ratkaisu. Aiempien kokemusten mukaan asia voi edetä, jos muut Itämeren valtiot ryhtyvät rahoittamaan ja edistämään hanketta. Mitä nopeammin tämä valtava päästölähde saadaan suljettua, sitä nopeammin Suomenlahden tila voi kohentua. Ja mitä kauemmin puhdistamoa joudutaan odottamaan, sitä kauemmas toiveet paremmasta meren tilasta siirtyvät.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 2 kommenttia

Ilmasto ei pelastunut, mutta oikea suunta löytyi

Julkaistu 11.12.2011 kirjoittajalta ymparistossa

Durbanin ilmastokokouksessa nuijittiin lopulta sopu pöytään kello viisi tänä aamuna. Neuvottelut venyivät puolitoista vuorokautta suunniteltua pidemmiksi ja se on jopa YK:n mittapuulla ennätysmäisen pitkä jatkoaika. Onneksi sentään jotain saatiin aikaan, ettei neuvottelijoita valvotettu turhaan kolmea yötä peräkkäin.
EU:lle eurokriisin ratkaiseminen tuntuu tällä hetkellä olevan huomattavasti vaikeampaa kuin maailman pelastaminen. EU vaati Durbanissa alusta asti kaikkia maita sitoutumaan uuden, kaikkia maita velvoittavan ilmastosopimuksen solmimiseen vuonna 2015. Vastineeksi EU lupasi suostua ensi vuonna päättyvän Kioton ilmastosopimuksen jatkoon. Historiallisena voi pitää sitä, että kehitysmaat liittoutuivat EU:n kanssa yhteiseen tavoitteeseen. Aiemmin teollisuusmaat ja kehitysmaat ovat ilmastoneuvotteluissa pysytelleet tiukasti omissa ryhmissään. Tämä uusi liitto loi paineita Yhdysvalloille, Kiinalle ja Intialle suostua lieventämään kantojaan.
Näissä oloissa kokouksen lopputulosta voi pitää hyvänä. Kaikki maat ovat nyt sitoutuneet yhden yhteisen päästövähennyssopimuksen solmimiseen. Kioton sopimukselle saatiin myös jatkokausi eikä ainoaa voimassa olevaa päästövähennyksiin velvoittavaa sopimusta tarvinnut haudata. Ainakin muutamat maat siis vähentävät päästöjään uutta sopimusta odotellessa.
Puutteita tosin on myös runsaasti. Ensinnäkään mistään uusista päästövähennystavoitteista ei sovittu. Maiden tähän mennessä antamat päästövähennyslupaukset eivät riitä pysäyttämään ilmastonmuutosta kahteen asteeseen. Kun uusi ilmastosopimus solmitaan vuonna 2015, voi kestää vuoteen 2020 ennenkuin se saadaan voimaan. Tutkijoiden mielestä maailman päästöt pitäisi kääntää laskuun vuoteen 2015 mennessä, joten kahden asteen tavoite uhkaa karata käsistä.
Toiseksi sopimustekstin kirjaus uuden sopimuksen laillisesta sitovuudesta on epämääräinen. Jotta Yhdysvallat saatiin mukaan, tekstissä ei mainita sanaparia “laillisesti sitova”. Porsaanreikä on siis olemassa sille, ettei uusi sopimus pakottaisikaan maita toteuttamaan tarvittavia päästövähennyksiä.
Kolmanneksi vaikka Kioton sopimuksen toisesta kaudesta sovittiin, siinä on mukana EU:n lisäksi vain muutama maa. Niiden osuus maailman päästöistä on vain 16 prosentin luokkaa. Ilmasto ei pelastu, vaikka nuo maat vähentäisivät päästöjään kuinka ahkerasti.
Nyt on siis saatu aikaan hieno raami uudelle ilmastosopimukselle, mutta seuraavaksi siihen pitäisi saada jotain sisältöä. Ilmastonmuutoksen torjumisesta on nyt neuvoteltu jo 20 vuotta. Vaikka loppu häämöttää, seuraavien vuosien kokouksiin jäi vielä suuri määrä avoimia kysymyksiä.

Tallennettu kategorioihin Ilmasto, Yleinen | 1 kommentti

Ilmastoennätykset rikki – ratkaisut hukassa

Julkaistu 30.11.2011 kirjoittajalta ymparistossa

Maailman Ilmatieteen järjestön WMO:n mukaan tämä vuosi on ennätyslämmin. Mittausten mukaan vuosi 2011 kirjataan kymmenenneksi lämpimimmäksi vuoden 1850 jälkeen, jolloin mittaukset alkoivat. 13 lämpimintä vuotta on mitattu viimeisten 15 vuoden aikana.
Ilmakehässä on nyt ennätysmäärä kasvihuonekaasuja. Nyt ollaan jo lähellä rajaa, jolloin ilmaston lämpenemistä ei pystytä enää rajoittamaan kahteen asteeseen.
Arktinen merijää on taas sulanut ennätysvauhtia. Määrällisesti jäätä on mitattu toiseksi vähäisin määrä (ennätysvähän mitattiin vuonna 2007), mutta jään ohuusennätys saavutettiin.
Sään ääri-ilmiöitä on tänä syksynä nähty poikkeuksellisen paljon: tulvia Thaimaassa, kuivuutta Keniassa, tulvia Australiassa, kuivuutta Somaliassa, rankkasateita Italiassa, myrskytuhoja Meksikossa, ennätyssateita Brasiliassa, aikainen lumimyrsky Yhdysvalloissa ja niin edelleen.
Monenlaisia ennätyksiä on siis rikottu.
Ongelma on olemassa ja tiedossa, mutta ratkaisut hukassa.
Maailman ilmastoneuvottelijat kokoustavat parhaillaan Durbanissa. Odotukset eivät ole korkealla.
Saattaa olla, että Kioton sopimus haudataan Durbanissa, jos sen jatkosta ei saada sovittua.
Ei sillä, että Kioton sopimus olisi mitenkään erinomaisen hyvä -- eihän se kata kuin murto-osan maailman päästöistä. Sen periaatteellinen merkitys on kuitenkin suurempi: onhan se ainoa sitova ja päästövähennyksiin velvoittava sopimus.
Tietenkin parasta olisi, jos päästövähennyksiin osallistuisivat kaikki maailman maat, kukin kykyjensä mukaan. Valitettavasti tällainen sopimus ei tällä hetkellä näytä ollenkaan mahdolliselta. Yksikään suuri saastuttaja ei suostu vähennyksiin elleivät kaikki maat ole mukana ja kehitysmaat -- aivan oikeutetusti -- vaativat teollisuusmaita hoitamaan ilmasto-ongelman, kun ne kerran ovat sen aiheuttaneet. Siihen neuvottelut sitten ovatkin jumittuneet.
Nyt EU ajaa kokouksessa mallia, jossa kaikki maat sitoutuisivat sitovaan ilmastosopimukseen, joka solmittaisiin 2015 ja tulisi voimaan 2020. Durbanissa pitäisi saada aikaan tiekartta, jotta tavoite toteutuisi.
194 maan yksimielisyys on niin vaikea saavuttaa, että tekee mieli julistaa kokous jo epäonnistuneeksi.
Toivotaan silti, että ensi viikon lopulla neuvottelijat yllättävät. Kööpenhaminan flopin jälkeen usko YK:n ilmastoneuvottelujen kykyyn ratkaista ilmasto-ongelma on romahtanut. Muitakaan varteenotettavia ratkaisuvaihtoehtoja ei kuitenkaan ole keksitty. Ilmasto-ongelmat ylittävät maiden rajat, mutta neuvottelijat eivät näköjään pysty samaan.
Vuoden kuluttua ilmastoneuvottelut järjestetään Qatarissa, joka on maailman suurin hiilidioksidipäästäjä asukasta kohden laskettuna.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 3 kommenttia

Jätteiden arvo nousee

Julkaistu 19.10.2011 kirjoittajalta ymparistossa

Jätteistä voi valmistaa liikennepolttoaineita. Jätteet kelpaavat kivihiilen korvikkeeksi lämmön ja sähkön tuotantoon. Kaatopaikat tuottavat metaania, jota voi käyttää niin polttoaineena kuin energiantuotannossakin. Kierrätyslasista voi valmistaa eristeeksi kelpaavaa vaahtolasia. Lähes päivittäin -- tai ainakin viikoittain -- tuntuu tulevan uutisia siitä, mihin kaikkeen jätteitä voi hyödyntää. Miten ihmeessä meillä on ollut tähän asti varaa jättää näin monipuolinen raaka-aine hyödyntämättä?
Keski-Eurooppaan verrattuna Suomi on kyllä ollutkin jätteiden hyödyntämisen takapajula. Toisaalla kaatopaikoista on pidetty kynsin hampain kiinni ja toisaalla jätteitä on kipattu surutta mihin sattuu -- järviä ja metsiähän meillä riittää. Nyt tilanne on pikkuhiljaa muuttumassa. Nähdäänköhän vielä sekin päivä, jolloin vanhoja kaatopaikkoja kaivetaan auki ja etsitään hyödynnettäviä materiaaleja?
Jo nyt jätteistä kiistellään. Yksityiset jätealan yritykset ja kunnalliset jätelaitokset ovat samoilla apajilla yhdyskuntajätteen keräilyssä. Tulevat jätteenpolttolaitokset haluavat haalia itselleen riittävästi poltettavaa. Kierrätys uhkaa jäädä polttamisen jalkoihin. Saavatkohan jätteiden tuottajat joskus valita, minkälaiseen käyttöön he jätteensä antavat?
Näin kuluttajan kannalta olisi hienoa, jos jätteiden kierrätys tehtäisiin entistä helpommaksi. Mitä lähempänä kierrätyspisteet sijaitsevat, sen parempi. Kun asuin Saksassa, joka korttelissa oli oma kierrätyspiste -- ja usein paikalla vielä joku naapuri neuvomassa, mihin laatikkoon mikin tavara tulee: “Kai rouva tietää, ettei tuota voi laittaa siihen laatikkoon…”. Vaikka neuvojat välillä harmittivat, opin kierrättämään. Paluu Suomeen olikin sitten ankea, kun juuri mitään ei kierrätetty. Nyt kierrätetään, mutta parantamista kyllä vielä olisi.
Milloin biojätteen keräys tulee pakolliseksi jo viiden asunnon taloyhtiössä? Milloin kierrätysastiat tulevat lähemmäksi asuinalueita ja milloin niitä aletaan tyhjentää tiheämmin? Milloin energiajätteen keräys laajenee?

Tallennettu kategorioihin Jätteet | 2 kommenttia

Kauniit periaatteet – rujo arki

Julkaistu 27.9.2011 kirjoittajalta ymparistossa

Porin Ahlaisissa sijaitsevan Uksjoen perkaus ei anna järin hyvää kuvaa viranomaisten toiminnasta. Päätös ruoppauksesta tehtiin maanomistajien enemmistön päätöksellä eli demokraattisesti. Sitten alkoivatkin ongelmat: alueellisen ympäristöviranomaisen mielestä ruoppaus voitiin hyvin tehdä vanhojen oppien mukaan eli 1960-luvun alun suunnitelmien pohjalta. Silloinhan puro ruopattiin edellisen kerran. Tosin puro oli 50 vuodessa muuttunut aika lailla -- luonnonmukaisemmaksi.
Se, etteivät kaikki maanomistajat piittaa luontoarvoista, on vielä jotenkuten ymmärrettävää. Sen sijaan on vaikeampi käsittää, etteivät ympäristöviranomaiset puolusta luontoarvoja.
Ruoppauksen jälkeen puro muistuttaa ojaa.
Juuri ennen ruoppausta Uksjokeen oli tehty kalataloudellinen kunnostussuunnitelma. Se unohdettiin, kun ruoppauksesta päätettiin.
Nyt ollaankin siinä tilanteessa, että saman viraston virkamiehet kiistelevät keskenään. Samasta Ely-keskuksesta löytyy täysin vastakkaisia mielipiteitä ruoppauksesta. Valtakunnalliset viranomaiset, kuten Suomen ympäristökeskus, ihmettelevät ruoppausjälkeä ja alueellisen ympäristöviranomaisen toimintaa.
Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että kun uusi vesilaki tulee voimaan vuodenvaihteessa, tällaisia tapauksia ei enää nähdä.
Montakohan niitä on Uksjoen lisäksi?
Harmi vain, ettei uusi vesilaki saa tehtyä tekemättömäksi.
Luontoarvojen huomioon ottamisesta ja nykyaikaisesta vesistökunnostuksesta on turha puhua, jos käytännössä toimitaan näin.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Horisontissa siintää terveempi Itämeri

Julkaistu 31.8.2011 kirjoittajalta ymparistossa

Suomenlahden tila näyttää paremmalta. Vaikka mitään dramaattista äkillistä muutosta parempaan ei ole tapahtunut, hidas muutos myönteiseen suuntaan alkaa nyt näkyä. Päästöjä on vähennetty jo kauan, mutta Itämeri reagoi toimiin pitkällä viiveellä. Monet ovat jo ehtineet pohtia, paraneeko meren tila millään toimilla. On arvuuteltu, ollaanko ajauduttu jo niin huonoon tilanteeseen, ettei siitä ole lainkaan paluuta. Sen takia tuntuukin lähinnä ihmeeltä, että tutkijat nyt uskaltavat sanoa, että muutos parempaan alkaa näkyä.
Mainio uutinen kaikille meren ystäville. Rohkaisevaa kaikille, jotka ovat edistäneet päästövähennyksiä.
Siihen kannattaa kuitenkin varautua, että ensi vuonna tilanne saattaa näyttää taas huonommalta. Itämeren ominaispiirteiden takia sääolot saattavat arvaamattomasti vaikuttaa meren tilaan ja vuosittaiset vaihtelut jatkuvat tulevaisuudessakin. Silloin pitää vain uskoa pitkän aikavälin trendiin.
Emme ehkä joudukaan turvautumaan ruotsalaisten esittämään keinoon: Tanskan salmien räjäyttämiseen, jotta saataisiin lisää hapellista vettä Atlantilta Itämerelle.
Pietarin parantuneen jätevesien puhdistuksen pitäisi myös näkyä levien vähenemisenä itäisellä Suomenlahdella jo parin vuoden päästä.
Onkin ollut jotenkin epätoivoista raportoida vuosi vuoden jälkeen siitä, että Itämeren tila on huonontunut. Virkistävää, että voi joskus kertoa jotain myönteistäkin.
Ilonpilaajana ei tosin voi olla muistuttamatta siitä, että Itämeren tila ei edelleenkään ole hyvä. Kaukana siitä. Pääallas on edelleen hapeton ja monin paikoin rannikoillakin on edelleen hapettomia alueita. Töitä siis on edelleen ja päästövähennyksiä tarvitaan vielä paljon ennenkuin meren tila voi palautua hyväksi.
WWF:n tänään julkistaman arvion mukaan Itämeren rantavaltiot ovat onnistuneet vain välttävästi toteuttamaan Itämeren suojeluun liittyviä sopimuksia. Ehkä sopimuksiinkin nyt saadaan vauhtia, kun toivoa paremmasta on. Sen jo luulisi olevan kaikille selvää, ettei Itämerta pelasteta ainakaan katteettomilla päästövähennyslupauksilla tai lykkäämällä tarvittavia toimia hamaan tulevaisuuteen.

Tallennettu kategorioihin Itämeri | Jätä kommentti

Mistä sitä luomua saa?

Julkaistu 25.8.2011 kirjoittajalta ymparistossa

Luomu tuntuu nyt olevan kaikkien huulilla. Ja lähiruoka myös, vaikka ne ovatkin vähän eri asioita. Luomutiloilla menee lujaa, kun tuotteet viedään käsistä. Erilaisia ruokapiirejä perustetaan ennätystahtiin. Edelleen kuitenkin lähikaupan luomuhyllyt näyttävät pääasiassa vaisuilta. Ongelmaa tosin yritetään kuulemma nyt tosissaan ratkoa. Kauppaketjut yrittävät raivata esteitä luomuruuan tieltä.
Ongelmaksi tulee usein se, että luomutuottajat eivät pysty takaamaan riittävän suuria tuotemääriä kauppaketjujen tarpeisiin. Pitäisi siis luoda systeemi, jossa yksittäiset kaupat ja luomutuottajat löytäisivät toisensa. Silloin luomutuottaja voisi toimittaa tuotteensa vaikka vain yhteenkin kauppaan.
Maabrändityöryhmä visioi, että puolet Suomen maataloudesta olisi luomua vuonna 2030. Siinä kyllä on vielä työtä. Tuottajia tarvittaisiin paljon lisää. Ihan unelma-ammatilta luomuviljely ei kuitenkaan kuulosta. Luomutuottajan on helppo upota byrokratian viidakkoon. Erilaisia tarkastuksia ja lomakkeita riittää. Sen lisäksi, että viljelee, pitäisi myös osata markkinoida, kehitellä uusia tuotteita, järjestää tuotteiden kuljetukset ja ties mitä. Kuulostaa lähes ympärivuorokautiselta duunilta ja sitä se monelle taitaa ollakin. Eduksi olisi, jos viljelytaitojen lisäksi olisi kauppatieteilijän, juristin ja insinöörin tutkinnot. Luova hulluus ei sekään olisi pahitteeksi.
Ruoka kiinnostaa nyt ihmisiä ennennäkemättömällä tavalla. Maku ja ympäristöystävällisyys ovat selkeitä myyntivaltteja. Luomutuotteita kuskataan suomalaiskauppojen hyllyille ympäri maailmaa. Kuluttaja-parka joutuu tarkkaan punnitsemaan, onko mitään järkeä ostaa toiselta puolelta maailmaa rahdattuja luomutuotteita. Niiden ekologinen jalanjälki nousee kuljetusmatkojen takia aikamoiseksi. Olisipa tarjolla kotimaisia vaihtoehtoja. Luomubuumi lopahtaa nopeasti, jos luomutuotteita ei ole helposti saatavilla. Aktiivisimmat tosin eivät anna pikkuseikkojen haitata: ainahan voi perustaa ruokaosuuskunnan, vuokrata oman pellon ja palkata viljelijän. Ainakin sillä tavalla saa luomua.

Tallennettu kategorioihin Kuluttaminen | 1 kommentti

Lintukosteikot tyhjenevät

Julkaistu 9.8.2011 kirjoittajalta ymparistossa

Linnut katoavat kiihtyvää tahtia Suomen lintujensuojelualueilta. BirdLifen selvityksen mukaan lintualueiden arvo on romahtanut, koska niitä ei hoideta riittävästi. Ensin perustetaan suojelualue ja sitten ei riitä rahaa sen hoitamiseen. Pikkuhiljaa ne arvot, joiden takia jokin alue on suojeltu, häviävät kokonaan. Täysin järjetöntä siis. Eikä rahapula näytä helpottavan ainakaan lähitulevaisuudessa.
Joitakin lintukosteikkoja on sentään saatu kunnostettua EU-rahoituksen turvin. Niissäkin ongelmana on ollut se, että osa rahoituksesta pitää löytyä omasta maasta ja sen osuuden hankkiminen on ollut työn ja tuskan takana.
Luulisi, että minkä tahansa tuottavuus-tarkastelun mukaan suojelualueita kannattaisi hoitaa. Mitä pidempään hoitotyöt laiminlyödään, sitä kalliimpia kunnostuksia joudutaan tekemään. Jo Suomen allekirjoittamat kansainväliset sopimuksetkin velvoittavat huolehtimaan suojelualueiden arvon säilyttämisestä. Lisäksi suojelualueiden hoitoa voisi teettää vaikka työllistämistöinä.
Ilmeisesti meillä loppuu puhti siinä kohtaa, kun saadaan joku alue suojeltua. Sen jälkeen ketään ei kiinnosta, mitä alueelle tapahtuu.
Paha kyllä lintukosteikot tuppaavat kasvamaan umpeen nopeasti ja hoitotoimia pitäisi tehdä koko ajan. Ja se tietysti maksaa. Toisaalta olisi aika mukavaa, jos lintukosteikoilla olisi myös lintuja. Vaikea edes kuvitella, miten hieno lintupaikka Helsingin Vanhankaupunginlahti on ollut. BirdLifen mukaan jäljellä on enää 20 prosenttia alkuperäisistä arvoista.
Ei voi kuin toivoa, että nyt saataisiin aikaan vaikkapa hoito- ja kunnostussuunnitelmat kaikille Suomen lintukosteikoille. Ja jos sitä rahaakin löytyisi edes vähän.

Tallennettu kategorioihin Luonto | 1 kommentti

Kyllä tulee kurpitsalle hintaa

Julkaistu 4.8.2011 kirjoittajalta ymparistossa

Kotipuutarhurin kannalta tämä kesä on ollut unelma. Lähes kaikki kasvit kasvavat vauhdilla ja satoa tulee enemmän kuin vuosiin. Mikä mahtava tunne, kun saa hakea pihalta ihan ensimmäisen itse kasvattamansa kesäkurpitsan. Se tosin saattaa jäädä ainoaksi, koska muut alut näyttävät mätänevän pikavauhtia. Inhorealistinen tuttava muistutti, että tulee siinä kurpitsalle hintaa, kun ensin laitetaan kasvupaikat kuntoon multineen kaikkineen ja sitten kylvetään pussillinen siemeniä ja kuukausien työn jälkeen tuloksena on yksi kurpitsa. Kaupastakin saa kuulemme nyt kurpitsoja tosi halvalla.
Taloudellisesti ottaen järki onkin kaukana, mutta siitähän puutarhaviljelyssä ei olekaan kysymys. Kysymys on pelkästään siitä mahtavasta tunteesta, kun omin käsin kylvetystä siemenestä oikeasti kasvaa jotain. En yhtään ihmettele sitä, että vastikään julkistetussa tutkimuksessa maanviljelijät osoittautuivat kaikkein tyytyväisimmiksi ammattiinsa. Harvassa työssä nykyään pääsee konkreettisesti näkemään oman työnsä tulokset.
Pihaviljelyä selvästikin tuottoisampaa toimintaa on marjastus. Siinä voi heti lyödä epäileville kavereille faktat pöytään: mustikat maksavat 35 euroa laatikko, mutta kun keräsin omin käsin kahden laatikon verran, itse asiassa tienasin 70 euroa. Jos sattuisin vielä löytämään hilloja, voitot nousisivat jo huomattaviksi. Lisäksi metsässä könyäminen nostaa kuntoa ja vireyttää mieltä, mutta näiden kansanterveydellisten vaikutusten rahallisen arvon laskemiseen eivät matemaattiset kykyni riitä. Talvella kun ripottelen marjoja puuron päälle, hetki on selvästi herkempi ja merkityksellisempi kuin se olisi ostomarjojen parissa.
Ja sitten valitusosuus: valtaosa marjoista ja sienistä jää metsään, kun kukaan ei enää viitsi kerätä niitä. Miten mieletöntä tuhlausta monessakin mielessä! Eikä kerätyistä marjoista edes tarvi maksaa veroa niinkuin pulloista! Ilmaiseksi saisi, muttei sittenkään kelpaa.
Sienikausikin näyttää lupaavalta. Kanttarelleja löytyy mukavasti ja ensimmäiset suppilovahverotkin näyttävät pinnistävän esiin. Siinäpä lähiruokaa parhaimmillaan.

Tallennettu kategorioihin Kuluttaminen | 1 kommentti

Levämössöä odotellessa

Julkaistu 15.6.2011 kirjoittajalta ymparistossa

Suomenlahdelle ennakoidaan pahaa leväkesää. Suomen ympäristökeskuksen leväennusteessa isossa osassa Suomenlahtea leväriski on suuri. Näiden ennusteiden ei toivoisi toteutuvan, mutta toisaalta ne muistuttavat meitä siitä, että Itämeren tila on edelleen heikko.
Surkeinta on se, että vaikka päästöjä vähennetään, meren tila kohenee tuskastuttavan hitaasti. Toivoa paremmasta on vaikea ylläpitää, kun muutosta ei näy. Pitäisi vain jaksaa uskoa, että kun päästöjä vähennetään tarpeeksi, meren tila pikkuhiljaa paranee. Jos emme itse saa nauttia tuloksista, niin ehkä lapsemme saavat.
EU:n seuraavalle maataloustukikaudelle lankeaa paljon paineita. Moneen kertaan on jo todettu, että nykyinen maatalouden ympäristötuki on ollut täysin tehoton. Seuraavalta kaudelta pitää jo vaatia täsmätoimia, jotka oikeasti pienentävät maatalouden ravinnepäästöjä.
Meren pohjaan on varastoitunut niin paljon ravinteita, että ne riittävät ylläpitämään kuormitusta vielä pitkään, vaikka kaikki päästöt lopetettaisiin heti tänään. Aika utopistiselta tuntuu tuo EU:n meristrategian tavoite saada Itämeri hyvään tilaan vuoteen 2020 mennessä. Määräaikaa joudutaan taatusti siirtämään, mutta toivottavasti sitä kohti edes tosissaan pyritään.
Jos heinäkuussa rannoillamme lilluu vuosien tauon jälkeen sakea levämössö, se toivottavasti antaa uutta puhtia päästövähennyksiin.
Kun on vuosikausia tehnyt uutisia Itämeren surkeasta tilasta, alkaa jo kaivata jotain uutta kerrottavaa. “Itämeren ihmepelastuminen”, “Yllätyskäänne Itämeren tilassa”, “Levät katosivat”, “Maatalouden päästöt Itämereen romahtivat”, “Myrkyttömät silakat palasivat”, “Puolan päästöt puolittuivat” -- mielessä olisi paljon otsikoita, joista haluaisin joskus päästä tekemään juttua. Vai jäävätköhän nuo tarinat tulevien toimittajapolvien tehtäväksi?

Tallennettu kategorioihin Itämeri | 3 kommenttia