Takana upea kesä – edessä uudet haasteet

Moi taas,

on aika aloittaa uusi kausi myös blogin kirjoittamisen suhteen. Katsotaan kuitenkin ensin mitä tapahtui kesän aikana.

Mun kesään kuului paljon mökkeilyä ja veneilyä. Juhannuksen jälkeen kun ilmat paranivat, niin oltiin kavereiden kanssa paljon ulkona ja tehtiin erilaisia kesäjuttuja mökillä ja kaupungissakin. Koko kesän kohokohta oli kyllä juhannus -- jos yksi asia pitää nostaa yli muiden. Vietin sitä ensimmäistä kertaa uudella mökillä ja seurana olivat tietenkin parhaat ystävät. Juhannus oli ikimuistoinen.

Keskikesän juhlan jälkeen alkoi kovempi harjoittelu. Kuivatreeniä tein oikeassa ja järkevässä suhteessa levon kanssa. Jääharjoitteluun oli aika siirtyä taas elokuun alussa. Sen suhteen takana on ehkä mun paras kesä koskaan. Siitä pitää antaa kiitos isä-Jukalle joka veti jäällä suoritetut harjoitukset, sekä tietenkin kanssapelaajille jotka olivat mukana. Osa meidän ryhmästä oli NHL-pelaajia, osa muissa Euroopan sarjoissa pelaavia jätkiä. Mun mielestä on hienoa, että meillä on Turussa ryhmä jonka kanssa saadaan suoritettua hyvää ja laadukasta harjoittelua. Elokuun jääharjoituksista noin puolet vedettiin siis oman ryhmän kanssa. Toinen puolikas oltiin TPS:n liigajoukkueen kanssa. Haluankin kiittää TPS:n organisaatiota, sekä erityisesti valmennusjohtoa ja pelaajia siitä, että saimme harjoitella heidän kanssaan. Toivottavasti myös TPS hyötyi siitä, että olimme mukana. Toivottavasti hyöty oli siis molemminpuolista.

Loppukesän huipennus oli juhlat Turussa eräänä lauantai-iltana isolla kaveriporukalla. Sinä iltana nuoremmat näyttivät vanhemmille mallia…

Nyt olen palannut Minnesotaan kotiin. Täällä on tapahtunut paljon uutta Wildin organisaatiossa. Mutta niihin ja muihin kiekkoasioihin palaan seuraavassa blogissa.

Aihe(et): Kesä 2009, NHL, TPS. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

4 vastausta kohteessa Takana upea kesä – edessä uudet haasteet

  1. hetuli. :) sanoo:

    Heips, ja kiitos taas tästäkin blogista! :) kesän ajan odottelinkin tätä… hyvää syksyn jatkoa sinulle! :)

  2. Maria sanoo:

    Hei, kiva kun jatkat vielä tätä blogiasi. Hyvää syksyn jatkoa sinne Minnesotaan!

  3. Ellu sanoo:

    Moi! Kiva, kun jatkat myös tänä vuonna blogin kirjoittamista (: Tsemppiä tulevaan kauteen!

  4. mandi sanoo:

    Moikka! Munki mielestä on kiva ku jatkat blogin kirjottamista tänäkin vuonna. Mulla ois yks kysymys sulle :) Minkälaista on pelata Sakua vastaan? Esim. Taklaatko sitä samanlailla kuin ketä tahansa vastustajaa?

    tsemppiä peleihin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>