Moi, parin viikon aikana tapahtuikin aika paljon asioita.
Valintani Wildin kapteeniksi oli kyllä yllätys. Valinta oli oikeestaan aika erikoinen juttu, sillä sen teki joukkueemme omistaja Craig Leopold ihan henkilökohtaisesti. Tapa miten omistaja asian hoiti, teki myös vaikutuksen. Hän tuli mukaan toimintaan vasta viime keväänä, eikä kukaan oikeastaan tunne Leopoldia hirveän hyvin. Hän sanoi tehneensä kapteenivalinnan fanina. Positiivinen yllätys kaikkiaan ja toki kunnia-asia. Homma oikeastaan valkeni mulle vasta, kun vedin ensimmäisen kerran C-kirjaimella varustetun paidan päälle.
Heti valinnan jälkeen siinä oli kaikenlaista mediahässäkkää, mutta ei C muuten ole mun elämää hirveän paljon muuttanut. Mulla on ollut varakapteenin A paidassa jo aikaisemmin, joten olen keskustellut tuomariden kanssa ennenkin. Toki varsinaisella kipparilla on siinä asiassa suurin rooli.
“Virka” ei ole vielä tuonut mukanaan hyväntekeväisyystapahtumia tai tapaamisia seuran yhteistyökumppaneiden kanssa. Ei mulla ole mitään niitä vastaankaan kyllä.
Mut valittiin siis kapteeniksi lokakuun ajaksi. Mutta homma voi jatkua marraskuussa, ehkä jopa koko kauden ajan…
Täällä NHL:ssä kapteenin velvollisuuksiin kuuluu tarjota koko joukkueelle illallinen kerran tai pari kaudessa, se on perinne. En ole sitä vielä tehnyt, mutta jos musta tehdään vakituinen kapteeni, niin sitten se on edessä. Dinner joukkueelle tarjotaan myös silloin, kun joku tekee pitkän ja rahakkaan sopimuksen.
Jouduin kuitenkin laittamaan kättä taskuun ennen ensimmäistä peliämme. Laitoin silloin kapteenin ominaisuudessa “rahaa taululle”, eli lupasin tietyn summan joukkueen sakkokassaan avauspelin voitosta. Me voitettiin, joten rahat meni. Summaa en viitsi mainita, ettei tule kenellekään väärinkäsityksiä.
Sakkokassa karttuu myös joukkueen tilaisuuksista myöhästymisistä tai ilman kravattia peliin tulemisesta. Meidän joukkueessa on sääntönä pukeutua pukuun ja solmioon joka pelissä. Sakot ovat pienimmillään 50 taalaa ja siitä sitten ylöspäin. Sakkokassa käytetään joukkueen yhteistilaisuuksiin, esimerkiksi kauden jälkeen.
Aika paljon huomiota täälläpäin on herättänyt se, että minä ja Saku ollaan ainakin hetken molemmat joukkueidemme kapteeneita. Täytyy myöntää, että se on hieno juttu. Kaiken lisäksi Montreal tulee tänne ensi viikolla. Siitä tulee varmasti hieno peli!
Palataan taas asiaan noin kahden viikon päästä. Sitten vastailen myös muutamiin lukijoiden kysymyksiin.

Kyllä sinä, Mikko, ehdottomasti Minnesotasta ansaitset sen C:n rintaan pitkäaikaisesti, olet Suomalaisen jääkiekon tulevaisuus, ja ehdottomasti oman joukkueesi paras pelaaja, ainakin tällä hetkellä. Hyvää onnea toivotan Minnesotalle, mutta silti toivon että joukkue tippuisi ennen toukokuuta, jotta saataisiin sinut ja Bäckström MM-kisoihin
Loistava pelaaja, loistava jäbä ja loistava blogi. Näitä voisi pyytää muiltakin Suomalaisilta. Itse haluaisin lukea ainakin Ruudun veljesten, Selänteen, vanhemman Koivun, Kiprun sekä tuoreempien “nousukkaiden” kuten Filppulan ja Pesosen ajatuksia.
Bloggaajalle itselleen: Onko rakkaus peliä kohtaan kasvanut, vähentynyt vai pysynyt samana pelivuosien varrella? Vai kenties muuttunut jollain tapaa?
Itse huomasin junnuvuosien jälkeen puolipakon edessä lopetettuani ja parin vuoden ulkojääbreikin jälkeen että rakkaus peliin kasvoi potenssiin viisi kun taas hyppäsi kaukaloon paussin jälkeen.
Hienoa!!!
Onneksi Olkoon!!!
Onnea nimityksestä, väli aikainen tai ei. niin onhan toi yks suurimmista kunnian osoituksista mitä voi saada, ja tottavie sulle se kuulu.
Mukava lukea sun blogia ja saada hieman inside tietoa yhden suomen parhaan pelaajan mietteistä. Ja onnea kauteen, erityisesti viel Montreal matsiin!
Olen erittäin tyytyväinen Minnesotan ja sinun esityksiisi. Odotan innolla ensi tammikuuta, jolloin muutan Minneapolisin liepeille ainakin puoleksi vuodeksi. Voi olla, että muutama matsi tulee katsottua paikan päällä:) Menestystä kapulle, Antille ja Nikelle sekä koko joukkueelle!
Kiitos kolumnista se on hieno juttu !!
Onneksi olkoon kapteeniksi tulosta
niin kiitos nimmareista ensi kerrralla mulla on widlsin paitaa
jossa on C ja repussa montrealin paita;)
PS:jos sallit sano sakulle ter: Kova reeni on alkanut liikun keppien avulla 50M tavote oli 200m=)
tsemii
Hienoa Mikko! Kausi on alkanut loistavasti, ja C rinnassa. Wild on pelannut loistavasti, kiitos myös Niklakselle. Toivottavasti saisitte nyt sitä menestystä joida ollaan toivottu viime kausina.
Jatkahan samaan malliin, niin runkosarjan pistepörssin kärkipaikoilla komeileen Koivu(t).
Onnea!
Joni Sainio, 22. lokakuuta 2008 Mynämäki, SUOMI
Tosi hienosti on kausi ainakin teillä lähtenyt käyntiin ja pisteitäkin on tullut Koivun ketjulle todella mukavasti. Täytyy myöntää että ainakaan minä en odottanut ihan noin vahavaa avausta kun ottaa huomioon loukkaantumiset. Mutta vielä on pitkä kausi edessä ja toivotaan että Suomalaiset pysyy terveenä ja naputtelee omat piste-ennätyksensä tällä kaudella. Ja onhan se hienoa että Suomalaisia pelaajia arvostetaan rapakon takana niin paljon että C tulee rintaan
Tosi kiva lukea näitä!! Tietää vähä mitä sielä NHL:ssä tapahtuu oikeesti. Eikä vaan lue median lörpötyksiä. Tsemppiä sulle ja koko joukkueelle!!
Loistavaa Mikko! Tiesin jo pari kautta sitten että sulla on potentiaalia vaikka mihin ja nyt viimeistään olet vakuuttanut kaikki. Puolustuspeli ja muu ahertaminen on ollut kuosissaan jo kauan mutta nyt alkaa jo pisteitäkin ropista, jos nakuttelet pisteitä edes suht samaan tahtiin niin pokkaat varmasti pystin jos toisenkin! Minnesota fanina oon tietenkin ilonen kauden alusta ja kapteenin merkistäsi, ihan oikea päätös johdolta! Niinkuin minä ja monet muutkin fanit toteaa: Minnesota on Mikko Koivun joukkue.
Moi Mikko, teit hienon blogin ja onnea, kun pääsit kapteeniksi, kyllä sinä sen mielestäni ansaitsetkin. Tuntuu siltä, että sinä olet aika moinen johtaja hahmo ollut kentällä, vaikka et kapteeni ennen tätä kautta ollutkaan. Olen suuri Minnesota Wild fani ja suurin syy siihen on te Suomalaiset siellä Minnesodassa.
Nyt kysymyksiin:
Brunette – Koivu – Miettinen eli AMA kenttä eikö ollutkin? Olette olleet kovassa vireessä ensimmäiset pelit ja mites on uskotko, että tämä kenttä kestää ainakin nyt suurimman osan kaudesta vai uskotko, että kentät muuttuvat vielä moneen kertaan?
Jos muistan oikein olette tekemässä Sakun kanssa NHL historiaa tämän kuun lopulla, kun veljes kapteenit pelaavat vastakkain NHL:ässä. Onko mitää eri fiilistä lähteä pelaamaan Montrealia vastaan vai ihan normaali fiiliksillä menet? Tietenkin luulen, että et sinä siellä Sakua täysillä taklaile, ettei käy mitään loukkaantumisia tai mitään?
Mikä on tavoitteesi tältä kaudelta jengin osalta ja myös omaltasi? Itse ainakin haluaisin jo sen Stanley Cup pokaalin sinne Minnesotaankin vierailemaan.
Kiitos vielä tästä, että aloit kirjoittamaan blogia ja onnea jatkoon itsellesi ja Wildille myös. Kyllä sinä sen 100 pistettä tänä vuonna rikot ja ei se parhaan puolustavan hyökkääjän palkintokaan pahitteeksi olisi.
Olin niin onnellinen sun C:stä
onneksi olkoon vielä kerran. Pakko kattoa muuten toi Wild-Canadiens peli. Kaksi suomalaista kapteenia, veljekset vastakkain =) HIENOA!!
Hieno juttu, että saatiin taas uusi suomalais kapteeni! Olet sen kyllä ansainnutkin. Tämä toinen blogi on selvästi parempi kuin ensinmäinen, sillä nyt oikeasti kurkistetaan pintaa syvemmälle.. Kiitokset siitä..
Pari kyssäriä vielä loppuun..
Vietättekö paljon aikaa Antin ja Nicklaksen kanssa seura toiminnan ulkopuolella? Entä muiden pelaajien?
kiitos ja hyvää jatkoa!!!
Sun blogiasi on todella kiva seura, suurkiitokset siitä. Ja onneks olkoon C:stä, olet ehdottomasti ansainnut sen! Yks kysymys tuli tässä mieleeni: Millon aiot tulla seuraavan kerran Suomeen? Ja erityisesti Turkuun…?
Kyselee kohta 14v. Nättinummen tyttö
Kiitos ja tsemppiä seuraaviin peleihin!
Mahtava homma!!
Hienoa että teidän kentällisen peli on lähtenyt noin mahtavasti käyntiin. Varsinkin Antin peli on saanut aivan uuden ulottuvuuden sinun avullasi. Tsemppiä ja menestystä pitkään kauteen.
Mahtavaa Mikko! Olet täysin ansainnut kapteenin paikan ja tällä hetkellä olet kiistatta Suomen paras NHL-pelaaja. Toivottavasti pelaat vielä monta monta vuotta ja tottakai voitat joskus vielä Stanley Cup:n.
Hienoa, kun olet alkanu kirjottaa tänne blogia, saadaan vähän erilaista näkökulmaa NHL-maailmasta. Näitä jaksais lukea vaikka joka päivä, mutta harmi vaan että kukaan ei jaksa kirjottaa niin usein.
Onnea kauteen ja tsemppiä peleihin!
Ps. Kiitos mahtavista MM-kisoista. Ei voinut muuta kuin ihmetellä sitä taitoa ja sujuvuutta millä pelasit koko kisojen ajan. Toivottavasti nähdään sinut vielä monet kerrat Leijonapaidassa!
On ollut mukava seurata Mikon nousua maailmanluokan pelaajaksi näin sivusta. Muistelisin niin että et edes kuulunut TPS:ssä sm-liigan tähtipelaajiin sm-liiga urallasi, tokihan olit vielä nuori jätkä. Pari kysymystä tähän loppuun. Jatkatteko AMA-ketjun kans vielä pitkään vai tuleeko esim Gaborik sotkemaan (tai todennäköisesti parantamaan:;D) Kuvioitanne?
Toinen kysymys kuuluu että onko maajoukkueeseen kutsu oikeasti kunnia vai onko se sitä kuuluisaa ”pakkopullaa” eli pitääkö aina kutsujan kauan suostutella vai mennäänkö sinne mielellään?
Todella mukavaa lueskella vähän kulissien takana tapahtuvista asioista. Hienoa että jaksat kirjoitella tätä blogia. Tsemppiä kaudelle ja tuohan kesällä Stanley Cup pokaali sitten näytille!
Todella hienoa. Isot onnittelut nimityksen johdosta. Olet todellakin ansainnut tämän
On se hienoa että suomalaisia arvostetaan.
Loisto juttu ja varmasti ansaittu toi C:n saanti. Onnitelut!
Aivan mahtavaa lukea tätä blogia! Tosi jännää tulee siitä minnesota-montreal pelistä, näytä sit Sakulle
Toivoisin, että pääsette mahdolisimman pitkälle keväällä, mutta toisaalta haluaisin nähdä sut MM-kisoissa, kauheen ristiriitasta.
Mitä mieltä pelaajat muuten on siellä siitä, että olympialaisiin ei enää 2014 tule nhl-pelaajia? Meidän suomalaisten fanien näkökulmasta se ainakin on ihan kauheeta, eihän sua ja ketään muutakaan näkis enää ikinä… (kun MM-kisoihinkaan ei tule/pääse aina kaikki) ainoastaan hyväntekeväisyysotteluissa teijät näkis, mutta ne on ihan eri aisia! silti oli ihan mahtavaa Turussa elokuussa…
Nonni onnee hyvin lähteneestä kaudesta ja kapteeniksi nimityksestä. Etköhän koko kauden Wildia kipparoi ku oot sellane Johtaja. Nytte vaa pisteitä, että Koivut pysyy pörssi kärjessä ja tosiaan se puolustavan hyökkääjän palkintokin voisi olla mahdollinen kaiken mennessä nappiin.
Olis kiva tietää kuinka usein oot yhteydessä Sakuun tai Jukkaan.
Suosikki joukkuees on varmaa Tepsi sm-liigassa, mutta onko sulla muita joukkueita jotka lähellä sydäntä? Mites seuraat sieltä suuresta maailmasta sm-liigaa vai seuraatko ollenkaan?
Onnee siis tähän kauteen ja toivotaan että pisteitä tulee samaan malliin, kuin kauden alussa. Sitä pitää myös tosissaan toivoa ettei joku Ruotsalainen taas huitase mailallaan osaa sun kaudesta pilalle.Lupautua katsomaan varmasti hieno ottelunne Montrealia vastaan.
onnee tosta C:stä! oon ilonen sun puolesta!
oot ehottomasti paras suomalaisista NHL:ssä!! nyt vaan Stanley Cuppia oottamaan
)
Hei,
suurensuuret onnittelut kapteeniksi nimityksen johdosta! Olet tehnyt pitkan aikaa vahvaa tyota kiekon parissa, ja nyt pisteitakin alkaa ropista. Vaikutat juuri sopivalle kapteeniksi: vahva mutta jalat maassa oleva,joka nostaa joukkueen uudelle tasolle ja antaa luottamusta vaikeissakin tilanteissa.
On aina ilo seurata Minnesotan peleja.
Miten muuten elama Minnesotassa ja Amerikassa muutenkin eroaa Suomesta?Oletko jo hyvin sopeutunut tahan kulttuuriin?Millaset erot ovat tavoissa Minnesotan organisaatiossa TPS:aan verrattaessa?
Kiitos mielenkiintoisesta blogista ja kaikkea hyvaa seka menestysta!
Onnea kapteenin merkistä ja onnea sitten kauteen!
Olet kyllä mahtava tyyppi, pelaaja ja kehittynyt hurjasti parin viime vuoden aikana. Todella mukava seurata blogia. Kiitos ja toivottavasti sinut näkee myös leijonissa.
Hienoa Mikko! Suurena Nhl-fanina on kiva lukea, et mitä siellä nhl:ssä pelaaminen tarkoittaa ja mitä kaikkea joukkueen sisällä tapahtuu sekä millainen on nhl:ssä pelaavan päivärutiinit jne. Innolla odottelen seuraavaa juttuasi! Go Wilds! Hienosti on lähtenyt joukkueella kausi käyntiin..
Onpas hyvä blogi. Mukava lukea välillä pelaajienkin ajatuksia näissä jääkiekkoblogisysteemeissä. Mahtaa muuten olla jännä pelata Montrealia vastaan. Voin vain kuvitella miltä esim. vanhemmista tuntuu kun pojat pelaavat vastakkain ja vieläpä kapteeneina
Moi, Mikko!
Onneks olkoon tosta kapteenin “C” kirjaimesta!
Ja juuri sen takii sä ootkin mun lemppari!
Sä kyl ansaitset sen, koska oot ollu todella tehokas ja tasapainoinen pelaaja
Osaatko sanoa, mikä on se syy, minkä vuoksi teillä on mennyt tämä kausi niin putkeen ja miksi oma pelisikin kulkee todella mallikkaasti? (Kyllähän sä olet hyvä pelaaja, mutta muita syitä?)
Moikka!
Mua kiinnostaisi kysyä sulta sellaista, että haluatko itse pelata NHL:ssä aina Minnesodan joukkueessa? Jos kuitenkin käy, niin että pitää vaihtaa joukkuetta, niin mikä olisi mieluisin? Miksi se joukkue?
Moi, Mikko!
Onneksi olkoon kapteenin tunnuksesta! Olet varmasti yhtä sopiva hommaan kuin veljesi Saku. Blogisi on todella mielenkiintoinen, pitää jatkossakin muistaa käydä lukemassa. Kysyisin sitä, että kuinka paljon seuraat SM-liigaa/sen tuloksia? Muuten, kesän Turussa pelattu hyväntekeväisyysottelu on elämäni parhaita muistoja! T: Saku (ja Mikko) Koivu-fani ^^
Olen ylpeä siitä, että olen syntynyt Mikko Koivun kanssa samana päivänä 12.3. Loistavasi on kausi alkanut ja uskon, että Mikko roikkuu kauden lopussa pistepörssin top-kympissä.
Loistavaa Mikko! Muistan kun olin kattomas Sm liiga matsia joskus vuonna nakki ja erotuit jo sillon taidoiltas muista.Pelaat kaikki tilanteet loppuun ja välil näyttää et pelis olis hidasta mut ei se oo,pystyt vaan pelaa sillee et laitureille jää aikaa maali mestoille ja sit lähtee lätty. Jatka samaan malliin ni susta tulee samanlainen legenda ku Sakusta.Ja onnea C nimityksestä.. T:Janne Varkaudesta Btw pari vk sit tehot 1+4 oli todiste et oo parhaita Maailmassa..
Hei Mikko!!
Huippu blogi ja huippua C!! onneks olkoon!! toivottavasti se on siinä myös koko kauden!
Saa olla isä ja äiti ylpeitä ku te mennä viiletätte siellä ja hyvin kaiken lisäks!! kiitos blogista ja tsemiä peliin! toivottavasti voitatte sakun komppanian!
ja toivottavasti saadaan teidät myös mm kisoihin vaikka hienoaha ois teidän sielläki pärjätä!!
Hienoa Mikko!
haha huono vitsi.
Hyvä, että annat muidenkin tehdä maaleja etkä ota kaikkea kunniaa itsellesi
Luulen, että pidät loppukauden C-kirjainta rinnassasi. Niin vakuuttavasti olet pelannut ja näyttänyt mallia muille.
Mielenkiintoista luettavaa blogissasi ja itseäni ihmetyttää sakkojen suuruus.
Onnea ja hyvää ja tervettä loppukautta.
Moro!
ja tietysti koko jengille
Onneks olkoo kapteeniudesta,toivottavasti hommasta tulee pysyvä ja kiitti mahtavasta blogista! Toivotaan että kaudesta tulee hyvä teille kaikille villeille suomalaisille
hienosti oot pelannu, kohta jää saku kakkoseks (;
iha sikaparas ooot!
Päivitysilmoitus: Meitin oma infokanava
Sanohan koko joukkoeelle terveisiä suomesta…
Morjensta!
Tykkäsin varsinkin tästä tuoreimmasta blogista älyttömästi!
Jostain syystä sitä ite henk. kohtasesti kiinnostaa aina tosi paljon tuo ihan “tavallinen” päivärytmi.. rutiinit, miten asiat tapahtuu ja minkälaisella aikataululla.
Ei sellanen “ylimalkanen, aamulla herätään ja illalla pelataan”, anna mitään, KIITOS tästä valaistuksesta