Aihearkisto: Yleistä jorinaa

Voisilmäpeluri kiittää ja kumartaa

Arvoisat ystäväni keittiössä ja toverini ruuanlaitossa, on tullut aika sanoa hei hei. Tällaisen postauksen alussa kuuluu aina hämmästellä, miten aika onkaan rientänyt. Ja onhan se! Uskomatonta, että siitä on jo kolme vuotta, kun kirjoitin ensimmäisen postauksen ruokablogiin, jolla oli hölmö nimi, mutta sitäkin innokkaampi kirjoittaja. Kolme vuotta ruokabloggaamista ovat jättäneet jälkensä. (Pääosin vyötäröön.) Takataskuun on jäänyt nippu fantastisia reseptejä, säkillinen niitä vähän vähemmän fantastisia, ja muistikortillinen tärähtäneitä valokuvia. (Muita ruokabloggaamisen jättämiä jälkiä: en voi syödä mitään, ennen kuin olen valokuvannut sen.) Uusien työkuvioiden vuoksi nyt on kuitenkin tullut aika sanoa jäähyväiset Voisilmäpelille. Blogin elinkaaren aikana olen oppinut valtavasti ruuasta ja … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä jorinaa | 66 kommenttia

Jos täytätte mun lasini, niin tahdon kertoa

Jos täytätte mun lasini, niin tahdon kertoa

… ja kerron, vaikka ette täytäkään. Törmäsin Facebookissa tempaukseen nimeltä Monopoliton perjantai. Intouduin sen myötä naputtelemaan muutaman sanasen siitä, mitä itse tuumin Alkon monopoliasemasta. Minua ette löydä riekkumasta yökerhojen baaritiskeiltä tai roudaamasta Viruvalgeta Tallinnan-laivalta, mutta minä rakastan viiniä. Juon sitä punaisena ja valkoisena, juhlissa ja arkena, kuplilla ja ilman. Mielestäni hyvä ateria ei koskaan ole täydellinen ilman siihen sopivaa viiniä… … Minkä vuoksi joudunkin aika usein syömään epätäydellisen aterian. Monet ovat ne sunnuntait, kun olen kutsunut pari kaveria syömään ja harkinnut avaavani pitkään valmistellun sunnuntaipäivällisen kanssa pullon punaviiniä ja… ai niin. Tilannehan olisi pitänyt osata ennakoida jo lauantaina ennen kello … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Paasaus!, Viini, Yleistä jorinaa | 30 kommenttia

Suomalainen ruoka on… mitä?

Suomalainen ruoka on… mitä?

En voinut tänään välttyä kuulemasta keskustelua viereisestä bussipenkistä. Kaksi viisikymppistä naista keskustelivat Lidlistä. Toinen sanoi, ettei käy siellä lainkaan, johon toinen, että “no kyllä minä ostan sieltä niitä kotimaisia juttuja, HK:n sinistä ja Oltermannia ja semmosta…” “Joo no tuommoiset siellä on varmaan hyviä, en mä ulkolaista ruokaa uskaltais kyllä syödä”, vastasi toinen. “Juu no tyttären mies on kyllä ostanut sieltä jotain niitä ulkolaisiakin ruokia ja on sanonut että ihan ovat hyviä.” “Joo mutta tässähän se taas nähtiin, miten se ulkolaisen ruuan syöminen kostautuu kun oli ne espanjalaiset kurkutkin…” “Joo, ulkolaista ruokaa ei kyllä uskalla syödä.” Tuttua puhetta. Suomalainen ruoka on … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä jorinaa | 33 kommenttia

Täydennystä edelliseen

Täydennystä edelliseen

Kiitos kaikille kommenteista edelliseen postaukseen! Olin aivan otettu siitä, kuinka moni innostui ja lupasi kokeilla luonnon omaa terveysvaikutteista elintarviketta. Mahtavaa! Laitan jatkossa silloin tällöin ohjeita vihersmoothieille, kun ne kerran tuntuivat saavuttaneen teidän suosionne :) Haluan kuitenkin nyt vielä korjata erään postauksen aiheuttaman väärinkäsityksen: tämä blogi ei ole muuttumassa pelkäksi terveysruokablogiksi, enkä minä ole muuttunut täydelliseksi ihmiseksi, joka syö pelkkää terveysruokaa. Blogissa julkaistaan jatkossakin ohjeita piirakoille, muffinseille, pastoille, kermaisille jälkiruuille ja suklaakakuille. Jätän jokaisen lukijan omaan harkintaan sen, kuinka monta kertaa viikossa niitä tekee. Kuten sanoin, olen itse vähentänyt sokerin, lihan, gluteenipitoisten viljojen, valkoisen riisin ja maitotuotteiden syömistä. Aion kuitenkin jatkossakin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Paasaus!, Yleistä jorinaa | 21 kommenttia

Muutama ajatus lihansyönnistä ja porkkananpuremisesta

Muutama ajatus lihansyönnistä ja porkkananpuremisesta

Ruokablogin kirjoittajana minulta kysytään aika usein kantaani lihansyöntiin. Hesarin päivän kysymyksenä oli jokunen aika sitten “Onko lihan syöminen eettisesti oikein?” Tästä heräsi itsellenikin muutamia ajatuksia, jotka ajattelin nyt purkaa blogikirjoituksen muotoon. Ennen kuin kommenttiboksiin syttyy sota, toivoisin että jokainen kommentoija lukisi tämän jutun alusta loppuun ja ainakin yrittäisi ymmärtää mitä yritän sanoa, sillä en nyt halua ryhtyä tyypilliseen “me vastaan ne” -väittelyyn. Sellaista sodankäyntiä löytyy tämän aiheen tiimoilta jo ihan riittämiin, ja joskus olisi mukava pohtia näitä asioita myös hieman hillitympään sävyyn. Hesarin päivän kysymykseen vastanneista 65 prosenttia oli sitä mieltä, että lihan syöminen on oikein. Veikkaan (tai oikeastaan toivon), … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä jorinaa | 110 kommenttia

Viikonlopun viinihommat ja vähän ruokaakin

Viikonlopun viinihommat ja vähän ruokaakin

Ruuan ja viinin puolesta viime viikonloppu oli mitä mainioin. Perjantaina olin ensimmäistä kertaa maistelemassa niinkutsuttuja light-viinejä, eli viinejä, joissa alkoholiprosentti on normaalia alhaisempi (noin 7-9 prosenttia). Vuoden takaisella Australian-matkallani huomasin, että ainakin kengurumaassa light-viineistä povattiin varsin isoakin trendiä, mutta toistaiseksi en kyllä ole kovinkaan vakuuttunut. Ja lupaan, että suhtauduin asiaan ihan avoimin mielin, vaikka minulla onkin sisäänrakennettu epäilys kaikkea light-merkittyä kohtaan! :) Seuralaisistani ei voi kyllä sanoa samaa. Yksi kysyi heti, että mitä sä oot tänne oikein muiluttanut, toinen harkitsi säästävänsä light-punkun suosiolla ensi kesän sangriaa varten. Taidan yhä pysyä samassa kannassa kuin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja, jonka mielestä ainoa hyvä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Lisukkeet, Low carb, Tahnat, dipit ja kastikkeet, Viini, Yleistä jorinaa | 12 kommenttia

Kuohuu!

Kuohuu!

Uudenvuodenjuhlissamme syötiin kuohuviiniherkkuja. Totesimme yksissä tuumin, että kuohari on mitä mainioin ruuanlaittoviini! Sen viehätys ruuassa perustuu ihan samoihin seikkoihin kuin juomanakin: vaikka se olisi vähän edullisempaakin, siitä tulee silti juhlan tuntua. Ruokaan saa kuoharilla sen saman kuplivan kepeän ja hiukan ylellisen fiiliksen, joka valtaa ainakin itseni aina kun jossain kuuluu poksahtavan korkin ääni. Kuohuviini on kiistatta lempijuomani veden ja vihreän teen ohella. Toki siksi, että se nyt vain maistuu niin hyvältä, mutta myös siksi, että kaikki kuohuviiniin liittyvät muistoni ovat hyviä. Onnellisia ja riemukkaita. Ystäväpiirissäni poksautetaan pullo (tai pari…) aina kun on syytä juhlia, ja silloin tällöin saatamme korkata kuoharin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Juomat, Kasvisruoat, Keitot, Yleistä jorinaa | 47 kommenttia

Kun Eeva söi Pariisin

Kun Eeva söi Pariisin

Terveisiä Pariisista! Kävi hassusti — matkallani kulinaristien kehtoon sain vatsaviruksen, joka vei viikoksi ruokahalut jopa ruokablogin pitäjältä. Kokkailu ei juuri nyt tunnu kovin mielekkäältä edellä mainitusta syystä, mutta voin sentään jakaa muutaman vinkin kanssanne siltä varalta, että joku ruokaa rakastava lukija olisi suuntaamassa valojen kaupunkiin lähiaikoina. Lienee sanomattakin selvää, että houkuttelevia ravintoloita ja kahviloita oli Pariisissa joka nurkalla, ja onneksi ehdin syödä moooooonessa ennen kuin virus iski. Hyvän ruokapaikan löytämiseen Pariisissa pätee vain yksi sääntö: etsi paikka, jossa on paljon (paikallisia!) ihmisiä. Tyhjät ja turistien valtaamat salit ovat yleensä huono merkki (joskin jotkut turistipaikatkin ovat kyllä oikeasti hyviä! Yleensä puhtaasti … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä jorinaa | 27 kommenttia

Kaksi kuminaa

Kaksi kuminaa

Tällä kertaa ollaan vähän Lähi-itä-fiiliksissä, ja sehän antaa hyvän syyn kiinnittää huomiota erääseen maailmassa piilevään epäkohtaan. Se koskee sanan cumin käännöstä, joka on väärä useammin kuin se on oikea. Kokkiohjelmien kääntäjät ja jopa ruokatoimittajat syyllistyvät tähän kardinaalimokaan niin usein, etten voi enää vaieta! En, sillä rakkaimpani kunniaa on loukattu, toistuvasti ja julkeasti. Otan asian raskaasti, sillä maustekaappini sisällöstä juustokumina on minulle se kaikista rakkain, lempimausteeni koko maailmassa. Kuminasta taas en juurikaan välitä, monet ystäväni suorastaan vihaavat sitä. Tiedättehän sen Anssi Kelan biisin, Kaksi sisarta? Laulun tytötkin olivat sukua toisilleen, mutta silti ah, niin erilaisia. Toisen kanssa pääsin taivaisiin, leijuin kauneimpiin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Juusto, Kasvisruoat, Low carb, Salaatit, Yleistä jorinaa | 32 kommenttia

Granaattiomenan huumaa

Granaattiomenan huumaa

Yleensä melko arvokkaat granaattiomenat ovat tänä syksynä olleet jostain syystä poikkeuksellisen edullisia. Nyt onkin siis mitä parhain aika tutustua tähän mainioon etelän hetelmään, jos se ei entuudestaan ole tuttu! Granaattiomena oli muutamia vuosia sitten ehdoton trendiraaka-aine maailmalla, mutta Suomessa se on yhä hyvin vähän käytetty. Koska moni tuttavistani on kertonut, ettei ole koskaan maistanut granaattiomenaa eikä oikein edes tiedä, mikä se on, ajattelin tässä nyt harjoittaa vähän granaattiomenapropagandaa siltä varalta että hedelmä on joillekin lukijoillekin jäänyt vieraaksi. Granaattiomenahan on todella kauniin värinen hedelmä (jolla tosin meidän taloudessa on myös lempinimi avaruusporsas tuon kärsämäisen kannan takia). Siitä syödään ainoastaan siemenet, jotka … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Hedelmät, Yleistä jorinaa | 40 kommenttia