Aihearkisto: Salaatit

Eväkäsjuttuja

Eväkäsjuttuja

Jokunen lukija saattaa muistaa, että yksi uudenvuodenlupauksistani oli syödä enemmän kotimaista kalaa. Ylpeyttä äänessäni voin kertoa, että lupaukseni on pitänyt! Viime aikoina olen syönyt ahventa, kuhaa ja haukea (sekä silliä, joka ei tietenkään ole kotimaista, mutta tästä olen muuten vain ylpeä. Taas yksi lapsuuden kammoruoka selätetty!). Kalaohjeita ei ole pahemmin tullut julkaistua, koska en jotenkin osaa tehdä valkoisesta kalasta mitään kamalan ihmeellistä — yleensä meillä vain paistetaan ne voissa ja syödään kasvisten, sienten tai perunamuusin kanssa. Ja ihan hitsin hyväähän se on pelkästään noinkin, mutta pidemmän päälle “paista kala voissa ja syö” -ohjeet alkaisivat ehkä hieman toistaa itseään… Lohi on … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kala & merenelävät, Salaatit | 5 kommenttia

Juhannuksenjälkeinen perunasalaatti

Juhannuksenjälkeinen perunasalaatti

Terveiset nenäliinojen keskeltä! Toivottavasti kaikilla lukijoilla oli mainio ja maistuva juhannus. Meillä ainakin oli — tosin taisin intoutua istumaan ulkona hieman liian pitkään kesämekossani. Juhannuksesta jäi nimittäin muistoksi paitsi 794 valokuvaa kameran muistikortilla ja pari säkillistä tyhjiä kuohuviinipulloja, myös mojova vilustuminen. Olo alkaa kuitenkin olla osapuilleen normaali ja makuaisti on hiljalleen palautunut, joten näitä ruokatouhujakin jaksaa taas alkaa ajatella. Kuten olen varmasti ennenkin maininnut, rakastan perunasalaattia. Kesä on ehdottomasti perunasalaatin aikaa. Koska pidän siitä niin kovin, yritän jatkuvasti keksiä uusia tapoja tehdä se. Blogista taitaakin jo löytyä useampia ohjeita. Viime kesän perunasalaattiteemani oli majoneesittomuus (ja ranskankermattomuus, ja kermaviilittömyys — siis … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kasvisruoat, Salaatit, Vegaani, Vihannekset | 9 kommenttia

Salaattia grillistä

Salaattia grillistä

Olenhan minä viime vuosina huomannut, että grilli on mitä monipuolisin ruuanlaittoväline, mutta että siinä voi tehdä salaattiakin… Näin tällaisen grillatun salaatin kuvan jollakin sivustolla ja idea oli mielestäni nerokas! Sitä oli heti päästävä kehittelemään, sillä niin mainio vihannes kuin kesäkurpitsa onkin, se pääsee täysiin oikeuksiinsa vasta grillattuna. Salaatti sai jopa perheen ahkeramman lihansyöjän henkäisemään “ooooh!”. Salaatti toimii hyvin kylmänäkin, mutta mielestäni se oli parasta silloin, kun kesäkurpitsasiivut olivat vielä grillistä lämpimiä. Kannattaa siis tehdä kaikki valmistelut etukäteen, jotta voit kesäkurpitsojen valmistuttua nopeasti sekoittaa kaikki ainekset ja pääset nauttimaan salaatista lämpimänä. Grillattu kesäkurpitsasalaatti (kahdelle) kastike: 2 rkl oliiviöljyä 1 rkl sitruunamehua … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kasvisruoat, Salaatit, Vihannekset | 789 kommenttia

Takki tyhjä, vatsa täysi

Takki tyhjä, vatsa täysi

Ravintolapäivä oli mahtava suksee, sekä yleisesti ottaen, että oman raflamme kannalta. Oli aivan älyttömän hauskaa! En olisi ikinä arvannut, miten onnelliseksi voi tulla siitä, että voi olla osana järkkäämässä hauskan illan ja hyvän aterian täysin tuntemattomille ihmisille. Ruokimme n. 110 ihmistä, mikä tarkoittaa sitä, että pienestä keittiöstämme lähti 330 annosta. Ei siis sinänsä ihme, että kaikesta hauskanpidosta huolimatta viime päivinä on ollut vähän takki tyhjä kokkailuinnon suhteen. Olen elänyt noutoruualla ja suoraan pussista syödyillä kuivatuilla viikunoilla. Mutta innostaa tai ei, nälkä tulee lopulta joka tapauksessa. Jotain oli siis kokattava — ja sen jonkin piti syntyä jääkaapin jämistä, koska ainoa asia, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Juusto, Kasvisruoat, Salaatit | 12 kommenttia

Kansojen välisen yhteistyön salaatti

Kansojen välisen yhteistyön salaatti

Viime aikoina minulla on ollut aivan kyltymätön himo kaikkeen Lähi-itä-tyyppiseen ruokaan. Voisin syödä loputtomasti hummusta ja baba ganoushia, tabbouleh-salaattia ja kaikkea suikaloitua ja kuutioitua rehua, joka on marinoitu öljyssä ja jännittävissä mausteissa. Tietääkö joku Helsingistä hyviä ravintoloita, joissa pääsisin toteuttamaan tätä puolta itsessäni? Tein tänään himoni pohjalta lounaaksi salaatin, joka haki hieman vaikutteita tabboulehista. Salaatilla oli tosin hyvin vähän tekemistä minkään aidon Lähi-idän ruuan kanssa, sillä käytin siihen bulgurin sijaan eteläamerikkalaista kvinoaa, ja joukkoon heitin kyproslaista halloumia. Yrtit ja salaatit hain vantaalaiselta takapihalta. Onko tämä nyt sitä fusion kitcheniä? Vai jotain vielä suurempaa — kansojen välistä yhteistyötä? Lähi-itä, Etelä-Amerikka, Kypros … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kasvisruoat, Salaatit, Yrtit | 19 kommenttia

Kyllä uppoaa

Kyllä uppoaa

On monia ruokia, jotka olen suosiolla jättänyt väliin, koska olen aina jotenkin kuvitellut niiden olevan kamalan vaikeita valmistaa. Olenkin nyt ottanut henkilökohtaiseksi haasteekseni, että alan yksi kerrallaan selättämään niitä. Esimerkiksi paljon pelkäämäni pasta carbonara hoituu tätä nykyä kädenkäänteessä! Nyt olen nujertanut myös uppomunan. Siinäkään ei kyllä oikeasti ollut mitään vaikeaa! Tästä tuli suosikki kertaheitolla — se oli yllättävää, koska en ihmeemmin välitä keitetyistä munista. Uppomuna sen sijaan on jotenkin koostumukseltaan paljon kivempi ja valuva keltuainen kerrassaan herkullinen! Ja onhan näissä uppomunissa vielä yksi kiistaton etu tavallisiin keitettyihin muniin nähden. Siinä missä kuorineen keitetyt munat ovat aina samannäköisiä, uppomunat ovat yksilöitä. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Liharuoat, Low carb, Niksit, Salaatit | 16 kommenttia

Yksinkertainen on kauneinta

Yksinkertainen on kauneinta

Salaattiin pätee vähän sama kuin pastaan — meillä suomalaisilla on taipumus tehdä kummastakin kamalan monimutkaista. Pitää olla kastiketta, pitää olla kaikenlaisia täytteitä, ruokakermoja, tuorejuustoja, kurkkuja, tomaatteja ja niin edelleen. Olen oppinut ranskalaisilta ja italialaisilta, että ei pidä. Ja voi, miten ruuanlaitosta tulikin sen jälkeen helppoa ja nopeaa! Mahtava pastakastike syntyy mielestäni jo ihan vain oliiviöljystä, valkosipulista ja chilistä — kaikki muu on ekstraa. Vähän sama pätee salaattiin: ei siihen aina tarvitse sen ihmeellisempää kastiketta. Riittää, kun sekaan lorauttaa hyvää oliiviöljyä, etikkaa tai sitruunamehua ja vähän suolaa ja pippuria. Tämä vaatii tietysti sen, että itse salaatti on hyvänmakuista! Mauton, vetelä jäävuorisalaatti … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Salaatit, Tahnat, dipit ja kastikkeet, Vegaani | 762 kommenttia

Keisari ilman anjoviksia

Keisari ilman anjoviksia

Caesar-salaatti taitaa olla yksi niitä ruokia, joka löytyy melkein jokaisen elintarviketta toimenkuvanaan tarjoilevan putiikin valikoimista, astetta fiinimmistä illallispaikoista aina huoltoaseman pikaruokalaan. Minulla on lievä trauma Caesar-salaatista. Siihen liittyy pikku-Eeva, joka oli ensimmäisessä kunnon työpaikassaan Ruoholahdessa, eräs ruoholahtelainen lounasruokala ja Caesar-salaatti, jonka päälle ihan liian nälkäiseksi itsensä päästänyt pikku-Eeva lappoi kastiketta luultavasti desikaupalla. Ja tajusi vasta ruokalan pöytään istuttuaan, että kastike maistuu pelkältä anjovikselta. Se oli järkyttävää. Minulla on nimittäin trauma myös anjoviksista, mikä taas johtuu kouluruokalan Janssonin kiusauksesta. Mutta Caesar-salaatti muuten — ah. Romaine-salaatin, krutongin ja parmesan-lastun liitto kielen päällä on taivaassa sinetöity. Minulla onkin jo pidempään ollut tarkoituksena tehdä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kana, Salaatit | 17 kommenttia

Pikapapuja

Pikapapuja

Olen ottanut ja hurahtanut mustapapuihin. Ne ovat ymmärtääkseni kaikissa Amerikan mantereen osissa kovinkin suosittua syötävää, ja olen kuullut, että niistä tehdään jopa makeita leivonnaisia. Aikaisemmin niitä on ollut hankala löytää Suomesta, mutta nykyään niitä löytyy ihan syöntivalmiina vihreässä pahvipurkissa. Mustapapuja sanotaan kaikista pavuista terveellisimmiksi. Epäilisin, että niiden tummalla värillä on jotain tekemistä asian kanssa, tumma värihän kasviksissa yleensä viittaa korkeaan antioksidanttipitoisuuteen (tämä on muuten hyvä niksi noin niinkuin yleensäkin, jos on kiinnostunut ruuan antioksidanttipitoisuudesta). Oma empiirinen havaintoni on lähinnä se, että ne maistuvat hyvältä, täyttävät ja ovat loistavaa arjen pikaruokaa! Vaikka alakerrassani on pizzeria ja kadun toisella puolella Subway, viime … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kasvisruoat, Salaatit, Vegaani | 27 kommenttia

Pieniä sieviä sieniä

Pieniä sieviä sieniä

Terveisiä bliniluolasta! Kohta alkaa rasva kärytä, jääkaapissa odottaa 1,5 kiloa smetanaa ja eräs hätähousu lähti vielä hakemaan viime hetken täydennyksiä savulohivarantoihin. En ole ikinä tehnyt blinejä, enkä aio tehdä tänäänkään — meidän taloudessa se on miesten hommaa. Lupaan kuitenkin udella teille ohjeen myöhemmin. Siihen saakka saatte tyytyä tähän helppoon, mutta mainioon sienisalaattiin, joka tehtiin jo eilen. Salaatti tehtiin siis tällä kertaa blinejä varten, mutta yhtä hyvin se maistuisi varmasti (ruis)leivän päällä tai lisukkeena jollekin pääruualle. Aikaisemmin salaattia on tehty siitakesienistä, mutta niiden hinta oli eilen pilvissä, joten kulho täyttyi tällä kertaa tuoreista herkkusienistä. Hyvin toimivat nekin! Tämä sienisalaatti oli jopa … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kasvisruoat, Salaatit | 14 kommenttia