Kuukausittainen arkisto:lokakuu 2010

Granaattiomenan huumaa

Granaattiomenan huumaa

Yleensä melko arvokkaat granaattiomenat ovat tänä syksynä olleet jostain syystä poikkeuksellisen edullisia. Nyt onkin siis mitä parhain aika tutustua tähän mainioon etelän hetelmään, jos se ei entuudestaan ole tuttu! Granaattiomena oli muutamia vuosia sitten ehdoton trendiraaka-aine maailmalla, mutta Suomessa se on yhä hyvin vähän käytetty. Koska moni tuttavistani on kertonut, ettei ole koskaan maistanut granaattiomenaa eikä oikein edes tiedä, mikä se on, ajattelin tässä nyt harjoittaa vähän granaattiomenapropagandaa siltä varalta että hedelmä on joillekin lukijoillekin jäänyt vieraaksi. Granaattiomenahan on todella kauniin värinen hedelmä (jolla tosin meidän taloudessa on myös lempinimi avaruusporsas tuon kärsämäisen kannan takia). Siitä syödään ainoastaan siemenet, jotka … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Hedelmät, Yleistä jorinaa | 40 kommenttia

Edullinen ikilemppari

Edullinen ikilemppari

Lindströmin pihvit ovat yksi ikilemppareista. Pidin niistä jo pienenä, jopa sen jälkeen kun minulle selvisi, että yksi niiden pääraaka-aineista on punajuuri. Nykyäänhän rakastan punajuurta, joten pihvitkin ovat alkaneet maistua vielä entistä paremmin. Idea annosten hinnan ilmoittamisesta nuupahti, kun rakas Excel-taulukkoni jäi toiselle koneelle enkä ole vielä jaksanut käyttää yhtä vapaapäivää uuden tekemiseen (ensi vuoden veroilmoituksen teko on sitten sitäkin rattoisampaa… jotkut eivät ikinä opi). Lindströmin pihveistä voi kuitenkin todeta, että liharuuaksi tässä on varsin edullinen sapuska! Luin muuten taannoin lehdestä, että suomalainen syö punajuurta keskimäärin 700 grammaa vuodessa. VUODESSA! Hyi meitä. Nyt kaikki syömään punajuurta, se on paitsi halpaa, myös … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Liharuoat, Vihannekset | 1 882 kommenttia

Suuri kurpitsa

Suuri kurpitsa

Yksi asia, mikä itseäni kovasti harmittaa, on kurpitsan huonohko saatavuus Suomessa. En oikein tiedä, miksi sitä on niin heikosti kaupoissa, kun kurpitsat ovat nopeita kasvamaan ja sopivat hyvin myös kylmempiin ilmastoihin. Halloween-villityksen rantauduttua Suomeen on kurpitsarintamallakin onneksi tapahtunut positiivista kehitystä, mutta edelleen kaipailen kauppoihin muitakin kurpitsalajikkeita kuin sitä oranssia “Halloween-kurpitsaa” — ja mielellään vielä niin, että niitä voisi ostaa hieman pienempinä siivuina eikä aina tarvitsisi ostaa kerrallaan sitä 5-10 kilon möhkälettä. Haaveilen ajoista jolloin voisin tehdä maailmanhistorian mahtavinta kurpitsakeittoa hetken mielenjohteesta… Torilla oli eräänä päivänä mitä ihastuttavin herrasmies myymässä kaikenlaisia erilaisia kurpitsoja, ostin häneltä puolen kilon siivun talvikurpitsaa ja tein … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Juusto, Kasvisruoat, Salaatit | 1 174 kommenttia

Tarte irrésistible

Tarte irrésistible

Viimeistään tämän jälkeen teidän on pakko antaa minulle anteeksi huonot päivitystapani. Uskoisin, että melkein kuka tahansa antaa anteeksi melkein mitä vain, tai ainakin on valmis neuvottelemaan, kun suussa sulaa tarte Tatinin karamellisoitunut sokeri… Aina yhtä ihana Molly Wizenberg kirjoittaa tarte Tatinista seuraavaa: A classic among French desserts, tarte Tatin is essentially a sexed-up apple pie — a housewife in stilettos, you could say. Osuva luonnehdinta. Tarte Tatinissa omenapiirakan kotoisuus yhdistyy tietynlaiseen syntisyyteen (joka epäilemättä selittyy voin ja sokerin määrällä). Jo leipomisvaihe on lähes sietämätöntä kidutusta: liedellä karamellisoituvien omenien tuoksu, ja tieto siitä, että vielä pitää odottaa ainakin puoli tuntia… Olen … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Jälkiruoat, Kakut ja piiraat, Leivonnaiset, makeat | 1 211 kommenttia

Papupata pankolla kiehuu ja kuohuu

Papupata pankolla kiehuu ja kuohuu

Tiedän. Olen ollut maailman surkein ruokabloggari viime aikoina. Tässä on nyt ollut kaikkea flunssasta viisaudenhampaisiin ja rikkinäisistä kameroista mauttomiin sämpylöihin, mutta koetetaan saada homma taas raiteille. Yritän parhaani mukaan luikerrella takaisin suosioonne. Siihen tarvittaisiin ehkä joku vaatimatonta papupataa näyttävämpi ruoka, mutta aloitetaan pienillä panoksilla. Ostin Stockan hulluilta päiviltä Jamie Oliverin Jamie Does… -kirjan, jossa kokkaillaan eri maiden reseptejä. Kaunis kirja tarjosi jostain syystä yllättävän vähän ruokainspiraatiota, mutta tämä kreikkalainen papupata kiinnitti heti huomioni. Muokkasin ohjetta vain vähäsen. Jamien mukaan pataa voi tarjoilla pääruokana tai lisukkeena, kylmänä tai kuumana. Se sopisi myös oivallisesti meze-pöytään pienenä ruokalajina (jos meze on vieras käsite, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Liharuoat, Salaatit, Välimerelliset | 89 kommenttia

Lisää soppaa

Lisää soppaa

No niin, paluu kiinteään ravintoon on suoritettu… joten ironista kyllä, julkaisen tietenkin sosekeittoreseptin. Öh. No, todettakoon, että yli viikko leikkauksen ja paikkauksen jälkeen pureskelu sattuu yhä. Olenkin joutunut elämään pehmeällä ruokavaliolla, joka on koostunut esimerkiksi eilen viinistä (nestemäistä), briestä (pehmeää) ja croissanteista (sulaa suuhun). Rankkaa on toipuminen! Tässä nyt kuitenkin muutamankin tyypin toivoma ohje maa-artisokkakeitolle. Maa-artisokat ovat muuten taas yksi syy sille, miksi tykkään ranskalaisista niin paljon, mitä ruokaan tulee. Etsiskelimme netistä tietoa kyseisestä juureksesta, ja niin englannin- kuin suomenkielinenkin Wikipedia mainitsivat painokkaasti sitaatin, jonka mukaan maa-artisokka sopii lähinnä sikojen ravinnoksi. Ranskankielisen Wikipedian mukaan maa-artisokka taas on oivallinen salaatissa, höyrytettynä, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kasvisruoat, Keitot, Vihannekset | 1 464 kommenttia

Rakkaudella Saksasta

Rakkaudella Saksasta

Lokakuun ja Oktoberfestin kunniaksi olemme tänään saksalaistunnelmissa. Minulla on jonkin verran sukua ja ystäviä Saksassa, ja vuosien mittaan olen viettänyt siellä paljon aikaa. Olen aina viihtynyt Saksassa todella hyvin ja siellä on monia juttuja, joista pidän ja joita kaipaan, mutta yksi on kiistatta ylitse muiden: saksalaiset suolarinkelit, eli pretzelit tai brezelit, kuten niitä joissain kolkissa kutsutaan. Rakastan pretzeleitä niin paljon, että kun taannoin vaihdoin Düsseldorffin lentokentällä konetta matkalla Marokkoon, juoksin lentokentällä etsimässä pretzeliä vaikka olisi ollut jo vähän kiire koneeseen. Mutta joka ikinen pyrähdys ja kääntyminen Saksan maaperällä on hyödynnettävä pretzeleiden toivossa, oli se miten lyhyt tahansa! Pretzeleiden tekeminen itse … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Leipä, Leivonnaiset, suolaiset | 1 562 kommenttia

Syyspullat

Syyspullat

Eilen tuli melkein puolivahingossa leivottua jotain, joka oli kyllä parasta pitkään aikaan. Jotain sellaista, joka suorastaan huusi syksyä! Ja joka oli aika överiä. Mutta juuri sopivalla tavalla. Miltä kuulostaisi omena-kaneli-pekaaniseoksella täytetyt korvapuustit omenasiiderikuorrutteella? Tee muuten itsellesi palvelus. Kun nämä pullat ovat uunissa, käy äkkiä tekemässä pieni pyörähdys kuistilla tai rappukäytävässä ja tule sen jälkeen takaisin. Uunista leijaileva tuoksu on uskomaton. Idiksen siiderikuorrutukseen ja omenatäytteeseen sain friteerattujen asioiden kuningattaren Paula Deenin nettisivuilta. Näitä ei sentään friteerattu, mutta oli se muffinsivuoan pohjalle kertynyt sokeri-voiliemikin aika ihanaa. Kuorrutus on kiva lisä näihin puusteihin, mutta ei missään nimessä pakollinen. Voit nautiskella pullat myös sellaisinaan, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Leivonnaiset, makeat | 18 kommenttia