Hei, muistatteko vielä minua? Joskus muinoin kirjoitin yhtä ruokablogia.
Ruokainspiraationi oli niin kadoksissa pari viikkoa, että moista ei ole ennen nähty. Keittiössä käytiin lähes itkunsekaisia keskusteluja aiheesta “mitä tänään syötäis? Jotain pitäis vissiin kokata” -- inspiraatio tuntui nimittäin kadonneen myös taloutemme toiselta hengeltä. En ihan hevin luovuta tässä asiassa, koska se, ettei innosta kokkailla, tarkoittaa ainakin minun kohdallani lähes poikkeuksetta myös sitä, että ruokavalio lipsuu epäsäännölliseksi ja epäterveelliseksi. En siis voinut kuitata hommaa “no, tehdään ruokaa taas sitten kun huvittaa” -ajatuksella. Terveyssyiden sijasta kamalinta taisi kuitenkin olla se, että rakkain harrastukseni ei yhtäkkiä tuntunutkaan enää niin itsestäänselvän helpolta ja ihanalta kuin ennen.
Keittokirjoja selattiin epätoivossa, mutta mikään ei iskenyt. Kaikissa resepteissä tuntui olevan kuhaa tai kateenkorvaa -- hienoja aineksia molemmat, mutteivät ikävä kyllä löydy lähikaupan valikoimista.
Kokeilin jopa vanhaa “avaan keittokirjan silmät kiinni” -taktiikkaa. Mitä seurasi? Lisää kuhaa ja kateenkorvaa.

Onneksi muistin yhtäkkiä vanhan ystävän, helpon ja simppelin kasvisruuan, jonka olin kehitellyt jo vuosia sitten. Ja kaikki ainekset olivat vieläpä nyt sesongissa ja todella edullisia! Siispä söin tätä kaksi päivää. Olo oli helpottunut ja onnellinen.
(Minulla on ilo ja onni ilmoittaa, että ruokainspiraationi on nyt palannut, kiitos erään elokuisen aamun, jona parvekkeelta hiipi sisään syksy… Mutta siitä lisää myöhemmin.)
Tämä on mielestäni hyvää tällaisenaankin, mutta proteiininhimoiset voivat hyvin lisätä täytteeseen esim. kanaa tai papuja. Kivaa vaihtelua kypsentämättömille kasviksille, joita kai useimmiten Suomessa tortilloihin laitetaan.
Mausteinen kasvistäyte tortilloille (riittää neljään lättyyn)
1/2 kesäkurpitsa
1 punainen paprika
1 punasipuli
2 isoa valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
chipotlekastiketta tai savupaprikajauhetta maun/tulisuuden mukaan
(tarvittaessa chiliä)
1 tl juustokuminaa
1 tl oreganoa
suolaa
reilusti mustapippuria
1-2 dl ranskankermaa
Leikkaa kesäkurpitsa, paprika ja punasipuli suikaleiksi. Viipaloi valkosipuli ohueksi.
Kuumenna öljy pannussa, lisää vihannekset, valkosipuli ja mausteet. Paista keskilämmöllä, kunnes vihannekset ovat pehmeitä. Itse tykkään tässä ruuassa lähes muhennosmaisen pehmeistä kasviksista, mutta voit jättää myös hieman rapsakkuutta. Vihanneksia kannattaa kuitenkin malttaa paistaa melko pitkään, jotta maut ehtivät kunnolla muhia.
Käytä täyte lämmitettyihin tortilloihin ja lisää reteästi ranskankermaa.



pitipäs sattua että olen juuri yrittänyt miettiä mitä uutta laittaisi tortillojen väliin ja onnistuit juuri tekemään täytteen jonka “perusaineet” ovat yksiä suurimpia inhokkejani ;P eli siis kesäkurpitsa ja paprika (ja punasipuli vähän niinku)
no ei voi mitään :D voisin varmaan kehitellä samoilla mausteilla jotain omaa herkkua, jos vaikka onnistuisi :)
Ihanaa että tulit takaisin. Sydämeni sykkii tällä hetkellä sielun- ja mahansiskolleni (oi sinä!) niin palavasti, että ihastukseni välikappaleena toimiva F5-nappula näkee päiväunia kuherruskuukautemme päättymisestä.
Vink vink: jos kaipaat ruokainspiraatiota, käy huviksesi K-Supermarketissa hamstraamassa mangoa, papaijaa, limettejä, cantaloupemelonia, tuoretta ananasta ynnä muita kivoja kavereita iso säkillinen (aurinkopäivät eli euron kilo -päivät ovat melkein yhtä kivoja kuin hullut serkkunsa). Ja pällistele niitä ihastellen sitten keittiön pöydällä tarpeeksi pitkään, kuten minä – jotain jännää syntyy takuulla. Tein esimerkiksi kookos-papaijasmoothieta, joka oli niin samettista että en edes keksi sille mitään tarpeeksi oikeutta tekevää vertauskuvaa.
Minna: mä luulin että ihan kaikki tykkää kesäkurpitsasta ja paprikasta! Noh, toivottavasti keksit jotain kivaa :)
AI: ooooh, kiitos vinkistä! Mä kuulen aina JÄLKEENPÄIN villejä tarinoita noista euron päivistä, mutten koskaan itse pääse niihin osalliseksi koska meidän lähellä ei oikein ole K-Supermarketia mihin sattuis ikinä vahingossa. Eksoottiset hedelmäsmoothiet vois kyllä tehdä aamusta jännittävämpiä! Huomenna heti markettiin, toivottavasti siellä on jäljellä vielä edes jotain….
Tervehdys,
Ajattelin nyt jakaa kanssasi pari omaa suosikkiani, jotka toki ovat naurettavan helppoja, ja varmaan täysin tuttuja Sinulle, mutta kaiken varalta. Illalla dvd-filmin ääreen muki chaita: keitetään maitoa, kaadetaan joukkoon maustettua teetä riittävästi, haudutetaan iät ja ajat, siivilöidään, kaadetaan mukiin, laitetaan joukkoon agavesiirappia. Laiskana ihmisenä hain lähikaupan chai-sekoitusta (ihana irtoteeteline siellä), mutta muistaakseni olen tuijotellut ohjeita, joissa seikkailee pari pussia mustaa teetä, kanelitanko, neilikoita, jne.
Ja sitten varsinaiseen ruokaa. Saag Paneer Miss Masalan ohjeella, joka löytynee netistä täältä: http://www.quickindiancooking.com/2008/07/25/saag-paneer-on-the-road-to-perfection/ (Tuo koko blogi on muuten katsomisen arvoinen. Kannattaa toki huomioida, että kyseinen kirjoittaja ei ole kovin tulisen ruoan ystävä, eli chiliannosten suurentamista voi harkita.)
Minikaktus: voi, ihanan huomaavaista, kiitos! Chai latten ohje taitaa löytyä täältä blogistakin, mutta en ole koskaan kokeillut kotona saag/palak paneeria. Pitääpä testata! Mitä juustoa olet käyttänyt tuohon vai oletko tehnyt paneerin itse?
Moi Eeva,
Tykkään tosi paljon sun molemmista blogeista, ihan parasta luettavaa!
Muistaakseni kesäkuun Trendissä oli herkulliselta vaikuttava avokadotahnan ohje, mutta lehti meni epähuomiossa paperinkeräykseen.. Olisko mahdollista kirjottaa se tänne? Kiitos.
Aurinko: kiitos! Mutta mitä, eihän Trendejä heitetä paperinkeräykseen vaan ne säilötään silkkipapereissa hapettomaan vitriiniin! ;)
Avokadotahna toimii näin:
1 kypsä avokado
(1 pieni valkosipulinkynsi)
1 rkl jotain öljyä
vajaa 1 tl jauhettua juustokuminaa
ripaus chiliä
suolaa
mustapippuria
Pistät avokadon muussiksi haarukalla ja kaikki ainekset sekaisin – voilà!
Kiitti & nam!
Avokadot on mun suurinta herkkua. Tai siis yhtä niistä :)
Jos lukijaehdotuksia otetaan vastaan niin juurikin intialaisen keittiön ja thai-keittiön resepteihin riittää kiinnostusta :)
Aurinko: olepa hyvä! Ja jep, avokado on mahtavaa :)
Riikka: ehdottaa saa aina, toteutusta en tosin voi luvata :D Tuollaista on itse asiassa tulossa lähitulevaisuudessa, pysy siis taajuudella :)
Mahtavaa, olenkin juuri miettinyt mitä tehdä jääkaapissa makoilevasta, kotoa tuodusta kilon kesäkurpitsasta ja ihaillut kaupassa hehkuvan punaisia paprikoita! Paprikasosekeitto on houkutellut, söin herkullista sellasita kesällä, mutta kun en omista (vielä) sitä mikäö se on käsisurvin… ei… sitä yhtä konetta, niin se ei nyt toimi. Mutta nyt you made my day baby!
Ja haluan jakaa tämän ruokahetken; tein tänään tomaattikastiketta ja pannulla tirisi öljy, voi, anjovis, valkosipulirouhe ja kuivattu basilika. Mikä tuoksu, AH!!! Voitko kuvitella? Taivaallista, sen tuoksun kun saisi pulloon tyhjän pannun kammo- päiviksi…
Saara: kuvittelen juuri parhaillani :) Mä koin samanlaisen hetken eilen, kun tein ranskalaista sipulikeittoa – siis miten voikaan sipulikeitto tuoksua niin käsittämättömän hyvältä!
Mä en ole koskaan vielä saanut hyvää paprikasosekeittoa, tosin voi johtua siitä että olen syönyt vain sellaisia joissa on kamalasti jotain sulatejuustoa. Pitää ehkä kokeilla joskus tehdä itse ilman överijuustomäärää!
Halloumia olen käyttänyt. Kevytversiota keittokirjani (joka siis on tuon bloginpitäjän kirjoittama) suosittelee korvaamaan panirin, mutta eilen illalla tein Kashmiri paneeria tavallisesta halloumista ja hyvin onnistui (eilen illalla söin suurimman osan ja tänään lounaaksi loput). Ohje samasta blogista. :) Nyt pitäisi miettiä, että haluanko syödä tänään illalla ja jos haluan, niin mitä on nyt ohjelmassa, Aloo ghobia vai jotain missä on papuja vai jotain muuta… :)
Tuo chai latte on toki varsin yleinen ja simppeli tehdä, mutta minun on tunnustettava, että ekan kerran tein sitä ehkä viikko sitten.
Minikaktus: aa, eipä olis tullut mieleen käyttää tuossa halloumia. Hyvä idea, kiitos!
Tämä oli ihanan helppo ja herkullinen “pikaruoka”, kiitos ohjeesta! Tuli mieleen, että jos tykkää vielä tulisemmasta, niin tähän sopisi sekaan kuin nokka päähän jalapenoviipaleet. Meillä on nyt kaksi päivää mätetty näitä tortilloja naamaan tällä ohjeella, mutta ensi kerralla aion kokeilla jalapenon kanssa. :)
Oli aivan pakko tulla kertomaan, miten olen jäänyt tähän reseptiin totaalisen koukkuun. Niin koukkuun, että syyskuun aikana olen tehnyt samaa sapuskaa varmaan n. 5 kertaa. :D Kotona ei meinata ymmärtää, mutta minkäs tekee, kun tämä on vaan niin huippuhyvää!