Kuukausittainen arkisto:huhtikuu 2010

Koulumuistoja kotikeittiöstä

Koulumuistoja kotikeittiöstä

Olen joskus huomannut salaa kaipaavani niitä ala-asteen kalamurekepihvejä (joista tosin kalaa taisi olla noin kaksi prosenttia), joita tarjottiin tilli-kermaviilikastikkeen ja perunamuusin kanssa. Eilen tein lapsuusmuistojeni einespihveistä kotiruokaversion, ja maistuivat vallan hyvin näin aikuisenakin. Taas yksi hyvä tapa käyttää edullisia ja tylsähkönmakuisia, mutta terveellisiä pakasteseitifileitä! Nämä pihvit oli helppo tehdä, ja koostumus pysyi todella hyvin paistettaessa kasassa. Olipa muuten haastavaa löytää edustava kuva näistä, sillä kuvaaja oli näemmä tarkentanut kaikissa kuvissa parsaan eikä postauksen aiheena oleviin kalapihveihin. Huomaa mikä aika vuodesta on menossa… parsa-aika! Tähän aikaan on kovin vaikea keskittyä mihinkään muuhun. Kalapihvit (n. 10 kpl) 300 g vaalealihaista kalaa 300 … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kala & merenelävät | 2 245 kommenttia

Pizzafriikin paluu

Pizzafriikin paluu

Armaat ystävät, lupailin jo jokin aika sitten pizzapohjan ohjetta. En ole voinut julkaista sitä, koska kehittely on ollut kesken. En yksinkertaisesti ole ollut siihen tyytyväinen, kunnes nyt! Olen jo sisäistänyt ja hyväksynyt sen tosiasian, että tavallisessa kotiuunissa ei yksinkertaisesti ole mahdollista tehdä täydellistä pizzaa. Mutta sehän ei estä yrittämästä päästä mahdollisimman lähelle, ja nyt tuntuu, että miljoonan kokeilun kautta pizzantekotekniikkamme on vihdoin sellainen, johon voin olla tyytyväinen. Tämä postaus sisältää grammantarkkaa hifistelyä eikä ole oikotie onneen -tyyppinen resepti, joten jos moinen ärsyttää niin lopeta lukeminen nyyyyyt. Pizzataikinan ohje on yhdistelmä monista miljoonista ohjeista joita olemme (puhun siis koko ajan monikossa, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Leivonnaiset, suolaiset, Välimerelliset, Yleistä jorinaa | 53 kommenttia

Vähän pehmeämpi kreikkalainen

Vähän pehmeämpi kreikkalainen

Tykkään periaatteessa kovasti kreikkalaisesta salaatista ja sen makuyhdistelmistä, mutta yleensä syötyäni annoksesta kolmasosan kyllästyn sen pureskelemiseen. Jotenkin se niiden isojen kurkunpalojen jauhaminen alkaa tuntua puuduttavalta, kun salaatissa ei ole tarpeeksi pehmeitä asioita vastapainoksi. Salaatissa saa mielestäni olla erilaisia koostumuksia ja mieluiten vielä jotain lämmintä — tämä mielessäni tein tällaisen pienen sovellutuksen kreikkalaisesta salaatista. Heitin sekaan myös salaatinlehtiä, koska pääosin tykkään että salaatissa on salaattia. Mutta kreikkalaisessa salaatissahan ne eivät ole missään nimessä pakollisia tai edes kai kovin tyypillisiä. Nyt kelpas rouskuttaa sitä kurkkuakin, kun tomaatit olivat mehukkaita, sipulit pehmeitä ja fetakin lämmintä. Lisää! Vähemmän rouskuva kreikkalainen salaatti (kahdelle) (salaatinlehtiä) n. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Juusto, Kasvisruoat, Low carb, Salaatit, Välimerelliset | 1 607 kommenttia

Hintsusti fantsumpi vuokaleipä

Hintsusti fantsumpi vuokaleipä

Juuri ilmestyneessä Glorian Ruoka & Viinissä oli niin hyvänkuuloinen ohje tomaatti-oliivivuokaleivälle, että sitä oli pakko kokeilla heti samana iltana. Jos jokin ohje sisältää ainakin viisi kaikkien aikojen lempiraaka-ainettani, ei kai se voi olla muuta kuin hyvää (siitäkin huolimatta, että samassa lehdessä tehtiin muffinseja vatkaamalla sokeri ja voi vaahdoksi :D). Koostumukseltaan tämä on itse asiassa pikemminkin kakku kuin leipä, sillä tätä ei vaivata tai kohoteta, tai edes leivota hiivaan. Lehdessä tämä olikin nimetty kakuksi, mutta minusta vuokaleipä on kuvaavampi nimitys. Koska vaivausta ja kohotusta ei tarvita, voi leivän tehdä pienellä vaivalla ihan vaikka iltateelle, mutta hintsusti fantsujen raaka-aineidensa puolesta sopii hyvin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Leipä, Leivonnaiset, suolaiset | 1 061 kommenttia

Akuuttiin pannarihimoon

Akuuttiin pannarihimoon

Olette saattaneetkin huomata, että rakastan kaikenlaisia pannukakkuja. Tykkään niin amerikkalaistyyppisistä pannulla paistettavista, kuohkeista pannareista kuin siitä tiiviimmästä ja tuhdimmasta suomalaisesta versiosta, joka paistetaan pellillä uunissa. Siinä on vain yksi huono puoli: sen paistuminen ja vetäytyminen kestää liian kauan aamulla pannukakkuhimoissaan kiemurtelevalle ihmiselle. Ratkaisuni äkilliseen uunipannukakkuhimoon on paistaa pannarit yksitellen muffinsivuoissa. Tulee nopeasti valmista, ja tässä on yksi suuri etu: on joka kerta yhtä riemastuttavan hilpeää nähdä kun pannukakut kohoavat uunissa hillittömästi ja yrittävät suorastaan karata pois vuoista. Istun uunin edessä ja hihkun kuin pikkulapsi. Olen melko varma, että joskus olen jäänyt kiinni myös käsien taputtamisesta ja hyppimisestä… Ohje on vähän … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aamiainen, Leivonnaiset, makeat | 16 kommenttia

GI-eväkäs

GI-eväkäs

Äitini on tällä hetkellä innostunut GI-ruuasta, eli ruokavaliosta jossa vältellään nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja. Kotona käydessäni selailin Ola Lauritzsonin ja Ulrika Davidssonin mainiota GI-keittokirjaa, ja sieltä löytyi kiinnostava ohje, jossa kala paneroidaan perinteisten korppujauhojen sijaan siemenillä. Olen mitä suurin siemenfani, joten tartuin tähän heti. Siinä missä korppujauhot (kalapakasteiden tärkkelyspitoisista valmisleivitteistä puhumattakaan) ovat yleensä salamannopeasti imeytyvää hiilaria, siemenissä on mahtavat ravintoarvot: proteiinia, hyviä rasvoja, antioksidantteja jne — eikä gluteenia. Tämä on myös helppo tapa saada maistumaan hyvältä se vähän halvempi (ja mauttomampikin) kala, itse tein tämän seitifileisiin ja hyvin maistui tuokin hyljeksitty pakaste :) Tykkään pitää aina jotain kalafileitä pakkasessa, jotta kalaa … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kala & merenelävät, Low carb | 490 kommenttia

Kepsua kotikeittiöstä

Kepsua kotikeittiöstä

En ole mitenkään kebabin — tai kepsun, kuten sitä meillä päin kutsutaan — ylin ystävä, mutta yhtenä päivänä siihen iski jostain kumman syystä himo. Meidän taloudessa taitaa vallita jonkinlainen lapsellisen itsepäinen kaikki minkä voi tehdä itse, tehdään itse -mentaliteetti, koska sen sijaan että olisimme kipaisseet lähimmälle kebabkojulle, poikaystävä totesikin että ei hätää, mä teen sulle kebabia. Mieluummin näin — olen aina vähän miettinyt, mitä kebabpaikkojen liha sisältää (ja ei, vastaus “kebabeläintä” ei kelpaa). Tämä versio maistui mielestäni samalta, ellei paremmaltakin, kuin kojusta ostettu, sisälsi pelkkää naudan paistijauhelihaa eikä lainkaan lisäaineita — annoksen epäterveellisin osio taisi olla tuo valkoinen riisi. Itselleni … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Liharuoat | 616 kommenttia

Ei maksa vaivaa

Ei maksa vaivaa

Meillä Turussa on mainio ravintola Mami, jonka lounaslistalla lukee joka perjantai maksa itse. Eräskin nimeltä mainitsematon bloggari on joskus ihmetellyt että tarkoittaako tuo jotain seisovaa pöytää, mutta ei, kyllä siinä on kyseessä juurikin nokkela (tai näsäviisas, miten sen nyt haluaa ottaa :D) vitsi… Maksalla on jostain syystä monien mielessä sellainen “kuka siitä muka tykkää” -maine, mutta se ei taida perustua tosiasioihin, koska ainakin Mami on perjantaisin aina täynnä ja monesti maksaa himoitseville on myyty eioota jo puolivälissä lounasaikaa! Maksa kuuluu ehdottomasti niihin ruokiin, joita olen itsekin oppinut syömään vasta viime vuosina. En ole varmastikaan ainoa, jolle maksamuistot lapsuuden ruokapöydästä ovat … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Liharuoat | 1 697 kommenttia

Pannukakku ranskalaisittain

Pannukakku ranskalaisittain

Sain taannoin lahjaksi luultavasti maailman legendaarisimman keittotaidon oppaan, Larousse Gastronomiquen. Sille onkin käyttöä — moni perustekniikka on nimittäin meikäläisellä ihan hakusessa. Larousse päivitetään tasaisin väliajoin ja mukaan on otettu paljon eksoottisiakin reseptejä, raaka-aineita ja tekniikoita, mutta kyllä kirja edelleen keskittyy pääosin klassiseen ranskalaiseen keittiöön. Larousse on ehtymätön viihdyke — koska tahansa voi avata kirjan ihan summanmutikassa ja oppia uusia ihmeellisiä asioita ruuanlaiton maailmasta… esimerkiksi eilen en vielä tiennyt, että chicha on väkevä maissijauhosta tehty alkoholi, jota juodaan latinalaisessa Amerikassa, tai että karamellisoitu karhunputki on suuri herkku Ranskassa. Nytpä tiedän! Laroussen myötä olen vähän kiinnostunut klassisista ranskalaisista jälkiruuista. Olette varmaankin huomanneet, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Jälkiruoat, Marjat | 156 kommenttia

Punasipuli-fetapiiras

Punasipuli-fetapiiras

Hyvää pääsiäistä kaverit! Voisilmäpelissä on lomailtu ja otettu syömisenkin suhteen aika maltillisesti. Mitään oikeaoppisia pääsiäisherkkuja en ole tehnyt, mutta mutkain kautta tästäkin piiraasta saa kyllä pääsiäisherkun, tehdäänhän aito feta lampaanmaidosta… Yksi toivotuimpia postausaiheita on epäonnistuneet kokkailut — te senkin vahingoniloiset ruojat! ;) Suolaisten piirakoiden kohdalta olisin voinut tehdä sellaisia postauksia jo useamman. En tiedä miksi, mutta minulla on surkea karma suolaisten piiraiden kanssa, vaikkei kyseessä ole missään nimessä edes vaikea leivonnainen. Onnistun usein tekemään pohjasta liian paksun tai täytteestä liian kuivan. Nyt kuitenkin keskityin hommaan ihan täysillä ja piiras onnistui. Täytteeksi laitoin “mitä kaapista löytyy” -periaatteella punasipulia ja fetaa. Ei … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kasvisruoat, Leivonnaiset, suolaiset, Pikkupurtavat ja alkupalat, Välimerelliset | 1 444 kommenttia