Nainen vastaan rasvavero

Ruokabloggarina ja ruokajuttujen kirjoittajana olen välillä vähän ristitulessa. Toisaalta minulla on omat periaatteni ja uskomukseni joista haluan pitää kiinni (ja joista tietyissä tapauksissa saarnaan ihan häpeilemättä ;).

Mutta toisaalta joskus tunnen paineita mukautua virallisten ravitsemussuositusten ohjeisiin ja vaatimuksiin, vaikka olisin niiden kanssa eri mieltä. Joskus mietin, että onko se nyt vastuutonta julkaista ohje, johon tulee voita ja kermaa ja sokeria? Olenko minäkin silloin osavastuussa suomalaisten lihavuudesta ja kansanterveyden heikkenemisestä? Usein sellaisen ohjeen yhteydessä tekee melkein mieli kirjoittaa amerikkalaistyyppinen disclaimer, jossa muistan selittää että olen kyllä tällä viikolla muuten syönyt kevyesti, enkä missään nimessä suosittele kenellekään tämän kakun syömistä päivittäin, ja muistathan myös liikkua kolme kertaa viikossa….

Tänään aihe on taas ollut mielessä, sillä aamu alkoi verenpainetta kohottavasti ns. rasvavero-keskustelulla.
Suomeenkin kaavaillaan siis korkeampaa veroa lihottavien elintarvikkeiden kohdalle. Tehdäänpä nyt heti selväksi, että

minä syön voita.

Minä tulen aina syömään voita. Jos hallitus haluaa nostaa sen verotuksen pilviin, nou hätä, haen voini vaikka Tallinnasta.

Minä syön myös täysrasvaisia juustoja, majoneesia ja suklaata, läträän surutta oliiviöljypullon kanssa, juon viiniä ja silloin harvoin kun juon limpparia, valitsen sokeriversion.

Minua EI enää kiinnosta syödä kumilta maistuvia “rasvaa vain 5 %” -juustoja, margariinia joka maistuu muovilta, sokeritonta suklaata josta menee vatsa sekaisin, enkä myöskään tulevaisuudessakaan aio laskea (!) syömiäni oliiveja kalorikammossa. Sellainen ravitsemusterapeutti, joka kieltää televisiossa ihmisiä syömästä oliiveja ei ansaitse minun kunnioitustani.

Kuten moni muukin suomalainen, olen kasvanut kevytjuustoilla, kevytjugurteilla, margariinilla ja light-limpparilla, kalorinkuvat silmissä vilkkuen, tietysti. Muutama vuosi sitten heräsin prosessoidun ruuan järjettömyyteen (ei vain ne lisäaineet, vaan myös se maku), vaihdoin kaikki kevytjutut normiversioihin, einekset itse tehtyyn ruokaan ja tädää, kiloja ei tosiaankaan ole tullut lisää (itse asiassa niitä on lähtenyt melko roimasti), iho on parempi, sairastelen huomattavasti vähemmän ja mikä tärkeintä: ruoka maistuu oikeasti hyvältä.

Sen vuoksi aion blogissani jatkossakin käyttää voita, öljyjä ja parmesania. Koska itse en pelkää rasvaa ja uskon että sokerinkin syöminen kohtuudella on ihan ok silloin tällöin, en aio ottaa paineita siitä mitä joku muu ajattelee. Ohjeita saa ilman muuta soveltaa itse parhaaksi näkemäänsä suuntaan, mutta en aio enää harmistua siitä että joku haukkuu ohjeen mauttomaksi sen vuoksi että on korvannut voin margariinilla tai kuohukerman kevytruokakermalla.

Maailma on täynnä mitä upeimpia, luontaisesti kevyitä ruokia, joiden valmistamiseen ei tarvitse voita, kermaa tai sokeria -- miettikää vaikka keittoja, wokkeja, muhennoksia, fileepihvejä, salaatteja, papuruokia, curryja… Sen vuoksi minusta kaikenlaiset korvikkeet ovat hölmöilyä. Minusta on järkevämpää syödä vaikka pari kertaa viikossa oikeasti hyvää, täysrasvaista brietä kuin joka päivä kevytemmentalia. Jos ruokatottumukset ovat muuten hyvät, kenenkään terveys ei kaadu siihen, että syö kerran viikossa leivoksen. Ja jos leivoksia ei voi syödä joka päivä, silloin niiden on paras olla oikeasti hyviä, eikä mitään mauttomia korvikkeita.

Jos rasvavero isketään rasvapitoisiin tuotteisiin, tarkoittaa se sitä että minunlaisteni, aitoa ja lisäaineetonta ruokaa suosivien ihmisten ruokalasku kasvaa entisestään, kun taas kevyttuotteita sopii puputtaa entistä enemmän. Aamu-tv:ssä asiasta oli keskustelemassa tutkimusprofessori Pirjo Pietinen, joka jossain vaiheessa huudahti ONNEKSI! kun toimittaja viittasi suomalaisten halukkuuteen juoda light-limppareita.
Millä tavalla on kansanterveyden kannalta järkevää kannustaa ihmisiä juomaan light-limuja, jotka tuoreiden tutkimusten mukaan lisäävät ruokahalua ja saavat ihmiset syömään enemmän? Niinmutku niis ei oo kato kaloreita…

Rasvavero-jutussa ongelmallista on myös se, kuka saa päättää, mikä on “lihottavaa”. Karkit ja limut tuskin ovat kenenkään mielestä terveellisiä, mutta kaloripitoisina niitä verotettaisiin kovemmin kuin makeutusaineilla makeutettuja karkkeja ja limppareita, jotka taas monien tahojen mukaan ovat vieläkin epäterveellisempiä. Moni taas on löytänyt vähähiilihydraattisesta, mutta rasvapitoisesta ruokavaliosta vastauksen paino-ongelmiin ja hyvinvointiin muutenkin.

Joskus tuntuu, että suomalaiset ravitsemusterapeutit eivät puhu mistään muusta kuin kaloreista, vaikka pitäisi puhua ennemminkin siitä, mitä kaikkea muuta kuin kaloreita ruoka sisältää. Moni ei-virallinen taho pitää jo kaloriajattelua vanhanaikaisena. Kyllä, appelsiinimehussa on enemmän kaloreita kuin light-kokiksessa, mutta kumpikohan silti on ihmisen terveydelle parempi vaihtoehto? Tällaiset asiat ovat ongelmallisia, jos ruokia aletaan verottamaan niiden terveydellisten vaikutusten mukaan. Siitä kun sattuu olemaan niin monta näkökantaa, mikä on terveellistä.

Täällä Voisilmäpelissä virallinen näkökanta on se, että elämästä nauttiminen on terveellistä. Elämästä nauttimiseen sisältyy kohtuudella rasvaa, sokeria, kermaa ja viiniä -- mutta myös pupunruokaa, koska pupunruoka on oikeasti hyvää, ja tekee hyvää myös ruumiille. Aion siis jatkossakin julkaista ultrakeveiden vegaaniohjeiden rinnalla pekoniherkkuja ja kakkuohjeita, joissa voita ja sokeria ei säästellä. Uskon siihen, että suomalaisen ruokavalion pahis ei ole voi (sokeri saattaa vähän kyllä olla…), vaan ihan muut asiat, ja lienee ihan ok että minun blogini heijastelee minun uskomuksiani. Voi ja kerma on demonisoitu aika lailla kaikkialla länsimaissa, ja silti kansa senkun jatkaa lihomista. Kai se kertoo siitä, että ongelma on jossain muualla.

Aamiaisseurani kiteytti ajatukseni rasvaverosta täydellisesti:

Miksi Suomessa aina ajatellaan, että positiivinen muutos saadaan aikaan kielloilla ja holhoamisella?

Nimenomaan. En siis aio kieltää ketään käyttämästä kevyttuotteita tai lisäaineita tai prosessoituja elintarvikkeita, sen sijaan jatkan niitä sisältämättömien ohjeiden julkaisua ja toivon että joku muukin voi niiden perusteella huomata, että tämä on itse asiassa aika terveellinen tapa elää. Ja ainakin äärimmäisen herkullinen :)

Elämästä nauttien nyt ja vastaisuudessa!

Aihe(et): Yleistä jorinaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

2 510 vastausta kohteessa Nainen vastaan rasvavero

  1. Jenna sanoo:

    Loistava kirjoitus. :) Täysin samaa mieltä!
    Olen lukenut Voisilmäpeliä jo ties kuinka kauan mutta tulen vasta nyt kommentoineeksi ensimmäisen kerran. :D Nyt ois niinku Pakko Vaan Mainita, asun tällä hetkellä Norjassa, ja täällä ruokakauppaketju Kiwi (vrt meidän Siwa) myy tuoreet hedelmät ja vihannekset ilman ruokaveroa. Kiwi kuuluu Trumph-konserniin ja konsernin muissa ruokakaupoissa ei ole samaa käytäntöä, eli olkoon kiero markkinointikikka mutta onpahan ainakin hyvällä asialla. :P

    Elinaa kompaten, osaan hyvin kuvitella tämän blogimerkinnän mielipidepalstalle. =D Kiitos ihanasta blogista!

  2. karoliina sanoo:

    Osuva kirjoitus! Omaan korvaan kuulostaa kuitenkin siltä, että todellinen motiivi kyseisen veroehdotuksen takana on raha eikä kansan terveys. Karkkeja, limuja ym. runsaskalorista on luvallista ja toivottavaa vastustaa, joten tällaisen esityksen perusteleminen ja sen takana seisominen on aika helppoa. Ja koska verolla tuskin olisi suurta vaikutusta enemmistön kulutustottumuksiin, tulisi rahaakin valtion kassaan ihan mukavasti. Tuntuukin, että tässä voittaisivat kaikki muut paitsi tavallinen tallaaja.

  3. Shoegal79 sanoo:

    Kiitos mahtavasta kirjoituksesta! Asiasta voisi paasata lisää vaikka kuinka paljon, mutta sinä sanoit tuossa yllä kaiken :) Oikeasti pelottaa, mihin nämä Suomen ravitsemussuositukset kohta johtaa. Jostain kumman syystä todella iso osa kansasta on ainakin vähän ylipainoisia, sairastetaan diabetesta ja yksinkertaisesti ei voida hyvin. Vaikka silti tilastot kertovat, kuinka suurta kevyttuotteiden kulutus on ja olevinaan syödään “terveellisesti” eli siis teollisesti muokattua scheissea käytännössä. Mulla herääminen tuli viimeistään muutamia vuosia sitten Keski-Euroopassa yliopistovaihdossa ollessa, jossa huomasin kuinka espanjalaiset, italialaiset jne söivät ja kuinka hoikkia he olivat. Ja kolme ateriaa päivässä riitti heille hyvin. Tajusin, että joku mättää tässä meille Suomessa opetetussa syömismallissa, jossa Hanna Partaset ja kumppanit kommentoivat kauhulla, kun jollain on jääkaapissaan turkkilaista jogurttia tai jopa ihan voita. Argh! Vaihdoin ruokailutottumuksia, jotka eivät valitettavasti edelleenkään ole sitä mitä toivoisin, mutta light-tuotteiden vaihtamisesta oikeaan ruokaan en ole kyllä lihonutkaan.

    Niin kuin toisetkin ovat jo ehdottaneet, voisitkohan Eeva yrittää saada tämän kirjoituksesi Hesariin tai muuhun valtakunnallisesti “isompaan” lehteen. Vaikka lyhennettynä, jos ei muuten. Niin hyvin tiivistettynä tässä nämä asiat! Ja pliis, palaathan muotiblogisikin puolelle pian :) Olen niin sun fani!

  4. Laup sanoo:

    Hieno kannaotto! Ehkä muutoksen siemen saadaan itämään, kun me tervettä maalaisjärkeä käyttävät ihmiset emme sorru paineen alla vaan jatkamme tervettä elämää kuten tähänkin asti. Kutsukaa vain idealistiksi, mutta haluan ajatella, että pienistä puroista syntyy suuri joki. Kaikkien ilmiöiden taustalle ei tarvita huimia mainosbudjetteja ja markkinointikoneistoa. Joskus riittää se, että tavalliset ihmiset ajattelevat itsenäisesti ja keskustelevat julkisesti. Kiitos tästä keskustelusta!

  5. marjatyrni sanoo:

    Aamen täältäkin!

    Että kehtaavat! Jos on perusteilla tahi jo olemassa jokin kansanliike rasvaveroa vastaan, liityn heti. Tämän asian puolesta voin mennä vaikka alasti eduskuntatalon portaille mieltä osoittamaan. Aitous ja slow food -ajattelu kunniaan tolkuttoman rasvahysterian sijasta!

  6. Emilia sanoo:

    Vau! Täällä ilmoittautuu entinen kalorikyttääjä, nykyinen makujen metsästäjä. Tekstisi tarkoitus oli varmasti vaikuttaa, ja siinä onnistuit ainakin minun kohdallani. Edellisen kommentoijan mainitsema “puro” on lähtenyt liikkeelle.
    Olen kyllä aina ollut innokas ruuanlaittaja ja syömistavoiltani suht tervehenkinen. Kovasti vain ovat laihdutussipsit, kevytjuustot ja “terveysjogurtit” löytäneet tiensä keittiööni. Vaan tänään kaupasta tarttui mukaan paitsi reilu annos tuoreita hedelmiä ja kasviksia myös kunnollista juustoa ja maistuvaa kermaa. Ruokapöydässä syötiin spagettivuokaa rehdillä juustokastikkeella sekä salaattia oliviiöljyllä ja aurinkokuivatuilla tomaateilla.
    Tässä talossa aletaan nyt syömään entistä maittavampaa, puhtaampaa ja aidompaa ruokaa, mutta tietysti kohtuudella. Kiitos siitä!

  7. Syyskuu sanoo:

    Word!!! Niin totta kaikki tämä! Hesariin, Hesariin minunkin mielestäni!!!:)

  8. Loora sanoo:

    Heti tuli minullekin mieleen että tämä hesariin! ja sitten muutkin oli niin sanoneet!

    Hieno juttu!

  9. TiV sanoo:

    Kunnon ruoka kunniaan!!!! Hieno, hieno kirjoitus!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

  10. Viv sanoo:

    Moi, olen vähän myöhässä täällä kommetoimassa, mutta kuitenkin:
    olen kanssasi täysin samaa mieltä. En esimerkiksi käsitä, miten jotkut viitsivät leipoa margariinia käyttäen – sehän on leivonnaisten solvaamista! Muovia sacherkakussa? Ei kiitos.

    Järkytyin suuresti Hesarissa tammikuussa näyttävästi julkaistusta artikkelista http://www.hs.fi/ruoka/artikkeli/Lihottava+ruoka+on+halpaa/1135252274758 jossa kauhisteltiin sitä, että terveellinen ruoka on kalliimpaa kuin halpa. Ja terveellisellä ruoallahan tässä tarkoitettiin nimenomaan sitä VÄHÄKALORISTA. Vielä naurettavammaksi jutun teki se, että ruoan kalleus oli laskettu laskemalla hinta kaloria kohti, jolloin vähäkalorinen ruoka oli tietysti kalliimpaa, koska se on nimensä mukaisesti vähäkalorista.

    Todellisuudessa epäterveellinen keinoruoka on mielestäni liian halpaa, mutta ei se oikeasti terveellinenkään aina niin kallista ole kun raaka-aineet hyvin valitsee. Voin hintaa voitaisiin kyllä tosiaan hieman laskea :) Toivottavasti joskus vielä luomunkin hintaa saadaan vähän alemmas.

  11. Riina sanoo:

    KIITOS!

    Oivoi, oikein kivi putosi sydämeltä! Tunnen nykyään huonoa omatuntoa syödessäni kevytmaitoa, kauhistelen 150g jugurttipurkista löytyvää yhdeksää sokeripalaa ja tunnen kateutta timmikroppaista kaveria kohtaan, joka syö vain rasvattomia tuotteita, juo päivittäin nollakalorista kokista eikä laita rasvaa leivän päälle jos siinä on jotain muuta. Itse miellän makeutusaineilla makeutetut tuotteet epämääräisiksi ja äärimmäisen pahanmakuisiksi – ja kaikenlisäksi tuntuvat ärsyttävän herkkää vatsaani, mutta vatsamakkarat muistuttelevat jatkuvasti olemassaolostaan ja vetävät mielen mutrulle. Juttusi sai kuitenkin aikaan ihanan tunteen – ihan sama! Olen normaalipainoinen, harrastan säännöllistä liikuntaa ja ruokavaliotani rajoittaa jo muutenkin keliakia ja entisestään pahentunut laktoosi-intoleranssi. Karkkipäivän pidän kuitenkin edelleen vain kerran viikossa, ihan jo hampaideni tähden.

  12. Minde sanoo:

    Hieno kirjoitus, kiitos siitä!

    Johonkin valtakunnalliseen printtimediaan tämä olisi toki hienoa saada julkaistuksi, ja Hesariinkin voisi tietysti yrittää mutta tuskinpa kirjoituksesi menee lehden ‘sensuurista’ läpi; kas kun HS:n suurimmat mainostulot tulevat – tadaa! – ruoka- ja elintarviketeollisuuden ympärillä pyöriviltä yrityksiltä (Keskon ja HOK-Elannon liikkeet, valiot, fazerit jne. jne.), joten Suomen Pravda jättää armotta tällaiset tekstit julkaisematta – don’t bite the hand that feeds you, tiedättehän.

    Mutta onneksi on netti ja hakukoneet olemassa; uutta ja tuoretta (tutkimus)tietoa löytyy maailmalta ja onneksi jo vähitellen Suomestakin, kiitos tällaisten blogien. Tosin viranomaisten taholta näistä asioista ei kerrota, eikä kerrotakaan niin kauan kuin tietty väki esim. THL:ssä ei vaihdu, etunenässä Pekka Puska, jolla on pää niin syvällä puskassa, että kauhistuttaa! Herra kun on 50v. vanhoine tietoineen ja julistuksineen vastuussa siitä, että Suomen kansa sen kuin lihoo, turpoaa ja sairastuu entistä pahemmin, mm. aikuisiän diabetes on räjähtänyt käsiin vaikka kansa mukamas syö terveellisemmin kuin koskaan. Uskomatonta ja täydellistä välinpitämättömyyttä! Näitä THL:n herroja ja rouvia ei kiinnosta miten kansakuntamme voi, heitä kiinnostaa vain joskus saavutettu valta ja raha, kumpaakaan ei haluta menettää, ja sen kyllä huomaa… kansalaistemme kunnossa ja terveydentilassa :(.

    Riinalle vielä; haluat varmastikin yrittää keliakiasta eroon; jätäpä kaikki viljat (vehnä, oras, ruis, kaura jne.) pois ruokavaliostasi esim. kahdeksi viikoksi ja katso mitä tapahtuu, voit yllättyä huikeasti! Viljojen proteiinit sekä lektiini, joka on erityisesti vehnässä esiintyvä yhdiste, tekevät valtavasti tuhoja ihmiskehossa, ja ovat syypäinä moneen, moneen sairauteemme. Googlaamalla aiheesta löytyy lisää tietoa.

    Puhtaamman ja terveellisemmän ruoan puolesta – meille kaikille, jonakin päivänä! :)

  13. Nelli sanoo:

    Minäkin syön mieluummin aitoa tavaraa kuin kemikaaleilla yhteen sidottua mössöä.
    Olen ihan normaalipainoinen ja terve enkä ikinä syö kevyt enkä sokerittomia tuotteita. Raksatan kokkailua ja kammoksun eineksiä. Mielestäni kevytmössöt ja lisäainmepaukut on paljon pahempia mörköjä kuin aito tavara.
    Aidossa on makua ja meininkiä.
    Lisäaineet, väriaineet, makeutusaineet jne. ennemmin veroiks ku rasva ja sokeri.

  14. Nelle sanoo:

    pisteitä tästä.

  15. Riina sanoo:

    Menee vähän ohi aiheen, mutta Mindelle tiedoksi:

    keliaakikkona olen siis käyttänyt ruista, ohraa, vehnää ja kauraa (paitsi puhdaskauraa) viimeksi 15 vuotta sitten eikä keliakiasta nykytietämyksellä pääse eroon.. :)

  16. Terhi sanoo:

    Kyllä kyllä kyllä! Juuri näin!

  17. Tiia sanoo:

    Ohhh, miksi minä löysin tämän tekstin vasta nyt? Saman tien poistin omista ohjeista loputkin kevytkermasuositukset :D

    Täälläkin on yksi kevyttuotteilla kasvanut: teini-iässä tulin kovin tietoiseksi eri tuotteiden kaloripitoisuuksista ja vaihdoin jogurtit ja limsat aspartaamimakeutettuihin. Päinvastaisen valaistumisen koin itse asiassa vasta muutama kuukausi sitten, kun huomasin, että hei tää luonnonjogurttihan on (soijasellaisesta puhumattakaan) oikeastaan aika hyvää ellei jopa parempaa… Eikä satunnaisiin leipomuksiinkaan vastoin kaikkia odotuksiani sitten kuollutkaan.

    Se täytyy tosin sanoa, että minä taas en luovu margariinista ;) Mikä puolestaan johtuu siitä, että valaistumisestani seurasi myös halu vähän vähentää eläinperäisten tuotteiden käyttöä. Rehellisyyden nimissä myönnettäköön toki, että kyllähän se ehta voi huomattavasti maukkaampaa on…

  18. P' sanoo:

    Hei, olen itse asunut nyt jo vuosia Turkissa ja ennen tänne muuttoa maissa joissa myöskään ei ole kevyt tuotteita tms. juuri tarjolla, voi on voita ja liha luista. Kannatan sitä että syödään ihan perussettiä, mutta aina vaan nälkään. Alkoholia juodaan ruuan kanssa koska se on seurustelujuoma ja voita voi käyttää päivittäin kunhan sitä ei syö lusikalla, eikö? Tuntuu joskus että ihan perusasiat terveyden pohjalta on aika kadoksissa Euroopassa….hyvä kirjoitus ja samaa mieltä!

  19. Hanski sanoo:

    Eeva; sä oot mun idoli!
    Asiahan on juuri niin kuin kirjoitit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>