No huhhuh.
Viimeiset päivät ovat menneet sen sortin koomassa, tärinässä, kuumeessa ja vapinassa että paitsi ruokabloggailu, myös ruoka on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle… Olin kertakaikkisen kammottavassa kunnossa, jouduin viettämään koko perjantai-illan päivystyksessä kaikissa mahdollisissa testeissä ja syylliseksi paljastui… pieni ja viaton streptokokkibakteeri! On se kummallista.
Koska ei ole huvittanut olla streptokokkikokki, olen elänyt pääasiassa patongilla ja Coca-Colalla (onko kukaan muu huomannut miten ihanalta hiilihappo tuntuu kipeässä kurkussa? Olen tosin myös kuullut, että sokeri ei tee kipeälle kurkulle hyvää… mutta jostainhan sitä energiaa on saatava… ja luonnollisestihan kipeänä sitä ei kannata yrittää saada mistään terveellisestä. Öh..).

Nyt kuitenkin arkiston uumenista ihanan salaatin ohje, jonka julkaisemiseen poikaystävä on painostanut jo ties kuinka kauan vedoten siihen, että “verigreippikausi on kohta ohi!!” Ilmassa on näemmä paljon viimeisten aikojen tuntua… Sain joskus pakkomielteen lohen ja greipin yhdistämiseen jostain Top Chef -jaksosta, ja siihen ei ole tullut loppua. Ehdottomasti yksi lempijutuistani salaateissa.
Siispä, kaiken tämän sairastelun keskelle erinomaisen terveellistä ruokaa:
Lohi-verigreippisalaatti (kahdelle)
300 g lohta
1 sipuli
1 rkl oliiviöljyä
2 tl juoksevaa hunajaa
1 tl balsamicoa
ruukku rucolaa
1 verigreippi
2 rkl oliiviöljyä
2 tl balsamicoa
suolaa
rouhittua mustapippuria
Kypsennä lohi mielesi mukaan joko pannulla tai uunissa. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Lohko greippi. Itse tykkään salaatissa syödä greipin ilman kitkeriä ja muutenkin ärsyttävän vaikeasti leikattavia ja pureskeltavia seinämiä. Jos greipin “fileeraaminen” ei ole ennestään tuttu juttu, tsekkaa tästä havainnollistava video.
Säästä greipistä ylijääneet palat ja purista niistä mehu lohen päälle.
Leikkaa sipulit renkaiksi tai suikaleiksi. Kuumenna öljy pannulla, kuullota sipulit ja mausta lorauksella hunajaa ja balsamicoa.
Asettele lautaselle rucola ja greippi ja mausta oliiviöljyllä ja balsamicolla. Lisää lautaselle lohi ja sipulit. Voilà!



Vaikuttaa herkulliselta, täytyypä kokeilla!
Mä en ole mikään verigreippi fani, mutta toi näyttää ihan superherkulliselta! hmmm.. pitäisiköhän kotimatkalla eksyä ruokakauppaan tämä ohje toisessa kädessä. nam nam.
Näyttää mahtavalta, taidan kokeilla seuraavaksi tota. Tein juuri äsken noita sun paahdettuja kukkakaaleja (nam), ja söin kana-tikkamasala kastikkeen kera! Tein myös sun resepteistä muhkean suklaakakun, mutta korvasin appelsiinimarmeladin vadelmamelballa. Appelsiinimarmeladit ei jotenkin yhtään ole mun juttu, mutta ajattelin kokeilla sitä uudelleen, jos täytteen tekis jotenkin tuoreesta appelsiinista ja kermavaahdosta. Sulla mahtis blogi :)
Omenaminttu: suosittelen! :)
Pee: no mutta verigreippihän on aivan ihanaa…! Varsinkin kun siitä napsii ne kitkerät seinämät pois :)
Annie: itsekään en normitilanteessa ikinä söisi appelsiinimarmeladia, mutta tuohon kakkuun se kyllä sopii. Tumman suklaan, appelsiinin ja chilin yhdistelmä vaan on aivan mahtava! Kiva että kukkakaalit onnistui, niitä pitäis itsekin taas pitkästä aikaa tehdä joku päivä :)
Mulla oli eilen oikein kunnon maanantaiketutus paalla, mutta tein tata illalla ja tallahan oli myos mielialaa parantava vaikutus! Mieskin antoi erittain positiivista palautetta :) Ei ollut sipulia, joten korvasin punasipulilla ja se toimi ihan ok myos.
Paula: mahtavaa! Se on se ruuan parantava voima :) Voisin kuvitella että punasipuli olis tässä tosi jees, pitääkin seuraavalla kerralla itse kokeilla!
Lohi ja verigreippi! Miks mä en oo keksinyt aikaisemmin yhdistää noita? :) Oli ihan törkeen hyvää!
Mun kurkkukipu juomaa on myöskin cokis. Ja ruokaa ranskalaiset. Ihanat, tulikuumat ja suolaiset ranskikset toimii täällä NIIIN hyvin streptokokissa!
Kiitos loistavista resepteistä, lohi ja verigreippi toimivat upeasti yhdessä! Annos tosin oli tarpeeksi suuri minulle ihan yksinäni… :)