On aika kohdata aihe, jota blogissa on tähän asti vältelty. Asia, joka kykenee tuottamaan sekä elämän suurimmat ilot että karvaimmat pettymykset ja vihanpurkaukset: pizza.
En kutsuisi itseäni snobiksi. Olen aika joustava tyyppi ja minua on helppo miellyttää. Mutta mitä pizzaan tulee, olen täysin sietämätön. Moni on jo oppinut, ettei seurassani kannata syödä pizzaa jos siitä haluaa nauttia, koska en pysty vaikenemaan pizzani epäkohdista ja pilaan näin ilon kaikilta muiltakin.
Korjaus: seurassani ei kannata syödä huonoa pizzaa.
Millaista on huono pizza? Huonossa pizzassa on liian paksu tai ohut mutta tiheä, hiivamainen tönkköpohja ja ilman ajatusta tehty tomaattikastike. Huonossa pizzassa on huonot täytteet, joita on säännöstelty määrä korvaa laadun -periaatteella. Älkää siis pliis tarjoilko meikäläiselle kinkku-aurajuusto-tonnikala-salami-paprika-jauheliha-katkarapupizzaa ekstrajuustolla.
Niin ja se juusto. Nytkin tekisi mieli käyttää oikein voimasanaa, kun muistelen sitäkin kertaa kun taannoin sain italialaiseksi itseään mainostavassa ravintolassa 15 euroa maksanutta pizzaa, jonka päällä oli Valion Polaria…
(En ole Polaria vastaan, se on ihan hyvää ruisleivällä. Mutta pitäkää se ainakin 300 metrin päässä pizzastani!)
Millainen on hyvä pizza? Kaikki alkaa pohjasta, tietysti. Suomessa ajatellaan liian helposti, että täytteet ovat kaiken a ja o (ja silti niissäkin epäonnistutaan… voi meitä). Pohja on tärkein, ja myös kaikista hankalin. Sen pitää olla ohut, mutta kuitenkin jauhettava, siinä pitää olla ilmakuplia, sen pitää olla päältä rapea mutta sisältä sopivan sitkeä. Ja mielellään hiukkasen reunoilta mustunut.
Juustoksi käy tietysti mozzarella. Ja mitä täytteisiin muuten tulee, vähemmän on enemmän. Pizzassa saa olla maksimissaan yksi, ehkä nippa nappa kaksi täytettä tomaattikastikkeen ja mozzarellan lisäksi. Täytteiden pitää olla laadukkaita ja yksinkertaisia. Margherita eli tomaatti-mozzarellapizza on hyvin tehtynä maailman paras pizza.
Olen myös äärimmäinen pizzakonservatiivi. Vaikka muuten liputan kokeilevan keittiön puolesta, pizzan suhteen minulla ei ole mitään intressejä kokeilla poronkäristyspizzaa paistetuilla viiriäisenmunilla ja korianterikastikkeella. Täydellistä ei voi tehdä paremmin. Mozzarella, tomaatti, ilmakuivattu kinkku, munakoiso, salami, basilika ja rucola ovat Täydelliset täytteet -- mutta niitäkään ei kaikkia pidä tunkea samaan pizzaan.
Surullisinta pizza-asiassa on se, että hyvän pizzan tekeminen ei oikeasti olisi edes vaikeaa, jos pohjataikina ja uuni on kunnossa. Suurimmassa osassa ravintoloita on hyvät uunit, joten missä mättää? Miksi kaikkialla pizzaan pitää laittaa pahaa juustoa ja roskalihasta puristettuja kinkkusuikaleita ja tölkkiananasta? Miksei vain nähdä pientä vaivaa tehdä hyvää tomaattikastiketta ja…. no niin, ks. ylempi kohta.
Kaikki tämä johtaa siihen, että saan harvoin pizzaa, joka on oikeasti mielestäni hyvää (tykkään muuten myös jenkkityylisestä megarasvaisesta pannupizzasta jossa on paksu pullapohja, mutta se on mielestäni ihan eri ruokalaji. Vähän niinkuin joskus tekee mieli hampurilaista, mutta objektiivisesti silti tietää, että sisäfile on aina parempaa. Toisaalta pannupizzakin on helppo tehdä väärin, mutta se onkin sitten jo eri tarina…).
Rakkaudestani hyvään pizzaan kertoo se, että luin äskettäin pienen jutun suuresti hehkutetusta napolilaisesta pizzeriasta. Olen täysin valmis tekemään viikonloppumatkan Italiaan vain syödäkseni siellä: jos saan matkallani yhdenkin täydellisen pizzan, en ihan oikeasti tarvitse reissulta juuri muita elämyksiä.
Niin ja siellä napolilaisessa kulttipizzeriassa? Sieltä saa vain kahdenlaista pizzaa: margheritaa ja tupla-margheritaa. Se kertoo jo taidosta. Ja intohimosta pizzaan. Turha sitä hyvää pohjaa on täytteillä alkaa pilaamaan!
Ai niin, ja viimeinen pizzaan liittyvä huomautus: EN HELKKARI VIEKÖÖN SUOSTU KIRJOITTAMAAN PITSA. Jos ikinä näette lehdessä Eeva Kolun kirjoittaman jutun, jossa lukee pitsa, tietäkää että se on oikolukijan tai editoijan korjaus, johon minulla ei ole ollut mitään sanavaltaa. Kielitoimisto on ihan hyvää tarkoittava lafka, mutta joskus se touhu menee kyllä yli… (tämä siis sivuaineenaan äidinkieltä opiskelevan suusta, toim. huom.) Jos meillä edelleen käytetään kilogrammoja eikä kilokrammoja, niin antakaa ihmisen syödä pizzaa. Pitsa on jotain, joka laitetaan muovipakkauksessa mikroon lämpiämään 2 minuutiksi. Pizza, siinä on sähäkkyyttä, se rapsahtaa oikeassa kohtaa. Pitsa on surullinen ja vetinen lätty.
Miksi tämä meuhkaus nyt? Koska tänään meillä tehdään pizzaa, ja jos hiomamme metodi on edes pikkiriikkisen kelvollinen, aion postata ohjeen ensi viikolla. Toistaiseksi pizzasnobeiluni raastavin osa on ollut se, etten ole itsekään kyennyt tekemään läheskään täydellistä pizzaa. Ilman leivinuunia se tuskin on mahdollistakaan, mutta hitto vie, aion yrittää päästä niin lähelle kuin kerrostalossa vain voi!
Sillä aikaa, kanssasnobeilijat, ilmoittakaa kommenttilaatikkoon, missä päin Suomea saa oikeasti hyvää pizzaa! Varmaa on, että teen mielelläni junamatkan sinne. (Oma suosikkipaikkani täällä meillä Turussa on muuten Sergio’s, vaikka sielläkään pizza ei ole ihan täydellistä, perusasiat ovat kuitenkin erittäin hyvin hanskassa.)
Olen TÄYSIN samaa mieltä kanssasi pizza-asiasta. Täydellisiin täytteisiin lisäisin vielä hyvän sinihome- tai vuohenjuuston ja ohuet kesäkurpitsaviipaleet. Turussa Sergio’s tosiaan tarjoaa melkein täydellistä pizzaa, Trattoria Romana toiseksi täydellisintä. Paninistakin saa hyviä pizzoja, mutta ne ovat ehkä vähän eri tyylisiä.
Janna: siis hetkonen, tajusin juuri etten ole edes kokeillut Trattorian pizzoja koskaan! Olen aina syönyt siellä vain pastaa… tosin jos ne eivät kuitenkaan peittoa Sergio’sia, niin tarvinneeko sitä testatakaan. Ehkä oman mielenrauhan takaamiseksi, niin ei tarvitse miettiä, mitä JOS… Panininkaan pizzoja en ole ikinä kokeillut, olen saanut siellä kyllä muistaakseni ihan kelvollista risottoa. Pistetään siis kumpainenkin testilistalle lähitulevaisuudessa. Ellen sitten eksy Sergioon ennen sitä :D
Raumalla Riviera on ihan huippu, mielestäni jopa Suomen paras. Sen on aikoinaan perustanut aito italialainen ja muistan että lapsena harmitti jos ei siellä ollut se pohjia oikeasti heittelevä kokki paikalla. Ja siis edelleen, vaikka omistaja on tietääkseni vaihtunut, niin kunnon uuni takaa hyvät ruuat… Sielläkin on kyllä noita sun meuhkaamia 10 täytteen pits-ups-zzoja :) Osaavat tehdä myös pannupizzat oikein hyvin, ja ne tarjoillaan oikealta pannulta.
Helsingissä hyvää pizza (miltein täydellistä) saa Glo-hotellin yläkerrasta, Carlito’s gourmet pizza. NAM! Itse teen pizzapohjan durum-vehnäjauhoista ja foccacia reseptillä. Siitä tulee aika täydellistä. Esipaistan pohjaa uunissa pari minuuttia kunnes kuplat nousee pintaan, sitten täytteet päälle ja takaisin uuniin. Avot!
JEE! Jatka pizzojen puolesta vaahtoamista!
Ehkà on toivoa saada oikeita pizzoja Suomessakin vàhàn laajemmalti.
Mun oma lemppari on roomalaistyylinen, todella ohutpohjainen pizza (daa, kun tààllà kerran ollaan) ja joko marinara (eli pelkkàà hyvàà tomaattisoosia, oliiviòljyà, valkosipulia ja oreganoa) tai jopa con i funghi, eli sama setti mutta (mozzarellaa ja) runsaasti tuoreita herkkusienià viipaleina. Nannaa. Ehkà jossain “liioittelun hurmassa” heittelen rucolaa kypsàn pizzan pààlle.
Täyttä asiaa! Muistelen, että Helsingissä sai parhaat piZZat Mamma Rosassa (www.mammarosa.fi) ja hyvät pizzat Virgin Oil co:ssa (www.virginoil.fi/italialainen_ravintola.html).
Jos ulkomaille halajaa, niin täällä Berliinissä saa täydellisiä napolilaispizzoja A Magica -nimisestä ravintolasta (Greifenhagener Strasse 54), jossa italialainen henkilökunta tarjoaa pelkästään pizzoja, ei muuta.
Sitä täydellistä koti-reseptiä odotellessa… :)
Pizzan tekeminen on projekti sinänsä, ja varsinkin oikeanlaisen pohjan. Lopputulos kuitenkin palkitsee :)
Pizza pohjan paistan aina leivinkiven (joka on kuuma) päällä sähköuunissa ja ylimmällä tasolla, uuni tietty täysillä. Valmistuu nopeasti ja pohjasta tulee sopivasti rapea. Suosittelen :P
Helsingissä zio pepe tai benjamin’s bistro, jossa on italialainen henkilökunta. En kyllä näiden vuoksi matkustais Helsinkiin, koska todennäköisesti Turun paikat on vastaavia. Mieluummin pitkä viikonloppu johonkin kansainväliseen kaupunkiin, jossa pizzauunit sallitaan ravintoloissa. Muissa Helsingin paikoissa taso vaihtelee esim. virgin oilissa laitetaan ilmakuivattu kinkku uuniin mikä on jo rikos (varmaankin ymmärrät). Oon joskus saanut hyvää margherita con fungia Il Duetto-nimisessä paikassa, mutta paikka ei ole viihtyisä. Il duettossa käytetään farina tipo 00:aa, samaa siis, kun napolissa.
Paras pizza on ehdottomasti napolilainen ja margherita on enemmän mun mieleen, kuin marinara. Oikeassa napolilaisessa pizzassa tulis olla san marzano-tomaatteja, jotka kasvaa tuliperäisessä maassa.
Aivan ehdottomasti parasta pizzaa Turussa saa Denniksestä ( http://www.dennis.fi/ ). Kun toiselta puolen Suomea matkustaa Turkuun, on aivan pakko päästä Dennikseen. :)
Kerrakin joku joka ymmartaa etta margherita on se ainoa ja oikea pizza-valinta!!!!! en oikeasti koskaan ole tavannut ketaan joka olisi tasta samaa mielta kanssani, ja yleensa saan vahan sellaisia saalivia “ai sa oot tollasella nirson ala-asteelaisen tasolla tassa asiassa” -katseita.
tai on mulla on yksi kaveri joka tilasi aina margheritan koska siina on niin vahan taytteita etta sita on vaikeinta mokata.
(p.s. avaa vaan jo se tyyliblogi!)
Parasta pizzaa saa ihan ehdottomasti… sun luona.
Siis ei epäilystäkään, parhaat pizzahetkeni olen viettänyt juurikin siellä kerrostaloasunnossanne! :)
pitsa on kyllä hankala.. noi täytteet kotona on helppo laittaa hyväksi mutta pohjaa en ole kai koskaan onnistunut tekemään täydelliseksi, hyviä niistäkin on tullut mutta jotenkin erilaisia. se paistokivi tietty uunissa auttaisi.
farina tippo 00 muuten tarkottaa jauhon karkeutta eikä sitä mitä se on.. sillon se voisi olla kai vaikka ruista.. ja sitä ne ei varmasti käytä Napolissa :)
Helsingissä Töölössä sijaitsevassa Villetta-ravintolassa olen syönyt parasta pizzaa! Rucola-pizzassa on rucolaa, parmankinkkua ja mozzarella. Niin hyvää! Henkilökunta on Italiasta. Zio Pepessäkin olen saanut hyvää pizzaa, mutta Villetta on silti vertailussa voittanut. :) Ravintolassa on erikoispizzat “tavallisten” pizzojen lisäksi – olen aina kokeillut vain erikoispizzoja.
Helsingin Rivoletto!
Siilenpesä Siilitiellä paras!
villetta ei ole kyllä mikään hyvä.. ei normi kulmapitseria tasonen pitsa muutu hienoksi kun siinä on kahta eri oliivia ja päällä rucolaa ja valmis parmesaanilastua.
jä jälkiruoka kamala pakaste valmis kakunpala..
Ihan eläydyin lukiessani sun juttua, ihanaa intohimoa! monesta asiasta olen valmis luopumaan vaan en pizzasta. Perusasioista koostuva herkullisuuden huippu, mutta valitettavasti monelle se on pakastealtaan perjantai-illan eineslätty. Täällä pohojanmaan pikkukylässä turvaudun oman keittiön tuotoksiin kun ravintolat ovat aika kaukana :) -anne-
Asiaa!
Ja samalla kuitenkin puolustan piTSaa: oon ite kelaillut asian aina niin, että meillä suomalaisilla on ihan oma kotikeittiöjuttumme, pitsa tai pizza nimeltään. Se on se sämpylätaikinan puolikkaasta tehty pohja ja kaikki-mitä-jääkaapista-ja tölkkiosastolta-löytyy -täytteet (myös ananas, ehdottomasti). Mielettömän hyvää, kuten italialainen pizzakin – mutta ihan eri makuista ja eri ruokalaji! Eilen selasin taas mun 70-luvun reseptikorttikokoelmaa, siksi suhtaudun tähän Suomi-serkkuunkin niin tunteella ;),
Ja kolmas ruokalaji sit taas on suomalaisten perus kebab-pizzerioiden pitsa-pizzat. Ajavat nekin usein asiansa ihan ookoo-hyvin.
Mahtavan intohimoinen kirjoitus!
Olen samaa mieltä kaikestä, mitä tähän postaukseen kirjoitit.
Helsingissä olen saanut parasta pizzaa Il Duetossa, jossa on tullut käytyä useampiakin kertoja ankeahkosta miljööstä huolimatta. Heilläkin tosin tomaattikastikkeen taso hieman vaihtelee, aina en ole sielläkään ollut nauttimaani pizzaan tyytyväinen. Yleensä olen kuitenkin poistunut sieltä tyytyväisenä.
Helsingistä en ole saanut Il Duettoa parempaa pizzaa mistään, olen testannut Rivoletton, Carlito’s Gourmet Pizzan (joka oli melkoinen pohjanoteeraus odotuksiini nähden), Mamma Rosan, Virgin Oilin jne.
Toistaiseksi täydellisimmän (margherita)pizzan olen syönyt Italiassa, voi kun pääsisikin sinne…
Makuasioita. Mutta kiistelen nyt kuitenkin. Minusta Turussa parasta pizzaa saa Trattoriasta ja seuraava on Sergio’s. Paitsi kesällä tietty Sergio’s ja terassi. Trattoria Romana on tunnelmaltaan kodikkaampi ja jos/kun tekee mieli muutakin, niin hakkaa mennen tullen Sergio’sin.
Hämeenlinnassa ravintola Popinossa on järjettömän hyvät pizzat harkituilla ja sopivissa määrin erikoisilla täytteillä (toki ne peruspizzatkin löytyy, mutta nekin on toteutettu jotenkin vaan hienotunteisemmin kuin peruspizzerioissa – pizzalista http://www.popino.fi/pages/Pizzat/1057 ). Oma lempparini on ehdottomasti vegetariana, jonka kipakkaan sipulisuuteen ja suolaiseen sinihomejuustoon pehmeä persikka tuo ihanasti pehmeyttä ja paprika raikkautta!
Popinon pizza eroaa kuvailemastasi täydellisestä pizzasta siinä, että täytteet ovat jotakuinkin koko pohjan alalle levitettyinä eli käytännössä reunoja ei juurikaan ole, ja pohja on muutenkin aivan mitättömän ohut. Omasta mielestäni parasta onkin kääriä lettumainen pizza rullalle ja leikata sopivia kierteisiä suupaloja :D
Suosittelen lämpimästi makumatkaa Popinoon jos olet valmis kohtaamaan “lettupizzan” avoimin mielin. Ravintola on muutenkin erittäin hyvä hintatasoonsa nähden ja vieläpä viihtyisäkin.
Olet aivan oikeassa täydellisestä pizzasta.
Ja Napolissa on todellakin maailman parhaat pizzat. Se olen todennut jo monta kertaa. Seuraavan (toivottavasti) täydellisen pizzan syön elokuussa paikan päällä. Oi tätä ihanuutta :).
Ystävättärenji tekee aivan mahtispizzaa! Ensinnäkin pohjaan täytyy käyttää durumvenhänjauhoja…Päälle vaikkapa vuohenjuustoa, tomaattia & rucolaa tahi simpukoita, katkarapuja ja mozzarellaa, maiskista:D Ja pohjan lisäksi kunnon tomaattikastikepohja on erityisen tärkeä:)
Kotikeittiössä ilman leivinkiveä toteutin aikoinanin variaation, jossa lämmitin uunin, (muistaakseni lämmitin myös itse uunipellin valmiiksi) valelin pellin oliiviöljyllä ja heitin pizzapohjan päälle (itse tehdystä taikinasta), esipaistoin hieman ja löin täytteet. Parasta tekemääni pitsaa koskaan.
Kira, heitti mielenkiintoisen vinkin foccacian ohjeella tehdystä pizzataikinasta, täytyy kokeilla. Kuulostaa erittäin toimivalta.
Tv. Eräs ravintolakokki, joka on ravintolakeittiössä useammankin säälittävän pizzalätyn vääntänyt! Muistan muuten ekan tekemäni “oikean” pizzan, joka muodoltaan muistutti neliötä tai jotain epämääräistä soikiota.
Ps. Parmankinkku paistettuna pizzataikinasta näyttää ihan jonkun paistetulta poskelta.
Mie täältä Oulusta moi. Meillä päin saa parasta pizzaa ravintola Pannusta, mutta siellä ei kannata sortua tavan pizzoihin vaan ottaa se pannupizza. Siitä ei oo taivas kaukana, voin kertua. En myöskään väheksy muiden pizzerioiden lättyjä, mutta Pannusa on vaan sitä jottain.
Junaile ihimeessä ihtes tänne, täähän on tunnetusti Suomen pizzakaupunki :)
Hyvä kirjoitus, tärkeästä aiheesta! Ja kuten joku muukin kommentoija, myös minä jaan pizzat kolmeen eri luokkaan: 1) Ne Oikeat Pizzat (joita Turussa tarjoilee Sergio’s ja Trattoria, nimenomaan tässä järjestyksessä) 2) kotipitsat, eli siis kotona tehdyt, miljoona täytettä omaavat pitsat (Paninin pitsat laitan ehkä tähän kerhoon, vaikka tykkäänkin niistä kovasti) 3) kännipitsat, eli ne halvat kebabpaikkojen pitsat. Ja kahden viimeksi mainitun yhteydessä minusta on väärin kirjoittaa pizza, sillä se vaatii oikeasti jotain tasokasta päällensä, toisin kuin kaksi viimeksi mainittua yleensä saa.
Mutta silti, vaikka tykkään omista kotona tehdyistä pitsoista ja kännipitsoistakin tietyissä tilanteissa, niin jos mieli tekee Pizzaa, pitää sen olla oikeasti tosi laadukasta ja laadukkailla täytteillä. Onkin muuten tosiaan aika monimutkainen asia! :)
Kommentti tulee vähän jälkijunassa. Voisilmäpeliä on hetkeksi jäänyt lukematta, kun siirryin Bloglovinin käyttäjäksi eikä se pyynnöstäni huolimatta ole tarjonnut uusia päivityksiä nähtävilleni.
Pizzafasisti minäkin! Meikäläisen piireissä katsottiin pitkään kuin hullua, kun kerroin pitäväni eniten juuri margheritasta, siis siitä pizzerialistan halvimmasta, joka on “pelkkää rahankiskontaa” ja “leikkipizzaa”. Jossain margheritana tosin tarjotaankin kuivaa känttyä, jonka päällä on hädintuskin edes tomaattikastiketta. Todellisuudessahan se on täysin aliarvostettu pizzojen kuningas, pizzan oletusarvo. Itse tehty tomaattipohja, mieluiten kaupan lätty, koska sen saa jäisenä uuniritilälle ja pohja paistuu rapeaksi, päälle mozzarellaa ja lautaselle seuraksi rucolaa. Onko parempaa, ei! Saako tätä edes ääneen sanoa, mutta sillä junttimaisella kinkku-aurajuusto-tonnikala-salami-paprika-jauheliha-katkarapupizzalla ei ole mitään tekemistä _pizzan_ kanssa. Siitä saa pitää, mutta kutsuttakoon sitä jollain muulla nimellä.
Heti perään häpeän tunnustaa, että Italiassa paras syömäni pizza ei kuitenkaan ollut aivan näin tyylikäs klassikko. Kehitin pakkomielteen tomaattipohjapizzasta, joka oli kauniisti hunnutettu…ranskalaisilla! Julmetun hyvää. Tämä on vielä testaamatta kotioloissa.
Hei vaan! Kiitos hyvinkirjoitetusta blogista, löysin sen ihan vastikään. Yhdyn pizzamielipiteeseesi. Pizzamatka Italiaan kannattaa, sillä niin kuin kuuma kaakao maistuu parhaalta kirpakkana kevätpäivänä rinteessä tai ladulla, pizza nauttii kotikenttäedusta synnyinseuduillaan. Parhaan pizzani nautin viimekeväisellä Etelä-Italian matkallani viettäessäni reilun viikon ystäväni perheen luona. Jo siinä ajassa oli helppo huomata muutama seikka Italialaisesta keittiöstä. Yksinkertaisuus, tuoreet ja laadukkaat, sesonginmukaiset raaka-aineet sekä intohimo ja ylpeys omaa ruokakulttuuriaan kohtaan – siinä se! Jokaisella mammalla (tai ystäväperheni tapauksessa perheen isällä) on oma, se ainut oikea tapansa valmistaa perinneherkkunsa. Tässä tapauksessa pizzapohja muistutti todellakin paljon focaccia-taikinaa, sillä erotuksella, että kyseisen perheen focaccia-taikinaan tuli lisäksi keitettyä soseutettua perunaa.
Itselläni on pizzan paistamiseen tarkoitettu, joku vuosi takaperin lahjaksi saamani porukoiden heräteostos, OBH Nordican pizzauuni. Se on pyöreä, jotakuinkin lentävää lautasta muistuttava härveli, jossa pohjana on vastuksilla lämpiävä pizzakivi ja päällä vielä toiset vastukset leipomuksen pinna ruskistamiseksi. Lämpöä riittää muistaakseni 350 asteeseen asti. Alustalle mahtuu paistumaan kerrallaan yksi, reilun parinkymmenen sentin läpimittainen pyöreä pizza. Aluksi pidin koko rakkinetta kammottavana tilaaviepänä turhakkeena, mutta ensimmäinen kokeilu käänsi pääni. Mielestäni sillä saa aikaan hyvän lopputuloksen ja lisäksi pizzojen paistamien on isommallakin porukalla kiva illanvieton ohjelmanumero. Miinuksena mainittakoon, että yksiön keittokomeron kaappitilasta uuni haukkaa vähän turhan suuren lohkon.
Ihana kirjoitus pizzojen ideologiasta! :) Itse teen AINA sen virheen, että ahdan pizzani aivan täyteen täytteitä, jolloin juusto ja mainio pohja eivät maistu lainkaan. Teemme pizzoja melko usein ja onkin kiva lukea miten teillä homma tehdään, eli innolla odotan tulevaa kirjoitusta.
Porista löytyy muutama kelvollinen pizzeria: Mestaripizzat ja Pressan pizza. Kokemäellä taas Beldan pizzeria on aivan huippu! Ei kuitenkaan mitenkään italialaisesti vaikutteita ottanut, vaan pizza on todella kostea, mehukas ja suussasulava. Täytyis varmaan tehdä reissu vanhalle kotiseudulle joskus :)
Ps. pitsasta tulee muuten mieleen sellainen 80-luvun neljän sentin pohjalla varustettu koko pellin täyttävä piirakka :)
Aivan oikein! Löytääköhän Helsingistä yhtä hyvää Pizzaa kuin Roomassa oli… En ole ennen tykännyt pizzasta mitenkään erityisesti, mutta matka Italiaan avasi silmäni aidolle Pizzalle. Kävin Roomassa kuukausi sitten ja söin Popi-Popi -nimisessä Pizzeriassa maailman parasta pizzaa: sopivan sitkeä ja mehukas pohja joka muuttui reunaa kohti koko ajan rapeammaksi, maukas tomaattikastike, täydellisen pehmeä juusto sekä mehukkaat, ihanat sienet!
Pizza Funghista tuli pakkomielle. Söin sitä Popi-Popista yhteensä kolme kertaa sillä reissulla ja Panattonista (tai Ai Marmista) kerran. Melkein yhtä hyvää oli siellä; pizza oli erittäin rapsakka ja “kiviuunin makuinen”, mutta Popi-Popin mehukkuus vei voiton. Tekisin pikamatkan sinne pelkästään pizzan takia, mutta yritän toistaiseksi löytää Helsingistä jonkun järkevän pizzapaikan, mistä saisi oikein hyvää Margheritaa tai Funghia. Aika mahdottomalta vaikuttaa. Nyyh.
Päivitysilmoitus: Is end near for ‘House’? Maybe it should be | Vacation Home Definition Benefits