Punajuurileipä

Kun näin tämän leivän ohjeen Cooking Bread -sivustolla, en epäröinyt hetkeäkään. Tiesin välittömästi, että tulisin rakastumaan -- ja niinhän siinä kävi. Kuten aiemminkin on ollut puhetta, olen viime aikoina löytänyt punajuuren -- ja rakkauteni siihen. Punajuurileivän myötä se kasvoi entisestään!

Tätä leipää kannattaa kokeilla ihan vain jo siksi, että on hysteerisen hauskaa leipoa PINKKIÄ taikinaa. Ja syödä VIININPUNAISTA leipää.

Tämä leipä tarjoiltuna vuohenjuusto- tai manchegosiivun kanssa oli aivan mahtava yhdistelmä! Kun päälle olisi vielä saanut tuoreen timjaminoksan, niin voi voi. Voista tulikin mieleen, että oli tämä aikasen hyvää ihan vain senkin kanssa…

Punajuurileipä

juuri (edellisenä iltana):

1/4 tl kuivahiivaa
2 1/2 dl hiivaleipäjauhoja
2 1/2 dl lämmintä vettä

taikina:

2 tuoretta punajuurta

1/2 dl lämmintä vettä
n. 7 1/2 dl hiivaleipäjauhoja
3/4 tl kuivahiivaa
2 tl kuivattua timjamia
suolaa maun mukaan

oliiviöljyä kulhon voiteluun

Tee juuri edellisenä iltana sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Peitä muovikelmulla tai keittiöpyyhkeellä ja anna muhia yön yli pöydällä (ei jääkaapissa).

Keitä punajuuret (jos haluat ihanan paahdetun juureksen sivumaun, voit myös paahtaa ne pehmeiksi 200-asteisessa uunissa, tämä tosin on hitaampaa kuin keittäminen) ja soseuta esim. sauvasekoittimella.

Lisää juureen soseutetut punajuuret, vesi, 1 dl jauhoja sekä hiiva. Sekoita ja anna levätä 10 minuuttia. Lisää timjami ja suola.

Lisää sen jälkeen loput jauhoista sekoittaen ensin puuhaarukalla ja sitten käsin. Kun kaikki jauho on lisätty, siirrä taikina jauhotetulle pinnalle ja vaivaa n. 10 minuuttia.

Pyörittele taikina palloksi ja laita kevyesti oliiviöljyllä voideltuun kulhoon. Peitä liinalla tai kelmulla ja anna kohota 1 1/2 tuntia.

Jaa kohonnut taikina kahteen osaan ja muotoile osista pyöreitä leipiä. Asettele jauhotetun leivinpaperin päälle ja anna kohota liinan alla vielä tunti.

Paista 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia, kunnes leipä on saanut hiukan väriä ja koputellessa pohjaa leipä kuulostaa “ontolta”.

Aihe(et): Leipä, Leivonnaiset, suolaiset, Vihannekset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

1 632 vastausta kohteessa Punajuurileipä

  1. Hanski sanoo:

    Eikö tuohon leipätaikinaan tule lainkaan suolaa?

  2. Herttainen sanoo:

    Pidin Barbie-kutsut joskus 3-4 v sitten ja sinne tein pinkkejä pitaleipiä :)

  3. Julia sanoo:

    Kauankos pehmeäksi paahtaminen suunnilleen kestää?

  4. Eeva sanoo:

    Roskapostisiivouksessa lähettämäni kommentti on ilmeisesti kadonnut taivaan tuuliin, mutta vastatakseni kysymyksiin vielä uudestaan:

    Suolaa tulee siis maun mukaan, kuten ohjeessa mainitaan – leipää yleensä syyllistetään “piilosuolan” lisäämisestä ruokavalioon, omasta mielestäni taas leipä ei maistu miltään ilman suolaa, joten jokainen laittakoon sen mukaan miten itse tykkää :)

    Pehmeäksi paahtamiseen voi mennä reippaasti yli tuntikin, vähän riippuen punajuurien koosta ja uunista. Kannattaa kääräistä folioon uuniperunan tapaan.

  5. Päivitysilmoitus: Food police: Democratic PAC targets Rep. Sean Duffy???s diet (Daily Caller) | quebeceventcity.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>