Olen jauhanut rakkaudestani parsakaaliin jo niin monta kertaa täällä blogissa, etten aio sanoa tällä kertaa siitä yhtään mitään.
Paitsi että tehkää nyt hyvät ihmiset tätä.

No okei sanon vielä sen että alkuvuodesta tekee AINA mieli parsakaalia. Ehkä se on se harhaluulo siitä, että tällä kertaa se lupaus terveemmästä elämästä tulee pitämään… muistan, kuinka eräänä tammikuun aamupäivänä söin parsakaalia berliiniläisessä pizzeriassa. Melko motivoitunutta. Loppuviikosta vedinkin jo sitten yön tunteina kanakebabia… sillä kertaa terveellinen elämä kesti jopa 5 päivää. Päästäänkö tänä vuonna kuuteen?
Chililastuista kysellään muuten aina kun niitä jossain ohjeessa on, joten todetaanpa että niitä saa nykyään etnokauppojen lisäksi perusmarketeista, ainakin Meira on ottanut vissiin kahdenkinlaista chililastua perusmaustevalikoimaansa.
Valkosipuli-parmesan-parsakaalilisuke (2-4 annosta)
1 parsakaali
2-3 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu
1 tl raastettua sitruunan kuorta
chililastuja (tai jauhetta)
suolaa
rouhittua mustapippuria
sopiva palanen parmesanjuustoa
Viipaloi parsakaali suupalan kokoisiksi, siivuta valkosipuli. Sekoita kulhossa parsakaali, valkosipuli, öljy ja mausteet. Paahda paistonkestävässä astiassa 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.
Siivuta parmesan lastuiksi raastimen lastupään tai juustohöylän tms avulla. Lisää paahdetun parsakaalin joukkoon.



hei :) ihanalta näyttää tämäkin lisäke mutta jäikö ohje kesken? Parmesaani nimittäin ainakin jäi vissiin puuttumaan.
Kyllä! Parsa on ihanaa!
Sulta poimin joku aika sitten ohjeen parsaan ja katkarapuihin ja sitä onkin tullut tehtyä monen monituista kertaa. On herkkua!
Kaiken lisäksi Ruohonjuuresta löytyy joskus mahtavaa luomuparsaa, joka on jotakuinkin saman hintaista kuin epäluomukin, joten mikäs sen mukavampaa!
Ni mitä noille sitte tehään? :D
Hieman taitaa olla jäänyt kesken joo :)
Joo ihan rauhallisesti. Virheitä sattuu ja tässä tapauksessa ohje oli jäänyt johonkin, mutta postaus on nyt päivitetty. Kivaa parsakaalipäivää!
Ee: kiitos tuosta Ruohonjuuri-vinkistä, en ole itse pahemmin niiden vihannesosastoa hyödyntänyt kun olen aina ajatellut että se on joka tuotteen kohdalla ylivoimaisen kallis. Mutta ilmeisesti siis ei. Mahtavaa!
Munkin kokemuksen mukaan Ruohonjuuresta saa tuoretta luomua usein halvemmalla kuin marketista. Esim. luomu/reilut avokadot ovat marketissa aina turkaisen kalliita, mutta Rj:sta olen löytänyt lähes samaan hintaan kuin perusavokadoja kaupasta. Sääli vaan ettei Ruohonjuurta ole kotimatkan varrella, niin sinne ei tule erikseen lähdettyä päivittäisruokaostoksille…
Kiitooos <3
Me ollaan katsos vaan niin malttamattomia blogifaneja, et halutaan heti tietää miten sadun loppuosa menee ;) Mut pakko tätä on kokeilla! :)
Pakko tulla kertomaan, että olen tehnyt tätä nyt kahdesti, ja voi vitsi että on hyvää :). Meillä on usein luomisen tuskaa siinä, että mitä keksimme pihviaterialle “toiseksi lisukkeeksi” kun ei aina viitsisi tehdä samanlaista safkaa, mutta tämä toimi siinäkin loistavasti. Ensimmäisellä kerralla kalan lisukkeena, ja siinä oli ehkä vielä parempi :). Kiitos hyvästi ohjeesta!
Sol: jännä! Tosin voi olla että Turun RJ ei ole ehkä ihan yhtä edullinen, kun menekkikin on pienempi kuin vaikka Helsingissä. Pitääpä selvittää asia pikimmiten!
Marsu: hihi joo, ei se mitään :D Kokeile ihmeessä, parsakaalin ystäville ihan must!
Essi: jee, mahtavaa! Tosi kiva kuulla. Tämä on kyllä hyvä yleislisuke melkein kaikelle :)
Tänään vihdoin sain aikaiseksi kokeilla, täydellistä. Parmesan vetää tätä eurooppalaiseen suuntaan, itse olen valmistanut muutaman vuoden vastaavaa kiinalaisittain: wokkiin runsaasti pähkinäöljyä, paistetaan valkosipulit ja inkiväärit kasaan, esikeitetyt parsakaalit joukkoon ja hen hao chi, hyvää tulee:).