Rakkaudesta risottoon, risottoa rakkaudella
Olen ollut viime aikoina täysin ala-arvoinen bloggari (kun tässä on ollut kaikkea, tiedättehän) joten oli korkea aika antaa ohjat jollekulle toiselle.
Puhuimme tässä ystäväni kanssa siitä, että risotto on totaalisen aliarvostettu ruoka. Johtuen ehkä siitä, että aika monen ihmisen käsitys risotosta on se kouluruokailun kasa kuivaa riisiä ja vähän hernemaissipaprikaa. Nyt tekisi mieli kiroilla, mutta hillitsen itseni. Sen sijaan ajattelin aloittaa mittavan risoton kasvojenkohotuskampanjan.
Perjantaisin Voisilmäpelissä harrastetaan tekotaiteellisia otoksia muutaman viinilasillisen jälkeen. Mutkun keltainen on onnellisuuden väri!
Risotto, silloin kun se on hyvää, on kaikkea muuta kuin kuivaa tai tylsää. Harmi vain, että se aika harvoin on kelvollista. Pyysin ystäväni Pinjan, joka tekee paitsi maailman parasta jäätelöä myös ainakin Turun parasta risottoa, kertomaan miten homma toimii.
Risotossa täytyy olla 1) voita, 2) viiniä, 3) parmesania. Kaikki muu on teeskentelyä tai vähintäänkin turhaa itsensä kiusaamista.
Risotto, jos mikä, on ruokalaji josta näkee välittömästi onko se tehty rakkaudella vai ei. Pinjan mukaan risotossa tärkeintä on se, että se on saanut tarpeeksi huomiota. (Tästä syystä ravintolarisotto on usein pettymys.) Sitä ei voi tehdä puolivillaisesti samalla kun väsää jälkkäriä ja katsoo Salattuja elämiä, vaan se kaipaa jatkuvaa hämmentelyä ja pyörittelyä. Pieni lepertelykään ei haittaa.
Kolme muuta elintärkeää vinkkiä: käytä isoa pannua, jossa on paljon pinta-alaa, älä yritäkään tehdä risottoa kovin isolle porukalle (4 henkilöä alkaa olla maksimirajoilla) ja tee fiiliksen mukaan. Mittojen ei todellakaan tarvitse olla tarkkoja, lisää nestettä, voita ja parmesania siten kuin sopivalta tuntuu.
Risotontekijä on käänteissään (etenkin viinipullon kanssa) niin nopea, että tarvittaisiin urheilukuvaaja havainnollistavien otoksien saamiseksi…
Otetaanpa kokeeksi ihanan sitruuna-katkarapurisoton ohje, jota söimme tässä iltapalaksi. Voit vaihtaa sitruunat ja katkaravut mihin tahansa, vaikka sieniin tai kasviksiin tai vuohenjuustoon, perusperiaate on sama.
Sitruuna-katkarapurisotto (kolmelle)
9 dl kasvis/lihalientä (tai vettä ja liemikuutio/fondia)
3 dl arborioriisiä (ja tämä tarkoittaa sitten arborioriisiä, trust me)
1 sipuli
valkosipulia fiiliksen mukaan (meillä oli 2 isoa kynttä)
1-2 rkl voita
1-2 rkl oliiviöljyä
1 dl kuivaa valkoviiniä
1-2 rkl voita
1 dl raastettua parmesania
sitruunan kuorta raastettuna (maun mukaan)
sitruunamehua (maun mukaan)
180 g isoja katkarapuja
(suolaa)
rouhittua mustapippuria
Kuumenna kattilassa liemi.
Silppua sipuli ja valkosipuli pieneksi. Siis tosi pieneksi, mahdollisimman samankokoiseksi riisinjyvien kanssa.
Etsi käsiisi mahdollisimman suuri paistinpannu (wokkipannu toimii tässä hyvin) ja kuumenna pannulla öljy ja voi. Pannu saa olla melko lempeällä lämmöllä, älä siis käristä. Kuullota sipuli ja valkosipuli.
Lisää sen jälkeen riisi suoraan sipulin joukkoon. Pyörittele riisiä pari minuuttia, kunnes se muuttuu hieman läpikuultavaksi.
Lisää tämän jälkeen reilulla kädellä (suunnilleen desin verran) kuivaa valkoviiniä ja jatka pyörittelyä. Laita munakello soimaan 17 minuutin päähän.
Näiden 17 minuutin ajan lisää pannulle kattilasta lientä aina n. desi kerrallaan. Lisää siis lientä aina, kun riisi on imaissut itseensä edellisen satsin. Pyörittele ja hämmentele risottoa koko ajan, jotta kaikki riisinjyvät kypsyvät samaa tasaista tahtia.
17 minuutin kuluttua, kun risotto on imenyt ainakin suurimman osan liemestä ja riisi tuntuu sopivan pehmeältä, nosta pannu liedeltä ja anna seistä minuutti tai pari.
Lisää sen jälkeen reipas nokare (1-2 rkl) voita ja pyörittele. Lisää sen jälkeen parmesan, raastettu sitruunankuori ja sitruunamehu ja pyörittele hyvin sekaisin.
Lisää viimeisenä katkaravut ja pyörittele vielä sen verran että katkaravut hieman lämpiävät. Lisää mustapippuria ja halutessasi suolaa.
Kiitos Pinja!
5. syyskuuta 2009 kello 8.28
Totta, risoton kuuluu olla märkää, lölleröä ja parmesanjuustoon hukutettua!
Meidän äiti on varsinainen risottomestari, ja sen metssienirisotto taidetaankinvalmistaa melkeinpä näiden ohjeiden mukaan. Voisin kyllä vilauttaa ohjetta hänelle, jos tästä oppisi vielä jotakin uutta. : )
5. syyskuuta 2009 kello 9.21
Vaikuttaa herkulliselta. Jos vain pääsen sienimetsään (ja löydän sieniä!), niin risottoa pitäisi kyllä kokeilla. Arborioriisivakuutteluista huolimatta kysyn, että tiedätkö (tai tietääkö risottomestari Pinja), että onnistuuko yhtään samankaltaisen risoton tekeminen käyttämällä ohraa?
5. syyskuuta 2009 kello 9.54
Anskusiili: juuri näin! Jos teidän äidillä on muuten muita hyviä vinkkejä, niin jaa toki kanssamme :)
Sussu: no sitten se ei tietysti ole enää risottoa :D En ole ikinä itse syönyt tuota ohraversiota, joten en tiedä sen tekemisestä oikein mitään… olisi kiva kyllä joskus kokeilla. Kerro jos onnistuu!
5. syyskuuta 2009 kello 19.46
Ohratoksi kai ohrasta tehtyjä juttuja tavataan kutsua, mutten ole missään vielä törmännyt ohrasta tehtyyn “oikeaan” “risottoon”, vaan nimenomaan niihin hemapa-versioihin. Ehkäpäs kokeilenkin. Muuten kyllä tykkään noista ohrasuurimoista.
6. syyskuuta 2009 kello 14.03
Kiitos itellesi, Eeva!
Sussu, luulen, että ohra on kemiallisesti niin erilaista kuin riisi, että valmistusmetodi menee ihan hukkaan. Risotto tehdään vettä hitaasti lisäten ja runsaasti hämmentäen sen takia, että riisissä oleva tärkkelys muodostaisi kermaisen kastikkeen risotolle. Ohrassa tätä prosessia tuskin tapahtuu (tähän loppuvat tietoni elintarvikekemiasta) ja se kannattaa ihan vaan keittää ja maustaa vaikkapa voilla ja parmesaanilla..:)
6. syyskuuta 2009 kello 20.39
Aivan oikein! Sen koulun “pakastekasviksia riisin kanssa” on täysin eri ruokalaji kuin risotto. Toivottavasti tämä valistus uppoaa yhtä hyvin kuin pannacotta-tiedotus tossa aikasemmin.
Hintatietoisille huom. että ei kannata ottaa mitään uncle bens risottoriisiä. Maksaa enemmän kuin italialainen arborio, ja toimii taatusti paremmin. Smarketissa maksaa alle 4 €/kg.
Kokeilkaapa risoton ystävät parmesaanin sijaan mascarponen lisäämistä risottoon. Eihän se perinteistä italiaista ole mutta, todella hyvää ja toimii hyvin risoton rakenteen kanssa.
En nyt enään muista blogin nimeä mutta tässä vasta löysin mustikkarisoton (sipulin jälkeen mustikat pannulle ennen riisiä, muuten ohje sama kuin yllä) ohjeen netistä, johon laitettiin punaviiniä. Kaunista oli, tosin maultaan sienirisotto vie voiton.
6. syyskuuta 2009 kello 20.57
Hanna: joo, myös Risellan risottoriisi sai risottoguruni huutamaan kiukusta! :D Arborioriisiä saa muuten välillä Lidlistäkin todella edullisesti!
Itse söin metsämarjarisottoa joskus Virossa ja voi hitsi se oli kyllä hyvää! Siinä taisi olla mustikkaa ja puolukkaa.
Kiitos muuten myös tuosta mascarponevinkistä, nyt kun tässä innostun enemmänkin tekemään risottoa niin taidan joku kerta kokeilla tuotakin! :)
7. syyskuuta 2009 kello 17.45
Hei Eeva Kirsikka ja Pinja
Söin kerran Italiassa risottoa, kun matkaseuralainen kehotti, siispä luulen tietäväni mistä nyt puhutaan. Tätä haluan OPPIa tekemään!
- ja unohtaa sen he-ma-pa riisipuurosotkun jota minäkin olen joutunut koulussa risottona syömään (joskus siinä oli jopa jauhemaksaa)
huh.
kiitokset teille
7. syyskuuta 2009 kello 20.30
Kitty: uskoisin että monella on ollut vastaavanlainen kokemus, mäkin tosiaan luulin että risotto on pahaa ja tylsää ennen kuin sain oikein ja kunnolla tehtyä. Tosi kiva, että tästä oli sulle apua, nyt vaan kokkailemaan! :)
7. syyskuuta 2009 kello 22.56
Tätä on kyllä pakko kokeilla, näyttää ja kuulostaa niin hyvältä. :-)
9. syyskuuta 2009 kello 15.07
Moi ja kiitos ihanasta reseptistä!
Tein just viikonloppuna risottoa pitkästä aikaa (pinaatti-ricotta), enkä ihan muistanut missä vaiheessa viini laitetaan yms. Hyvää siitä tuli silti, niin että lisää on tehtävä, ja tämä sitruuna-rapu-variantti sopii paremmin kuin hyvin tähän aurinkoiseen syyskuuhun.
Jes!
9. syyskuuta 2009 kello 21.59
Petra: suosittelen erittäin lämpimästi :)
Viivi: oi kivaa, toivottavasti tästä oli apua! Itsekin ajattelin taas viikonloppuna tehdä risottoa, on se vaan niin hyvää :)
9. syyskuuta 2009 kello 22.02
Voi luoja. Ehkä paras blogi hetkiin! Piristi syksyistä iltaani kuin sitruuna risoton päällä.
Tunnustaudun ihmiseksi jolle risotto merkitsii kuivaa riisiä jonka sekaan on heitetty kananpalat ja hernemaissipaprika… Mutta ehkä nytten uskallaudun tarjoamaan perheelleni tätä risottoa. Oli sen verran herkullinen ohje.
Ja tätä blogia seuraa kyllä jatkossakin.
10. syyskuuta 2009 kello 8.40
Lammas: voi vitsi, tosi kiva kuulla :) Tervetuloa vaan lukemaan! Kannattaa ehdottomasti kokeilla tätä risottoa, eikä luovuttaa ihan heti vaikkei ekalla kerralla meniskään nappiin. Siihen pitäisi sitten jatkossa tulla sellainen tuntuma että kuinka paljon kannattaa laittaa mitäkin!
12. syyskuuta 2009 kello 14.27
[...] taisi oikein ärsyyntyä minun ja risottomestarin ylistyslauluista keitolle, omia ruokiaan kun ei saa Suomi-protokollan mukaan kehua. Onneksi [...]
17. syyskuuta 2009 kello 16.35
Vaikuttaa todella herkulliselta reseptiltä. Olisi mukavaa nähdä versiosi paellasta joku päivä ;)
28. syyskuuta 2009 kello 21.16
Niin, mistähän tuo risotto-vääristymä lieneekin kouluruokailuun ja sitä kautta muuhun kielenkäyttöön lipsahtanut? Se koulun risottona tarjottuhan on oikeastaan teknisesti ottaen paella, eikä risotto. Todella huono se on paellaksikin, mutta kuka sitä on keksinyt risotoksi sanoa.
Oikein tehtynä sekä risotto että paella ovat kyllä ihanaisia!
25. marraskuuta 2009 kello 18.26
[...] todella helppoa ja aika nopeaakin. Koska niin moni innostui sekä pannacottapropagandastani että risoton kasvojenkohotuskampanjasta, kehotan teitä antamaan myös simpukoille mahdollisuuden. Sinisimpukkakausi on kylminä [...]