Aihearkisto: Omat neulemallit

Käännetty kauluri ohjeen kera

Käännetty kauluri ohjeen kera

Viime päivinä olen nauttinut uudesta ihanan lämpimästä kauluristani! Neuloin pikaisesti isoilla puikoilla lämmikettä kaulalle kun alkoi kovasti käytetty Baktus jo tuntua liian ohuelta. Ja tämä on ihana, vaikka akryyliä onkin! Tähän on ihana upottaa kasvot ulkona vaikka nenään saakka. Kääntökauluri Malli: oma Lanka: Novita Karuselli, reilu 1 kerä Puikot: 6 mm (paksumpi olisi voinut olla mutta kun ei 7 mm puikoissani ollut sopivaa pituutta. Kaulurin nimesin kääntökauluriksi, siksi että sitä voi käyttää kummin päin haluaa. Oikeat silmukat päällepäin kuten ne on neulottaessa tai sitten nurjat silmukat päälle päin niin, että oikeiden silmukoiden muodostamat raidat koristaa kauluria. Kiva miten vain. Kaulurin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Huivit, Langat, Lasten neuleet, Omat neulemallit, Omat neuleohjeet, Valmiit työt | 2 kommenttia

Vihainen lintunen

Vihainen lintunen

Tässä kaikille muillekin lintusen ohje, eli olkaapa hyvät: Vihainen lintu Villapallon mukaan. Lisään ohjeen myös Ravelryyn, kunhan ehdin! Lintu neulotaan sukkapuikoilla pallona, johon neulotaan silmät, nokka ja muut lisukkeet. Linnun värien (punainen ja valkoinen) muotoilu tehdään lyhennetyillä kerroksilla, jotta saadaan etuosaan enemmän valkoista kuin taakse (kts. kuva). Nokka neulotaan erikseen ja kiinnitetään valkoisen ja punaisen rajakohtaan ja silmät hieman nokan yläpuolelle. Heltta neulotaan lisukkeena kun pallon silmukat on melkein kavennettu. Pyrstö neulotaan poimien silmukat pallon takaa. Lintu täytetään sopivalla materiaalilla palloa kavennettaessa. Tarvikkeet: -Lanka: Sandnes Sisu tai vastaava ohuehko lanka, punainen, valkoinen, keltainen ja musta. -Puikot: 2, 5 mm sukkapuikot. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Omat neulemallit, Omat neuleohjeet | Jätä kommentti

Pyörre-pipon ohje

Pyörre-pipon ohje

Sain nyt vihdoin ja viimein julkaistua Pyörre-pipon ohjeen. Se löytyy Ravelrystä muiden ohjeideni joukosta. Eli sieltä sen voi ladata ilmaiseksi itselleen. Kokoja löytyy sekä aikuiselle että noin 2-3 vuotiaalle. Lankaa tai puikkoja vaihtamalla saa kyllä pienemmällekin lapselle sopivan. Pipo neulotaan samalla idealla kuin aikoinaan Kruunupipo, eli ensin neulotaan kaistale, jonka reunasta poimitaan silmukat pipo-osaan. Se mahdollistaa helposti pipon koon muuntamisen ja langan vaihtamisen. Ohje löytyy siis täältä. Tässä uusin versio piposta. Piti neuloa vielä yksi jotta sain tarkistettua ohjeen. Pyörre-pipo Malli: oma Lanka: Novita 7 veljestä, kasveillavärjätyt langat Puikot: 3,5 mm

Tallennettu kategorioihin Omat neulemallit, Omat neuleohjeet, Päähineet, Valmiit työt, Värjäys | 3 kommenttia

Isompi Pyörre

Isompi Pyörre

Pitkään olen ajatellut että kyllä tuollainen Kruunupipon tyyppinen pipo aikuisellekin sopisi. Ekan versionhan tein Novitan tupsupipokisaan, mutta se pipo meni menojaan. Siis uusi puikoille ja edelleen harmaasta langasta …minulla taitaa olla nyt joku harmaiden pipojen kausi. Tästä tuli kiva, juuri sopiva päähäni ja minusta ainakin tuo sopii hyvin aikuisellekin. Tämän esikuvana siis Kruunupiposta muokattu lapsen Pyörrepipo. Onhan se kiva pitää melkein samanlaista pipoa lapsensa kanssa — vaikkakin eri väristä! Pyörrepipo Malli: oma Lanka: Novita 7 veljestä Puikot: 3,5 mm jotta tuli kivan napakka pipo Ohjeenkin voin kirjoittaa tähän, kunhan saan edelliset ohjejutut pois alta.  

Tallennettu kategorioihin Omat neulemallit, Päähineet, Valmiit työt | 3 kommenttia

Testihuivi

Testihuivi

Uusimman Ullan ilmestyttyä sain testineulojaltani tietoa, että Timantti-huivissa on jotain häikkää reunakaaviossa. Joo, kyllä siinä varmaan olikin (tosin olin itse neulonut ohjeella jo kaksi huivia ja ihmettelin mikä kaaviossa sitten silti voi olla pielessä), mutten olisi millään jaksanut enää syventyä ohjeeseen, koska olin totaalisesti jo unohtanut kaikki ohjeen kommervenkit. Mutta pakkohan se oli! En kestänyt ajatusta, että julkaistussa ohjeessa on jokin virhe, enkä tekisi mitään asialle. Siispä printtasin ohjeen ja neuloin pienen testihuivin. Neuloin jokaista kaaviota yhden kerran, jotta pääsin ohjeeseen sisälle ja “mallitilkku” olisi oikeasti huivin muotoinen. Olen joskus yrittänyt tehdä mallitilkkua kolmiohuivista niin, että otin vain osan silmukoista, siis … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Huivit, Omat neulemallit, Omat neuleohjeet, Valmiit työt | 3 kommenttia

Myssy ja aurinko eri paikassa…

Myssy ja aurinko eri paikassa…

Kärpäsienipipon suunnittelu ja toteutus on sujunut oikein loistavasti, ainoastaan mssyn valokuvaaminen on nyt se mikä mättää. En suostu kuvaamaan ihanaa lapsukaisen kärpässienimyssyä Nalle Puhin päässä sisällä hämärässä salamavalon avulla, kun haluan ehdottomasti kuvata myssyn syksyisen aurinkoisena päivänä lapsukaisen päässä, koska silloin ja juuri siinä myssy on parhaimmillaan. Tiedän sen, koska se on suunniteltu sellaiseen hetkeen. Siksi nyt vain kuvan palasia. Odotelkaamme aurinkoisen kirkasta syyssäätä. Silloin otan lapsen, myssyn ja kameran ja lähdemme ulos kuvaamaan!

Tallennettu kategorioihin Lasten neuleet, Omat neulemallit, Päähineet | 3 kommenttia

Kilpailupipo

Kilpailupipo

Viime hetkillä, mutta ajoissa kuitenkin! Osallistuin nimittäin kivaan Novitan tupsupipokilpailuun. Ensin ajattelin ettei aika riitä eikä ideakaan oikein ollut valmiina, mutta viime viikonloppuna otin kuitenkin langan ja puikot esille ja idea tulikin siinä neuloessa hiottua valmiiksi asti. Näytän valmiin pipon, kunhan kilpailuaika on umpeutunut!

Tallennettu kategorioihin Omat neulemallit, Päähineet, Valmiit työt | 1 kommentti

Vaalea mustikka

Vaalea mustikka

Tällä viikolla eräänä aamuna päiväkotimatkalla neitiseni yhtäkkiä ilmaisi haluavansa uuden myssyn. Ja siihen tuli aivan tarkat väritoivomuksetkin. Siis helppo juttu, verrattuna esimerkiksi miehen epämääräisiin toiveisiin, josta ei ikinä ota selvää mitä se oikein haluaa. Kun kerran toive ilmaistiin niin selkeästi, myssy oli valmis parissa päivässä. Valmistumista lähinnä hidasti se, etten muistanut edellisestä myssystä laskea kerroksien lukumäärää ja sain päälaen kavennukset tehtyä vasta kun neiti toi päiväkotiin unohdetun myssyn kotiin… Tällainen “mustikka” oli toiveena. Vähän vaalea mustikka se oli, mutta tummempana se olisi kuulemma lliian poikamaisen värinen. Vaalea Mustikka Malli: oma, mukailtu Kruunupiposta Lanka: Novita Miami Puikot: 3,5 mm (jotta tuli … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Lasten neuleet, Omat neulemallit, Päähineet, Valmiit työt | 3 kommenttia

Pisaroita

Pisaroita

Enhän minä osaa valmiita neuleita piilotella, joten tässä nyt näytillä se toinen versio uudesta pitsihuivistani! Se eka versio oli siis se valkoinen, josta on joitain kuvia täällä ja täällä. Tästä huivista tuli ihana juuri noiden värien vaihtojen takia. Huivista tuli kivan raidallinen, mutta silti pitsikin erottuu tarpeeksi. Pelkäsin ensin liian sateenkaarimaisuutta väreissä, mutta eihän tuossa liikaa värejä ole, etenkään sitten kun syksy muuttuu harmaaksi! Pingotin huivin aika voimakkaasti ja siitä tuli yllättävän suuri. Silti se ei ole liian suuri ihan kaulaankin kiedottavaksi, koska lanka on aika ohutta. Pisara-huivi Malli: oma Lanka: Drops Delight, vajaa 3 kerää Puikot: 3,5 mm Huivia neuloessa suunnittelin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Huivit, Omat neulemallit, Pitsineuleet, Valmiit työt | 5 kommenttia

Uusia malleja

Uusia malleja

Sain uuden kolmiohuivin näin pian valmiiksi asti, kun reunakuviokin alkoi sujua suht kivuttomasti. Täysin tyytyväinen malliin en ole, mutta kyllä siitä silti ohjeen voin kirjoittaa. Voihan joku muu tykätä huivista enemmän kuin minä. Ravelryyn voisin kyllä kuviakin laittaa kunhan ehdin huivin pingottaa ja kuvata. Huivinteon ohessa sain yhdet sukatkin valmiiksi, niistäkin tuli aika kivat. Tällaisia sukkia kuluu minulla itsellänikin aika paljon, kun tykkään käyttää tällaisia kotisukkina. Aluksi oli tarkoitus tehdä ihan vaan sileää, mutta varren resorin jälkeen tuntui siltä, että voisi sukkiin nyt jotain muutakin keksiä. Kehittelin sitten tuollaisen ruutumallin, mikä oli loppujen lopuksi ihan helppo neuloakin. Koko ajan vaan kierretyt … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Huivit, Neulesuunnittelua, Omat neulemallit, Pitsineuleet, Sukat, Valmiit työt | 2 kommenttia