Aihearkisto: Huovutus

Huovutin vaikkei pitänytkään…

Huovutin vaikkei pitänytkään…

Kaikkea hassua sitä saattuukin! Katsokaapa mitä vedin tänään pesukoneesta ulos: Ei noita ihan tunnista alkuperäisestä mallista… Pienen pojan unisukat oli menneet pesukoneeseen vahingossa ja  täytyy myöntää etten edes ensin käsittänyt mitkä nämä oikein olivat. Yritin muistella mitä ihmettä olin koneeseen laittanut eikä millään ensin välähtänyt. Mieleen tuli että olisiko nämä jostain lapsen asusteista irronneet vuorit, oli ne niin pienet ja tiiviit. Mutta sitten tajusin! Unisukat, jotka oli olleet hentoista vauvalankaa ja pitsikuvioiset. No ei ole enää. Ei sitten kestäneet konepesua, vaikka olivatkin vain 40 asteen pesussa… Ei voinut kuin nauraa!

Tallennettu kategorioihin Huovutus, Sukat | 2 kommenttia

Uuden opettelua

Uuden opettelua

Tänään sain pitkästä aikaa käsiini niin mielenkiintoisen neuleohjeen, että oli saman tien otettava lankaa ja puikot esille ja käytävä toimeksi! Kyseessä on Lenen ihana Pikku-Pete-myssy. Vaikkei meillä oikeastaan tuollaiselle vauvakokoiselle myssylle ole käyttöä, niin silti halusin tutustua ohjeeseen. Aloitin myssyn ihan ohjeen mukaisella langalla, mutta jos malli on kiva (kuten luulen sen olevan), ajattelin että toisenhan voi sitten tehdä paksummalla langalla ja siten saa isomman myssyn. Nyt olen vasta myssyn lippaa tekemässä ja olen jo oppinut uutta, ns. provisional cast on- menetelmän, joka onkin ihan näppärä ja joka on jäänyt aiemmin opettelematta. Minulla on selvästi nyt joku hinku kokeilla kaikea uutta, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Huovutus, Lasten neuleet, Päähineet | 6 kommenttia

Huopahelmet

Huopahelmet

Välillä on kiva tehdä jotain ihan muuta kuin neulomista, ja tällä kertaa syntyivät tällaiset korut — rannekorut minulle ja neitiviisiveelle: Kuminauhaan on pujotettu punaisia puuhelmiä ja huovutettuja pötkylöitä, todella helppoa. Vaikeinta oli odottaa huovutuksen kuivumista, siihen nimittäin meni melkein 2 päivää, huovasta kun tuli niin tiivistä… Aloitin siis näin: Sain vinkin huovuttaa pitkän puikon ympärille villasuikaleita, siten pötkylöihin tulee valmiksi reikä. Käytin 3,5 mm puikkoa, mutta ohuempikin olisi ehkä riittänyt. Pujotin pötkyläpalat kuitenkin neulalla, ja siinä ei olisi reikää välttämättä tarvinnut ollenkaan, huopa on niin pehmeää. Mutta jos nuo palaset haluaa laittaa esim. nahkaiseen nauhaan, silloin reikä on tarpeen. Esihuovutin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Askartelut, Huovutus | 2 kommenttia

Pesukone testattu huovutuskoneeksi;-)

Pesukone testattu huovutuskoneeksi;-)

Uutta pesukonettamme ei ollut vielä kertaakaan käytetty huovutukseen, joten oli aika tehdä vähän koetestauksia kun erilaiset pesukoneet tunnetusti huovuttaa ihan eri lailla eli kaikki vanhat testitilkut voi unohtaa. Harmi sikäli kun olin aika paljon ehtinyt testata eri lankoja ja tehnyt muistiinpanoja miten mikäkin lanka huopuu/kutistuu milläkin linkouksella ja lämpötilalla. Siis uudet testaukset on edessä Ensin testiin pääsi Huopanen, sillä minulla oli ajatus siitä miten voisin erään pussillisen Korialta ostettua pussi-Huopasta käyttää (tai ei ehkä ihan koko pussillista…). Siis mallitilkku ensin 7 mm puikoilla (lanka on Huopanen Mixiä):  Ja 40 asteen pesussa maksimilinkouksella siitä tuli tällainen (lenkin tein vielä ennen huovutusta … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Huovutus, Pienet neuletyöt | 5 kommenttia