Neulekirjat

kirjat

Lupailin näistä jouluna saamistani kirjoista jotain selostusta ja arvostelua, joten tässä ne vihdoin tulevat: 

Vogue Knitting: The Ultimate Sock Book

Ensiksi lyhyesti: tämä kirja on ihana!

Kirjan alussa on ensin lähinnä ”pakolliset jutut” aiheeseen liittyen, eli historia-osio, mikä myös oikeasti oli mielenkiintoinen.

Perustietojen osio oli myös hyödyllinen, etenkin siksi, että se sisälsi todella perusteellista tietoa selkeine kuvineen. Tutuksi tulivat mm. long tail cast-on, cable cast-on, crochet cast-on, ssk, front loop ja back loop jne ja niistä kaikista oli kuvat niin, että vaikka ainakin teoriassa osaan ne, pystyin siitä tarkistamaan teenkö ne jutut oikein. ;-) Short row-opastus oli myös tosi havainnollinen, en ole ennen tainnut osata tehdä lyhennettyjä kerroksia ilman reikiä (paitsi nyt Tuulian tekniikalla, joka on vastikään opittu taito). Tähän asti olen vain paennut ohjeita, joissa on ollut lyhennettyjä kerroksia…

Sukan suunnitteluun on kirjassa hyvät ohjeet. Siinä käydään läpi langan valintaa, mittoja, neuletiheyttä ja tässä vaiheessa annetaan ohjeet perussukkaan top-down- sekä toe-up-malleihin eli varresta varpaisiin päin neulottuna sekä varpaista varteen päin neulottuna. Kirjassa on myös mukana taulukot yleisimmille sukkalangoille eli taulukosta näkee valmiiksi miten monta silmukkaa luodaan, montako tulee kantapäähän jne. Kätevät taulukot!

Mallikirjastossa on suppea valikoima erilaisia resoreita ja pintaneuleita, joita voi käyttää jos itse suunnittelee sukkia. Malleista on sekä kirjallinen ohje että neulekaavio, ja vaikka malleja ei ole kovin paljon (20 sivua), niin ne on hyvin käyttökelpoisia eli laatu korvaa ehdottomasti määrän.

Lopussa on vielä muutama sivu eri alueiden sukkatraditioista (Fair Isle, Latvia, Turkki jne) ja tietenkin valmiit  sukkien ohjeet 25 eri malliin, joita voi selata vaikka täällä (Ravelry).

Kaiken kaikkiaan siis ihana kirja, sekä selailuun ihan vain ideointimielessä (plussaa paljosta kuvista) sekä tietysti ihan käyttöön eli sukkien neulomiseen. Tämä kirja ei varmasti jää ainakaan minulla hyllyyn pölyttymään, sitä on nyt jo joulun jälkeen käytetty moneen kertaan etenkin tekniikkojen hakemiseen :-)

Martha Waterman: Traditional Knitted Shawls

Ensi silmäyksellä tämä toinen kirja ei ollut ihan sitä mitä kuvittelin kannen perusteella (se huono puoli on netistä tilattaessa, mutta mistä muualtakaan tällaisia kirjoja saisi…). Mainittakoon tässä huonot puolet ensin, jotta pääsen kehumaan kirjaa. Kirja on hieman vanhan tyylinen (mikä ei ole pelkästään huono puoli tämän tyyppisessä opaskirjassa) ja pitsineulekaavioita on hieman liikaa etenkin kun pitsikuviot on aika tavanomaisia. Minulla ainakin on hyllyssä erilaisia, parempia pitsineulemallikirjoja, uutta ei siis tässä kirjassa tule. Plussaa kuvioista on kuitenkin se, että niistä on ruutukaaviot eikä kirjoitettua ohjetta. Kaaviot on niin paljon helpompia seurata ja myös hahmottaa kuviota jo ennen neulomista.

Kirjan alussa on lyhyt historiakatsaus, jonka tällä kertaa luin vain osittain sillä halusin päästä pian osioon ”designing shawls”. Se aihe on kuitenkin se, joka minua kiinnostaa. Osiossa on aika perusteellisesti kerrottu neuletiheyden ja huivin muodon vaikutuksista. Siinä vaiheessa kun tajusin, että huivin voi neuloa kolmioksi tai puoliympyräksi niin monella tavalla, sormet alkoivat jo syyhytä huivin suunnittelun suuntaan… Itse asiassa se oli minulle tämän kirjan paras anti: innostus huivin suunnitteluun pitkän tauon jälkeen!

Huivin suunnittelusta kertova osio kuitenkin loppui ainakin minusta ihan kesken. Siitä kaikesta olisi lukenut paljon enemmän ja perusteellisemmin. Kaiken kaikkiaan kirja ei ollut sitä mitä toivoin, mutta ehkä jollekin toiselle se on parempi, eli minä en ollut oikeaa kohderyhmää? :-)

 

 

Aihe(et): Neulekirjat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

Vastaus kohteessa Neulekirjat

  1. TiinaK sanoo:

    Suosittelisin käyttämään kirjastoja ja niiden kaukolainapalveluita. Monia neulekirjoja löytyy suomalaisista kirjastoista. Kirjatilanteen voi tarkistaa kirjastot.fi sivuilta löytyvän Frank-monihaku palvelun kautta.

    Näin tulee vähän vähemmän hutiostoksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>