Uusia suunnitelmia kevääksi

Käväisin tässä muutama päivä sitten pikaisesti paikallisessa lankakaupassa -- edellisestä kerrasta onkin jo aikaa!  Aika hassu juttu miten harvoin sitä nykyisin tulee käytyä “oikeassa” lankakaupassa kun on kaikki nettilankakaupat ja tietty novitat joita saa vaikka ruokakaupasta. Oikeassa lankakaupassa käyminen on vähän sellaista “luxusta”, voi miettiä, tutkailla ja hypistellä lankoja. Tällä kertaa visiitti oli luksusta muutenkin: miten ihana onkaan mennä kahdestaan lankaostoksille oman tyttären kanssa, ja vielä niin että tytär ehdottomasti halusi tulla mukaan :-)

Tällä kertaa lankakauppaan menon syy oli se, että eräänä päivänä ihan sattumalta otin vain selailuun muutaman vanhan Modan ja tietysti silmiin osui juuri sellainen ihana ohje, johon oli ihan pakko saada langat ja mieluiten tietty  ihan heti! Eli Modassa 5/2009 oli pienelle neidille sekä villatakin että liivin ohje, jotka ajattelin toteuttaa. En osannut valita kumman tekisin, joten miksei molempia ;-) Ohjeessa ollutta Mini Alpakkaa ei ollut kuin yhtä väriä, joten Dropsin Alpaca saa korvata sen.

Näistä tulee se villatakki (ohje numero 32) -- neiti itse valitsi värin:

alpakapinkki

ja näistä tulee se liivi (ohje nro 33):

alpakalila

Ekaksi puikoille taitaa päästä villatakki, koska liivi on kevyempi ja siksi keväisempi -- se voi vielä odottaa :-)

Aihe(et): Langat, Lasten neuleet, Neuletakit. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>