Kool-värjäys oli muutama vuosi sitten tosi suosittua neulojien keskuudessa ( minäkin olen sitä kokeillut esim. vuonna 2007) ja kun kaapistani tuli vastaan muutama sinne jäänyt kool-pussi, niin pitihän ne käyttää pois lojumasta. En jaksanut nyt kovin tarkkaan muistella ohjeita, muistin varassa oli tämänkertainen värjäys (laiskuus iski), mutta tuli oikein kivoja lankoja. Näille langoille on itse asiassa jo valmiina kohde eli eräs toinen neuloja joka muisti näitä minun värjäämiäni lankoja ja kyseli olisiko niitä vielä… No äkkiähän minä värjäsin lisää!
Tässä lähtötilanne eli olen jo aiemmin huomannut, että tuosta vanhasta pastellivärisestä Nalle Colorista saa värjäämällä kivaa, käytin siis sitä yhteensä 150 g verran.

Tällä kertaa värjäys oli sellaista rentoa puuhailua eli ei niin tarkkoja muistiinpanoja, mittaamisia ja kuvaamisia. Värjäilimme neiti-4-veen kanssa ja meillä oli tosi hauskaa! Neiti sai valita väriyhdistelmät ja muutenkin olla enemmän määräämässä kuin minä. Se näissä väreissä on kiva kun ne on ihan elintarvikevärejä, niin voi lapsenkin kanssa turvallisesti värjätä ja antaa lapsenkin nauttia lankojen värjäämisestä
Tällaista saimme aikaan:

Vasemmalta oikealle käytetyt värit:
1. Kiwi (en ymmärrä miten vihreästä pussista jossa lukee Kiwi, voi tulla vaaleanpunaista, mutta tämä väri on ihana!)
2. Lemonade, Mango ja Orange (Lemonade on keltainen väri ja sitä meni monta pussia, koska on tosi laimeaa mutta se antaa kuitenkin kivan värin ja vahvisti noita Mangoa ja Orangea)
3. Orange, Mango ja Tropical Punch
Tässä kuva vielä ilman salamaa -- todellinen sävy on jotain näiden väliltä. Salama aina voimistaa ärhäköitä värejä:

Langoista tuli tosi ärhäkän värisiä, mutta koska ne tulee sukkiin raidoiksi ja kirjoneulelapasia piristämään, eli ovat vain pieninä pintoina, ne saavat ollakin voimakkaita.
Jos joku innostui näistä väreistä, niin näköjään noita värejä saa netistä tilaamalla, ainakin Muksuaitta näyttää niitä myyvän.

