Väriloistoa!

Ticotico-sukat valmistuivatkin aika hujauksessa, etenkin kun ottaa huomioon, ettei tällä neulojalla ole viime päivinä ollut kovin paljon aikaa neuloa:-/ Sukista tuli kivan piristävän väriset  ja lanka tuntuu siedettävältä paljaassakin jalassa. Solmuja oli koko kerässä yksi, joten ei paha :-)

Huomaatteko mitään häiritsevää kuvioinnissa? Jos ette, hyvä niin, mutta minua häiritsee se, että vaikka aloitin täsmälleen samalla värikohdalla ja tein yhtä monta kerrosta, sukat ei ole identtiset! Kantapäähän asti värit vaihtuivat tasatahtiin, mutta sitten alkoi vähitellen toisessa sukassa värin tulo kiihtyä, joten jälkimmäiseen sukkaan tuli vielä tummanpunaisesta seuraavaakin sävyä. Ja siksi ainakin kuvassa oikeanpuoleinen sukka näyttää isommalta, mutta ei se ole! ;-) Mutta muuten kivat sukat ;-/

tic3

Väriloisto-sukat
Malli: Nutkin-sukat  (Pdf) (otin ohjeesta vain pitsimallin)
Lanka: Novita TicoTico, reilusti alle 100 g (Lankaa jäi taas tosi paljon kun en uskaltanut tuon pidempää vartta tehdä. Tuo varsikin on kyllä ihan riittävä, mutta vastaisen varalle itselle muistiin, että lanka on riittoisaa ja piiitkän varrenkin voi neuloa!)
Puikot: 3 mm
Koko: silmukoita 16/puikko

tic1

On ollut muuten Pilateksesta jotain hyötyä neulomisharrastukseenkin: pystyy ihan vaivatta kuvaamaan omia jalkojaan kattoa vasten ja vielä pystyy tarvittaessa nostamaan ylävartaloakin eli pääsee kameralla zoomiakin lähemmäs ;-) Toinen hyvä juttu on, että Pilates rentouttaa ihanasti hartioita, jotka voi jumittua jos neuloo huonossa asennossa. Suositteluni siis Pilatekseen :-)

tic2

Nyt on taas neulerintamalla monta rautaa tulessa, mm. neulon taas pitkästä aikaa Holvit-huivia, koska testaan vielä kerran ohjetta kun olen ihan sen unohtanut eli on pakko seurata ohjetta ja tarkistella juttuja. Lähinnä sitä voisiko jonkun asian muotoilla sanallisesti yksinkertaisemmin tai kaaviota selkeyttää. Tarkoitus olisi saada ohje käännettyä englanniksi. Saa nähdä kuinka käy!

Aihe(et): Langat, Sukat, Valmiit työt. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

10 vastausta kohteessa Väriloistoa!

  1. Tarja sanoo:

    Ai että on herkullisen väriset sukat,ihanat :) Minun pitää alkaa opettelemaan tuo palmikko, on niin kauniin näköistä.

  2. Sinikka sanoo:

    Kylläpä on kauniit ja värikkäät sukat:)

  3. pirle sanoo:

    Ilot silmälle ja ilmeisesti myös jaloille :)
    Kyllä kaikenlainen jumppa on käsityöntekijälle tarpeen, tänään on kansalaisopiston kehonhuoltoryhmä, sinne siis!

  4. Matleena sanoo:

    Pirtsakan väriset sukat! :) Mutta kiertääkö sinulla jalkaa nämä Nutkinit? Minä tein myös samalla mallilla ja ne ovat jääneet pitämättä, kun sukka kiertyy ärsyttävästi jalassa. Aion purkaa ja kutoa jollakin toisella mallilla.

    Ja pilatesta kehun minäkin! :) Pysyy niin hartiat kuin muukin kroppa kunnossa ja joustavana näin hiukan iäkkäämmälläkin.

  5. Päivikki sanoo:

    Pirteät sukat! Miulla on vielä Ticoticot näkemättä ja kokeilematta.

  6. pia.tuononen sanoo:

    En ole vielä käyttänyt oikeastaan ollenkaan sukkiani eli en tiedä kiertääkö. Mutta huomasin ainakin valokuvatessa, että sukat piti laittaa suoraan kun menivät vinoon jalkaan laittaessa. Että voipi olla että tuossa mallissa on kiertymisongelma:-/

  7. Sanna sanoo:

    Kivan väriset, innostaa kokeilemaan Ticoticoa :)

    Minä olen parasta aikaa tekemässä Nutkineita nallesta (vähennetyllä silmukkamäärällä), ja valmis sukka kyllä pitää asetella jalkaan, koska se kiertyy.

  8. Jenni sanoo:

    Voihan langat pistää puoliksi, aloittaa sukat varpaista ja tehdä sitten vartta niin pitkästi, kuin lankaa riittää. ;) Ei tarvitse jännätä, että riittääkö loppuun asti tai jääkö yli. :)

    Ticotico on kyllä hauskan näköistä lankaa!

  9. Matleena sanoo:

    Kiitos Pia ja Sanna vastauksesta kysymykseeni! Nyt uskon, että sukkien kiertyminen johtuu mallista eikä minusta. En siis ole tehnyt väärin! ;)

  10. pia.tuononen sanoo:

    Jenni: niinkin voi tehdä, mutta minä en ainakaan vielä ole osannut tehdä niin löyhää päättelyä sukan varteen ettei se kiristäisi :-/ Siksi on parempi aloittaa varresta kohti varpaita!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>