Siinä se sitten vihdoin on, kaikenlaisten kokeilujen ja kommellusten ja purkamisten jälkeen. Siitä tuli oikein sopiva ja olen todella tyytyväinen siihen, että uudet testaukset sujuivat noin hyvin
Isoin juttu oli se, että laitoin vetoketjun alkamaan tuolta alhaalta toisesta puntista, koska olen huomannut sen olevan kätevää pientä lasta pukiessa . Sain vetoketjun kohdan siirtymään hyvin, tosin se olisi voinut tapahtua ehkä hieman hitaammin eli harvemmilla siirroilla, mutta hyvä noinkin. (utuisuus kuvassa johtuu kameran linssissä olevasta töhrystä, jota en heti huomannut…)

Myös vetoketjun kiinnitykseen olen enemmän kuin tyytyväinen, sillä kuten ehkä muutkin neulojat, olen aina vähän vältellyt neuleita, joissa on vetoketju. Se on se ompeleminen… Mutta tuo onnistui juuri niin kuin halusin, mutta ehkä se johtui siitä, että ompelin sen kokonaan käsin. Jos olisin käyttänyt ompelukonetta, jälki olisi ihan toisenlainen.
Ihan hieman tuo vetoketju kupruilee siinä missä se siirtyy sivusta keskelle eteen, mutta mielestäni se on ihan luonnollista, eikä käytössä kuitenkaan haittaa

Lumihiutaleet kuusimetsässä
Malli: oma
Lanka: Ohut Pirkka-lanka
Puikot: 3 mm

Neuleohje on nyt hiottu ja lähti testineulojalle -- saa nähdä mitä sitten. Malttakaa odotella
Ja tietysti heti kun sain neuleen ja ohjeen valmiiksi, kiersin muutaman kierroksen netissä malleja etsien…
Lähinnä puseromalleja etsiessäni, törmäsin ihan kivaan sivuun, jossa on aika paljon erilaisia malleja, englanniksi tosin, mutta vinkkaamisen arvoisia silti
Minä tykkäsin noista ainakin näistä: Princess Cardigan, Rambling Brambles, Sunflower Dress, Shired hat, Tuxedo Shawl ja Sterling Lace Embrace, joista viimeisin on se, jonka perässä noille sivuille eksyin. Ihanan näköinen villatakki, jota olen harkinnut seuraavaksi neuloa. Mutta jos joku parempi malli löytyy, niin…. Vuosi sitten ostetut Corallo-langat olisi kiva saada puikoille ja tuo Sterling Lace Embrace voisi olla niihin sopiva. Tosin arvatkaa vain onko minulla sata muutakin ideaa jotka olisi kiva toteuttaa


Tosi nätti ja varmasti “käyttäjäystävällinen” malli. Ja vetoketjun kiinnitys onnistunut aivan loistavasti.
Onpa kaunis!
Aivan upea haalari:)
miten muuten vetoketjun saa nueleeseen kiinnitettyä niin ettei se kupruile? pitääkö vetoketjun olla lyhyempi vai mistä se kupruilu johtuu? tein kummipojalle neulepaidan, ja ostin samanpituisen vetoketjun kuin neuleen pituus oli. anoppi sen ompeli koneella siihen kiinni, itsellä kun ei ole konetta. Anoppi kyllä harsi sen etukäteen kiinni, enkä nyt muista että kupruiliko jo siinä vaiheessa. Hamrittaa hiukan kun muuten hyvännäkönen neule, ja vetoketjun kans ulkonäkö kärsi hiukan =(
Kaunis ja tyylikäs!
Minä en ole koneella ommellen saanut vetoketjun kiinnitystä niin ettei se kupruilisi, siksi en enää uskallakaan ompelukonetta siihen hommaan käyttää! Vaikka sen miten harsisi (olen kokeillut…), niin ei vaan toimi. Kai siinä on omat niksinäs, minä en vaan niitä tiedä. Jos joku tietää, kertokaa ihmeessä
Ja huono puoli on se, että ommelta on tosi vaikea sitten purkaa jos se on koneella ommeltu. Käsinommeltu vetoketju sentään on helppo purkaa ja ommella uudelleen
miten olet Pia sen sitten käsin ommellut? siis lähinnä mitä pistoja käyytänyt? jos tässä itsekkin tästä lähtien suosiolla yrittäis käsin ommella. =)
Voi kun en oikein noiden pistojen nimistä tiedä… sellaisia lyhyitä pistoja aika lähekkäin jotta vetoketju pysyy tiukasti kiinni. Edit: katsoin Käspaikan sivuilta eri pistomalleja ja lähinnä nuo minun pistot ovat tikkipistoja eli vahvempia kiinnitykseen kuin etupistot
Päivitysilmoitus: Tähdet metsän yllä - Villapallo - MTV3.fi - Koti - Blogit
Ihana puku. mistä/milloin tätä ohjetta ois saatavilla?
Minna: katsotaan kunhan testineulojani saa ohjeen ensin testattua