Nyt on taas keittiön ikkuna päivitetty syksykuntoon ja kivaa sitä taas oli koostaa
Sain pikku apulaisenkin siihen hommaan ja ehkä siksi nuo kaikki koristeet ei ole ihan siinä mihin itse ne olisin laittanut, mutta ihan kiva tuli silti
Kuvasin ikkunan niin, että sisempi ikkuna puuttuu kuvasta kun aurinko olisi heijastanut niin ettei näkynyt mitään selkeästi:





Suurin osa koristeista on vanhoja ja ennenkin käytössä olleita: itse neulahuovutettuja sieniä ja kurpitsa, sekä kerättyjä kiviä ja käpyjä. Lisäksi Tiimarista löytyi nyt kiva pakkaus noita omenoita ja ”omenasiivuja”. Ne piristi kivasti ikkunaa! Noita kelpaa nyt sitten taas katsella talven tuloon asti
Neuleet ei ole nyt oikein edistyneet, mutta tällaista käsityötä harrastin viime viikonloppuna, nam:

Kyseessä on synttärikakku pikku prinsessalle, ja pitihän sen tietty olla vaaleanpunaista… Sisällä kakussa oli mansikkamoussea ja valkosuklaamoussea, oli muuten hyvää. Toinenkin kakku on jo leivottu seuraavia juhlijoita varten, mutta synttärisankari halusi itse koristella kakun, joten se on hieman luovempaa käsityötä;-)


Taas kiva ikkunakoriste! Minä mietinkin ikkunoita pestessä, Koristelisiko välejä sinun ideasi pohjalta. Vielä en ole laittanut, mutta ehkä vielä…
On tosi prinsessainen kakku ollut neidolla! Onnittelut hänelle minultakin!
Voi miten kauniisti koristeltu ikkuna. Ja onneittelut prinsessalle myös täältä. Itselläni on kolmikerroslasit muttei välejä joten koristelu ei onnistu. ( mutta pesu helpompaa, vain ulkoa ja sisältä.) Sam,alla kysyn oletko neulonut Novita pehmo vauva langasta ja mitä pidit. ostin keränkun oli niin pehmeän tuntuista vaan kuika käynee on niin liukkaan kuuloista.
Ihana ikkuna! Miten suloisia sieniä!
Onnea pikkuprinsessalle! Vastahan hän syntyi..
Päivitysilmoitus: Jouluisia ajatuksia - Villapallo - MTV3.fi - Koti - Blogit