Aihearkisto: Televisio
Let´s dance
Olen nyt pari päivää sulatellut sitä tosi asiaa, että ruotsalaiset tiputtivat Linda Lampeniuksen jatkosta Let´s Dance- ohjelmassa. Kyseessä on ohjelman kolmas tuotantokausi Ruotsissa ja joka kerta mukaan on värvätty yksi mielenkiintoinen finne eli suomalainen. Ensimmäisellä kaudella näimme kuinka Arja Saijonmaa laihtui 7 kiloa ja lanseerasi döds lyftin ja poseerasi parinsa kanssa alasti. Toisella kaudella mukaan piti ottaa ruotsalaisten jumaloima Markoolio, mutta mies teloi jalkansa suomalaiskansalliseen tapaan baarissa ennen kuin yhtään ohjelmaa ehdittiin lähettää. Hänen tilalleen otettiin sitten ruotsalainen Tobbe- taikuri, joka ei kaikella rakkaudella mitenkään voinut täyttää yhden Lahdessa syntyneen Markon mentävää aukkoa. Kun Let´s Dance oli starttaamassa kolmannelle kaudelleen, … Lue loppuun




