Rakkautta ja suuria tunteita!

Ruotsin häähumusta on selvitty. Takana on ihanat häät ja ehkä onnellisin hääpari minkä olen koskaan nähnyt. Kaikki juhlallisuudet häiden ympärillä olivat täynnä romantiikkaa, lämpöä ja aitoa tunnetta. Raskaana olevalle hormonikimpulle moinen rakkauden paljous oli välillä suorastaan liikaa. Kyynelehdin lähes koko ajan. Kaikki oli niin ihanaa! Kaikki on muutenkin nyt niin ihanaa ja täynnä tunnetta. Eilen puhkesin itkuun kun kuulin Novalta Village Peoplen Y.M.C.A:n… Itkun lisäksi nauru ja pahoinvointi ovat olleet vahvasti pinnalla viimeisten kuukausien aikana. Luulin aina, että raskauteen kuuluu aamupahoinvointi. Meidän ”Herne” on kyllä höykyttänyt äitiään 24/7. Olen istunut aamuisin studiossa magneettirannekkeet ranteessa (loistava vinkki Anna Puulta) ja käynyt haastattelujen välillä ”voimassa pahoin” kylppärissä. Ainoa asia mihin työn lisäksi olen pystynyt, on ollut x-asennossa makaaminen viileässä huoneessa. Minun kohdallani sanonta siitä, että ensimmäisen kolmanneksen jälkeen pahoinvointi helpottaa, ei myöskään ole pitänyt paikkaansa. Ei ainakaan vielä. Silti tämä kesä on paras ikinä. Saa kerrankin kulkea hyvällä omalla tunnolla maha pystyssä. Elämällä on välillä taipumus yllättää täydellisesti. Olin aika lailla sopeutunut siihen ajatukseen, ettei minusta koskaan tulisi äitiä, ja nyt tilanne on tämä…

Ai niin, 28.4. meillä oli aamussa vieraana Tarot-kortteja tulkitseva Tuula Huhtala. Hän teki minulle lähetyksessä tulkinnan, ja siinä esiin nousi pakan miellyttävin kortti. Se tarkoittaa elämän suurta ihmettä. Höpöhöpö, sanoo varmasti moni, mutta 3 päivää ennustuksen jälkeen sain tietää odottavani tätä vauvaa…

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Barbie-lehti ja julkisuudesta kadonnut prinsessa

Olen aiemminkin kirjoittanut blogissani siitä, että kuvittelin aina kouluikääni asti olevani poika. Nimeni oli Pekka Hyvärinen ja olin toimittaja. Mikään tyttöjen leikki tai vaate ei kiinnostanut vaan haluaisin vain puuhailla ”miesten juttuja”. Angelina Jolien ja Brad Pittin Shiloh–tytär taas haluaa, että häntä kutsutaan Johniksi, koska hän on omasta mielestään poika. Shiloh-John pukeutuu vain poikien vaatteisiin ja kulkee joka paikkaan isänsä perässä. Jenkkipsykologit olivat tästä kauhuissaan. Onneksi kyseiset psykologit eivät tavanneet minua pienenä. Tilanne voi tosin olla toisinkin päin. Todistin tällä viikolla kaupassa keskustelua, jossa pikkupoika toivoi isänsä ostavan hänelle Barbie-lehden. Isä yritti kovasti selittää pojalle, että kyseinen vaaleanpunainen lehti on kyllä tarkoitettu tytöille, mutta poika ei moisista selityksistä lannistunut. Hän totesi vaan tyynen rauhallisesti, että ei sillä ole mitään merkitystä jos lehti on tarkoitettu tytöille. Poika halusi silti juuri sen lehden, koska sen ulkonäkö miellytti häntä. Ilokseni isä osti lehden pojalleen. Ihanan ennakkoluuloton isä! Miten niin joku asia on vaan tyttöjen juttu tai miesten hommia. Pah! Jos useampi mies olisi lukenut pienenä Barbie-lehtiä, olisi moni sota voinut jäädä sotimatta.

Ensi viikko on rakkauden viikko! Vihdoinkin Victoria ja Daniel saavat toisensa. Minusta on vaan vähän kurjaa kun Madeleine on piilotellut julkisuudelta kuukausitolkulla ja aikoo astua esiin vasta siskonsa häissä. Olisi ehkä ollut korrektimpaa tehdä julkisuuteen astuminen vaikka kuulutuksissa tai kansallispäivänä, sillä häissä kaiken huomion pitäisi olla morsiusparissa. Kovin murtuneelta Madde ei ole viime päivän kuvissa näyttänyt. 28-vuotissyntymäpäiväänsä prinsessa vietti Bahamalla. Nyt hänelle tietysti etsitään myös jo sopivaa uutta sulhasta. Olisiko tässä mahdollisuutemme saada oma, Danieliakin suomalaisempi prinssi? Hyviä ehdokkaita Madeleinen rinnalle meiltä voisivat olla esim. Nico Rosberg, Koop Arponen tai Björn Wahlroosin poika Thomas Wahlroos.

754652

Häät televisioidaan siis suorana MTV3-kanavalla alkaen klo 16.

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Uniikkipuku by Rintala

Aamulla saimme studioon vieraaksi suunnittelija Jukka Rintalan. Hän halusi omasta ehdotuksestaan piirtää lähetyksessä minulle ja Kannonlahden Katjalle uniikit juhlapuvut. Tietysti tuollainen tilaisuus piti käyttää hyväkseen. 7 minuuttia työtä suorassa lähetyksessä ja puku oli valmis! Ja tulos? Se oli uskomattoman hieno!  Puku on juuri sellainen, jollaisen voisin kuvitella ylleni. Värit ja kaikki ovat juuri minun makuuni. Tällainen pukuhan täytyy teetättää! Siinä voisi ajatella jopa menevänsä naimisiin.

kuva0174

Ps. Joku lehti oli pyytänyt Rintalaa suunnittelemaan prinsessa Victorialle hääpuvun. Oikean puvun tekijähän on mitä ilmeisimmin suunnittelija Pär Engsheden. Kruununprinsessa aikoo koko kolmipäiväisten hääjuhliensa ajan suosia pelkästään ruotsalaisia suunnittelijoita ja se on tietysti hieno asia. Jään kuitenkin innolla odottamaan millaisessa morsiuspuvussa Jukka Rintala näkisi Victorian saavan Danielinsa.

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Love is in the air…

MTV3 seuraa kruununprinsessa Victorian häitä!

MTV3 on mukana Ruotsin kruununprinsessan Victorian ja Daniel Westlingin odotettuissa häissä Tukholmassa.
Ruotsissa tapahtumaa juontavat Sanna Kiiski ja Kari Lumikero. Hääseurueen ja fanien liikkeitä Tukholman hulinassa puolestaan uutisten kevennyksistä tuttu Mika Tommola.
Lisäksi kommentointiin osallistuvat muotisuunnittelija Tiia Vanhatapio, romantikoksi itseään kutsuva Roman Schatz, suurlähettilään vaimona juhlaetiketteihin perehtynyt Janina Vilén sekä Lola Wallinkoski, Miss Suomi ja Miss Universum -kilpailun kolmanneksi kaunein vuodelta 1996.
Prinsessahäät suorana lähetyksenä lauantaina 19.6. alkaen klo 16.00.

Edellä mainittu on arvokas ja tärkeä työtehtävä, jota odotan kuumeisesti. Se on myös iso propjekti, jonka tiimoilta saa tehdä taustatyötä oikein uralla. Toisaalta ei se tunnu taustatyöltä jos lukee ruotsalaisia naistenlehtiä ja katselee kuninkaallisista kertovia dokumenttejä. Kerrankin saa siis yhdistää oikein luvan kanssa huvin ja hyödyn. On ihanaa päästä aitiopaikalta seuraamaan tätä aikamme rakkaustarinaa, jossa tavallinen poika saa itselleen prinsessan ja puoli valtakuntaa. Kunnon antiikin draaman lailla Victorian ja Danielinkin rakkauden tiellä oli esteitä aina alkaen kuninkaasta ja kuningattaresta aina Danielin munuaissairauteen. Esteet oli kuitenkin tehty voitettaviksi ja tämän tarinan loppu on toivottavasti kuin saduissa konsanaan: He elävät elämänsä onnellisina loppuun asti.

vickan

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Lastenruokaa ja syksyn tv-satoa

Hienoa kun löytää hengenheimolaisen! Minä löysin omani Jennifer Anistonista. Luin nimittäin, että Jennifer pitää itsensä hoikassa kunnossa lastenruokaa syömällä. Ja lastenruoalla tarkoitan siis niitä valmispurkkeja. Anistonin ravintoterapeutti oli suositellut kyseistä ruokavaliota, ja kun Jenniferiä katsoo, niin ei turhaan. Minun syyni pilttien ja bonien syöntiin ei kuitenkaan ole laihduttamisessa vaan siinä, että ne ovat superhyviä, nopeita ja käteviä välipaloja. Töistä pitää aina löytyä muutama purkki marja- tai hedelmäsoseita ja laukussakin kulkee kätevästi purkki tai kaksi mukana. Minulle ei pienenä syötetty lainkaan purkkiruokaa, joten ehkä kompensoin nyt tätä lapsuuteni puutetta aikuisiällä.

jennifer

Tulossa on muuten supermielenkiintoinen tv-syksy! Odotan jo kuin kuuta nousevaa sitä, että Tanssii Tähtien Kanssa alkaa jälleen. Vappu ja Mikko ovat upea juontopari ja tuomaristonkin kokoonpano oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Toivottavasti tanssijoiksikin saadaan huipputyyppejä. Voi kun joku älyäisi kysyä Karhuvaaran Latea mukaan kilpailijaksi! Odotan myös paljon tulevalta BB-kaudelta. Uudet, sanavalmiit juontajat Elina ja Susanna tuovat varmasti omanlaistaan värinää lähetykseen. Tytöt olivat ainakin minusta nappivalinta. Nyt täytyy enää jännittää sitä, että millaisia kilpailijoita taloon saadaan…

bb_juontajat_2010

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Löydä itsestäsi kaunis ja rohkea!

On tunnustettava, että olen viime aikoina jäänyt vähän koukkuun Kaunareihin eli Kauniisiin ja rohkeisiin. Osittain syynä on se, että kyseinen ohjelma tulee minulle täydelliseen aikaan telkkarista. Olen ehtinyt töiden jälkeen nukkua päikkärit ja käydä salilla tai juoksemassa. Ja koska keittiössä on telkkari, niin siinä syödessä tulee usein vilkuiltua mitä Forrestereille kuuluu. Kaunarit on aivan liian aliarvostettu ohjelma! Juoni on yksinkertainen, mutta huikea: Kaikki pyörivät muotitalolla ja menevät keskenään naimisiin! Kauniita ja rohkeita pitäisi näyttää ihmisille eroseminaareissa ja parisuhdeleireillä. Se opettaa kuinka pariskunta eronkin jälkeen voi hyvin tulla toimeen keskenään. Siis siitäkin huolimatta, että ex-vaimo olisikin mennyt naimisiin ex-miehensä veljen tai isän kanssa. Termi laajennettu perhe on varmaan keksitty Forrestereilla. Heillä on maailman suurin ruokapöytä ja ovi: Aina on tilaa vielä yhdelle Forresterille, Loganille tai sellaiseksi haluavalle. Mervi ja Mattikin kalpenevat sarjalle kyvyssä forgive and forget. Kauniiden ja rohkeiden -pariskunta voi erostaan huolimatta mennä vielä tulevaisuudessa uudestaan naimisiin. Ja näin yleensä käykin ja vielä monta kertaa. Kätevää on myös, että eilen vaippaikäinen taapero on tänään kypsä teini, joka jokeltelun sijaan vetää kielareita esim. kuolleen siskonsa/äitinsä ex-poikaystävän kanssa. Mitä serkumpi, sen herkumpi! Kukaan ei vanhene ja kukaan ei rupsahda. No, mitä nyt Stephanie ihan vähän, mutta ei paljoa. Olen myös ajatellut omaksua Kaunareiden tavan olla soittamatta tulostani vieraisille. Paljon mielenkiintoisemman vastaanoton saa kun vaan ilmestyy jonkun oven taakse utuisesti tuijottamaan.

 

633088

SVT:ltä tulee myös mielenkiintoista katsottavaa. Maanantai-iltaisin saamme tutustua Det kungliga bröllopet –ohjelmassa mm. Tanskan kuningashuoneen elämään reality-tyyppisen sarjan muodossa. On huikeaa, että kuninkaalliset pariskunnat puhuvat toisistaan HYVIN muodollisesti antaessaan haastatteluja. Prinsessa Mary puhuu miehestään Frederikistä prinssinä ja prinssi Henrik Margareetasta kuningattarena. Edes sivulauseessa ei vilahda sanat aviomies- tai vaimo. Mitenhän nämä pariskunnat puhuttelevat toisiaan kotioloissa?

469228

Nimistä puheen ollen…Arvaapa kenen Ruotsin kuningashuoneen jäsenen lempinimi on Oja? No, se on prinsessa Victorian lempinimi. Madeleinen lempinimi on puolestaan Len ja Carl Philipin Lippi.

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Rakkaus ei kestänytkään kaikkea!

Madeleine ja Jonas ovat siis eronneet. Olen yllättynyt, sillä vasta viime viikolla pariskunta meni parisuhdeterapiaan, ja vasta keskiviikkona kuningashuoneen mukaan kaikki oli parisuhteessa kunnossa. Lauantaina suhde oli kuitenkin ohi. Madde matkasi ilman sormustaan New Yorkiin, ja Jonas katosi maan alle. Samoin teki Jonaksen perhe. Tämä on tietenkin hyvin ymmärrettävää, sillä Ruotsissa suhteen päättymiseen on vain yksi syyllinen: Jonas! Nyt ruotsalaiset mediat kaivavat innokkaasti esiin myös muita Jonaksen mahdollisia syrjähyppyjä norjalaisen Toran lisäksi. Nähtäväksi jää kuinka kauan Jonaksella on töitä siinä arvostetussa lakiasiantoimistossa, jossa hän on tähän asti tehty nousujohteista uraa. On Jonaksen onni, että kuninkaalla ei ole enää samanlaista valtaa kuin ennen vanhaa. Hyvin äkkiä herra Bergström olisi mestattu tai karkotettu maasta moisen kuninkaallisen perheen häpäisemisen takia. Ruotsissa ollaan yleisesti sitä mieltä, että nimenomaan kuningas halusi suhteen päättyvän näin äkkiä. Tilanne piti rauhoittaa ennen Victorian ja Danielin häitä. Muita vaihtoehtoja ei ollut kuin purkaa kihlaus. Lisäskandaaleihin ei olut varaa, Nyt ei voitu ajatella, että kaiken se kärsii. Kaiken se kestää.

ps. Ja kohtalon ivaa tässä kaikessa on se, että nimenomaan Jonas oli Kaarle Kustaan suosikkivävykokelas. Vickanin Daniel oli isäpapan makuun liian tavallinen. Jonas tuli oikeista piireistä ja hänen sanottiin muistuttavan kuningasta itseään nuorena. Mutta jälleen tuli todistettua se, että niin katoavaista on suosikin asema ja mainen kunnia kaiken kaikkiaan.

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Millaiset vanteet sulla on?!

Kevät saa tunnetusti ihmisten hormonit hyrräämään. Kun toppatakit lentää nurkkaan niin sitä helpommin huomio toisen ihmistä. On siis kevättä rinnoissa! Itse en ole varmaan ikinä saanut näin paljon vastakkaisen sukupuolen huomiota kun olen saanut viime aikoina. Tällainen huomioiminen tekisi hyvää keski-ikäisen naisen itsetunnolle, mutta valitettavasti tiedän mistä se oikeasti johtuu. Syy on uusi autoni tai vielä oikeammin uuden autoni vanteet ja renkaat. Niitä tuijotellaan liikennevaloissa, miespuoliset työkaverit käyvät potkimassa niitä ruokatunnillaan ja eilen parkkihallissa eräs nuori mies ”kehui mageita vanteitani”, Minulle on nyt myös viikon aikana esitetty usein kysymys: ” Kuinka leveet noi sun renkaat oikein on?” tai ”Siis onks noi jotkut erikoisvanteet?” En ole osannut vastata näihin kysymyksiin, koska minun valintakriteerini autolle olivat ekologisuus, korin turvallisuus ja peruutustutka. Renkaille ja vanteille en esittänyt erikoistoiveita. Mutta hienoa, että jotkut niistä tykkää. Oma mies ei ole lainkaan autoihmisiä ja tuskin erottaa Ladaa Mersusta. Hän istuu tyytyväisenä kyydissäni eikä kommentoi koskaan ajokortittomana edes ajotapaani. En ole siis tottunut vanne-ja rengasmiehiin. Tosin saattaahan sitä olla vanne-ja rengasnaisiakin. Mutta jos siis naisena haluaa huomiota miehiltä, niin tällä kokemuksella voin suositella päheitä renkaita auton alle. Miehen taas kannattaa luottaa vanhaan tuttuun temppuun eli lainakoiraan- tai lapseen. Sellaisen kun vie puistoon niin johan on naisia kimpussa.

Jonas Bergström ja Jesse James eivät ilmeisesti ole tarvinneet lainakoiria eivätkä lainalapsia naisten vokottelimiseen. Kumpikin on enemmän ja vähemmän puun ja kuoren välissä kun pöksyt eivät ole pysyneet jalassa ja hairahduksen kohde on ikävä kyllä ollut vielä kova juorumaan ja tarjoamaan tarinaansa lehdille. Nyt uutisoidaan, että Sandra Bullock olisi palaamassa Jessensä luo. Ystäviensä varoituksista huolimatta näyttelijätär haluaa uskoa siihen, että herra James on muuttunut mies seksivieroituksessa. Sandra kaipaa myös kovasti Jessen kolmea lasta, joiden elämässä hän ollut jo yli viisi vuotta. Myös prinsessa Madeleine on raahannut Jonaksensa pariterapiaan ja hyvä niin. Eikö jo koko ihmiskunnan säilymisen takia olisi uskottava siihen, että ihminen voi muuttua. Virheistään voi oppia ja tekojaan voi katua. Rannalta on aina helppo huudella ja antaa neuvoja kun joku istuu uppoavassa veneessä keskellä merta ilman pelastusliivejä. En missään tapauksessa hyväksy uskottomuutta, mutta toivon kovasti, että nämä edellä mainitut pariskunnat saisivat asiansa kuntoon. Särkynyt sydän ja petetyksi tuleminen on aina kauheaa. Vielä hirveämmäksi sen tekee se, että sydän särkyy koko maailman suurennuslasin alla.

madde

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Parsaa, kolmiodraamaa ja ex-Tervo!

Vanha koira VOI oppia uusia temppuja. Minut oli eilen kutsuttu parsa-henkiseen kokkausoppiin. Minä, joka olen ollut koko Suomen surkein kokki, olen viime aikoina syttynyt ruoanlaitolle ja siksi minutkin oli siis ilmeisesti kutsuttu tilaisuuteen mukaan. En ollut koskaan laittanut parsaa aiemmin ja eilenkin pääsin vasta kuorimisasteelle. No, onneksi saimme tilaisuudesta mukaan kotiin viemisiksi puntin parsaa ja pari reseptiä. Saattaa olla, että meilahtelaisessa antimichelin-tasoisessa keittiössä syntyy siis tulevana viikonloppuna parsakeittoa…

018

Kyllä jo pelkkä esiliina tekee emännän oloiseksi…

029

Muistatteko kummipoikani, joka näytti vauvana ihan Jari Tervolta? Ei näytä enää.

ps. Seuraan suurella mielenkiinnolla Ruotsin prinsessa Madeleinen ja hänen sulhonsa Jonaksen rakkauskriisiä. Monet tahot nimittäin Ruotsista veikkailevat, että kolmiodraamaa olisi ilmassa. Olen toivottavasti menossa haastattelemaan nyt keväällä Silvian kummipoikaa, joten häneltä täytyy yrittää urkkia tilanteen oikeaa laitaa. Mahtaa Silviaa harmittaa kun ensin Carl Philip vaihtoi Silvian lemmikkiminiäkokelas Emman pinup-tyttö Sofiaan ja nyt näyttää pahalta, että suosikkivävy Jonaskin on joutumassa ulkoruokintaan. Kuka sanoikaan, ettei paremmissakin piireissä olisi vanhemmilla vaikeuksia lastensa kanssa?

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Kopotikop…

Mihin tässä vielä joutuu…ensin maanantaina otin horjuvia askeleita “taidemesenaatin” uralla ja ostin kaksi taulua ja eilen pääsin ohjastamaan ravihevosta. Tai ihan yksin en hevosen onneksi ollut ohjaksissa vaan ammattimies istui takana ja antoi minulle ohjeita. Mahtava kokemus! Olen vanha hevostyttö eli pienenä lähes asuin talleilla. Oli ihanaa päästä siis jälleen haistelemaan lannan hajua ja silittelemään heppoja. Raviohjastuskokemuksestani on tulossa tv-juttu vähän myöhemmin keväällä, mutta tässä kuvan muodossa jo maistiainen minusta ja Fabriziosta. Fabrizio on ori, joka vei sydämeni täysin. Tämä on kuulemma Fabben kohdalla yleistä, sillä naiset aina ihastuvat siihen.

kuva0114

Pahaa pelkään, että eilinen ei ollut viimeinen kerta kun vierailin Vermossa ja talleilla. Jos lapsuuden hevoshulluus iskee jälleen päälle, on kai pakko elvyttää ratsastusharrastus tai ainakin ryhtyä käymään raveissa.

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti