Pikkuvippeihin sortuneiden poliitikkojemme kevät on ollut raskas -- ja “etelän metian” vaino on jatkunut kesälomallakin. Onneksi vastuunsa kantavat ministerit, senaattorit ja puoluesihteerit saavat paeta kesäjuhlien ja lauluiltojen suojiin. Onhan se rankkaa, kun aletaan syyttää jopa lahjonnasta, jos joku taantuvien maakuntien sixpack-kauppias on rahalla avittanut Suomeen pystyyn “yrittäjämyönteisen porvarihallituksen”. Olisihan se kummallista, jos köyhiä poliitikkoja rahoittavat liikemiehet eivät saisi sijoituksilleen vastinetta.
Käräjillä on istunut viime aikoina ruuhkaksi asti liikemiehiä sisäpiirikaupoista ja jonoon näyttää tulevan uutta ukkoa nyt valtion laitosten puolelta. Mutta poliitikot saavat hiihdellä aivan rauhassa liikemiesten rahoilla -- siihen suuntaan, johon toivot ja kyöstit suksia voitelevat.
Tämä on liikuttavaa -- ja tämä on mahdollista Suomessa juuri siksi, että me olemme niin käsittämättömän sinisilmäinen ja hyväuskoinen kansa. Mielenkiintoista on nähdä, miten kauan oikeusministeriössä haudotaan lakiesitysmuutosta lahjonnan laajentamisesta, kun oikeusministerikin ilmaisi kesähelteillä, ettei näin voida jatkaa.
xxxxx
Juhannuksen alla saateltiin eurooppalainen sosiaalinen demokratia letkuihin.
Eurovaalitulos osoitti, kuinka elämme tässä yhdentyvässä ja miljoonan kanavan Digitaali-Euroopassa huolestuttavia taantumuksen aikoja. Politiikka muuttuu muuallakin tunkkaiseksi ja sisäänpäin kääntyneeksi. Me äänestimme europarlamenttiin ääniharavana miehen, joka haluaa pistää luukut kiinni ja erottaa Suomen Euroopan yhteydestä -- sekä toisen miehen, joka ei hyväksy uskonnollisen aatetaustansa pohjalta naispappeutta eikä homoutta. Näin ovat tuulet meillä päin.
Katselin alkukesästä TV 1:n ranskalaisdokumenttia ääriliikkeiden noususta Euroopassa -- hämmentyneenä. Rooman nykyinen kaupunginjohtaja on fasisti -- avoimesti! Se puolue on taas Italiassa voimissaan. Vaarallisina esimerkkeinä ohjelma nosti Saksan ja Itävallan äärioikeistolaiset. Vaikka natseilla ei elintilaa Saksassa olekaan, aate elää. Unkarissa marssivat kaduilla “vapaaehtoiset sotilaat” ja kansa hurrasi katujen varsilla.
Meidän poliitikkomme eivät osoita mitään huolestumista Euroopan nationalismista kansalaisyhteiskunnan tasolla. Eurovaalien jälkeen asiasta huomautti Liisa Jaakonsaari ja elitisti Erkki Tuomioja haukkui Berlusconin, joka on liian yksinkertainen maali. Uhka on syvemmällä. Historia osoittanut, että ihminen ei opi historiasta mitään -- tuoreimpana vaikkapa globaali talouskriisi. Mutta nationalismissa kaikuu kalmainen historia.
Kysyn taas, nyt eurovaalien jälkeen, miksi Eurooppa haluaa tällaista taantumusta? Ilmeisesti sotien jälkeinen rakennustyö on nyt huipentunut hillittömään kaplitalistiseen hyvinvointiin, josta seuraa vain yhteisöllisyyden kuolema. Kun hyvinvointia tahtovat jo muutkin ihmiset kuin eurooppalaiset, äkkiä vain luukut kiinni ja leijona rintaan. Tärkeintä on oma unelmapuutarha.
Presidentti Mauno Koivisto esitti virassa olleessaan joskus parikymmentä vuotta sitten, että kansallislaulut ja lipunnostot urheilukilpailuissa pitäisi lopettaa. Koiviston idea tuomittiin kritiikin ryöpyllä alakertaan. Itsekin nuorena jääkiekkofanina hiukan ihmettelin ideaa.
Nyt tajuan, että Koivisto oli älykäs visionääri -- ajastaan edellä. Juuri näin pitäisi toimia.
xxxxx
Mutta entä jos turvaisimme valistuneen median analyyseihin ja herättelyyn? Kun rasismi ja ksenofobiseen sivistymättömyyteen pohjautuva asenteellisuus nousee, median pitäisi nostaa asia pöydälle -- uhkana demokratialle ja ihmisoikeuksille.
Sorry, ei auta tähän puuhun nojata. Suomalainen media menee kanavat auki vaikkapa Kuopion torille kuuntelemaan vähemmistöjä vihaavaa “kristittyä maalaismiestä” tai jututtaa silmät kirkkaina rotuoppejaa laukovaa tutkijaa. Suomalainen media on mikrofonin tai kynän jatke, joka saapuu paikalle aina kun agitaattori puhuu -- ja toistaa sitten kaiken. Lopuksi media painaa päänsä pensaaseen, ettei tarvitsisi ottaa vastuuta ja että kaikkien “sananvapaus” toteutuisi.


Kirjoitustesi perusteella olet ihan samaa kamaa kuin yhden totuuden puhujat ja umpimielisimmät kannattajat vaikkapa homma tai suomen sisun foorumeilta. Eri doktriini, samat keinot, sama malli nähdä maailmaa.
Se on inhimillistä mutta voisit yrittää tarkastella tiälannetta uudestaan ja miettiä missä ne sinun virheesi ovat. Jokainen tekee virheitä. Kokeile.