Miksi Suomen kellot ovat pysähtyneet? Asenteet ulkomaalaisia kohtaan ovat koventuneet viime aikoina, kertoi mittaus vähän aikaa sitten. Masentavan kuvaava uutinen luonnehtimaan tämän maan henkistä ilmastoa..
Maailma yhdentyy huimaa vauhtia ja Suomi yrittää olla tässä ajan riennossa mukana politiikallaan sekä digiteknologian huippuosaamisellaan – tai ties millä ulkoministerin brändiyritelmillä. Onko kyse vain siitä, että 2000-luvun nousukausi ja netin ynnä muun kylmän kommunikaation onnela onkin tappanut kaiken hengen ja myötäelämisen kyvyn? Kansa tahtoo sulkeutua takaisin isänmaallisuuden perunakuoppiin ja ummehtua kuin päreen käryssä.
Suomen kannalta kysymys maahanmuuttajista on aivan ratkaiseva -- ja aivan päinvastaisista syistä kuin halla-aholaiset ja muut vastustajat väittävät. Suomen väkiluku on viime vuosina kasvanut ainoastaan maahanmuuttajien ansiosta. Sinivalkeaa Suomea (anteeksi vain) puolustavat ihmiset eivät näytä tajuavan, että tämä heidän rakastamansa antiglobaali karvahattukansa (jota löytyy myös Helsingin Ullanlinnasta) on nykymenolla hiipumassa. Yksinelävien ja lapsettomien perheiden määrä vain lisääntyy. Yksilapsinen perhekään ei vielä auta kuin nollatulokseen, kaksilapsinen toisi jo pienen väestönkasvun.
Hyytävä halla-ahoismi on täysillä tukemassa sitä, että tulevassa Suomessa on yhä vähemmän veronmaksajia, eläkkeidenmaksajia ja ikääntyvän Suomen hoitajia. Onnea vaan matkaan tällä tiellä – ja yksityiset vakuutukset kuntoon, jotta voitte ostaa hoivapalveluja, kun kunnallista henkilökuntaa ei ole. Ei sitten minkäänväristä, jos teidän märät unenne toteutuisivat.
Halla-aholaisten tyhmä sokeus on sittenkin lievää siihen verraten, millaista ”lapsipolitiikkaa” vallanpitäjät ovat tässä maassa on jo vuosikausia harjoittaneet. Nyt maksetaan sitä laskua, mitä työelämän ahneet vaatimukset ja hallitusten kyvyttömyys tukea lapsiperheitä on eteemme kaatanut. Vai ettei kohta ole riittävästi työvoimaa pitämään Suomi-neidon verokertymää pystyssä!? Eipä ole, kun maamme yleinen ilmapiiri on syöttänyt vain yhtä iltarukousta: ”Pyydä pörssiltä ja hallituksilta armoa, että etenisit urallasi ja olisi töitä – siksi lupaat olla saamatta lapsia, jotta voisit antaa aikasi, sielusi ja ruumisi yritysten pystyssäpitämiseen”.
Sitä paitsi lapsilisät ovat surkeita, päiväkotiryhmät liian isoja ja kodinhoidontuki romahduttaisi kodin talouden. Ja lapsiahan voi yrittää hedelmöityshoidolla neljäkymppisenä, jos tyhjyys iskee.
Tällaisen yhteiskunta- ja perhepolitiikan seurauksena hallitus ja ay-liike alkavat sitten tapella eläkeiästä taantuman keskellä. En kuullut riidan aikana yhtään kommenttia siitä, miksi tähän on tultu – eli mitä on tehty pieleen. Ei vieläkään sanaakaan lasten ja vanhemmuuden tukemisesta. Ei! Ratkaisuksi vain se, että me teemme pidempään töitä!
Mutta myöhässähän nyt jo ollaan. Viime hallitukset ovat merkittävästi vaurioittaneet Suomen lähitulevaisuutta kylmällä perhepolitiikalla -- ja halla-aholaiset nakertavat sitä vastustamalla ulkomaalaisia, jotka olisivat viimeinen toivomme.
Siis ei muuta kuin Halla-aho eduskuntaan ja perssuomalaiset hallitukseen! Tarkemmin ajatellen täällä asuu sen verran hämärä kansa, että voisihan se pikkuhiljaa loppuakin.





Aika köyhää argumentointia ns. olkinukkeja vastaan. Vaikeahan tommoiseen on vastata, kun koko juttu menee enimmäkseen tahallisesti ohi siitä, mistä esim. Halla-aho oikeasti kirjoittaa, ja vastapuolesta maalaillaan jonkinlainen kliseinen metsäläisjunttiparodia, jota on helppo vastustaa.
Halla-aho vastustaa nimenomaan semmoisten länsimaisia arvoja aktiivisesti vastustavien ghettoalakulttuurien syntymistä, joiden piiristä ei todella koskaan tule niitä sairaanhoitajia ja tulevaisuuden duunareita, joita peräänkuulutat. Todellinen työperäinen ja integroitumaan pyrkivä maahanmuutto on Halla-ahon teksteissä aina ollut ok naaman pigmentöitymisen asteesta huolimatta.
Järkevässä ja ihan aidosti hyödylliseksi todetussa globalisaatiokehityksessäkään ei ole sinällään mitään vikaa. Kuitenkin mitä suomalaisuuteen ja suomalaiseen yhteiskuntamalliin tulee, niin se on kuitenkin ihan positiivinen asia ja toimivaksi todettu — sitä ei tarvitse lähteä ehdoin tahdoin tarkoituksella vaihtamaan mihinkään ilman vaihtoehtojen kunnollista pohdiskelua ja tarkastelua.
Eiköhän se niin ole että suurin osa suomalaisista kuitenkin kannattavat työperäistä maahanmuuttoa? Humanitäärinen sellainen onkin eri juttu. Miksi meidän tulisi kustantaa kymmenillätuhansilla euroilla yhden pakolaisen elämä Suomessa, kun samalla rahalla voimme auttaa moninkertaisen määrän ihmisiä paikan päällä kriisialueella? En sitä paitsi usko, että huonosti koulutettujen ihmisten pääsy Suomeen on muutenkaan hyväksi. He tulevat vain syrjäytymään, sillä Suomesta on hyvin vaikea päästä työelämään ilman kunnon koulutusta.
Sitä paitsi mitä tähän eläkkeisiin ja lapsilisiin tulee: Jospa kanavoisimme kotoutusohjelmiin ja vastaanottokeskuksiin käytetyt määrärahat toisella tavalla? Jätän sinut miettimään mitä tarkoitan tällä.
Myös kulttuurien välisistä yhteentörmäyksistä tulee voida puhua vapaasti (en kuitenkaan pidä esim. Halla-ahon provosoivasta, kärjistävästä ja joskus melkein rasistisista kannanotoista), kuten miten massamaahanmuutto Islamistisista maista tulee vaikuttamaan naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin?
Ottamatta kantaa originelleihin näkemyksiisi noin yleensä muistutan kuitenkin, että kirjoituksessasi mainittu tohtori Halla-aho on avittanut maailmaan useammankin lapsen – kolme jos oikein muistan. Saman olen tehnyt minäkin. Montako lasta sinä olet siittänyt?
”Hyytävä halla-ahoismi on täysillä tukemassa sitä, että tulevassa Suomessa on yhä vähemmän veronmaksajia, eläkkeidenmaksajia ja ikääntyvän Suomen hoitajia.”
Eipä niitä ole maahanmuuton myötä Suomeen siunaantunut. Useimpien maahanmuuttajaryhmien huoltosuhde on heikompi kuin suomalaisten. Elättejä tulee jatkuvasti lisää entisten lisäksi.
Ylipäätään koko argumentti maahanmuutosta väestön vähenemisen pysäyttäjänä on täysin kestämätön. Ei ole mitään syytä miksi Suomen tai maapallon väestömäärän tulisi aina vain lisääntyä – itseasiassa päinvastoin. Mistä esimerkiksi Kiina saa maahanmuuttajansa, jos sen väestö joskus alkaa vähentyä (mikä olisi enemmän kuin suotavaa)? Suomalaiset ovat jo nykyisellä väestömäärällään melkoinen rasite luonnolle täällä pohjosiessa, joten väestön pysyminen ennallaan tai jopa sen pieni väheneminen olisi aivan hyvä juttu. Sitäpaitsi jatkuvasti lisääntyvä automaatio tulee vapauttamaan enemmän kuin tarpeeksi suomalaisia muihin töihin teollisuudesta.
Sitäpaitsi aika ummehtuneita näyttävät nuo maahanmuuttajatkin kovin usein olevan, asenteet kuin jostain pimeältä keskiajalta. Pitää olla omat uintivuorot, kun homofobia(?) on niin paha ettei vääräuskoisten kanssa voida uida.
Kannattaa Kari opetella edes perusasiat Halla-ahon kantavista ajatuksista ennenkuin kovasti kirjoittelet siitä, mitä ”Halla-aholaisuus” tarkoittaa. Toki poliittisesti korrektien kirjoitusten nakuttelu takaa varman työpäikan ja palkan. Jos opettelu ei lukemisen muodossa herätä jollain tavalla, niin suosittelen elämysmatkaa Rosengårdiin.
”Tarkemmin ajatellen täällä asuu sen verran hämärä kansa, että voisihan se pikkuhiljaa loppuakin.”
Itse et kuulu tähän väestöryhmään jota halveksit? Tavattoman rasistinen kirjoitus.
Naurettavaa tuubaa. Väestönkehityksen hidastuminen on aina sivutuote modernisoitumiselle ja kehitykselle. Mitä enemmän vapaata on oma ajattelu sitä enemmän se hidastuu. Väestönkasvu ei ole mikään itseisarvo. Ei Somalian 6 lasta per perhe tilanne ole yhtään suomea parempi käytännössä missään osa-alueessa.
Voisit jättää asiattoman Halla-Ahon sivaltelun kun et selvästikään ole perillä asioista, ja argumentaation tavasta ja tasosta joilla Halla-Aho teemojaan käsittelee. Osallistut vain samaan leimaamiseen omien ennakkoluulojesi pohjalta kuin niin monet muutkin median edustajat.
Kannattaisi ottaa harkittavakseen että juuri tällainen suhtautuminen saa ihmiset näkemään tietyllä tavalla suuntautuneiden toimittajien mielipidemielivallan, ja miettiä miten tämä saa ihmiset reagoimaan. Siitä, että valikoivaa poliittista korrektiutta runnotaan tähän yhteiskuntaan oikeuslaitoksen tuomiovallalla, kannattaisi ennemminkin olla huolissaan.
Yksilapsisella perheellä ei vielä päästä nollakasvuun. Ei edes kaksilapsisella, koska kaikki eivät saa lapsia koskaan.
Oli erittäin hyvä pointti tuo, että kovasti vaan puhutaan että pitäisi olla myöhempään työelämässä, eikä puhettakaan siitä että itse asiassa lapsia pitäisi saada enemmän.
Myytti huutavasta työvoimapulasta ja tämän hoitamisesta humanitäärisellä väestösiirrolla näyttää elävän edelleen vahvana tietyissä piireissä, valitettavasti.
Se että humanitaarinen maahanmuutto ei paranna huoltosuhdetta vaan heikentää sitä on jo sen luokan fakta että turha sitä perustella. En koskaan ole kyllästynyt ihmettelemästä näiden Pyrhösten ja muiden avointen ovien politiikan kanaattajien tulevaisuuden visiota Suomesta. Suomi siis tarvitsee vuosittain kymmeniätuhansia usein luku ja kirjoitustaidottomia maahanmuuttajia, jotka tulevat tekemään ns. paskaduunit: siivous, vanhustenhoito, roskakuskit jne. (Pyrhönen puhuu hoivapalveluista). Minusta tämä valkoisen ”herrakansan” ja mustan alaluokan tietoinen tekeminen on rasismia, uuden ajan orjuutta. Eettisyys on tästä kaukana ja siitä että ottamalla vuosittain ne kymmenentuhatta elintasopakolaista voimme hyvällä omallatunnolla todeta tehneemme oman osamme maailman kärsivien ihmisten hyväksi ja unohtaa ne loput 99 prosenttia niistä kärsivistä kuolemaan sinne Afrikkaan ja Aasiaan. Anekauppaa parhaimmillaan.
”Jos joku lausuu totuuden, käänny ympäri ja juokse pakoon.”
”Asiat ovat toisin.”
Erityisen hyvin sopiva motto tälle sivustolle. Varsinkin jos puhutaan monikulttuurin rikastavasta vaikutuksesta.
Miksi syytät Halla-aho siitä, että suomalaiset eivät tee tarpeeksi lapsia? Onko Halla-aho jossain sanonut, että suomalaisten ei pitäisi lisääntyä enemmän ja että suomalaisten pitäisi harrastaa sinkkuilua yms.? Käsittääkseni sosialistit yms. ovat sitä mieltä että aina pitää olla hauskaa, jos aina ei ole kivaa, niin silloin sellaista vaativa on vihapuhuja ja punaniskarasisti.
Entäpä Suomessa oleva kiihotuspykälä? Etkö koe leimaavasi suomalaisia kansanryhmänä negatiivisesti ja vieläpä valheellisesti, kun sanot, että ”Tarkemmin ajatellen täällä asuu sen verran hämärä kansa, että voisihan se pikkuhiljaa loppuakin.” Jos tuo ei ole kiihotusta suomalaisia vastaan ja kehoitusta joukkotuhontaan, niin mitä sitten? Vai onko niin, että kiihotuspykälä ei päde silloin kuin kiihotetaan suomalaisia vastaan ja vaaditaan suomalaisten joukkotuhontaa?
oijoijoi, minkälaista kuraa aikuinen ihminen voi ktnästään oksentaa?
Pari juttua mihin on ihan pakko tarttua. Ensinnäkin tällä kovalla työnteolla mahdollistetaan kaikenmaailman kulttuuritoimittajien elättäminen yhteiskunnassa.
Toinen asia on tämä nykymedian ja journalismin laadullinen taso. Meillä koullutetaan ihan liikaa ammattitaidottomia ja sisällöttömiä papukaijoja, jotka eivät viitsi edes asioihin ensin tutustua, ennen kuin rupeavat oksentamaan omia tuotoksia kaikkien nähtäville. Näissä yleensä otetaan yksi keppihevonen, jolla koitetaan saada jotain mielipidettä aikaiseksi, jotta illalla nukkumaan meniessä voi tyytväisenä myhäillä saaneensa jotain aikaiseksi palkkansa vastineeksi…
Musta on huvittavaa Kari, että tuollasella asenteella pystyt edustamaan mukamas objektiivisesti ja laadullisesti ”toimittajan” asemaasi mediassa. Mutta elä huoli, sun kaltaset dinosaurukset kuolevat pian pois, me nuoret pidetään siitä huoli.
Mielenkiintoisia ajatuksia ja mainiosti kirjoitettu. Lievää ylireagointia tosin valtaosalta kommentoijista, mutta kyllähän sen osasi arvata.
Vaikka teksti kenties sivaltaa ohi Halla-ahon kohkaamisesta, esittää se kuitenkin ihan hyvän päätelmän siitä, että ilman maahanmuuttoa meillä tulee aika hankalat oltavat hoitosuhteen kanssa.
Humanitaarisessa maahanmuutossa ja sen harjoittamisessa on muuten se globaalikin puoli. Kun lähes kaikki muutkin maailman maat ottavat vastaan pakolaisia, on Suomen myös siihen osallistuttava ja kannettava näin pieni osa siitä suuresta yhteisestä taakasta. Ei Suomi kaikkia maailman pakolaisia majoita.
Tottahan sekin kyllä on, että käytetyillä varoilla pystyttäisiin auttamaan entistä paremmin kriisivaltiosta naapuriin siirtyviä pakolaisia.
Olen kuitenkin kovin usein pienessä päässäni miettinyt että oikeastikohan ne kiivaimmat maahanmuuton vastustajat sitten käyttäisivät niitä rahoja muissa maissa asuvien auttamiseen? Onhan se mukava lupailla, mutta olisi kyllä aika positiivinen yllätys nähdä tyypillisen Nietzschensä tavanneen maahanmuuttokriitikon kilauttavan vaihtorahansa Unicefin keräyslippaaseen.
> Onhan se mukava lupailla, mutta olisi kyllä aika positiivinen yllätys nähdä
> tyypillisen Nietzschensä tavanneen maahanmuuttokriitikon kilauttavan
> vaihtorahansa Unicefin keräyslippaaseen.
Halla-ahon tapaan kannatan monikulttuurisuutta maailmanlaajuisessa mittakaavassa, ja edistänkin sitä omalla pienellä panoksellani antamalla kuukausittain muutamankymmentä euroa kummitytölleni Plan-säätiön kautta (www.plan.fi). Suosittelen muillekin tällaista konkreettista auttamistapaa ihan asenteesta riippumatta. Että siinäpä sinulle ”positiivista yllätystä”; saattaa se mamu-kriittinenkin olla edes jollakin tasolla empaattinen ihminen.
Kiitos anaq positiivisesta yllätyksestä. Olisivatpa kaikki kriitikot yhtä empaattisia kuin sinä. Tekee keskustelusta heti paljon mukavampaa.
Oma hieman nuiva suhtautumiseni maahanmuuton vastustajiin saattaa tosin johtua vain omista huonoista kokemuksistani kriitikkojen kanssa.
Tiedetään, tiedetään. Sarja yksittäistapauksia joita ei saa yleistää…
Kyllä kaikki voisi olla toisin vielä.Maahanmuuttajia on monenlaisia.Edes toinen puolisoista jos mene työhön niin romaneistä kuin maahanmuuttajista ja miks ei syntysuomalaisistakin-se on ok.
Sos.verkostojien ohjeneminen on kaikkille paha ja niistä voi keksiä muita keinoja luoda uutta tapa auttamaan toinen toisillemme esim.samassa elämän tilannessa olevat.
Kun puhumme työvoimapulasta pitä muista ettei ihminen tee hyvä vain palkkatyötä tekemalla.”Palkanne on taivassa”sano Jeesus eli kaikki hyödyllista mitä teemme on + puolella.Maahanmuuttajakin on ihminen siina missä kaikki muut ja jos on intoa hoita omat asiat ja vieläpä että tee työtä ja tuo verorahoja mitäs siina.Kun ei aina jäksä mennä työhön voi koko aikaa valmistautua että edes joskus myöhemmin pääse tekemään työtä ja ken ties inspiroimaan muitakin työhön ilman että käy kateeksi.
Usko,toivo ja rakkaus tässäkin asiassa.
Halla-ahon kultista kertoo aika paljon häntä koskevien kirjoitusten kommentoijat.
Halla-ahon kirjoituksia ei suuri yleisö kykene sisäistämään, mutta niissä piilee mystisiä viisauksia, jotka tuntuvat aukeavan vain ”valaistuneille.” Halla-aholaiseen uskoon näyttää kuuluvan myös kaksoisstandardi, jossa ”mestaritohtori” Jussi saa laukoa mitä tahansa ja mistä tahansa, mutta häneen kohdistuva kritiikki onkin jumalanpilkkaan rinnastettava rike, josta seurakunta rankaisee välittömästi herjaajaa. Halla-ahon ”ideologiat ja pyhät” kirjoitukset eivät nekään kuulu tähän ulottuvuuteen, vaan ovat henkinen ohjenuora valaistuneille. Heidän ei tarvitse rakentaa arkkia selvitäkseen Atlantiksen lailla mystisesti mereen uppoavasta lännestä. Tämän sijaan Suomen ympärille on rakennettava kestävä muuri, jolloin valaistuneille avautuu paratiisi, muun maailman vajotessa tuonelaan. Vääräuskoisia ei valitettavasti voida ajaa maasta, koska se muistuttaisi liikaa natsi-saksan retoriikkaa, mutta ainakin heidän toivotaan tulevan raiskatuksi. Lebensraum-ideologia elää kuitenkin kultissa voimakkaasti. Minusta ideologia kuulostaakin pähkinänkuoressa olevan; pelastakaa Suomi vääräuskoisten valtaukselta. Aika pitkälti samoilla linjoilla liikutaan Saksan 1930-luvun aatteiden kanssa. Kyse ei ole vaan ”vääräuskoisten” poistamisesta maasta vaan näiden pitämisessä poissa alunperin. Samalta ideologialta vaikuttaa. Lähtökohta on vain eri.
Toistaiseksi halla-aholaisilta puuttuu uskonnollinen symboli, joka kuuluu tietysti jokaiseen kulttiin. Se voisi ehkäpä olla se kuuma pieru vai mikä peruna nyt lieneekään.
Jos Suomessa mentäisiin ikinä maahanmuuttopolitiikkaan, jossa ihmisiä eriarvoistettaisiin kansallisuuden tai uskonnon perusteella, olisi ajatusrikos todellisuutta. Uskonto on aate/ajatus. Kansallisuuden perusteella maahanmuuton rajoittaminen johtaisi papereiden väärentämiseen, joka jo nyt on ongelma. Toimittaisiinko tällöin mielivaltaisesti ihonvärin ja ulkonäön perusteella? Eriarvoistaminen ihonvärin, ulkonäön tai oletetun kansallisuuden perusteella on eugenistisen rasismin ytimessä.
Minusta ”halla-ahoismi” yrittää estää sen, että Suomessa olisi tulevaisuudessa yhä enemmän huollettavia suhteessa veronmaksajiin. Humanitaarinen maahanmuutto (eli ne ei-pakolaisstatuksen, mutta oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat maahan tuotuine perheenjäsenineen) ei tuota Suomeen tuottavia kansalaisia samaan tapaan kuin ammattitaitoisen väestön maahanmuutto.
Nähdäkseni ”halla-ahoismi” yrittää myös puolustaa liberaaleja länsimaisia arvoja maailmalta tulevia kauhistuttavia junttiarvoja vastaan, joita meidän tulee niiden toiseuden vuoksi yrittää suvaita, vaikka emme suvaitsisi omiakaan junttiarvojen kannattajia. Maailmalla kun on niin hirvittäviä, synkän junttimaisia alueita ja arvomaailmoita, ettei sitä pieni länsimainen mieli oikein osaa käsittääkään. Täällä kun esimerkiksi hapon heittämisestä vapauttaan penäävän naisen kasvoille saa vankilaa.
Lycanthropus, hieno visio! Siis noin artistisessa mielessä, oletko harkinnut kaunokirjallista harrastusta. Asiaan liittyen täytyy todeta, että Halla-Ahon kirjoituksia ymmärtävät nimenomaan tavalliset ihmiset, ja tämä varmaankin on se seikka joka on pahimmin saanut fariseukset tolaltaan. Jopa siinä määrin, että se kirvoittaa tällaisia fobioiden ilmauksia.
Kerrassaan hupaisaa on että asiassa vallitseva moraalinen standardi on se, että Halla-Ahon kritisointi millä tasolla ja tavalla tahansa on normaalia ja moraalisesti oikeaa toimintaa, ja vastaavasti kritiikin kritiikki aivottomien Halla-Aholaisten kuolaista louskutusta. Jännästi jälleen kerran nähdään, että kun asia-argumentein ei pystytä kisaamaan, käydään surutta henkilökohtaisuuksiin. Ja voila- kohta kansallissosialismikin paljastuu Halla-Ahon Hengentuotteeksi.
Itse en halua uhrata yhtään verosenttiäni turvapaikanhakijoiden tukemiseen.
Arvostan niitä jotka tulevat töihin tänne muualta. Heitä kutsutaan siirtolaisiksi. Turvapaikanhakijoista syntyy vain uutta taakkaa, suurin osa heistä on jopa luku- ja kirjoitustaidottomia. Huoltosuhde huononee entisestään. Siirtolaisilla on halua oppia suomalaista kulttuuria ja integroitua tänne. Ei heitä varten tarvita tuhansien kotouttajien ja sosiaalitätien armeijaa julkista sektoria lihottamaan.
Ihmisten ulkomaantuonti ei voi ratkaista syntyvyyttä. Järjestelmässähän on ilmiselvästi ollut vikaa jo pitempään. vrt kannettu vesi kaivoon.
Maailmassa on lisäksi päinvastoin liikakansoitusongelma ja tämä löytyy juurikin köyhistä jumaliin uskovista maanosista.
Afrikka ei tyhjene sillä että me otamme sieltä väkeä, päinvastoin se pitää kasvumoottorin yllä ja takaa väestönräjähdyksen jatkumisen joka jyrää tieltään niin metsät kuin jatkossa myös ihmiset jotka taistelevat elintilastaan – nyt afrikassa, jo tovin euroopassa, ja myöhemmin suomessa.
Kukaan ei voi sanoa että tämä on oikea suuntaus.
10min esitys aiheesta – jo 3 miljoonaa katsojaa
http://www.youtube.com/watch?v=n7WJeqxuOfQ
Ja sitten ne väestönkasvun kuvaajat, hälyyttävää eikö? pitäisi olla
http://www.sustainablescale.org/AreasofConcern/Population/PopulationandScale/QuickFacts.aspx
Tässä näitä ylikansoituksen seurauksia hieman karrikoiden, mutta kaikki on ollut lehdissä
linnut:
http://www.yle.fi/uutiset/24h/id93144.html
Ja apinoiden kohtalo:
http://www.turunsanomat.fi/ulkomaat/?ts=1,3:1003:0:0,4:3:0:1:2008-05-31,104:3:544244,1:0:0:0:0:0:
http://apareena.arvopaperi.fi/forum/search/msg/id=sf/msg=5587685/
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Simpanssien+m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4+romahtanut/1135240263504
http://apareena.arvopaperi.fi/forum/search/msg/id=sf/msg=5587685/
http://apareena.arvopaperi.fi/forum/msg/id=sf/msg=5602822/
”ilman maahanmuuttoa meillä tulee aika hankalat oltavat hoitosuhteen kanssa.”
Hoitosuhteen ongelma on seurausta Suomen syntyvyyspiikistä sotien jälkeen. Suomessa tuotettiin yksinkertaisesti liikaa väkeä joka sitten ei ollut kestävää pitemmässä juoksussa.
Joko tästä piikistä mennään yli pikkaisen hampaita kiristellen omin voimin tai koetetaan paikata se tuomalla väkeä tuontitavarana.
Jälkimmäinen vaihtoehto on järkeenkäymätön…. Jos meillä on jo nyt pulaa resursseista, mistä kuvittelette tulevan ne resurssit jotka tarvitaan tulijoiden kieli ja kulttuurikouluttamiseen, terveydenhoitoon, ym jne kaikkeen tarvittavaan viranomaisinfrastruktuurin kasvattamiseen. Minusta tämä näyttää nollasummapeliltä. Se määrä väkeä joka tuodaan tänne ’pelastamaan’ huoltosuhde vie saman verran resursseja. Näiden ihmisten kouluttaminen vie vähintään vuosikymmenen. Kaikenlisäksi tämä on myös rahoitetteva jotenkin. Jos jatketaan parilla sanalla raha-asioista niin Suomen talous vaatii lainanottoa ulkomailta miljardikaupalla jo nyt.
En näe että maahantuonti voi mitenkään pelastaa meitä tämän huoltosuhden kuplan puhkeamiselta vaan se voi tehdä asioiden kehityksestä jopa pahemman.
Harrastan kyllä kaunokirjallisuutta, Yrjö.
Halla-ahon kultista et sitten kommentoinut sanallakaan kirjoituksellasi. Kiertelit ja kaartelit esittämääni näkemystä Halla-ahon kultista. Henkilökohtaisuuksiin kirjoitukseni ei mene millään muotoa, koska kuvailen vain havaintojani mystisen nettibloggaajan fanijoukosta. Yleistäminen on tietysti ala-arvoista, jos sen tekee vääräuskoinen. Kultin sisällä yleistäminen, kiertoilmaukset ja ihmisten eriarvoistaminen etnisyyden perusteella ovat arkista aherrusta.
Asia-argumentteja näkee ulkomaalaisvastaisissa ja ”maahanmuuttokriittisissä” kirjoituksissa hyvin harvoin. Tämä johtuu faktojen tulkinnanvaraisuudesta, jolloin asiantuntematon väittämä saattaa johtaa rikostutkintaan. Kriminologiasta ja sosiologiasta kirjoitteleva Halla-aho on kielitieteiden tohtori, eikä näin taida olla piinkova asiantuntija.
Kommenttisi jälkeen ehtikin nNick jo taas kirjoittaa ”elintilasta taistelemisesta.” (lebensraum) Juuri tällaisen retoriikan takia epäilenkin kiertoilmaisuiden ja vaimeiden ”Suomi kuuluu suomalaisille” -tyyppisten kirjoitusten sisältävän melko karmivaa tavaraa taakseen. 1930-luvun kirjoitukset ovat sävyltään hyvin samanlaista luettavaa. Jotta todellinen kansallissosialistinen viesti meni perille täytyi ihmisten osata lukea rivien välistä ns. oikea sanoma. Käyttämällä termejä kuten ”epäkelpo materiaali” yritetään ihmisiä ”tieteellisesti” eriarvoistaa. Materiaaliksi kutsuminen olikin Saksassa 1930-luvulla tapa, jolla ihmisiä voitiin kohdella ali-ihmisinä. (Untermensch)
Kaikki Halla-ahoa arvostelevat ovat ylisuvaitsevia, eivätkä näe ”oikeaa totuutta.” Eikö kyse ole tällöin kultista, jossa vain valaistuneet ymmärtävät viestin? Minä ymmärrän mielestäni Halla-ahon kirjoitukset oikein hyvin. Niissä ei ole mielestäni mitään viatonta ja objektiivista. Kyse on mielestäni täysin vihamielisestä lietsomisesta, jossa ihmisten uskonto (aatteet) tekevät heistä ”epäkelpoa materiaalia” ja sopeutumattomia.
Suomesta ovat pilottitakkiset nahkatukat hävinneet katukuvasta, mutta ulkomaalaisvastaisuus Suomessa on kasvanut netissä kuitenkin ongelmaksi jopa poliisille. Tohtori Halla-aho on opettanut monelle nuorelle äidin pikku kultsipuppelille millaisia argumentteja ei voida suoranaisesti pitää laittomina, vaikka sisältö viittaakin ihmisten eriarvoistamiseen.
Lue Yrjö joskus Helsingin Sanomien artikkeleiden kommentteja. Kirjoitusvirheet Halla-ahoa käsittelevissä kirjoituksissa pistävät miettimään. Onko kyse liiman imppaamisesta, vai eikö tämä ”tavallinen” kansa osaa kirjoittaa edes omaa nimeään ilman yhdyssanavirheitä?
En ole yksin näkemykseni kanssa Halla-ahon kirjoituksista. Onneksi meilläkin on äänioikeus, vaikka emme ”tavalliseen” kansaan kuulukaan.
Kiitos Lycanthropus hyvästä analyysistä, arvelinkin kaunokirjallista harrastuneisuutta löytyvän. Taisit olla ensimmäinen, joka tässä kommenttiketjussa toteutti Godwinin lain, vai olinko se minä, go figure. Se mikä minua tässä kaikessa eniten kiinnostaa, on se valkohehkuinen vimma (lainaus Sarasvuolta), jolla Halla-Ahoon suhtaudutaan. Häntä demagogisoidaan henkilönä tavalla, joka kertoo arvostelijoista enemmän kuin kohteesta. Mitä tavallinen kielitieteiden tohtori on voinut tehdä aikaansaadakseen tällaisia reaktioita. Se on kiinnostavaa.
Ainakin sen se minusta osoittaa, että lahtarit ja punikit -henki elää ja voi paksusti myös nykypolvissa. Se näkyy esimerkiksi siten, että kun vääriä mielipiteitä esitetään, reaktio on raju ja suhteeton. Jopa siinä määrin, että se tuottaa asymmetristä sananvapautta. Esimerkiksi Halla-ahon tapauksessa sitten näitä ajatuksia ymmärtävät nähdään vaikkapa jonkinlaisena kulttina, joka voidaan ajatuksissa eristää ja erottaa meistä normaaleista ihmisistä, joilla on oikeat mielipiteet. Tämä saa minut mietteliääksi.
Jos Halla-ahon kirjoituksissaan käyttämän lähdeaineiston tietoja ei voida osoittaa virheellisiksi tai kirjoittajan toimesta vääristellyiksi, voidaan aina vedota niiden tulkinnanvaraisuuteen. Tämä on relevanttia kritiikkiä silloin, kun tiedot ovat tulkinnanvaraisia. Sitä on kuitenkin arvioitava lähdekohtaisesti, esimerkiksi viranomaistietoihin ja tapausmääriin perustuvassa tilastoinnissa ei ole juurikaan tulkittavaa. Kommenttisi Halla-Ahon kompetenssista on osuva, ja kannattaa pitää mielessä monen muunkin kohdalla. Toisaalta ei kai voida ajatella niinkään, että esimerkiksi kansanedustajan pätevyysvaatimuksena olisi valtiotieteen tohtorin tutkinto ja dosentuuri.
Mitä tulee kommentoinnin tasoon, niin tämän blogikirjoituksen kommentit käyvät osin hyvästä esimerkistä siitä, että moni keskustelija on siirtynyt juu-ei halla-aho -tasolta pohtimaan niitä asioita, joiden esille tuomisesta Halla-Aho ansaitsee tunnustusta. Eli siis katsotaan, että tämän keskustelun aika on nyt riippumatta sen alkutavasta. Voi perustellusti kysyä, käsiteltäisiinkö näitä teemoja tässä laajuudessa yhteiskunnallisessa keskustelussa ilman maestron kontribuutiota. Toki oma aiheensa on, ovatko ne oikeita teemoja, mutta yllättävän laajasti ne on otettu vastaan perinteisessä puoluekentässäkin.
Jaan kanssasi mitä se nyt sitten onkaan Hesarin artikkelien kommentoinnin tasosta, mutta lienet itsekin huomannut, että taso on mikä se on aiheesta riippumatta. Olen jopa sitä mieltä, että itse artikkelitkin ovat ajoittain puutaheinää (yhteen vai erikseen, argh). Mutta jos pidät tietynlaisen ajatusmaailman omaavia kommentoijia automaattisesti jonkin keskushermostoon vaikuttavan aineen vaikutuksen alaisina, olet vaarassa sortua ennakkoluuloisuuteen. No, kukapa ei olisi. Etpä todellakaan ole yksin, ja juuri siksi on tärkeää että ne kirjoitustaidottomat räkänokatkin pääsevät artikkeleita kommentoimaan. Juuri tässä homman voima on ollutkin, että se ei ole ollut oikeat mielipiteet omistavien toimittajien kontrollissa, ja vaikka me sivistyneet, oikeassa olevat älykkäät ihmiset heitä ilkummekin.
Hyvin kommentoitu, Yrjö!
Et vieläkään varsinaisesti puuttunut mihinkään kommentoimaani, mutta sisällöllisesti tavaraa riitti kuitenkin oikein mukavasti.
Tartuin yhteen sanaan kommentissasi oikein erityisesti. Ennakkoluuloisuus on todellakin jokaista ihmistä koskeva asia. Se ei välttämättä ole edes tiedostettava asia, vaan se saattaa alitajuisesti vaikuttaa taustalla. Tärkeää onkin (vain ja ainoastaan) se, miten käsittelemme omia ennakkoluulojamme. Helsingin Sanomien kommentteihin suhtaudun äärimmäisen ennakkoluuloisesti, enkä ole sanaakaan tämän vuoksi itse korteani siihen ryönäläjään kantanut. Jos seassa on asiallisia kommentteja, ne hukkuvat kyllä todella vastenmieliseen liejuun.
Halla-ahon kultissa ei ennakkoluuloilla ole sijaa, koska kaikki perustuu faktoihin. Näin osa ihmisistä valitettavasti tässäkin todellisuudessa luulee. Halla-ahon esittämä epämääräiset tilastot/faktat ovat propagandakoneistolle äärimmäisen tyypillinen tapa saada käännettyä yleistä mielipidettä jonkin puolesta tai vastaan. Kyse on todisteiden hakemisesta jo ennalta esitetylle argumentille. (Selection bias)
Tällaiseen mustamaalaamiseen on räjähdysherkkää lähteä vastaamaan asiallisella informaation oikaisulla, koska pienikin määrä fanaatikkoja saa tästä vaan lisää polttoainetta mustamaalauksen rovioon. Näin asia paisuu suuremmaksi ja suuremmaksi, ja lopulta koko pohja totuudelta katoaa syytösten mereen. Näin osa lukijoista jää propagandan hampaisiin, uskoen Suomen Sisun kaltaisten järjestöjen suhtautuvan ulkomaalaisiin puhtaasti objektiivisesti. Ulkomaalaisviha ja rasismihan eivät ole Suomessa mahdollisia motiiveja kenellekään. Suomihan on Halla-aholaisen kultin mukaan ”ylisuvaitsevainen.” Kielitieteilijä ei myöskään ole tietenkään kykenevä propagandaan, koska eihän sellainen ole mahdollista.
Halla-aho on luonut itsestään uskomattoman marttyyrihahmon, jonka kirjoituksia ei todellakaan kukaan saa mennä arvostelemaan. Myöskään henkilöä ja tämän motiiveja ei saa kyseenalaistaa, koska sehän on keskustelun herättämistä. Sitten kun haluaa keskustella jostakin asiasta, pitää aihe antaa myös kyseenalaistettavaksi. Sananvapaudesta on Halla-ahon yhteydessä ollut paljon puhetta, mutta aikamoinen on miehen suhtautuminen ollut häntä kritisoiviin.
Kiitos Lycanthropus terävästä analyysista.
Muutama kommentti, jos sallit. En selvästikään ole yhtä perehtynyt, enkä kykene yhtä syvälliseen analyysiin Halla-Ahon katekismuksesta. Lisäksi asenteeni on ollut enemmän kiinnostunut kuin analyyttynen. Heitän kuitenkin ad hoc-käsitteen Judgement bias, jossa lukija painottaa ja valikoi tekstin teemoja ennakkoasennoitumisensa mukaisesti. Tätä tehnemme itse kukin.
Mikäli Halla-Ahon kirjoituksissa faktoina esitetyt tiedot sisältäisivät laajasti virheellisyyksiä, uskoisin kritiikin kohdistuneen ensisijaisesti tähän, henkilön ja kultin sijaan. En ainakaan itse ole havainnut että Halla-Ahon kirjoituksia kommentoitaisiin laajemmin väittämällä kirjoittajaa valehtelijaksi tai kirjoitusten faktoja virheellisiksi. Lähdekritiikin päälle Kirjallisuuden tohtori varmasti ymmärtää, oltiin kompetenssista muuten mitä mieltä hyvänsä. Olen ymmärtänyt, että juuri se, etteivät Halla-Ahon ajatukset ole ihan noin vain kumottavissa, on pillastuttanut oikeassa olijoita kaikkein eniten. Sinänsä kommenttisi propagandakoneiston toiminnasta puolitotuuksien pohjalta on osuva. Pitäisi kuitenkin yksiöidä virheelliset väitteet, mutta tottahan se on, ettei eriävä ääni kuulu helposti propaganda-rakkien ulvonnan yli. Pystytkö kuitenkin samaistumaan sen verran, että koitat keikauttaa asetelman, sillä juuri niinhän asia mustamaalaajien joukossa nähdään. Maestro on se yksinäinen ääni korvessa.
Sinänsä on juuri kuten kuvaat, näillä foorumeilla aiheet ja argumentit hukkuvat nopeasti keskinäisen syyttelyn suohon, ja on vaikeaa löytää rakennuspuita ajattelulleen. Hyötyykö siitä sitten propaganda vai ihmisten omat ennakkoluulot, mene tiedä. Arvelisin kuitenkin että ihmiset ovat nykyään jo keskimäärin niin sivistyneitä, etteivät välttämättä automaattisesti sorru helpoimpaan selitykseen ristiriitaisen tiedon keskellä. Itse asiassa juuri se, että ihmiset nähdään propagandan uhreina saattaa olla yksi tekijä joka provosoi heitä protestoimaan erilaisen populismin kautta.
On lisäksi muistettava, että Halla-Ahon kirjoitukset ovat poliittista kirjoittelua, eivät tiedettä. On toki tavoiteltavaa, että poliittisen tekstin totuudellisuuden kriteerit olisivat yhtä tiukat, mutta toisaalta tällainen kirjoittelu kalastelee laajemmilla vesillä, ja harva kirjoittaja kykenee rakentamaan visionsa vain tosiasiaväitteiden varaan. Tosin sitä tärkeämpää olisi sitten faktojen oikeellisuus.
Siitä olen kanssasi eri mieltä, että Halla-Aho olisi itse tehnyt itsestään marttyyrin. Ensinnäkään se ei mielestäni Suomessa onnistu, suomalainen kansanluonne on sellainen, että moiset yritykset ovat tuhoon tuomittuja.
Kyllä Maestro on ihan oikea kärsimyksen kautta syntynyt marttyyri, johon on lyöty pilkkakirveitä ja leimoja miltei enemmän kuin yksi mies kestää. Siten hänen marttyyriutensa on ihan pesunkestävää kamaa, kateellinenhan tuolle voisi olla. Kuinka sinä arvelisit, minä olisin ainakin aika kovilla vastaavan kohtelun kohdalle sattuessa. Suhtautuminen saattaisi vaihdella kovastikin sen mukaan millaista kritiikkiä osalle koituisi. Jos se olisi tarkoituksellista mustamaalaamista ja väitteitä, joista näkee heti että niillä on ensisijaisesti tarkoitus leimata, saattaisi suhtautuminen pitkän päälle jyrkistyä. Kuten itsekin kirjoitat ”aikamoinen on miehen suhtautuminen ollut häntä kritisoiviin”, sen sijaan että olisi hänen kirjoituksiaan kritisoiviin. Tällä lailla kritiikki on kohdistunut henkilöön asian sijasta koko ajan, ja se kertoo osaltaan jotain tästä ilmiöstä.
On valheellista ja halpamaista erottaa kirjoittajaa hänen tuottamastaan materiaalista. Hyvin suuri painoarvo kaikelle tekstille tulee kirjoittajan tunnetusta historiasta ja tiedossa olevista motiiveista. Suomen Sisu on Suomen poliisilaitoksen(kin) mukaan rasistinen järjestö, jolloin tällaiseen ryhmittymään kuuluvan kirjoitukset nähdään oikeutetusti osana kokonaisuutta. Aktiivisesti julkisuuteen pyrkinyt Halla-aho on asettunut marttyyriksi nimenomaan hänen motiiviensa kyseenalaistamisen vuoksi. Näin kirjoittaja yrittää erottaa itsensä henkilönä kirjoittamastaan, vaikka on päivänselvää että näin ei ole. (Eikä kuulukaan olla)
Halla-ahoon kohdistuva kritiikki ei voi olla ongelma, jos mies kokee oikeudekseen toivotella raiskaamisia ja muita asiattomuuksia. Henkilö ei yksinkertaisesti voi asettua koskemattomaksi mielipiteilleen. Kukaan ei ole pyytänyt Halla-ahoa toivottamaan raiskaamisia, mutta hän on sen aivan yksin kuitenkin päättänyt tehdä. Sanonnassakin sanotaan; sitä niittää, mitä kylvää.
Sananvapaudesta saarnaava Halla-aho suhtautui välittömästi Ylen uutisissa käytettyyn rotutohtori -titteliin haasteella käräjille. Näin marttyyrin kaksinaismoraali konkretisoitui, eikä sananvapaus tuntunutkaan enää hyvältä. Vääriä mielipiteitä tuntuu olevan vain ”ylisuvaitsevilla”, jotka eivät halua rakentaa Suomesta Suomen Sisun arjalaista lintukotoa.
Halla-ahon agenda saisi paljon uskottavuutta, jos hän myöntäisi ulkomaalaisvastaisuuden olevan Suomessa ongelma, mutta tällaista taitaa olla turha odottaa. Halla-aho ei todellakaan taida uskoa lukijakunnan omaavan minkäänlaista sivistyksen tasoa, koska en ole löytänyt yhtään kirjoitusta ulkomaalaisista positiivisessa hengessä. Kielitieteiden tohtorin luulisi ymmärtävän maahanmuuttajista pelkästään negatiiviseen sävyyn kirjoittelun ruokkivan ulkomaalaisvihan liekkejä. Ilmeisesti Halla-aho ei koe tätä huonona asiana, koska ei ole kokenut tarvetta tehdä selväksi pesäeroa ulkomaalaisvihaa lietsovien leiristä.
Systemaattiset virheet tilastotieteessä (Selection bias) pitää sisällään myös toispuoleisen analysointiprosessin. Kun kielitieteiden tohtori ryhtyy analysoimaan rikostilastoja, ei hänellä ole mitään ammattitaitoa nähdä lukujen taakse. Myös totaalinen silmien ummistaminen venäläisten rikollisuudelle Suomessa paljastaa tohtorin etsivän vain itselleen sopivia ”faktoja.” Luvut itsessään ovat osa faktaa, mutta Halla-ahon tulkinta niistä on aina mielipide, aivan kuten ammattilaistenkin kohdalla. He vain tietävät aiheeseen liittyvät moninaisuudet, joista Halla-aho on auvoisen tietämätön. Silmien ummistaminen kuitenkin osoittaa tahallisuutta Halla-ahon virheissä.
Aina on hyvä herättää keskustelua aiheesta kuin aiheesta, mutta Halla-ahon agressiivinen suhtautuminen (raiskausjutut, yms. asiattomat kirjoitukset) saavat epäilemään kyseessä olevan aivan muuta kuin keskustelun virittely.
No nyt aletaan päästä asiaan. ”On valheellista ja halpamaista erottaa kirjoittajaa hänen tuottamastaan materiaalista. Hyvin suuri painoarvo kaikelle tekstille tulee kirjoittajan tunnetusta historiasta ja tiedossa olevista motiiveista.” Tämä on hyvin kummallinen ja vähintäänkin kyseenalainen kanta puhuttaessa asiateksteistä ja -esimerkinomaisesti- tieteellisistä teksteistä (älköön nyt kukaan esittäkö että väitän Halla-Ahon poliittisia tekstejä tieteellisiksi). Ihan kuin Ad Hominem-argumentista olisi yhtäkkiä tullut noudatettava normi. Varmasti kaunokirjallisia tekstejä tulkittaessa tekijän henkilöhistorian ja ajattelutavan tunteminen antaa tekstianalyysille mahdollisuuksia tehdä tulkintoja teoksista tekijän henkilön valossa. Jos kuitenkin alamme soveltaa samaa kaikessa suhtautumisessa mihin tahansa kirjoituksiin, on vaarana että kirjoitusten sisältö jää toissijaiseksi ja murenee erilaisiin tulkintoihin. On parempi arvioida asialähtöisiä poliittisia tekstejä ensisijaisesti niiden sisäisen logiikan ja asiasisällön pohjalta. Lähtökohtaisesti edes tavoitteena olisi suotavaa että poliittisia tekstejä arvioitaisiin lähtien siitä, mitä niissä sanotaan, eikä siitä, mitä kirjoittajasta ajatellaan. Keep it simple. Halla-Ahon kohdalla on harrastettu nimenomaan tulkintaa, ja hän on käyttänyt kohtuullisen paljon aikaa torjuakseen tulkintoja, joille hänen teksteissään ei ole perusteita.
Kirjoittajan motiivit ovat tärkeä, mutta erillinen kysymyksensä, ja ilmeisen kiinnostava silloin, jos ne eroavat kirjoituksista ilmenevistä tavoitteista. Tällaista ei halla-Ahosta ole väitetty kuin ennakkoluuloisten ja asenteellisten tulkintojen pohjalta. Tällaisten ”rotutohtori”-tyylisten.
Juuri tällä tavalla on harrastettu asenteellisten toimittajien mielipidevaltaa. Esiin otettu väitetty raiskauksien toivottelu on hyvä esimerkki tästä, ja Halla-aho on itse eksplikoinut asiaa perusteellisesti, ilman että se ilmeisestikään vaikuttaa niiden ennakkoluuloihin, jotka ovat jo päättäneet miten asia on. Jos lähdettäisiin siitä, että poliittinen kirjoitus sisältää tosiasiaväitteitä, ja niitä tukevia tietoja, joilla on jokin totuusarvo, niistä voitaisiin keskustella.
Jos koettuihin asiattomuuksiin katsotaan voitavan reagoida asiattomasti, lähdetään kummalliselle tielle, jonka päässä ei totisesti häämötä tasa-arvoinen ja rakentava keskustelu kansalaisyhteiskunnassa. Oikein todellako tämä olisi toivottavaa. Tästä voi itse kukin kehittää vähemmän miellyttäviä ajatusleikkejä. Ja jos me olemme niin valtavan rasistinen kansa, se voisi olla suorastaan karmeaa etnisille vähemmistöille.
Nämä toispuoleisen analysointiprosessin ammattilaisten tuntemat aiheeseen liittyvät moninaisuudet ovat juuri sitä osaa tämän diskurssin tiedollisesta substanssista, johon hartaasti toivoisin lisävalaistusta joltakin asiantuntevalta taholta. Sattumalta kävi vain muutama vuosi sitten niin, että nämä asiantuntijat eivät halunneet esittää julkisuudessa käsityksiään aiheesta nimellä tai nimettömänä lainkaan, ja syynä tuskin oli suomalaisten ulkomaalaisvihamielisyys. Näin suuri oli leimautumisen pelko tuolloin, ja nyt kun Halla-Aho on nostanut kissan pöydälle saa hän kokea mitä väärien mielipiteiden esiintuomisesta saa maksaa.
Millaista asiatekstiä mahtavat olla raiskaustoivottelut?
Nyt meni pahasti mönkään, Yrjö.
Poliittisten tekstien ydin on nimenomaan niiden takana olevassa agendassa. Tieteellisissä kirjoituksissakin motiivi on määrävässä asemassa. Kirjoituksen sisältö on täysin sidonnainen motiiviin, koska kaikki kirjoittaminen on subjektiivista.
Halla-aho kirjoittaa mielipiteitä. Mielipiteiden varjolla luodaan propagandaa helposti, koska virheellisiä johtopäätöksiä tilastoista ynnä muista ei voida pitää tahallisina. Faktojen värittämistä kutsutaan valehteluksi, mutta mielipiteen ollessa selkeästi väritetty voidaan vain syytä miettiä. Tällöin henkilöhistoria ja yhteydet vaikkapa rasistisiin järjestöihin saattavat auttaa ymmärtämään kirjoittajaa. Faktat kirjoittajasta ovat faktaa.
Kaikki teksti on subjektiivista, koska lisätty ja pois jätetty on aina valinta. Kirjoittaja ja hänen tekstinsä kulkevat käsi kädessä, eivätkä ne omaa erilaista arvomaailmaa tai motiivia. Puhe, teksti ja viestintä kaikissa muodoissa paljastaa ihmisen päässä liikkuvat ajatukset. Jos kirjoittaa vain negatiivisia kirjoituksia maahanmuuttajista, leimaa se aivan varmasti. Tällöin leimautuminen perustuu faktaan, josta voi syyttää vain itseään.
Erittäin mielenkiintoinen kysymys Halla-ahon kirjoittelussa on lukijoiden laaja väärin ymmärtäminen. Miten kielitieteiden tohtori kirjoittaa niin epäselvästi, että moni ei häntä ymmärrä? Ymmärtäjien joukko taas saa kyseenalaistamaan motiivia entisestään. Kukaan ei myöskään ole tiettävästi häntä vaatinut ”maahanmuuttokriittistä” tekstiä kirjoittamaan, joten marttyyriksi julistautuminen vaikuttaa kyseenalaiselta.
Väärien mielipiteitä tuntuvat esittävän vain Halla-ahoa arvostelevat, koska he ovat vihervasemmistolaisia, ylisuvaitsevia ja ties mitä. Se on sitä Halla-ahon lanseeraamaa keskustelun herättämistä.
Hohhoijaa, voit kerrata kirjallisuuden teorioita minun puolestani maailman tappiin, ja toistaa truismeja kirjoittamisen subjektiivisuudesta, se ei muuta sitä seikkaa, että kirjoittaja saattaa parhaimmillaan olla motivoitunut siitä, että pystyisi tanakan introspektion vallassa (behavioresteista viis)ilmaisemaan ajatuksensa toisille ymmärrettävästi. Kirjallisuusluennoilla kuullut lemmat eivät auta, jos puuttuu kyky tai halu nähdä tekstistä, milloin kirjoittaja esittää mielipiteen, milloin tosiasiaväitteen. Tämänkin ymmärtäminen tai ymmärtämättä jättäminen on subjektiivinen valinta. Tämän väitän vaivaavan monia Halla-Ahon kriitikoita. Maestro kirjoittaa provosoivasti ja purevasti, ja sellainen herättää aina vastustusta agendasta riippumatta.
Et liene aivan tosissasi esittäessäsi että Halla-ahon laaja väärinymmärtäminen olisi jotenkin erityisen mielenkiintoista, sotilastermein kosketus viholliseen paljastaa minkälaista joukkoa ja kalustoa on vastassa.
Politiikassa on loka tavannut lentää ja sossusta rahat, panem et circenses.
Eihän tuo väärinymmärrys ole mielenkiintoista vaan kivaa, kun näkee millaisiin rimanalituksiin kultivoituneet kretsit kykenevät.
Pohditaanpa leimautumisen käsitettä, siinähän on siis kyse siitä, että esimerkiksi vasemmalla kädellä kirjoittaessaan leimautuu vasenkätiseksi. Tämä leimautuminen on Sartrelaisen ns. yleisön akti, jossa subjekti on osallisena ainoastaan objektina, so. yleisön objektivoivan katseen kohteena. Tässä mielessä keskeistä on, että subjektiin objektina luetaan sellaisia piirteitä, joita tällä ei ole. Tämä on siis yleisön, ei subjektin ominaisuus. Noitavainot, pogromit, Halla-Ahon vainoaminen, samaa kaikki tyynni. Totta kai Halla-Aho on yhden asian mies, mutta ei vain sen yhden, ja sellaisena hänet silti nähdään. Kyseessä on vähän sama juttu, jos kasvoihinsa pahoja palovammoja saaneen toisissa herättämien tahattomien vastenmielisten tuntemusten syynä sanottaisiin olevan vammautuneen henkilön. Näinhän keskiajalla saatettiin ajatellakin, ja poikkeavia polteltiin noitina, mutta kai me nyt nykyaikana olemme tiedostavampia. Saatatte pitää tätä saivarteluna, mutta väitän että jotakin samankaltaista on Halla-Ahon kohtelussa.
Onko tässä vääristä mielipiteistä puhumisessa niiden esittämisen sijaan kyse jonkinlaisesta turhautumisesta siihen, että agenda joka on Halla-Ahon manifestoima, etenee ja menestyy. Jos inhoaa agendaa, lienee inhimillisesti ylivoimaista olla inhoamatta sen etenemistä politiikan mainstreamiin ja sitä kautta jonkinlaista legitimoitumista.
Edellinen liplap-tajuttomuudenvirta osoittaa Halla-aholaisen kultin fanaattisuutta, jossa järjen ääni on kauas kadonnut. Punaista lankaa on turha etsiä, koska tärkeintä tuntuu olevan viestiripuli välittömästi asiallisen kommentin todistaessa mielipidekirjoittajan olevan saumattomasti sidoksissa kirjoittamaansa. Tämän luulisi olevan selvä asia jokaiselle kirjoitustaitoiselle lapsellekin. Sekakielinen kirjoittelu osoittaa kykenemättömyyttä tai haluttomuutta asialliseen kommunikointiin.
Millaista asiatekstiä mahtavat olla raiskaustoivottelut?
Kiertoilmaukset ja kaikkien Halla-ahoa kritisoivien leimaaminen osoittaa juuri minkälaisesta kirjoittelusta on kyse.
Jos suuri yleisö laaja-alaisesti ymmärtää Halla-ahon kirjoitukset ”väärin”, on syynä kaksi vaihtoehtoa. Joko tarkoituksena on viestiä rivien välistä tai kirjoittaja on kykenemätön viestimään kirjallisesti. Jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu olevan melko epätodennäköinen, koska kyse on kielitieteiden tohtorista. Yleisöä ei ymmärtämättömyydestä voi syyttää, koska heillehän kirjoitukset on kohdistettu. Niin makaa, kuin petaa.
Suo anteeksi etten aiemmin ymmärtänyt, että edustat ainoana totuutta, ja me jotka emme heti liity Pilatuksen kuoroon pelkkää järjettömyyttä ja fanaattisuutta. Saattanet kuitenkin ymmärtää millaisen kuvan antaa itsestään keskustelija joka yksilöimättä lyttää muiden ajatuksia. Mutta omapa on valintasi. Muutama kommentti kuitenkin.
Vaikuttaa suorastaan tietoiselta harhaanjohtamiselta esittää että suuri yleisö ymmärtäisi Halla-Ahon kirjoituksia virheellisesti. Tästä ei ole mitään evidenssiä, ellei ajatuksen esittäjän suuri yleisö sitten rajoitu JHA:n tiedossa olevaan poliittiseen oppositioon, josta henkisen kodin ovat löytäneet sellaiset vanhan ajan polliittisten liikkeiden rippeet, joissa intellektuaaliset hyveet eivät koskaan menneet ohi poliittisen oikeaoppineisuuden ja puoluekurin. Halla-Ahon tunnettuuden ja menestyksen takana on nimenomaan se, että tavalliset ihmiset ovat ymmärtäneet hänen ajatuksiaan. Ja juuri tätä lienee tietyllä taholla tuskallisen vaikeaa hyväksyä. Ennemmin hellitään sitten vaikka harhaa sanoman laajasta väärinymmärtämisestä. Kyseessä on klassinen kansa pitäisi vaihtaa -skenaario.
Voimme olla liikuttavan yksimielisiä siitä että kirjoittaja tarkoittaa sitä mitä kirjoittaa, ainakaan Halla-Ahoa ei ole syytetty siitä että hän kirjoittaisi muuta kuin tarkoittaa. Kyse onkin siitä julkisesta reaktiosta jossa muut väittävät JHA:n tarkoittavan jotakin muuta kuin mitä hän on sanonut tai kirjoittanut. Siitä että sanomisiin tai teksteihin tulkitaan tarkoituksellisesti sellaista mitä niissä ei ole. Mutta kuten aikaisemmin on todettu, toiset ovat sitä mieltä että jos koetaan, että poliittinen keskustelija ei pitäydy poliittisessa korrektiudessa, myöskään toisten ei tarvitse niin tehdä, eikä asiaton loanheittokaan ole tällöin väärin. Tästä minä olisin paljon enemmän huolissani, kuin jostakin yksittäisestä poliittisesta toimijasta.
Näissä ”raiskaustoivotteluissa” oli siis kyse siitä, että tilastollisesti tietyn etnisen ryhmän edustajat ovat yliedustettuina raiskaustilastoissa. Jos oletetaan että tämä on yleisesti tiedossa, niin silloin ne, jotka tämän tietäen toivovat edelleen tämän etnisen ryhmän edustajien lisääntyvän Suomessa, tietoisesti edesauttavat raiskausten lisääntymistä Suomessa.
Ajatusta voisi jatkaa jopa niin, että voitaisiin ajatella tällaisen väestönosan lisäämistä edesauttavien olevan välillisesti vastuussa lisääntyneestä raiskausrikollisuudesta. Tältä pohjalta Halla-Aho kehtasi kirjoittaa julki toiveen, että soisi raiskatuksi joutuvan ennemmin sellaisen, joka on auttanut raiskaajan maahan, kuin sellaisen joka ei ole asiaan mitenkään vaikuttanut. Ajatus ei ole kovinkaan raflaava, tähän on tartuttu siksi, että se ei ole poliittisesti korrektia; Näin ei saa kirjoittaa.
Asiasta nousi meteli, koska se rikkoo vallitsevaa mielipidediktatuuria. Lisäksi se tietysti on yritys siirtää näkökulmaa ongelmasta sen esittäjään, ja leimata tämä, jälleen kerran.
Yrjö, Yrjö. Huomaatko kuinka hampaat irvessä puolustat toisen ihmisen kirjoituksia, tietämättä kirjoittajan motiiveista. Rehvakkaasti väität tietäväsi Halla-ahon kirjoituksista, vaikka juuri niiden sisällöstä ei todellakaan konsensusta ole. Tämän vuoksi Halla-aho joutuukin kirjoituksiaan oikeudessa puimaan.
Yritit marttyyrinä vierittää fanaatikon viittaa harteilleni, koska mielipiteeni tuntuu sinusta olevan kategorisesti väärin. Ajatusrikokseni todistaa jälleen vain millaisesta kultista on kyse, kun yli-inhimilliselle tasolle nostettua Halla-ahoa ei saa arvostella. Muiden poliitikkojen kirjoitusten ja sanomisten arvostelu ei todellakaan saa samanlaista reaktiota näissä tavallisissa kansalaisissa.
Suuri yleisö ei taida ymmärtää Halla-ahon tekstejä, koska niistä on jatkuva keskustelu, joka tosiaan jatkuu aina oikeussaleihin asti. Halla-ahon selostukset omista teksteistään, niiden merkityksestä ja motiiveista ovat sen verta monimutkaisia sekä epäloogisia, että kyse ei missään nimessä ole helposti aukeavista kirjoituksista, joita voidaan pitää kaikille tarkoitettuna. Kiertoilmaisut ja sieltä sun täältä poimitut epämääräiset termit kuten ”partasuiset ankkurilapset” eivät todellakaan ole osa tavallista kielenkäyttöä. Kyse on saarnaamisesta vannoutuneelle seurakunnalle, jolle on kehkeytynyt jopa valtaväestöstä poikkeava kieli.
Esittämääsi loanheittoa ei Halla-aho tietenkään harrasta, vaikkakin on kirjoitellut henkilökohtaisuuksiin meneviä asiattomuuksia muista poliitikoista, aina raiskaustoivotteluihin asti. Esittämäsi puolustus raiskaustoivotuksille oli yhtä ontuva kuin vanhempien saavan rangaistuksen lapsensa tekemästä rikoksesta, koska he ovat tämän kasvattaneet. Samalla logiikalla voisi varmaan myös puolustaa kansanmurhia ja muita päättömyyksiä, koska logiikka perustuu vain tekojen oikeutukseen.
Mielipidediktatuuria voi olla vain se, että yksi poliitikko omaa erivapauden julkisuudessa, eikä hänen kirjoituksistaan tai motiiveista saa olla eri mieltä.
Hitlerin ajatuksia puolsi myös tavallinen kansa, mutta se ei tainnut olla merkki kansan viisaudesta tai mielipiteiden neroudesta. Olenko väärässä?
Halla-ahon kohdalla olen ylpeä siitä, että lähes kaikki tuntemani ihmiset ovat Halla-ahon kirjoituksista eri mieltä ja pitää niiden sisällöllistä antia kyseenalaisina.
Ei voi muuta kuin tulkita hallituksen politiikan epäonnistuneen, ja ulkomaalaiset jääneet ’uhriksi’ tässä, vaikkakin ovat nyt ’hallituksen suojeluksessa’.
Sääliksi käy sananvapauttamme Suomessa, ja niitä jotka ovat sananvapauttaan käyttäneet ’väärin’, eli omanneet mielipiteitä ja ajatuksia, jotka ovat olleet hallituksemme linjan vastaisia?
Mikä ratkaisuksi?
Järkeä olisi kai katsoa pohjoismaisten naapurimaidemme tilanteita, ja kysyä esimerkiksi heidän poliitikkojensa mielipiteitä ja faktoja massamaahanmuutosta.
_____
Tämä kommentti oli ’skientologiaa’:
Skientologia on anonyyminä toimivan keskusteluryhmän poikkitieteellistä mm. tieteen, kulttuurin, sosiologian, politiikan ja yhteiskunnallisten asioiden suhdetta ja niiden yhteisvaikutusta, rinnakkaisvaikutuksia vapaan kommunikoinnin merkeissä kommentoivaa keskustelua, mm. blogi- ja keskustelukommenteissa.
Skientologia-nimeä ei tule sekoittaa sanaan ’scientologia’, joka on aivan eri asia.
( Skientologia kirjoitetaan ’k’-kirjaimella, scientologia taas ’c’-kirjaimella.)
Skientologia nimi tulee sanoista latinan kielen sanasta scio eli tieto, tietää,- sekä kreikan kielen sanasta logos eli oppi. Skientologi-ryhmä perustettiin 2008 Suomessa.
Kommenttejamme saattaa näkyä ylläolevien aihepiirien kommenteissa.
Mielipidediktatuuria voi olla vain se, että yksi poliitikko omaa erivapauden julkisuudessa, eikä hänen kirjoituksistaan tai motiiveista saa olla eri mieltä.
Hitlerin ajatuksia puolsi myös tavallinen kansa, mutta se ei tainnut olla merkki kansan viisaudesta tai mielipiteiden neroudesta.
”Käsittääkseni sosialistit yms. ovat sitä mieltä että aina pitää olla hauskaa, jos aina ei ole kivaa, niin silloin sellaista vaativa on vihapuhuja ja punaniskarasisti.”
Kannattaisi ottaa selvää, mitä sosialismi on ennen kuin kirjoittaa tänne jotain tuollaista? Oletko päässyt peruskoulusta läpi?
”Hitlerin ajatuksia puolsi myös tavallinen kansa, mutta se ei tainnut olla merkki kansan viisaudesta tai mielipiteiden neroudesta.”
Sille, miksi Saksan kansa äänesti vapaissa vaaleissa kansallissosialistit valtaan 1930-luvulla, on oma taustansa, mutta näytät implisiittisesti myöntävän että tämä mysteerinen ”tavallinen kansa” on kuin onkin ymmärtänyt maestron juttuja.
Toisekseen mielipidediktatuuria on myös se, että jostakin asiasta pitää olla vain yhtä, oikeata mieltä.
Valitettavasti historiallisessa katsannossa juuri poliittinen eliitti tai ns. älymystö, intelligentsija, on moneen kertaan ja monessa maassa sortunut kaikkein suurimpiin älyttömyyksiin, joista sitten on saanut kärsiä myös muu poppoo. Äly ei tunnetusti estä sortumasta päättömyyksiin, joista kokemuksella, harkinnalla ja viisaudella ehkä välttyisi. Myös näitä hyveitä on onneksi kansan syvissä riveissä.