Viikon kuluttua eroava George Bush Jr. piti tavoitteenaan tyrannian ja terrorismin hävittämistä sekä “vapauden” levittämistä liki maailman ääriin. Valitettavasti Bushin työ jäi kesken, USA on kiusallisella tavalla ansautunut niin Irakiin kuin Afganistaniin. Tervetuloa vain Messias Obama upottamaan kätesi samaan verilammikkoon.
Bushin haukkuminen tietysti trendikästä ja vaativaa kuin halvaantuneen potkiminen -- mutta on myönnettävä, että ajatus “pahan hävittämisestä” on kenties onnettominta, mitä hän aikakaudellaan esitti.
Viime viikot olemme seuranneet samaa järjetöntä politiikkaa Gazassa.
En ymmärrä Hesarin älymystöklubien kaltaisia viisastelukerhoja, joissa käydään täysin epäreleventtia keskustelua siitä, kuka aloitti sodan tai ei (eli kuka on oikeassa tai väärässä). Israel takaa yli-ihmisajattelullaan sen, että terrorismi jatkuu -- samoin kuin Bush.
Pidän itseäni rauhan ihmisenä. Sodat, armeijat ja univormupukuiset äitiensä pojat edustavat minulle vastenmielistä ja lapsellista pullistelua. En voi käsittää ihmisiä, jotka tuijottelevat sotilasparaateja. Olen käynyt armeijan, arvostan veteraaneja -- mutta en pidä sotakoneistojen ihailemisesta. Sotia käydään vastakin, enkä lähde työntämään neilikkaa kenenkään piippuun. Yritän vain pysytellä poissa. Suomessa se on melko helppoa.
Viime viikonvaihteessa Tieteen päivillä Helsingissä pohdittiin evoluutiota. Loputtomien sotien äärellä pitää kysyä, onko ihminen vain eläinlaji, joka tuhoaa itseään. Kun Hamas kaivaa verta nenästään, heilahtaa Israelin “evoluution” käsi. Vai asuuko ihmisessä joku “paha” -- sekä “hyvä”. Jos näin on, mistä tämä dualismi meihin on tullut? Taivaastako -- sekä helvetistä?
Päättelen kuitenkin, että ihminen sotii tyhmyyttään. Kehitymme hyvin hitaasti, mutta kehitymme kuitenkin. Kristityt teurastivat “vääräuskoisia” muslimeja ja juutalaisia ristiretkillään n. vuosina 1000 -- 1300. Meidän aikanamme voimme muistella kommunismin kaatumista, Natsi-Saksan kukistumista, Balkanin ja Pohjois-Irlannin rauhoittumista -- tai vaikka Ahtisaaren “sankartöitä”. Näihin kului muutama vuosikymmen. Seuraavaksi meidän pitäisi tehdä rauha muslimimaailman kanssa. Merkittävä kehitys ottaa aikansa -- vuosisatoja.
Tällaisessa historian pyörässä Irakin ja Afganistanin sodat voivat olla ensin yksi askel taaksepäin -- ja sitten kaksi eteen. Saddamin sairas diktatuuri ja Taleban ovat joka tapauksessa poissa -- eikä Bush Jr:n aktuellilla haukkumisella ole historiankirjoittajille erityistä merkitystä.
En tiedä, onko onko Israelin sotapäällikkö (pääministeri) Ehud Olmert evolutionisti. Tuskinpa, koska hän käsittääkseni toimii jumalansa suojassa raamatullisesti -- kuin Herodes. Hän tappaa ja virtaan heittää saman tien kaikki lapsetkin, jottei uutta kuningasta tulisi.
Kun suurvallan ylivoimainen tuhokoneisto tappaa terroristin, samassa silmänräpäyksessä noin 100 uutta parkaisee äitinsä kohdusta ulos.
Uusi “kuningas” on jo syntynyt ja pian taas jossain räjähtää pommi. Onnea seuraaville rauhan sukupolville.
Ps.
Luin MTV:n nettisvuilta amerikkalaistutkijan haastattelun -- sen jälkeen kun olin kirjoittanut omani.





Aika helppo on useimpiin ajatuksiisi yhtyä, minustakin ihminen sotii tyhmyyttään, mutta ahneutta ja vallanhimoakaan ei ole syytä unohtaa. Lisäksi nykyaikana sota on myös liiketoimintaa ja kamppailua kaupallisista eduista. Valitettavasti pelkään, että pahempaa on tulossa.
With all do respect, you exhibit a very unrealistic, and misguided view of the situation Israel faces. You state:
“En tiedä, onko onko Israelin sotapäällikkö (pääministeri) Ehud Olmert evolutionisti. Tuskinpa, koska hän käsittääkseni toimii jumalansa suojassa raamatullisesti – kuin Herodes. Hän tappaa ja virtaan heittää saman tien kaikki lapsetkin, jottei uutta kuningasta tulisi.”
It is not Israel doing the killing of Palestinian children, but Hamas, who cynically uses its own people as human shields. The facts about this are UNDENIABLE. If Hamas had chosen to spend its time tending to the welfare of the people in Gaza, instead of preparing them for war, not one civilian would have been injured or killed by Israel, which contrary to the media “spin machine”, does indeed try to limit civilian suffering.
Hamas brainwashes its youth: http://www.investigativeproject.org/article/509
How many of these children were sacrificed by Hamas?
http://images.google.fi/images?sourceid=navclient&hl=en-GB&rlz=1T4HPEA_en-GBFI242FI242&q=hamas%20children&um=1&ie=UTF-8&sa=N&tab=wi
So instead of creating the makings of a new blood libel about Jews, perhaps you and your fellow journalists should take a closer look at what passes for “normal” in the ranks of the West Bank and Gaza.
But then again, it might be a difficult task for those who are ready to swallow everything a radical Marxist Norwegian doctor has to say about the Israeli IDF.
http://tundratabloid.blogspot.com/2009/01/radical-communist-mad-mads-gilbert.html
KGS
Dualismia ihmisissa ei ole mutta heikkoutta ja vahvuutta on.Olen maalikko joka lukion lisäksi kiinostuin psykologian mutta itsenäisesti seuran asioita eli olen kristitty ja luen,kuuntelen omaksi iloksi kaikenlkaista ihmisyydesta.”Ahneus ja ylpeys eniten on tätä maailma tuhonneet”luin Ph.D Jose Steven`s
“Kesyttä lohikäärmesi” kirjasta.
Yksilö on parasta käytä täysillä omia vahvuuksia ja vahvista heikkouksia jotta mahdollinen kiusaus ei haita erityisesti eikä aiheutta ristiriitoja.
Maailman laajuisesti se on vaikeampi ja hitaampi prosessi kuin yksilön tasolla.Se vaati keskitymmista kuten urheilussakin.Uskon hyvyyteen ja olen optimisti vaikka olisi mitä tahansa eteen tullut.Vahva itsetunto ihan kaikkilla alueella kenellakaan ei varmaan ole.Me ihmiset tarvitsemme toisiamme edes small talkia varten-kohtamaan toisiamme.Diplomaattia voi kehittyä kun tasaarvoa otetaan vakavasti ja ruvetaan olemaan armollisia itselle ja muille.Rakkaus ja rajat on ja pitä olla kaikessa ja myös joustavasti aina lisää uutta ottamaan vastaan.Kehitys on luova myönteinen prosessi mitä päätäväisesti pitä aja hyvään suuntaan.Vaikka onkin meissä heikkoutta vahvaksi kannatta harjoittella aina.