Hyvää yötä, Timo Soini

Pahoittelen Timo Soini. Vaalivoittosi ei riemastuta yhtään. Se järkyttää. Toisaalta en ole yllättynyt. Vanhoista puolueista keskusta ja entiset työläiset olivat niin totaalisen yössä, että osa kansasta ryntäilee tässä pimeydessä vaikka tunkkaiseen menneisyyteen. Antoihan 16390 helsinkiläistä äänensä Tony Halmeellekin vuonna 2003. Pari kuukautta vaalien jälkeen Halme ampui äänet taivaan tuuliin.

Vanha olet sinäkin, Timo Soini. Puolueesi aatteet ovat kuin jostain takapajulasta ja niiden menestys todistaa, ettei Suomi ole mistään puusta pudonnut. Kaarnassa roikutaan yhä. On helppo mesota opposition propagandamuurin suojista, kun mistään ei tarvitse ottaa oikeasti vastuuta.

Meillä ei sentään lie vaaraa siitä, että Soinin kaltainen isäntä nousisi poliittiseen johtoon. Eihän? Takana ovat ne ajat, jolloin työministeriksi valittiin mies, joka lupasi poistaa työttömyyden kuudessa kuukaudessa. Nyt tuon protestipuolueen konkurssipesästä ovat nousseet uudenlaiset narrit, mutta he leikkivät paljon vakavammilla asioilla kuin yya-aikaan.

On karmaisevaa ajatella, että oikeusministeriössä viritellään jo koulutusta kunnanvaltuustojen puheenjohtajille perussuomalaisten varalle. “Ulkomaalaisvastaiset vihapuheenvuorot pitää osata kopauttaa poikki, kun lakikin sellaiset kieltää”. Soini yrittää hätäpäissään loiventaa puolueensa muukalaisinhoa toivottelemalla muuttajia tervetulleiksi, mutta samaan aikaan puolue julistaa puheissaan aivan muuta: ”Kulttuurierot eivät saa olla liian suuret” (siis ei vääränvärisiä) ja ”onneksi maahanmuutto on meillä pientä” (Eduskunta 7.10. 2008),. Sisään pääsee, jos outokielinen suutelee heti rajalla Suomen leijonaa ja suostuu sen jälkeen kaikkeen työhön, mihin käsketään. Ulkomaalaisten Suomi on soinilaisille työleiri.

Tein suomalaisten alhaisesta syntyvyydestä jutun 45 minuuttia-ohjelmaan vuosi sitten, ja tilastot ovat karuja. Suomen väestön kasvu on ollut viime vuodet pelkästään ulkomailta muuttaneiden varassa. “Me ollaan supistuva kansakunta, ellei me saada jostain muualta porukkaa”, totesi sosiaaliministeriön väestövirkamies haastattelussani.

Jokainen tulija etsii oman paikkansa, elävöittää kulttuuriamme ja löytää toivottavasti tiensä myös koulun penkille tai muihinkin töihin kuin siivoamaan hyvinvointimme jälkiä. Pääasia että heitä tulee -- ja paljon. Muuten perussuomalaisetkin makaavat todennäköisesti lakeuksillaan vanhuksina vailla inhimillistä hoitoa.

Rajavartioinnin lisäksi Soinin sakki erottaa meidät vielä EU:sta (joka pitää niukan taloutemme tasapainossa) ja lopettaa kaikenlaisen “eliittikulttuurin” (siis ties minkä viulunvingutuksen ja koukerotaiteen). Soinilaisittain: sitä mitä ei ymmärretä ja mikä uhkaa suomea puhuvien suomalaisten turvallista lottoelämää, sitä ei tarvita eikä siihen “köyhän kansan veroeuroja (mieluiten markkoja) pistetä”. Sääliksi käy niitä kunnanvaltuustoja, joissa nämä Soinin “pyrstötähdet” alkavat politikoinnin. Heitä on nyt neljä kertaa enemmän kuin edellisellä kaudella!

Mielenkiintoista on sekin, että Timo Soini on katolisen kirkon jäsen eikä piilottele katolilaisuuttaan. Suomen katolisen kirkon 10 000 jäsenestä yli puolet on ulkomailta tulleita. Toivottavasti puheenjohtaja käy näissä piireissä opettelemassa armoa ja lähimmäisenrakkautta, jotta voisi parantaa myös opetuslapsensa.

Aihe(et): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

21 vastausta kohteessa Hyvää yötä, Timo Soini

  1. Joo Just sanoo:

    Te kuvittelette pienissä mielissänne, että äänestäjät on tyhmiä antaessaan äänen perussuomalaiselle. Nyt on vain niin, että minäkin, joka 20 vuotta äänestin sosiaalidemokraatteja, äänestän seuraavissa vaaleissa Sisuja. Ja ennen kaikkea siksi, että te vääristelette asioita ottamalla sitaatteja kontekstista. Se on halpaa.

  2. Janne Hakkarainen sanoo:

    Voih. Kylläpä oli asiallinen kirjoitus. Mikä siinä Persujen vaalivoitossa oikein noin paljon pelottaa?

    On se ihmeellistä miten kansa aina äänestää väärin.

    btw. Miksi ihmeessä Suomen väkiluvun pitäisi kasvaa kun maapallo on jo nyt ylikansoitettu?

  3. Valo sanoo:

    En oikein kykene ymmärtämään seuraavanlaista roskaa: “Kulttuurierot eivät saa olla liian suuret (siis ei vääränvärisiä)”.

    Tuollainen rasistiroskalla syyttely saa puhtaan inhon kaltaisiasi ihmisiä kohtaan. Siellä kuvitellaan, että nykyisenkaltaista maahanmuuttoa kritisoiva on yhtä kuin rasisti ja siinä sitten mennäänkin metsään niin, että pari hehtaaria kaatuu mukana. Mutta siinähän yleistätte, kun te itse olette juurikin niitä, jotka eivät voi erilaisuutta sietää mielipiteiden suhteen. Juurikin tuollainen mentaliteetti toimii vastatuulena teille ja kusi lentää omaan nilkkaan. Näin edesautatte juurikin sitä, jota tässä kritisoitte.

    “Mielenkiintoista on sekin, että Timo Soini on katolisen kirkon jäsen eikä piilottele katolilaisuuttaan. Suomen katolisen kirkon 10 000 jäsenestä yli puolet on ulkomailta tulleita.”

    Tuo olisi toki mielenkiintoista, mikäli Timo Soini olisi maahanmuuttoa tai maahanmuuttajia vastaan. Tietääkseni kukaan muukaan Perussuomalaisista ei ole. Tämä saattaa tietenkin johtua vain teidän sinunlaistenne väärinkäsityksistä, kun jollakin ihmeen tapaa väännätte nykyisenkaltaisen maahanmuuttipolitiikan kritisoinnista rasismia. Omasta mielstäni se on vähän sama, kuin kutsuisi lähtökohtaisesti naisia huoriksi.

    En edes tiedä miksi vaivaudun vastaamaan. Tämä kommentti todennäköisesti vain suodatetaan pois, jotta palaute näyttäisi yleisilmeeltään paremmalta (kuten näissä piireissä tuntuu olevan tapana).

  4. Aleksi sanoo:

    Onnittelen jyvän löytämisestä.

    Lausuit näin: “On karmaisevaa ajatella, että oikeusministeriössä viritellään jo koulutusta kunnanvaltuustojen puheenjohtajille perussuomalaisten varalle.”

    Onneksi olkoon vielä kerran.

  5. Late Lapista sanoo:

    PYRHÖSTÄ VITUTTAA! Perussuomalaisten vaalimenestys, samoin kuin salarakastelija cocic vellihousu/pääluistelija veivikaula vanhasta , ja muitakin kepulaisia ! Kysymys kuuluukin , VOIKO VITUTUKSEEN KUOLLA ????

  6. jokke sanoo:

    Hyvää huomenta Kari Pyrhönen :)

    Tosiasioihin se on vaan sinunkin mukauduttava. Vaikka kuinka harmittaisi.

  7. sampo karpo sanoo:

    Nyt toimittaja ottaa pastillin ja rauhoittuu;)

    Ainakin komentaja Soini osastoineen pakottaa keskusteluun joka on aina, aina hyväksi. Kovin heppoisesti tässä maassa viedään vuosi toisensä jälkeen järjetöntä tuubaa läpi ilman sen kummempaa keskustelua. Kopioidaan Ruotsista pimeimmät lätinät ja yritykset. Tiputetaan maanteiden ja taajamien nopeusrajoituksia – syynä on se kun viikoittain humalaisia nuoria ajaa 210 km/h pihalle laittomalla ajoneuvolla.

    Otit esimerkiksi blogissasi Soinin joukkojen suhtautumisen maahanmuuttajiin. Maahanmuuttopolitiikka on yksi aihe josta on käsittämättömän vähän normaalia keskustelua. Joko kukkahattuillaan ilman mitään kritiikkiä tai sitten valitetaan katkerana MM-95 lippis päässä ja tuoppi nenässä kun ryssät ostaa koko Suomen jne. Se välliin jäävä osasto ei keskustele koska se on poliittinen itsemurha eikä sillä tienaa, paitsi jos on Mikko Kuustonen tai Umayya Abu Hanna.

    Ja kaiken maailman “koukerotaiteen” kimpussa ovat kaikki – miksei siis Soinikin. Pysyyhän kynät terävinä kun joutuu perustelemaan valtiolle, että miksi Karhupuistoon pitäisi rakennuttaa valtava käärme.

    Kyllä se on maailma jäljellä tämänkin kauden jälkeen Eskoseni. Ota kitara ja lähde ehdolle. Tee Timosta laulu!

  8. Ehkä ulkomaalaispolitiikassamme olisi kehittämisen varaa – meinaan tätä Suomen valtion virallista politiikkaa – koska suurin osa suomalaisista ajattelee kuin Timo Soini vaan ei uskalla sitä sanoa ääneen.
    Ehkä heidät pitäisi heti sijoittaa töihin, mihin tahansa mistä selviytyvät niin meidän ja heikäläistenkin asenteet muuttuisivat.
    Oletko koskaan ajatellut että he lähtevät kotimaistaan pakoon sikäläisiä tapoja, oloja yms. ja sitten kun pääsevät tänne niin haluavat että täällä olisi samanlaista kuin siellä mistä he lähtivät. Eihän sellaisesta mitään tule. Eikä kukaan suomalainen halua ottaa koiraa joka ei ole sisäsiisti….ja osaa tapoja

  9. Jussi Savola sanoo:

    On kiintoisaa lukea pro-maahanmuutto-mielipiteitä ja avartaa omaa tajuntaansa.

    Muusta en tässä nyt kommentoi, mutta haluan varmistaa että blogin isäntä tuntee termin “huoltosuhde” ja on verrannut kantasuomalaisten ja ei-työperäisten maahanmuuttajien numeroita tältä(kin) osin.

    Mielipiteitähän on ja pitääkin olla. Niitä pitää myös voida lausua. Väärien mielipiteiden sensurointi tuo mieleeni hyvän kirjan jonka luin taas kerran muutama kuukausi sitten. Kirjan nimi ei juuri nyt muistu mieleen, mutta siinä taisi olla neljä numeroa joista viimeinen taisi olla nelonen.

  10. Jiri Keronen sanoo:

    Suosittelen ennakkoluulottomuutta vaikeiden asioiden, kuten maahanmuuttopolitiikan, suhteen.

    Heitot kuten “siis ei vääränvärisiä”-tulkinta lainauksesta “Kulttuurierot eivät saa olla liian suuret” kertovat enemmän toimittajan omista mielipiteistä ja suhtautumisesta muihin ihmisiin kuin lausunnon alkuperäisestä esittäjästä.

  11. Maallikko sanoo:

    Hui ja hai, tästäkin kirjoituksesta kantautuu sama mikä kaikilla puolueilla on tällähetkellä niin muuttumatonta: on vain yksi tapa ja yksi totuus ja yksi oikeus ja niin edelleen….
    Onkin hyvä jatkaa, siitä mikä minut sai toteamaan kirjoittajan oman idealismin olevan se ainoa oikea, taas kerran. Toivottavasti säästät tämän kirjoituksesi ja luet sen uudelleen parin vuoden jälkeen, kun maailma on käynyt finanssikriisinsä läpi ja voinut muuttua ja uudet idealismit jylläävät yhtä suvaitsemattomasti kuin nykyäänkin.

    “Sisään pääsee, jos outokielinen suutelee heti rajalla Suomen leijonaa ja suostuu senjälkeen kaikkeen työhön, mihin käsketään. Ulkomaalaisten Suomi on soinilaisille työleiri.”

    Entä mikä Suomi on suomalaisille työttömille, jotka jo ovat sisällä syntymästään lähtien, osaten kieltä, Pisakoulutettuja ja muutenkin korkeasti koulutettuja ja ovat SUOSTUNEET töihin mihin käsketään, koulutuksestaan huolimatta ja haaveistaan saavuttaa jotain tällä hyvällä koulutuksella?

    Puhut siis, että omien koulutettujen työtävailla olevien lisäksi meillä olisi luokka, joka tulee maahamme ja saa valita mitä kouluttamattoma ja usein luku-, kirjoitus- ja laskutaidottomana haluaa tehdä tai olla tekemättä? Voi lapsuuden kevät!

    Tuossa yllämainitussa lauseessa kuvastuu kirjoittajan halveksunta omia työttömiä kansalaisia kohtaan, joiden kyllä tulee ottaa mitä työtä tahansa vastaan ja kuinka turhaan koulutettuna tahansa.

    Kuinka monen vuosikymmenen jälkeen luulet, että tällä “armolla ja lähimäisenrakkaudella” vapautetut “työllisyyden paikkaajat” ovat sitä miksi heitä tänne tuotetaan?

    Ai niin, se slogan mikä oikeuttaa suvaitsemaan tällaista tulevaisuuden toimintaa on ettei suomalainen halua tehdä töitä. Vanhempana voin sanoa, että sama pätee tuleviinkin, katsos kun ei ole työnimikkeitä eikä työnantajia. Ne työvoimapulaiset nimikkeet tarvitsevat jo nyt kiireesti työvoimansa, ei heillä ole aikaa odottaa vuosikymmeniä sopeuttamista ja kouluttamista tähän yhteiskuntaan. Eihän se ole osannut omaakaan kansaansa kouluttaa Pisasta huolimatta oikeisiin työnimikkeisiin, joissa se pula on.

    Ei meitä kai turhaan pidetä hieman lapsellisena ja sinisilmäisenä kansana, joka on hienotunteisesti sanottuna, tyhmänä.

  12. Mika sanoo:

    Just joo. Pitkätukkarunoilijaa kauhistuttaa ajatus Soinin kaltaisesta miehestä poliittisessa johdossa. Minua on kauhistuttanut vuosia Heinäluomat, Vanhaset, Haloset, Kataiset yms miehet ja naiset jotka on ns. valtaa Suomessa käyttänyt. Lähes kaikilla tän hetkisillä kärkipoliitikoilla (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) ei ole mistään asiasta minkäänlaista mielipidettä. Selkärangat on kuin pystyyn paskannettu lapamato. Maahanmuuttopolitiikka on esimerkiksi sellainen kysymys johon et saa selkeää ja yksioikoista vastausta keltään muulta kuin Soinilta. Minkäänlaisia rasistisia lausuntojakaan häneltä ei ole tullut mutta hän on rasisti koska uskaltaa puhua asiasta?
    Kun puhut tapauksesta “Halme”…noh sattui mitä sattui mutta samanlasia vätökkäitä siellä on tupa täynnä Arkadianmäellä. Tuskin tarvitsee luetella kun riittää seiskan selailu aiheeseen. Herra “diktaattori” Vanhasen sekoilut naisasioissa, neiti/rouva Karpelan sooloilut miesasioissa, muutama rattijuoppo, kavallussyytöksiä. Kaikki ovat pääpuolueista??? Hyvä herra Kari Pyrhönen. Minusta on karmaisevaa ajatella että meillä on mediassa töissä noin sulkeutuneen maailmankatsomuksen omaava mies. En edes tiedä voiko puhua miehestä. Itsekin varmasti kärkkäästi olet puolustamassa sananvapautta kun on kyse omista töistäsi? Miksi se ei päde tapaukseen Soini.
    Kun mainitsin ns. “seiska-uutiset” ja meidän kärkipoliitikkojen sooloilut niissä niin etsipä puheenjohtaja Soinista esim. vastaavia uutisia! Hehheh…eipä taida olla…olisikohan Suomen suoraselkäisin poliitikko?
    Hyvää yötä vaan sinulle Kari.

  13. suomalainen sanoo:

    Suomi Hyvä maa.. Tehdä lapsi ja saa rahaa.. On se niin hienoo työyöttömän perheen isin katsoa kun naapurin Ahmed sai täysin kalustetun asunnon ja hetken kuluttua pihaan ajettiin uusi auto jotta voisi turvallisesti liikkua… ei muuta kuin iltavuoroon torin laidalle pimeää taksia ajeleen… Jos tarve turvapaikkaan on niin kova niin pitäisi ölla niitä valmiuksia myös elää suomen lakien rajoissa..

  14. O. Saario sanoo:

    Maahanmuuttajien tulo ei kyllä edesauta mitenkään tulevaa eläkepommia, mikä pitäis syntyvyydellä purkaa. Ainut asia mitä maahanmuuttajat lisäävät on turvattomia katuja, raiskauksia ja pahoinpitelyjä. Heti kun joku haluaa vähentää maahanmuuttoa hänet leimataan rasistiksi. Karin kommentit ovat lähinnä tekopyhiä ja naurettavia. Muuta sinä sinne albaniaan jos suomalaiset eivät kelpaa sinulle.

  15. Ehdolla ollut sanoo:

    Selkeästi tämän jutun kirjoittaja ei elä samassa maailmassa suomalaisten kanssa.
    Toisaalta kun katselee mitä kaveri tekee työkseen niin enpä juuri ihmettele, lauluntekijä ja kulttuurin kautta luultavasti itseään muita ihmisinä parempana pitävä.

    Hyvä herra, sinullakin on sanan- ja ajattelunvapaus Suomessa, miksi haluat kieltää ne muilta, lähempänä tosielämää olevilta?

  16. vangittu ajattelija sanoo:

    Kiitos hyvistä nauruista!

    Onkohan blogin otsikko aivan kunnolla mietitty? Blogaaja kun kuitenkin vastustaa sananvapautta ja kritisoi rehellisten vaalien tulosta. Mutta taitaa kirjoittajallakin olla oma napa se lähin (ja mitä ilmeisimmin ainoa): kaikki on niin kauan hyvin kunhan ITSE voi syytää nettiin mitä mieleen ikinä juolahtaa. Homma helpottuu entisestään, jos tajuaa valita Oikean(tm) mielipiteen: silloin voi turvautua halpoihin heittoihin ja olemattomaan argumentaatioon. Samalla voi tuntea itsensä siinä sivussa Hyväksi(tm) ihmiseksi. Ja jos nyt sattuisi olemaan eri mieltä vaikkapa blogin kommenttiosiossa, niin nämä mustat lampaat voidaan leimata erittäin heposti (ja ilman perusteita) “pahoiksi nettirasisteiksi”.

    Ja niin. Melkein toivon, että joku perussuomalaisista tekee pian jonkun suuren virheen: tuo Halme-kortti alkaa jo vähitellen haukotuttaa.

    Nettisensuuriaiheista blogausta odotellessa.

  17. Sirkka, Minä ja Pekka sanoo:

    Peru-SS heräsi heti!
    Jos Veikko-V heräisi kuolleista, niin se antaisi ison vasemman Herra Nenäkarvan, Espoon Mussolinin turvonneelle poskelle.
    Ei unohdettu kansa ennen ähissyt äärioikeiston äänellä pikku suomi-pinssi rintapielessä.
    Eikä asustellut “hienosto” kaupungissa vaan viljeli pieniä peltojaan ja lypsi kantturoitaan maaseudulla ja kävi metsätöissä. Raatoi siis oikeasti leipänsä eteen eikä puhissut primitiivistä ja tyhmää junttisanomaa saksan alkumetsistä pubeissa.
    Nämä peru-SS:n “oikeat suomalaiset” “oikeine suomalaisine arvoineen” ovat hetken huumaa, tämä aalto, joka on pyyhkinyt euroopan yli, on nyt rantautunut suomeen kitisevä äpärä mukanaan. Aatteena arvot, joissa ei ole gramman vertaa suomalaisuutta, ulkoaopeteltua, ulkoaannettua jargonia, joka ei sovi tosimiehelle.
    Yksikään noista vaahtosuuhöpöttäjistä ei ansaitse määritelmää oikea suomalainen.
    Oikea suomalainen ja aito tosimies olen vain minä!
    Taide ja kulttuuri on ainoa asia, joka pitää ihmiset ihmisinä ja pedot häkissä ja kultuurin elinvoimaisena.
    Populistit omituisine höpötyksineen ovat tuomitut häviämään.

  18. Maallikko sanoo:

    Niinpä sitten ärhennellään ja laitetaan sanavarasto käyttöön, joka on sitä taide ja kulttuurin-kouluissa opittua. Tulee mieleen 70-luku Sirkka, Minä ja Pekka-nimimerkin tuohtuneesta kirjoituksesta.

    Taas kerran miten YKSI ainoa totuus ja käytäntö on se ainoa ja oikea, niinkuin 40v taaksepäin.

    Näinkö HITAASTI suomalaiset kehittyy?

  19. ei tarvita sanoo:

    roskaa

  20. Päivitysilmoitus: Soini Koulutus

  21. Just wasting some free time on Digg and I found your article . Not normally what I prefer to read about, but it was definitely worth my time. Thanks.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>