Kouluampujat olivat molemmat psyykelääkkeitä käyttäneitä, joten siinä ei ainakaan ollut ‘pula’ ‘palveluista’, mutta tulos oli kauhea. SSRI-lääkkeitä käytetään yleisesti sotilaiden mielialan manipuloimiseksi jotta voisivat tappaa tunteettomasti. Koko ala perustuu tietämättömyyteen, ja lääkebisneksen (USA) rahan himoon?

Tämä herättää kysymyksen koko hoitoalan toimivuudesta ja ihmisoikeuksista psykiatrian alueella.

Tämä muuten on scientologia -opin eräs teema, ja jopa Suomessakin oli heidän IhmisOikeusKomissio-niminen ry., jolta tuli mm. Ihmisoikeudet-niminen lehti ( päätoimittaja Risto Hentunen ), jossa käsiteltiin psykiatrian väärinkäytöksiä ja rikoksia, mm. lääkkeiden vaarallisuutta, jne.

Samainen Ihmisoikeuskomissio-järjestö, toimii nykyään kansainvälisenä, CCHR nimellä:

Laitan linkit, voitte itse katsoa:

http://www.cchr.org/

Eli kysymys on: Pystyykö mielenterveysala itseasiassa parantamaan ketään, tai moniakaan? Vai onko sen tulokset vain pahempaan päin? Esimerkiksi useimmat psyykelääkkeet omaa paljon sivuvaikutuksia, ja aiheuttavat riippuvuutta.

Psykiatrian käyttö liittyy myös yhteiskuntaan monellakin tapaa, siis rappeuttavana asiana. Eli siinä mielessä määrärahoja ei tarvitsisi lisätä. Sensijaan tulisi kehittää toimivaa apua ihmisille, jotka sitä tarvitsevat.
Leimaamisen ja toimimattomien diagnoosien sijasta?

Wahlroosin kylmää kommenttia pidän itsessään hyvänä; se muistuttaa, mihin Suomenkin yritykset ovat menneet, ja että niiltä on turha odottaa eettisesti korkeaa “kansalaisuutta”

Eräs firma palkkasi heti sodan jälkeen kätensä menettäneen miehen hissinhoitajaksi. Kyllä se hissi oli hyvin toiminut ennenkin, mutta miehelle etsittiin työ, jonka hän pystyisi hoitamaan yksikätisenäkin. Ei ajateltu, että tämä vähentää yrityksen tuottoa, vaan tätä miestä haluttiin auttaa.

Tänään tuo sama yritys potkii väkeä ulos surutta, vaikka esittääkin surullista ihmiskohtaloiden takia. Takana ovat kunnian päivät.

Kun tulot tippuvat, yhteiskunta ilkkuu ja menetät entisen, arvostetun asemasi työelämässä sen takia, että päätät antaa aikaa lähiympäristön lapsille, tarvitset vahvaa itsetuntoa jaksaaksesi pitää kiinni ’erilaisista’ arvoistasi.
Tein tämän valinnan, kun toinen lapseni syntyi v. 1998. Jäin kotiin, pyrkien tekemään töitä etänä ja olemaan lasten, omien ja naapurien, kanssa. Jätin omat työni vähemmälle, totta kai myös ansiot tippuivat. Mieheni raatoi sitten senkin edestä, olihan meilläkin iso asuntolaina maksettavana.
Meillä oli usein lasten kavereita kylässä, päiviä, öitä, viikonloppuja. Jotkut heistä myös kiireisten vanhempien lapsia, jotka hakivat kontaktia aikuiseen. Ajattelin, että hyvä että minä voin olla näiden lasten kanssa. Sitten aloitin vapaaehtoistyön futisseurassa, ryhdyin organisoimaan joukkuetta uudelle tyttöikäluokalle. Nyt jo puolet päivästäni meni lähiyhteisön rakentamiseen ja hoitamiseen. Mieheni protestoi, miksi et ole kuin muut, veisit vaan lapsesi sinne niin kuin muutkin, menisit ruokakauppaan ja hoitamaan töitäsi ja tienaamaan rahaa, hulluhan ilmaiseksi tekee!

Perustelin hänelle, että tämä on oikeasti tärkeää. Nämä lapset saavat kaveriporukan ja turvaverkoston, jopa aikuisikään asti, jos vain jatkavat harrastusta. Ja oikeasti on tärkeää, että joku tätä tekee. Ja on tärkeää, että lapset oppivat jo nuoresta ’joukkuepelaajiksi’ ja talkootekijöiksi. Perheneuvottelut päättyivät aina siihen, että mieheni kysyi ”vaikka me hävitään tässä (rahaa), niin oletko silti onnellinen?” Vastasin, että joo, kyllä olen.
Välillä mieltäni silti vaivasi, että olin hylännyt oman hienon urani. Mahtaisinko ikinä enää edes saada töitä takaisin, sitten kun lapset kasvavat? Olisinko ikinä enää uskottava työnhakija vietettyäni niin monta vuotta marginaalissa, kotiäidin kaltaisessa roolissa, vain vähän töitä tehden? Kun kaikki merkit ympärilläni näyttivät siltä, että olen tehnyt tosi tyhmän valinnan, hoidin mielenrauhaani lukemalla Laotsen Tao te chingiä ja Dostojevskin Idioottia. Ihan totta.

On erittäin hyvä, että koko yhteiskunta viimeistään nyt pysähtyy ajattelemaan lapsia ja nuoria, ja koko elämäntapaamme. Ja toivottavasti uskaltaa myös tehdä valinnan.

Vaula Norrena, vapaaehtoistyöläinen, Vantaa

Aivan Suomen kansa, tämä yksimielnen, agraari, patavanhoillinen, muukalaispelkoinen, kaunainen, verenhimoinen jne kansa jonka tulevaisuus on kadota historian hämärään soineen ja kuokkineen, muut modernit kansat ottavat meidän paikkamne.