
Tarja Cronberg (vihr.): Ei Natoon, turvatakuut EU:sta
EU on taannut meille rauhan yli 50 vuotta. Tätä rauhanprojektia tulee jatkaa. Taloudellinen yhteistyö estää aseelliset konfliktit. Suomen EU-jäsenyys toimii jo nyt pelotteena. Kuka hyökkäisi EU:n jäsenmaahan?
EU:lla on tällä hetkellä poliittiset turvatakuut. Maat tukevat toisiaan ja auttavat toisiaan esimerkiksi terroristihyökkäyksen sattuessa. Ei ole aivan selvää, miten EU:n turvatakuut toimisivat aseellisen kriisin uhatessa. Jäsenmaista Ruotsi on ensimmäisenä ilmoittanut, että se on valmis sotilaallisesti tukemaan tarvittaessa.
EU:n turvatakuita tulee selkeyttää siten, että maat sitoutuvat keskinäisesti avunantoon. Tähän ei tarvita EU:n yhteistä armeija, eikä Suomen liittymistä Natoon.
Tarja Cronberg, vihreät nro 226
työministeri
Petri Sarvamaa (kok.): Nato on tarpeellinen palovakuutus
Näissä kysymyksissä kansainvälisen politiikan syventävät opinnot ovat tarpeen. Eikä ainoastaan yliopistossa, vaan mieluummin myös kentällä.
Tarjan tekstistä voin allekirjoittaa vain yhden lauseen ja senkin vain puolittain: “Ei ole aivan selvää, miten EU:n turvatakuut toimisivat aseellisen kriisin uhatessa.” Vastaus on selvä. Eivät mitenkään. EU:lla ei nimittäin ole sotilaallisia turvatakuita, eikä näköpiirissä myöskään tule olemaan. Tämä kävi selväksi viimeistään silloin, kun Ranska ilmoitti palaavansa Naton sotilaalliseen komentorakenteeseen.
Eurooppaa ei tällä hetkellä uhkaa sotilaallinen konflikti. Nato on kuitenkin kuin palovakuutus; se otetaan silloin, kun kaikki on hyvin. Suomalaista Nato-”keskustelua” voi ymmärtää vain toinen suomalainen, joka tuntee traumaattisen historiamme. Nato-jäsenyyteen liittyy Suomessa runsaasti virheellisiä käsityksiä. Päätökset tehdään yksimielisesti. Nato on poliittinen, demokraattinen järjestö, joka varautuu moninaisiin turvallisuusuhkiin nettihyökkäyksistä ympäristökysymyksiin. Mutta se tarjoaa sotilaalliset turvatakuut.
Petri Sarvamaa, kokoomus nro 55
toimittaja

Kun EU-jäsenyyttä 90-luvun alussa lobattiin suomalaisille, turvallisuuskorttia ei jätetty käyttämättä. Nyt moni sanoo Sarvamaan tavoin, että mitään turva-apua ei ole. Jos tämä on totta, 90-luvun alussa suomalaisille valehdeltiin.
Kirjaimellisesti ottaen Sarvamaa on oikeassa. Turvallisuustakuita ei EU:ssa ole.
Käytännössä Cronbergin kanta on realismia sekin – EU-maata vastaan hyökkääminen on ison kynnyksen takana ilman Natoakin.