Jussi69 haluaa kodin kuin keikkabussin

Jussi69 on juuri muuttanut ja koti muodostuu 75 muuttolaatikosta. Mutta miltä kämppä tulee näyttämään sitten, kun laatikot on purettu? Video kertoo! Jussi kertoo klipillä myös sen, mihin hän lähtisi kanssani tyylivarkaisiin.

To do -listalla on nyt siis myös japanilainen vessa.

Olen käynyt Japanissa kerran ja sen verran tiedän itse wc-istuimista, että niiden hulvattomat toiminnot saavat kyllä tuimimmankin näköisen rokkarin repeämään täysin. Veikkaan kuitenkin, että kamern räpsähtäessä rokkitähdellä on taas ilme hallussa. Jussi mä olisin halunnut fotoon sen sun hurmaavan smailin!

Kerron sitten kun Tyylivarkaat lähtee Jussin kanssa vessajahtiin.

Tietoja noora.shingler

Noora Shingler on Tyylivarkaat-ohjelman juontaja, jonka mielestä kauniin designin pitää olla myös laadukasta, kestävää, ekologista ja eettistä. Noora tekee niin vaate- kuin sisustuslöytöjäkin kirpputoreilta ja haluaisi olla ahkerampi tuunaaja, kuin mitä oikeasti onkaan. Lähellä sydäntä ovat myös ruoanlaitto ja astangajooga.
Aihe(et): julkisuuden henkilö. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

2 vastausta kohteessa Jussi69 haluaa kodin kuin keikkabussin

  1. heta sanoo:

    Kai Noora huomasit että hiuksiasi oli kehuttu uusimmassa cosmossa ;)

  2. noora.shingler sanoo:

    En ole itse nähnyt juttua, mutta kuulin asiasta ystävältä. Hassua :)