Aihearkisto: alppihiihto

Jäätikkötreenauksen voisi kieltää

Pitztal on hyvä paikka treenata, kun olosuhteet osuvat kohdalleen, mutta kun meillä meni viimeisen kolmen viikon aikana 50 prosenttia joukkueen laskijoista kylmäksi, niin eihän se tietenkään tuo mitään positiivisia fiiliksiä. Harjoitteluolosuhteet ovat aika raa’at, varsinkin nyt, kun jäätiköt pienenevät koko ajan ja toisaalta harrastajamäärät kasvavat ja koko ajan nuorempana ja nuorempana treenataan jäätiköllä. Meillä alppihiihdossa tämä on tällaista häröilyä, treenaamme helkatin usein turistien keskellä. Aika harvoin on suljettuja rinteitä. Muutamissa hiihtokeskuksissa on muilta suljettuja rinteitä, Suomessa esimerkiksi Ruka on sellainen paikka. Siltikin sieltä pystyy jostain metsänraosta joku turisti puikkaamaan eteen. Hirveintä mitä meille voi tapahtua on se, että törmää toiseen. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin alppihiihto, maailmancup | 8 kommenttia

Yhteenveto

Kausi vetää viimeisiään ja blogini päivittäminenkin päättyy tältä erää tähän kirjoitukseen. Teen lopuksi yhteenvetoa alppikaudesta. Näin pienellä pistemäärällä, tällä hetkellä reilusti alle tuhat, ei ole voitettu miesten kokonaiscupia todella, todella pitkään aikaan. Tämä olisi ollut just se kausi, jolloin kahden lajin jätkä olisi voinut olla kolmen joukossa kokonaiscupissa, jos olisi vetänyt hyvin pujottelun ja suurpujottelun. Sellainen ei ole useinkaan mahdollista. Minun yhden kauden ennätyspisteeni 944 ovat enemmän kuin tällä hetkellä on cupin johtajalla. Voittaminen on toisaalta ollut tällä kaudella vaikeata, kun paketti on ollut niin sekaisin. Jotkut ovat vetäneet ihan haamuvetoja joissain kisoissa. Sen takia ei ole sellaista kaveria, joka … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin alppihiihto, maailmancup, Sanni Leinonen, Tanja Poutiainen | 5 kommenttia

Tänään treeneihin

Treenaus alkaa tänään. Kävin viikko sitten kuvissa. Rauhallisesti aloitetaan ja jalan mukaan mennään. Kyllä se niin hyvin on luutunut, että sillä pystyy jo vetämään. Vauhtia lisätään heti, kun tuntuu siltä, että pystyy. En ala laskemaan puolitehoisia laskuja pitkään, vaan pidän mieluummin taukoa, jos näyttää siltä, että se vaatii sen. Minulla ei ole nyt kiirettä. Ei sillä ole niin isoa merkitystä, aloitanko maaliskuussa vai huhtikuussa, mutta jos pääsen nyt laskemaan, niin sitten minun ei tarvitse kesällä treenata viikosta toiseen lumella. Minun pitää tehdä kevään aikana järjetön määrä toistoja, jotta saan muut kiinni ja pääsen heistä ohi. Aloitan treenaamisen Rukalla ja Suomulla. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin alppihiihto, MM-kisat 2009, Vancouver | 5 kommenttia

Toivottavasti Bode ei lopeta

Ei tullut Bode Milleristä eikä Benny Raichista MM-kisojen kuningasta. Benny otti sentään hopeaa suurpujottelusta, mutta Bodelle ei jäänyt sitten kyllä mitään käteen. Syöksyssä ei ollut Bodella ihan parhaat mahdolliset olosuhteet, mutta ei hän olisi muutenkaan sitä voittanut. En tiedä, mistä Boden menestymättömyys johtui. Hänellä on ihan samat valmentajat ja sama suksifirma kuin ennenkin. Bode sanoi jollain jenkkinettisivulla, että lopettaisi, mutta hän on sitä spekuloinut jo monta vuotta. Aina kun tulee vähän huonompia pätkiä, tai vaikka menisi paremminkin, niin hän monta kertaa sanoo, että lopettaa. Se olisi tosi paha juttu alppihiihdolle, jos Bode lopettaisi, koska hän on niin iso tähti ja … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin alppihiihto, MM-kisat 2009 | 6 kommenttia

Tanjan rinne

Kymmenen vuotta tulee täyteen edellisestä ja tällä hetkellä vielä ainoasta Suomen MM-kullasta. Nyt homma on Tanjan harteilla. Olisi hienoa, jos hän saisi sieltä kultamitalin. Mielestäni se on ehdottomasti realistista. Rinne on Tanjan puolella niin perhanasti — se on ihan täysin Tanjan rinne! Yksi mitali tulee ihan varmasti, mutta jää nähtäväksi, minkä värinen se on. Kyllä Tanja sitä kultaa varmasti haluaa, kun hänellä rupeaa niitä muun värisiä jo olemaankin. Minun pitää nyt antaa positiivinen lausunto Val d’Iseresta. Aiemmin olen aina ollut Val d’Iserea vastaan. Se on ollut jo vitsi, että Palander haukkuu Ranskan ja varsinkin Val d’Iseren. Nyt kun olin joulukuussa … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin alppihiihto, MM-kisat 2009, Tanja Poutiainen | Jätä kommentti

Rallia ja syöksyä

Rallia on tullut seurattua silmä kovana ne vähän yli 20 vuotta, kun olen jotain jostain ymmärtänyt. Täytyy kuitenkin myöntää, että nyt kun Loeb on voittanut paljon, niin on käynyt vähän samalla tavalla kuin formuloissa silloin, kun Schumacher voitti. Ei minua kiinnosta pätkääkään, kun se mitäänsanomaton ranskalainen heppu voittaa. Toivoisin, että nyt alkavalla kaudella Hirvonen, Latvala ja Petter Solberg pystyisivät pistämään sitä ahtaalle. Kaikki urheilulajit, joissa firmat ovat isosti takana, ovat tällä hetkellä sairaita. Rallissa se näkyy eniten, kun rahaa pitää olla niin perkeleesti, että yleensä pääsee ajamaan, mutta kyllä se näkyy meillä alppihiihdossakin, ettei taloudellinen tilanne ole helppo. Alppihiihtäjille suksitehdas … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin alppihiihto | 6 kommenttia

Huoli pujottelusta

Miesten maailmancupissa on käyty viisi pujottelukisaa. Kauden ainoat pujottelun suomalaispisteet tulivat Jukka Leinon Levin 18. sijasta. On se vähän säälittävää, mihin tilaan on jouduttu. Meillä oli kuitenkin jossain vaiheessa pujottelujoukkue. Nyt oli Wengenissä vain yksi jätkä startissa — Leino numerolla 60. Tällä hetkellä Suomen A-maajoukkue ja Eurooppa-cupin joukkue näyttää olevan enemmän suurpujottelujoukkue kuin aikaisemmin. Vaikea sanoa, mistä se on lähtenyt menemään siihen suuntaan. En lähde sen enempää ruotimaan maailmancupin ja Eurooppa-cupin joukkuetta, sillä mielestäni juniorijoukkue on se, jossa ei nyt tällä hetkellä osata tehdä ihan kaikkea oikein. Sieltä ei tuoteta riittävästi laskijoita. Minua huolestuttaa se, että todella suuri osa junnujoukkueen … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin alppihiihto, maailmancup | 10 kommenttia

Käsittämätön kisatauko

Mäkihypyn maailmancupkausi on kuumimmillaan, mutta Harri Olli ja pari muuta suomalaista kaveria pitävät kilpailutaukoa. Sellainen on minun mielestäni aivan käsittämätöntä. Olen kyllä Janne Ahosen kanssa joskus keskustellut tästä aiheesta, ja tiedän, että mäkihyppääjillä on aivan järjettömästi kisoja. Olisiko niillä 36 kisaa tai jotain. Mutta kyllä silti vähän kritisoin, että varsinkin jos jätkillä kulkee, niin sitten pidetään taukoa. Vaikka ei pystyisikään maailmancupin kokonaiskisan voitosta taistelemaan, millä Hautamäkikin taukoa perusteli, niin kyllä se on silti vähän outoa. Kyllä siellä kisakalenterissakin näytti olevan kuitenkin esim. joulutauko, vaikka Keski-Euroopan mäkiviikko onkin varmasti todella rankka kokemus. Kun mäkihypyn kohdalla ei kuitenkaan puhuta fyysisesti mistään maailman … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin alppihiihto, maailmancup, mäkihyppy | 19 kommenttia

Kalle Palander – alppihiihdon diktaattori

Ihmiset ovat joskus kyselleet minulta, minkälaisia muutoksia haluaisin alppihiihtoon, jos saisin kaiken vallan tehdä päätöksiä. Vastaan nyt näihin kysymyksiin. Otsikko ainakin kuulostaa hyvältä. Aloitetaan kilpailujen kestosta. Kun ensimmäinen kierros alkaa kello 10 ja toinen kierros kello 13, niin kokonaisuutena kilpailun kesto on liian pitkä televisiokatsojille. Paketti pitäisi saada tiiviimmäksi. Ongelma on tietysti siinä, että meillä on kaksi kierrosta, jotka lasketaan eri radoilla. Molempiin ratoihin on erikseen radankatselu. Se tekee lajia mielenkiintoiseksi meille laskijoille, kun ei ole koskaan kahdesti samaa rataa. FIS tekee välineisiin koko ajan sääntömuutoksia, jotka vievät suksitehtailta järjettömän paljon rahaa. Suurin osa näitä päätöksiä tekevistä FIS:n hepuista on … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin alppihiihto, maailmancup | 4 kommenttia

Vuoden urheilija – yksi hailee

Jaahas, pian on taas vuoden urheilijan valinta edessä. On äärimmäisen hankalaa, kun aletaan vertailla eri lajeja. Valitettavasti Suomessa on liian vähän niitä ihmisiä, jotka osaavat sen tehdä. Minä olen pari kertaa ollut vuoden urheilijan palkitsemistilaisuudessa. Vuonna 1999 kun voitin puikan maailmanmestaruuden, niin taisin olla äänestyksessä neljäs. Sinä vuonna oli nippu kovemman luokan tuloksia: Myllylä valittiin vuoden urheilijaksi kolmella MM-kullallaan. Lisäksi maailmanmestareita olivat Mika Häkkinen ja Aki Parviainen. Silloin alppihiihtoa ei vielä tunnettu kunnolla Suomessa. Ei tiedetty, minkälainen laji tämä on maailmalla. Nykypäivänä alppihiihto on ihan eri asemassa kuin siihen aikaan, sillä nyt ihmiset jo tiedostavat tämän lajin aivan eri tavalla. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin alppihiihto | 66 kommenttia