Rallia ja syöksyä

Rallia on tullut seurattua silmä kovana ne vähän yli 20 vuotta, kun olen jotain jostain ymmärtänyt. Täytyy kuitenkin myöntää, että nyt kun Loeb on voittanut paljon, niin on käynyt vähän samalla tavalla kuin formuloissa silloin, kun Schumacher voitti. Ei minua kiinnosta pätkääkään, kun se mitäänsanomaton ranskalainen heppu voittaa. Toivoisin, että nyt alkavalla kaudella Hirvonen, Latvala ja Petter Solberg pystyisivät pistämään sitä ahtaalle.

Kaikki urheilulajit, joissa firmat ovat isosti takana, ovat tällä hetkellä sairaita. Rallissa se näkyy eniten, kun rahaa pitää olla niin perkeleesti, että yleensä pääsee ajamaan, mutta kyllä se näkyy meillä alppihiihdossakin, ettei taloudellinen tilanne ole helppo. Alppihiihtäjille suksitehdas on suurin palkanmaksaja. Ei se vielä meidän palkintorahoissa näy, mutta jää nähtäväksi, näkyykö kahden vuoden päästä. Tällä hetkellä meidän alppihiihtäjien tilanne on vielä ihan OK, mutta tulevaisuudessa on varmaa vaikeata.

Itse olen Monacossa tutustunut Petter Solbergiin. Mahtavaa, että hän sai ostettua Citroenilta auton tulevaksi kaudeksi. Käsittääkseni hän on rallikuskeista halutuin. Maailmanmestaruus tietysti auttaa, mutta onhan hän mediassa hyvännäköinen jätkä, joka sanoo asioita ja on aina iloinen. Samaa ei voi kaikista autokuskeista sanoa. Toivottavasti Petter pystyy laittamaan hanttiin tehdastallien kuskeille.

On hienoa, että Suomesta tulee niin paljon rallikuskeja. En osaa sanoa, mistä se johtuu, mutta kyllä alppikisoissakin näkee sen, että jos lähdetään muiden maajoukkueiden kanssa viivalle ottamaan autoista tehoja, niin aika harvoin suomalaiset jäävät kylmäksi. Meillä on rattimiehiä joukkueessa. En tosin valitettavasti itse lukeudu siihen joukkoon, sillä olen selvästi huonoin meidän joukkueestamme ajamaan autoa. Olen myös ainoa, joka myöntää sen. Häviän aina, kun mennään karting-radalle. Leino ja Rajala pistävät siellä turpaan.

Kyllä syöksylaskijat ovat kreisimpiä kuin rallikuskit. Jos katsoo Albrechtin pannua Kitzbühelissä, niin hän lähti jostain 140 km/h vauhdista ja lensi 80-90 metriä tullen niskoilleen alas. Rallissa ja formuloissa turvallisuustekijät ovat menneet paljon eteenpäin niin autoissa kuin radalla ja samalla vauhteja on pudotettu siten, että kohta siellä varmaan ajetaan ruokaöljyllä, ettei vaan mennä liian lujaa, ja turva-alueet rupeavat olemaan kilometrin mittaisia, ettei varmasti osu mihinkään. Sen sijaan Kitzbühelissä turvaverkot ovat tasan tarkkaan samassa paikassa kuin 60-luvulla. Totta kai verkot ovat kehittyneet, mutta ei laskijalla ole yhtään enempää koria ympärillään kuin muutama vuosikymmen aikaisemmin, mutta vauhdit ovat nousseet aivan saatanasti. Kyllä sykä on ihan hullua hommaa. Jokainen tietämäni autokuski antaa rispektiä syöksylaskijoille.

Aihe(et): alppihiihto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

6 vastausta kohteessa Rallia ja syöksyä

  1. ice beam sanoo:

    Sykä on alppihiihdon kuningaslaji. Jätkät vetää 120-150km/h jokaisessa kisassa, sujana ainoastaan selkäpanssari ja kypärä. voi veljet mitä menoa.. Kitsissä varsinkin huomasi että melkein kaikki äijjät olivat oikeasti tyytyväisiä kun pääsivät maaliin. paitsi tietenkin Yhdysvaltojen ihmemies, Miller…

  2. susi sanoo:

    Syöksylasku on ehdottomasti typerintä/rohkeinta (jokainen voi valita
    kumpi vaihtoehto miellyttää) mitä urheilun saralla voi tehdä.

  3. Talli Määräys sanoo:

    Kuinka mäkihyppääjä pärjäisi syöksylaskussa ? vauhdit on aikalailla samat mäkiporukan mielestä, ja hyppääjät kovia atleetteja 180 cm ja jopa 60 kg painoa. Voimaa on mäkimiehillä vaikka muille jakaa, olettehan nähneet nämä hirmu ponnistukset. Mitä painavat alppimiehet ? Varmaan painavat enemmän, mutta kuulemma siksi että painava tulee nopeammin alas. Itse olen havaitsevinani alppimiehillä jotain lihaksen tapaista reidessä, mitä on mäkimiehillä en tiedä mutta tyhjältä näyttää ainakin päällepäin. Entä rohkeus ? Mäessä tullaan hirmu korkealta, mutta aika nopeasti,- sen sijaan syöksy tuntuu kestävän puolitoistaminuuttia, onko siis kyseessä kestävyyslaji ? Ei ainakaan jos miehiä verrataan, mäkimiehet päinvastoin näyttävät maratoonareilta.

  4. Koestinen sanoo:

    Niinpä..siksi Palanteri ei ansaitsekaan röspektiä, koska hän ei uskalla laskea ns. vauhtilajeja. Sanoopi autoileva kuski!

  5. AIP911 sanoo:

    Syøksylasku on sitæ oikeaa urheilua. Kæykææ vaikka kokeilemassa Kitzbuhelin rataa. Edes hyvæn tason jokamiehen laskettelija ei pææse puikkareilla PUJOTTELEMALLA sitæ alas kaatumatta. Jalat on alastulon jælkeen niin maitohapoilla, ettei mækihyppææjællæ ole sitæ tunnetta edes kovimmissakaan treeneissæ. Mækihypyllæ ja syøksylaskulla on eroa kuin yøllæ ja pæivællæ.
    On olemassa kolme kovaa lajia jotka voi sanoa urheiluksi,kuitenkaan væheksymættæ muita lajeja : Syøsylasku, hærkætaistelu ja vuoristokiipeily.
    Ne, jotka pysyy poissa noista lajeista on itsesuojeluvaisto paikallaan.

    Lajien ykkønen on DOWNHILL !!!

  6. Timo Jokela sanoo:

    Toi eri lajien vertailu tossa mielessä on loputon suo, keskenkasvusta jupinaa. Kukaan ei kiistä syöksylaskun hulluutta, mutta menkää vaik Ouninpohjaan katsoo ku vedetään n.200km/h `mökkitiellä`niin kyllä siellä on muutakin pelissä ku ruokaöljyäHytti täynnä käpäliä.
    Tai jos käy vaik Lahden suurmäen latvassa katsomassa, niin ei sieltäkään täysjärkinen alas tule. Odottaisin Kallelta vähän enemmän mielentilojen hallintaa kommenteissa.
    Meidän iskä voittaa teidän äitin..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>