Miesten maailmancupissa on käyty viisi pujottelukisaa. Kauden ainoat pujottelun suomalaispisteet tulivat Jukka Leinon Levin 18. sijasta. On se vähän säälittävää, mihin tilaan on jouduttu. Meillä oli kuitenkin jossain vaiheessa pujottelujoukkue. Nyt oli Wengenissä vain yksi jätkä startissa -- Leino numerolla 60.
Tällä hetkellä Suomen A-maajoukkue ja Eurooppa-cupin joukkue näyttää olevan enemmän suurpujottelujoukkue kuin aikaisemmin. Vaikea sanoa, mistä se on lähtenyt menemään siihen suuntaan.
En lähde sen enempää ruotimaan maailmancupin ja Eurooppa-cupin joukkuetta, sillä mielestäni juniorijoukkue on se, jossa ei nyt tällä hetkellä osata tehdä ihan kaikkea oikein. Sieltä ei tuoteta riittävästi laskijoita.
Minua huolestuttaa se, että todella suuri osa junnujoukkueen laskijoista lopettaa -- ja syynä on vain ja ainoastaan se, ettei ole motivaatiota. Marcus Sandell sanoi äskettäin minulle, että hänkin olisi lopettanut, jos olisi viettänyt vuoden pidempään junnujoukkueessa. Mielestäni kuulostaa huolestuttavalta, jos myös Marcus sanoo näin. Oli onni, että hän pystyi nousemaan junnujoukkueesta Eurooppa-cupin joukkueeseen ja löysi jälleen laskemisen ilon. Hän ehti olemaan vain muutaman kuukauden EC-joukkueessa, kunnes jo voitti siellä ensimmäisen kisansa.
En tunne junnujen valmennustoimintaa sen enempää. En tiedä, mitä siellä tehdään ja miten siellä tehdään. En lähde hakemaan syytä täysin sieltä, sillä ainahan urheilijoissa on vikaa. Siinä on kuitenkin sellainen parantamisen paikka, johon pitää todella alkaa keskittyä. Junnujoukkue on se, jota kautta noustaan Eurooppa-cupin joukkueeseen ja jopa maailmancupin joukkueeseen.
15-18 vuoden ikä on alppihiihdossa pojille vaikeaa aikaa. Silloin ei saa oikein mitään aikaiseksi, koska fyysinen puoli ei ole vielä riittävällä tasolla. Sellainen on erittäin ei-motivoivaa, kun tulee turpaan päivästä toiseen. Se on suurin syy siihen, että monella hyvin lupaavallakin alppihiihtäjällä loppuu ura, kun ei jaksa ottaa päivästä toiseen sitä paskaa vastaan. Vain yksi tai kaksi alle 20-vuotiasta pystyy kauden aikana ottamaan maailmancup-pisteitä.
Mimmeillä fyysinen puoli on erilainen. Heillä ei pitäisi olla mitään estettä sille, etteikö pystyisi jo 16-vuotiaana ottamaan maailmancupin pisteitä, ja muiden maiden naiset ottavatkin niitä jo 16-17-vuotiaina. Suomesta ei ole Tanjan jälkeen tullut ketään, joka olisi menestynyt jo niin nuorena. Kyllä Suomen naisten joukkueessakin pitäisi saada laskijat nuorempana tekemään kovaa tulosta.
Tilanne ei ole siitä kiinni, etteikö Suomessa pystyisi pujottelutreenejä vetämään. Kyllä meillä on olosuhteet pujotteluun. On paskapuhetta väittää, ettei meiltä pysty alppihiihtäjiä tulemaan, kun on niin pienet rinteet. Meillä on helkatin pitkä kausi ja lyhyet rinteet, joten toistoja saa vedettyä järjettömän määrän lyhyessä ajassa.
Kyllä se näin on mutta voisikin kysyä miksi? Mielestäni Suomessa valmennuksen taso vaihtelee liikaa seuratasolla, eikä lupaavia yksilöitä saada riittävän tehokkaasti ja aikaisin systemaattiseen harjoitteluun.
Ammattimaisuus puuttuu, jolloin massasta saataisiin yksilöt esille. Nykyäänhän meillä on siellä täällä Palander tapauksia, jossa isä-poika treenaa välittämättä mitä muut ajattelee mutta läpimurto 20 vuoden iässä jää saavuttamatta cupin joukkueisiin.
Yksi merkittävä juttu oli 1990-luvun lopussa jolloin valtaosa erittäin lahjakkaista junnulaskijoista tippui kehityksen kärjestä, kun laskutekniikka muuttui eivätkä he enää pystyneet sopeutumaan lyhyessä ajassa uuden tekniikan haasteisiin.
Respectiä Kallelle, että MM-kulta -99 tuli “pitkällä” suksella ja että suurpujottelukin alkoi kulkemaan 2003:ko se taisi olla?
AudiCup ja Patrol tekevät ammattimaista työtä lupauksien eteen. Alppikoulut ovat keino jatkaa alppihiihtouraa mutta ehkä sielläkin olisi mietittävä syitä miksi jalostaminen on kehnoa maajoukkueisiin.
Suomalaisilla junnulaskijoilla perustekniikkassa on suuria puutteita ja tyypillisesti joka sarjassa on vain vajaa kourallinen laskijoita ovat ymmärtäneet mistä laskemisessa on kyse.
Ehkä meidän suomalaisten täytyisi ottaa mallia Ruotsista ja pyrkiä saamaan Kalle Lassiloita enemmän rinteeseen ja ottamaan osaa perus FIS kisoihin. Ruotsissa on useita Lars Leweneitä jotka kiertävät kisoja, pokkaavat silloin tällöin rahapalkintoja ja kannustavat nuoria laskijoita omalla esimerkillään. Näin Fis kisoista tulisi Suomessa entistä kovempitasoisia.
Ehkä Suomen alppihiihdon täytyisi pyrkiä enemmän ammattivalmennukseen. Onhan se jo muutenkin kallis harrastus, joten ei pieni valmentajatuki ja motivointi ainakaan haitaksi olisi.
ammattimaisuus puuttuu.. onko ammattilaisia? jos on, onko heille varaa maksaa palkkaa?
ja onhan se urheilu kovaa hommaa, siinä voi jopa tulla hiki.
Alppihiihto on yksilölaji ja myös taitolaji. Tämä meinaa vaan unohtua monelta valmentajalta, kun samat treeniohjelmat laaditaan jokaiselle?! Eikö pitäisi ottaa huomioon yksilölliset eroavaisuudet ja lähtee siitä liikkeelle. Isoja virheitä junioreiden kanssa tehdään siinä, että lähdetään liian aikaisin tekemään rankkoja fyysisiä treenejä. Kyllä lahjakaskin junnu kypsyy moiseen. Taito ja tekniikka pitää saada kuntoon. Valmentajilla pitää olla pedagogista koulutusta. Nyt on ollut liikaa näitä vanhempia valmentamassa, joilla päästävät suustaan mitä sattuu ja missä tahansa. Murkkuikäiset ovat herkässä kasvuvaiheessa ja moni on pistänyt sukset naulaan näiden tiukkapipoisten valmentajien takia.
Melkein sanoisin, että seuratason hyvässä valmennuksessa kannattaa pysyä mahdollisimman pitkään ja vasta lukiovaiheessa miettiä alppikoulua, ei aikaisemmin.
Jahans.
Suomen seuravalmentajien taso on suorastaan paska. Harvassa paikassa on osaavia valmentajia, ensimmäiset kunnon valmentajat löytyy vasta alppikoulu tasolta. Silti vaikea sielläkin on töitä tehdä kun ensimmäinen vuosi koulussa menee harjoittelun harjoitteluun ja perusasioihin. Ei sillä pohjalla millä nykyisin mennään alppikouluun voi olettaa että laskijoiden taso nousisi kohisten. Sen takia alppikoulujen leiritysryhmät ovat tärkeitä, jotta nuoret pääsisivät harjoittelun makuun. On aina vaikeampaa nousta Kun välissä joutuu tekemään töitä peruasioiden kertaamiseen.
Nuorten maajoukkue on asia erikseen. Poikien puolella ongelmat ovat suuria. Valmennus nimittäin kusee ja pahasti. Päävalmentajana oleva Mika Pelli ei onneksi saanut pilattua Sandellia, joka ehti alta pois ajoissa. On ihmeellistä miksei liitto satsaa junnupoikien valmennukseen, vaan pitää päävalmentajana täysin kyvytöntä tyyppiä, joka ei osaa valmentaa. Uskoisin suurimman syyn jjunnujoukueen krooniseen motivaation laskuun olevan valmennuksen paskuus ja se että siellä ei luoda ilmapiiriä, joka uskoisi laskijoihin, ja heidän mahdollisuuteensa nousta joukkueisiin. Lisäksi junnujoukkue on käsittämättömän pieni. Tänä vuonna joukkueessa on vain kolme laskijaa, siinä vaiheessa pitäisi jo herätyskellot soida ja lujaa. Valmennus on kykenemätön/haluton näkemään laskijoita joilla olisi potentiaalia kehittyä junnujoukkueessa. Lisäksi on tyhmää ettei laskijoita päästetä nopeammin mukaan EC rinkiin, esimerkiksi Samu Torsti olisi aivan hyvin voinut ottaa osaa jo EC kisoihin, mutta startteja ei ole tullut. Kaveri on kuitenkin osoittanut nopeutensa suurpujotteluissa koko syksyn ja alkutalven.
Jos verrataan esimerkiksi tehotyttöjen ja poikien junnujoukkueen valmennusta on ero siinäkin jo suuri. Tyttöjä valmentaa Mika Marila, takavuosien pujotteluässä, jolla on kokemusta ja näkemystä asioista. Lisäksi löytyy kokemusta ja näkemystä keskieuroopasta. Suhteet eurooppaan ovat myöskin huomattavasti peremmat kuin Pellillä, joka joutuu nojaamaan EC joukkueen valmennukseen apuna, koska on itse kyvytön. Jos Pellin kokemusta (jota ei ole) verrataan Marilaan, tekee se Pellistä lähinnä naurettavan.
Junnujoukkueilta puuttuu myös rahaa, se on fakta. Näkyvyys junnujoukkueilla on ollut todella huono johtuen taustavoimista. Liitto ei satsaa tarpeeksi.
Jos junnut pistetään laskemaan verenmaku suussa 6-7 vuotiaista lähtien, niin tottakai he lopettavat 10 vuoden jälkeen, koska hauskasta OMASTA harrastuksesta on tullut monelle ISIEN harrastus. Tottakai tukea pitää saada (eihän ilman oman isän rahoja pitkälle tässä lajissa pötkitä kun ollaan junnuja), mutta treeneistä kun lähtee, niin siihen pitäisi loppua alppihiihdosta puhuminen. Ei saa unohtaa, että meidän sen ajan tärkein työ on opiskella. Sitten jos joku saa tästä lajista ammatin, niin asia on aivan toinen. Mäessä ja muissa treeneissä pitää kutenkin tehdä laskut ja muut tosissaan.
Vastaus nimimerkille idi amin
Kaikilla on oikeus omiin mielipiteisiin tosin nyt meni hieman henkilökohtaiseksi ja vielä nimimerkin takaa. Kyllä näitä arvostelijoita ja seläntakana huutelijoita löytyy? Löytyykö niitä, jotka uskaltavat kirjoittaa omalla nimellä ja auttaa rakentavasti Suomalaisen alppihiihdon kehittämisessä? Otahhan suoraan yhteys minuun niin katsotaan, mitä voidaan tehdä. Mika.Pelli@skisport.fi
Asia, josta suomalaisessa alppihiihtoperinteessä ei ole ollut tapana liikaa puhua, ovat urheilijat, jotka alppikouluista valmistuttuaan eivät mahdukaan liiton joukkueisiin. Kuten jo aikaisemmin tuli selväksi, miesalppihiihtäjät ovat fyysisesti valmiita kilpailemaan huipulla vasta 20 ikävuoden nurkilla. Lukiosta valmistutaan tätä aikaisemmin. Meillä on siis järjetön määrä raakileita. Potentiaalisia tulevaisuuden Kalle Palandereita, jotka jäävät vaille valmennusta lukion jälkeen. Moni joutuukin iskemään hanskat naulaan ja etsimään opiskelupaikkaa tai menemään oikeisiin töihin.
Ruotsi on monessa suhteessa Suomea valovuosia edellä. Niin valmennuksessa, kuin urheilijoiden siviilielämästä huolehtimisessa. Alppilukioiden jälkeen laskijoille, jotka eivät juuri ja juuri mahdu edustusjoukkueisiin, on itsestään selvyys jatkaa Tärnabyn tai Östersundiin opiskelemaan yliopistotasolla. Valmennus on laadukasta ja valtion tuki oppilaitoksiin suuri. Ruotsissa ei myöskään pelätä kokeilemasta uusia asioita. Ei mennä vain sen kultaisen kirjan mukaan, joka kertoo kuinka alppihiihtoa tulee laskea, vaan rohkeasti pyritään kehittämään lajia eteenpäin. Ruotsissa on luonnollisesti Suomeen verrattuna materiaalia moninkertainen määrä, mutta Ruotsilla on reservissä yli 10 laskijaa, joita se voisi kierrättää ainakin kokeilemassa maailmancupissa. Ruotsin järjestelmä onkin ollut menestystarina millä tahansa mittarilla.
Kannattaa myös huomata, että Ruotsi nostaa joukkueisiinsa vuosittain alppiakatemioissa opiskelevia, koskaan maajoukkueisiin kuulumattomia urheilijoita. Harva alppihiihtäjä on kuitenkaan parhaimmillaan ennen 25 ikävuotta. En halua sanoa, että harjoittelun pitäisi aina olla kivaa, mutta tässäkin asiassa Ruotsalaiset ovat meitä edellä. Suomessa laskemisesta tulee pakkopullaa ja urheilijoiden motivaatio kuolee ihan maajoukkuetasolla asti, kun laskemisesta uupuu hauskuus. Meillä on jotenkin juututtu (ehkäpä Itäeuooppalaisten maajoukkuevalmentajien myötä) malliin, jossa hammasta purren painetaan treenistä toisen perään periaatteella positiivisella palautteella voi vaikka pyyhkiä persettä.
Jos Suomi tosissaan haluaisi alppihiihdon suurvallaksi, pitäisi sille olla tahtoa ensimmäisenä poliittisella tasolla. Pitäisi luoda mahdollisuudet laskijoille jatkaa uraansa helposti myös alppikoulujen jälkeen, jotta nämä voisivat kehittyä sille tasolle, mille ne rahkeet lopulta riittävät.
tervehdys.
Mika Pellille,
Tarkoitukseni ei ollut loukata, tekstini on kirjoitettu liiankin kärjistetysti, siitä anteeksi.
Haluan provosoida tekstilläni, että joukkueen toimintaa arvioitaisiin laajemmalla keskustelulla, puolesta tai vastaan. Haluaisin tämän provosoinnin kautta nimenomaan nähdä, onko niitä jotka puollustavat joukkueen/liiton toimintaa, tai haluavat keskutella siitä enemmän. Tällä hetkellä kun tuo tuntuu olevan olematonta.
Suomessa puuttuu: olosuhteet, yhtenäinen alppihiihto järjestelmä, ammattimaista valmennusta,motivoituneita urheilijoita sekä taloudellisia resursseja/tukijoita jne, jne, jne. Kuulostaako tutulta???
Suomalaiset ovat varmasti maailman huippuja etsimään ongelmia, puutteita ja päivän lampaita. Toki ongelmia voi provosoivassa ja herättävässä mielessä nostaa hetkittäin esiin (kuten Kalle), mutta ongelmien parissa rypeminen ei löpulta kuitenkaani vie asioita eteenpäin- ei järjestelmä,urheilija, eikä valmennustasolla.
Sen sijaan olisi ymmärtää hyväksyä tämänhetkinen realistinen tilanne, realistiset mahdollisuudet ja mitä niiden parantamiseksi olisi tehtävissä.
Tiedoksi kärkkäimmille. Voin vakuuttaen todeta, että hyviä valmentajia on tällä hetkellä joka tasolla, niin seuroissa kuin maajoukkueissakin. Parempi kysymys on se, missä rooleissa kyseiset valmentajat tällä hetkellä toimivat?
Haasteena toki on, että huippuvalmentajia on Suomessa liian vähän. Tämä on fakta, joka on tiedostettava ja siihen on reagoitava. On myös ymmärrettävä ettei lajitekniikan, fysiikan, menttaali/pedagogisen puolen hallitsevaksi valmentajaksi vain ruveta tai julistauduta, vaan hyväksi valmentajaksi kehittyminen vaatii aikaa… ja nyky suomessa todellakin rakkautta lajiin, koska taloudelliset motivaattorit ovat vähäiset.
Pelkkä rakkauslajiin ei kuitenkaan tuo kinkkua valmentajan leivän päälle. Suomessa on vihdoin ymmärrettävä ja hyväksyttävä että ammattimaisesta valmennuksesta tulee maksaa valmentajalle kunnollinen palkka – kaikilla valmennuksen tasoilla. Tämä on myös seuroissa ymmärrettävä.
Ja vielä pieni kehitys ehdotus: Olisi suotavaa että niin liitossa, alppikouluissa, seuroissa kuin myös yksittäisten valmentajien tasolla ymmärrettäisiin, että kaikki urheilu järjestelmät hallintoineen, toimihenkilöineen ja valmentajineen ovat ainoastaan urheilijoita varten, ei päin vastoin. Ylpeitä, omasta mielestään ammattilaisia, suomessa riittää- todellisia itsensä likoon laittavia duunareita sen sijaan harmittavan vähän.
valmentajat ovat urheilijoita varten, eikä urheilijat valmentajia.. Pellillä on ainoa henkilö Laitakarin Pasin ohella joka pystyy organisoimaan ja johtamaan junnupoikia. Molemmilla on hyvät kontaktit eurooppalaisiin joukkueisiin ja pääsevät trenaamaan jos vaan laskijoilta intoa riittäisi niin huippu olosuhteisiin. Jotku ihmiset eivät vaan yksinkerataisesti toimi yhdessä, näin kävi Pellin/Sandelin yhteistyössä.
Ja idi amin; mites toi tehotyttöjengi.. ne ei sitten ollenkaan nojaudu naisten EC toimintaan.. mutta kahdesta asiasta voin olla samaa mieltä Torstin olisi ehdottamasti pitäny edes päästä kokeilemaan EC-kisoja, kun paikkoja on vapaana loukkaantumisten takia. Ja Rahaa on liian vähän..