Ihmiset ovat joskus kyselleet minulta, minkälaisia muutoksia haluaisin alppihiihtoon, jos saisin kaiken vallan tehdä päätöksiä. Vastaan nyt näihin kysymyksiin. Otsikko ainakin kuulostaa hyvältä.

Aloitetaan kilpailujen kestosta. Kun ensimmäinen kierros alkaa kello 10 ja toinen kierros kello 13, niin kokonaisuutena kilpailun kesto on liian pitkä televisiokatsojille. Paketti pitäisi saada tiiviimmäksi. Ongelma on tietysti siinä, että meillä on kaksi kierrosta, jotka lasketaan eri radoilla. Molempiin ratoihin on erikseen radankatselu. Se tekee lajia mielenkiintoiseksi meille laskijoille, kun ei ole koskaan kahdesti samaa rataa.

FIS tekee välineisiin koko ajan sääntömuutoksia, jotka vievät suksitehtailta järjettömän paljon rahaa. Suurin osa näitä päätöksiä tekevistä FIS:n hepuista on yli 60-vuotiaita kavereita, jotka eivät tiedä enää alppihiihdosta yhtään mitään. Puolitoista vuotta sitten suksia levennettiin kaksi milliä, jottei tulisi niin paljon loukkaantumisia. Todellisuudessa levennys lisäsi polveen kohdistuvia voimia entisestään. Ja viime kaudellahan se nähtiin, että kyllä niitä polvia sitten menikin. Mielestäni pitäisi ehdottomasti perustaa laskijoiden mietintäryhmä, joka pohtisi sitä, mitä suksien kanssa kannattaisi tehdä.

Vauhdit ovat nousseet tolkuttoman paljon kymmenessä vuodessa etenkin suurpujottelussa. On hauskaa laskea kovaa, mutta siihen pitäisi saada jonkinlaista kontrollia, kun jokaisessa kisassa yksi vetää itsensä kylmäksi. Tänä vuonna tulee mimmeillekin koko ajan vammoja. Se osoittaa, että heilläkin vauhdit ovat nousseet. Nykyään lasketaan pujottelussa nopeammin kuin Stenmarkin aikoihin suurpujottelussa. Vauhdit ovat tuplaantuneet siitä ajasta. Tietysti ihmiset katsovat Kitzbühelin syöksyä sen takia, että kuka vetää hienoimmat pannut. Kuolemanvaara kiehtoo katsojia, mutta se ei välttämättä kiehdo meitä urheilijoita. Jotain pitäisi tehdä, että vauhteja saataisiin kuriin.

Rinteiden turvallisuuspuutteita ei voi tietenkään hyväksyä. Silvano Beltrametti halvaantui Val D’Iseressa vuonna 2001, kun hänen suksensa haukkasi ja mies meni päin turvaverkkoa. Mutta verkko olikin haurastunut niin, että hän meni siitä läpi ja osui verkon takana olleeseen puuhun. Nykyään hän käy rullatuolilla katsomassa kisoja. Matthias Lanzingerin jalka jouduttiin amputoimaan Norjan Kvitfjellissä sattuneessa onnettomuudessa. Norjalaisissa ei ollut helikopteria rinteessä, vaan se lähetettiin Oslosta. Ei sellaista saisi koskaan tapahtua. On sitten ihan eri asia, jos itse mällää ja polvi menee sen takia. Se on oma syy eikä sitä voi alppihiihdossa koskaan täysin välttää.

Palkintorahojen pitäisi jakautua kilpailujen välillä tasaisemmin. On mielestäni väärin, että Zagrebista saa palkinnoksi yli puolet enemmän rahaa kuin Alta Badian suurpujottelusta, kun Zagrebissa puhutaan kuitenkin naurettavan helposta pujottelurinteestä ja Alta Badiassa maailman vaikeimmasta suurpujottelusta. Tämä on tietysti vain ja ainoastaan kisajärjestäjistä kiinni. Kroatiassa alppihiihto on iso asia, ja on hyvä, että he saavat järjestettyä rahaa.

Kun kierroksen johtaja seisoskelee aina siinä plakaatin edessä, niin siihen voisi edes penkin hommata. Tai hillittömän kuningastuolin, jossa voisi vähän aikaa maistella tunnelmaa. Ja sitten siihen naisia hieromaan jalkapohjia!

Ja lopuksi haluaisin vielä, että kilpailijoille järjestettäisiin kunnolliset kuljetukset kilpailujen jälkeen. Nykyään kun palkintojenjaosta lähtee, niin ei ole yhtään turvamiestä ympärillä viemässä mihinkään, vaan urheilija on maalialueen jälkeen ihan ihmisten ruokaa. Tulee äitiä ikävä, kun suurimmissa kisoissa muutama kymmenentuhatta ihmistä syöksyy kimppuun. Jotkut sanovat lajimme olevan etulyöntiasemassa siinä, että ihmiset pääsevät kosketuksiin urheilijoiden kanssa, mutta minun mielestäni se ei ole kisan voittajalle hirveän hauskaa, koska häntä revitään eniten.