Turpakäräjät

Rallia on tullut seurattua silmä kovana ne vähän yli 20 vuotta, kun olen jotain jostain ymmärtänyt. Täytyy kuitenkin myöntää, että nyt kun Loeb on voittanut paljon, niin on käynyt vähän samalla tavalla kuin formuloissa silloin, kun Schumacher voitti. Ei minua kiinnosta pätkääkään, kun se mitäänsanomaton ranskalainen heppu voittaa. Toivoisin, että nyt alkavalla kaudella Hirvonen, Latvala ja Petter Solberg pystyisivät pistämään sitä ahtaalle.

Kaikki urheilulajit, joissa firmat ovat isosti takana, ovat tällä hetkellä sairaita. Rallissa se näkyy eniten, kun rahaa pitää olla niin perkeleesti, että yleensä pääsee ajamaan, mutta kyllä se näkyy meillä alppihiihdossakin, ettei taloudellinen tilanne ole helppo. Alppihiihtäjille suksitehdas on suurin palkanmaksaja. Ei se vielä meidän palkintorahoissa näy, mutta jää nähtäväksi, näkyykö kahden vuoden päästä. Tällä hetkellä meidän alppihiihtäjien tilanne on vielä ihan OK, mutta tulevaisuudessa on varmaa vaikeata.

Itse olen Monacossa tutustunut Petter Solbergiin. Mahtavaa, että hän sai ostettua Citroenilta auton tulevaksi kaudeksi. Käsittääkseni hän on rallikuskeista halutuin. Maailmanmestaruus tietysti auttaa, mutta onhan hän mediassa hyvännäköinen jätkä, joka sanoo asioita ja on aina iloinen. Samaa ei voi kaikista autokuskeista sanoa. Toivottavasti Petter pystyy laittamaan hanttiin tehdastallien kuskeille.

On hienoa, että Suomesta tulee niin paljon rallikuskeja. En osaa sanoa, mistä se johtuu, mutta kyllä alppikisoissakin näkee sen, että jos lähdetään muiden maajoukkueiden kanssa viivalle ottamaan autoista tehoja, niin aika harvoin suomalaiset jäävät kylmäksi. Meillä on rattimiehiä joukkueessa. En tosin valitettavasti itse lukeudu siihen joukkoon, sillä olen selvästi huonoin meidän joukkueestamme ajamaan autoa. Olen myös ainoa, joka myöntää sen. Häviän aina, kun mennään karting-radalle. Leino ja Rajala pistävät siellä turpaan.

Kyllä syöksylaskijat ovat kreisimpiä kuin rallikuskit. Jos katsoo Albrechtin pannua Kitzbühelissä, niin hän lähti jostain 140 km/h vauhdista ja lensi 80-90 metriä tullen niskoilleen alas. Rallissa ja formuloissa turvallisuustekijät ovat menneet paljon eteenpäin niin autoissa kuin radalla ja samalla vauhteja on pudotettu siten, että kohta siellä varmaan ajetaan ruokaöljyllä, ettei vaan mennä liian lujaa, ja turva-alueet rupeavat olemaan kilometrin mittaisia, ettei varmasti osu mihinkään. Sen sijaan Kitzbühelissä turvaverkot ovat tasan tarkkaan samassa paikassa kuin 60-luvulla. Totta kai verkot ovat kehittyneet, mutta ei laskijalla ole yhtään enempää koria ympärillään kuin muutama vuosikymmen aikaisemmin, mutta vauhdit ovat nousseet aivan saatanasti. Kyllä sykä on ihan hullua hommaa. Jokainen tietämäni autokuski antaa rispektiä syöksylaskijoille.

Miesten maailmancupissa on käyty viisi pujottelukisaa. Kauden ainoat pujottelun suomalaispisteet tulivat Jukka Leinon Levin 18. sijasta. On se vähän säälittävää, mihin tilaan on jouduttu. Meillä oli kuitenkin jossain vaiheessa pujottelujoukkue. Nyt oli Wengenissä vain yksi jätkä startissa - Leino numerolla 60.

Tällä hetkellä Suomen A-maajoukkue ja Eurooppa-cupin joukkue näyttää olevan enemmän suurpujottelujoukkue kuin aikaisemmin. Vaikea sanoa, mistä se on lähtenyt menemään siihen suuntaan.

En lähde sen enempää ruotimaan maailmancupin ja Eurooppa-cupin joukkuetta, sillä mielestäni juniorijoukkue on se, jossa ei nyt tällä hetkellä osata tehdä ihan kaikkea oikein. Sieltä ei tuoteta riittävästi laskijoita.

Minua huolestuttaa se, että todella suuri osa junnujoukkueen laskijoista lopettaa - ja syynä on vain ja ainoastaan se, ettei ole motivaatiota. Marcus Sandell sanoi äskettäin minulle, että hänkin olisi lopettanut, jos olisi viettänyt vuoden pidempään junnujoukkueessa. Mielestäni kuulostaa huolestuttavalta, jos myös Marcus sanoo näin. Oli onni, että hän pystyi nousemaan junnujoukkueesta Eurooppa-cupin joukkueeseen ja löysi jälleen laskemisen ilon. Hän ehti olemaan vain muutaman kuukauden EC-joukkueessa, kunnes jo voitti siellä ensimmäisen kisansa.

En tunne junnujen valmennustoimintaa sen enempää. En tiedä, mitä siellä tehdään ja miten siellä tehdään. En lähde hakemaan syytä täysin sieltä, sillä ainahan urheilijoissa on vikaa. Siinä on kuitenkin sellainen parantamisen paikka, johon pitää todella alkaa keskittyä. Junnujoukkue on se, jota kautta noustaan Eurooppa-cupin joukkueeseen ja jopa maailmancupin joukkueeseen.

15-18 vuoden ikä on alppihiihdossa pojille vaikeaa aikaa. Silloin ei saa oikein mitään aikaiseksi, koska fyysinen puoli ei ole vielä riittävällä tasolla. Sellainen on erittäin ei-motivoivaa, kun tulee turpaan päivästä toiseen. Se on suurin syy siihen, että monella hyvin lupaavallakin alppihiihtäjällä loppuu ura, kun ei jaksa ottaa päivästä toiseen sitä paskaa vastaan. Vain yksi tai kaksi alle 20-vuotiasta pystyy kauden aikana ottamaan maailmancup-pisteitä.

Mimmeillä fyysinen puoli on erilainen. Heillä ei pitäisi olla mitään estettä sille, etteikö pystyisi jo 16-vuotiaana ottamaan maailmancupin pisteitä, ja muiden maiden naiset ottavatkin niitä jo 16-17-vuotiaina. Suomesta ei ole Tanjan jälkeen tullut ketään, joka olisi menestynyt jo niin nuorena. Kyllä Suomen naisten joukkueessakin pitäisi saada laskijat nuorempana tekemään kovaa tulosta.

Tilanne ei ole siitä kiinni, etteikö Suomessa pystyisi pujottelutreenejä vetämään. Kyllä meillä on olosuhteet pujotteluun. On paskapuhetta väittää, ettei meiltä pysty alppihiihtäjiä tulemaan, kun on niin pienet rinteet. Meillä on helkatin pitkä kausi ja lyhyet rinteet, joten toistoja saa vedettyä järjettömän määrän lyhyessä ajassa.

Mäkihypyn maailmancupkausi on kuumimmillaan, mutta Harri Olli ja pari muuta suomalaista kaveria pitävät kilpailutaukoa. Sellainen on minun mielestäni aivan käsittämätöntä.

Olen kyllä Janne Ahosen kanssa joskus keskustellut tästä aiheesta, ja tiedän, että mäkihyppääjillä on aivan järjettömästi kisoja. Olisiko niillä 36 kisaa tai jotain. Mutta kyllä silti vähän kritisoin, että varsinkin jos jätkillä kulkee, niin sitten pidetään taukoa. Vaikka ei pystyisikään maailmancupin kokonaiskisan voitosta taistelemaan, millä Hautamäkikin taukoa perusteli, niin kyllä se on silti vähän outoa. Kyllä siellä kisakalenterissakin näytti olevan kuitenkin esim. joulutauko, vaikka Keski-Euroopan mäkiviikko onkin varmasti todella rankka kokemus. Kun mäkihypyn kohdalla ei kuitenkaan puhuta fyysisesti mistään maailman vaativimmasta lajista, vaikka henkisesti se varmasti yksi maailman kovimmista onkin. Joka hyppyyn täytyy keskittyä ihan helvetisti.

Alppihiihdossahan on ollut ihan samanlaisia tilanteita. Ja ihan samalla tavalla kritisoin, kun Marcus Sandell halusi pitää taukoa joulun ja uudenvuoden välissä. Kun muut lähtivät treenaamaan, niin Marelle annettiin muutama lisäpäivä taukoa, vaikka minun mielestäni Maren olisi pitänyt treenata vaan entistä kovemmin.

Ja muistan myös, kun aikanaan itse sanoin Christian Leitnerille syksyllä 2003, että ”mä en jaksa tätä suurpujottelua enää, mä lähden pitämään huilia ja keskityn täysin pujotteluun.” Christian vastasi mulle: ”Kalle, it’s not you who decides when you stop giant slalom. It’s me. You just go!” Eli sinä et todellakaan päätä, vaan minä päätän, koska sinä lopetat suurpujottelun! Ja sitten menin seuraavaan suurpujottelukisaan, olin joku kahdeskymmenesjotain, ja siitä lähti minun suurpujotteluni nousuun uudestaan. Ja vuosi siitä voitin Alta Badiassa suurpujottelun, eli olen kyllä muutamaan kertaan kiitellyt Christiania siitä, että hän piti tiukkaa otetta silloin. Muuten olisin saattanut lopettaa koko suurpujottelun. Jossain vaiheessa valmentajan pitää ottaa kiinni, sillä urheilijan omat päätökset eivät ole välttämättä aina niitä hyviä.

Varmasti mäkihypyn kaltaisessa lajissa, joka on lähes sataprosenttisesti taitolaji, harjoittelu voi hyvinkin korvata kilpailemista virittäydyttäessä MM-kisoihin. Varmasti sitä kuntoa pystyy siinä hakemaan yhtä kisaa varten ja välttämättä se kisasta toiseen meneminen ei ole se paras ratkaisu. Mutta siltikin, jos olet maailmancupin kilpailija, ja pyrit voittamaan mahdollisimman paljon kisoja, niin en kyllä ihan ymmärrä sitä, että valmistaudutaan MM-kisoihin lepäämällä kotona.

Eihän noilla jätkillä ole rehellisesti sanottuna mitään toivoa taistella maailmancupin voitosta, sen verran realistinen täytyy olla. Kyllä ne pari kolme itävaltalaista ja Simon Ammann ovat ihan eri luokkaa. Harri Olli on ollut nyt kaksi kertaa palkintopallilla. Ja kun toinen palkintopallipaikka tulee, niin kaveri lähtee pitämään taukoa! Minä olisin aivan fileissä vetämässä lisää kisoja niin paljon kuin vaan mahdollista. Varsinkin tuollaisessa lajissa kannattaa hypätä silloin kun se on helppoa. Sama tilanne on alppihiihdossakin. Kun tulee tauko, niin sehän on kaikkein vaikeinta sille, joka sitä ennen dominoi. Meilläkin on tässä tammikuussa jotain kuusi pujottelua, joten kaikkihan vaan toivovat, että tulisipa nyt sellainen kuukausi kun kulkee.

Ja sitten vielä pieni huomio Urheilugaalasta. Oli todella hienoa, että Mika Häkkinen palkittiin. Että kaverit osaavat arvostaa noin kovan luokan urheilijaa. Häkkinen on yksi ylivoimaisesti tunnetuin Suomesta tullut urheilija, ihan kärkikaartissa niistä urheilijoista, jotka ovat vieneet Suomea maailmalle. Titteli urheilulähettiläs on kuin tehty Häkkiselle, ja ihan varmasti kaveri osaa arvostaakin sitä.

Ihmiset ovat joskus kyselleet minulta, minkälaisia muutoksia haluaisin alppihiihtoon, jos saisin kaiken vallan tehdä päätöksiä. Vastaan nyt näihin kysymyksiin. Otsikko ainakin kuulostaa hyvältä.

Aloitetaan kilpailujen kestosta. Kun ensimmäinen kierros alkaa kello 10 ja toinen kierros kello 13, niin kokonaisuutena kilpailun kesto on liian pitkä televisiokatsojille. Paketti pitäisi saada tiiviimmäksi. Ongelma on tietysti siinä, että meillä on kaksi kierrosta, jotka lasketaan eri radoilla. Molempiin ratoihin on erikseen radankatselu. Se tekee lajia mielenkiintoiseksi meille laskijoille, kun ei ole koskaan kahdesti samaa rataa.

FIS tekee välineisiin koko ajan sääntömuutoksia, jotka vievät suksitehtailta järjettömän paljon rahaa. Suurin osa näitä päätöksiä tekevistä FIS:n hepuista on yli 60-vuotiaita kavereita, jotka eivät tiedä enää alppihiihdosta yhtään mitään. Puolitoista vuotta sitten suksia levennettiin kaksi milliä, jottei tulisi niin paljon loukkaantumisia. Todellisuudessa levennys lisäsi polveen kohdistuvia voimia entisestään. Ja viime kaudellahan se nähtiin, että kyllä niitä polvia sitten menikin. Mielestäni pitäisi ehdottomasti perustaa laskijoiden mietintäryhmä, joka pohtisi sitä, mitä suksien kanssa kannattaisi tehdä.

Vauhdit ovat nousseet tolkuttoman paljon kymmenessä vuodessa etenkin suurpujottelussa. On hauskaa laskea kovaa, mutta siihen pitäisi saada jonkinlaista kontrollia, kun jokaisessa kisassa yksi vetää itsensä kylmäksi. Tänä vuonna tulee mimmeillekin koko ajan vammoja. Se osoittaa, että heilläkin vauhdit ovat nousseet. Nykyään lasketaan pujottelussa nopeammin kuin Stenmarkin aikoihin suurpujottelussa. Vauhdit ovat tuplaantuneet siitä ajasta. Tietysti ihmiset katsovat Kitzbühelin syöksyä sen takia, että kuka vetää hienoimmat pannut. Kuolemanvaara kiehtoo katsojia, mutta se ei välttämättä kiehdo meitä urheilijoita. Jotain pitäisi tehdä, että vauhteja saataisiin kuriin.

Rinteiden turvallisuuspuutteita ei voi tietenkään hyväksyä. Silvano Beltrametti halvaantui Val D’Iseressa vuonna 2001, kun hänen suksensa haukkasi ja mies meni päin turvaverkkoa. Mutta verkko olikin haurastunut niin, että hän meni siitä läpi ja osui verkon takana olleeseen puuhun. Nykyään hän käy rullatuolilla katsomassa kisoja. Matthias Lanzingerin jalka jouduttiin amputoimaan Norjan Kvitfjellissä sattuneessa onnettomuudessa. Norjalaisissa ei ollut helikopteria rinteessä, vaan se lähetettiin Oslosta. Ei sellaista saisi koskaan tapahtua. On sitten ihan eri asia, jos itse mällää ja polvi menee sen takia. Se on oma syy eikä sitä voi alppihiihdossa koskaan täysin välttää.

Palkintorahojen pitäisi jakautua kilpailujen välillä tasaisemmin. On mielestäni väärin, että Zagrebista saa palkinnoksi yli puolet enemmän rahaa kuin Alta Badian suurpujottelusta, kun Zagrebissa puhutaan kuitenkin naurettavan helposta pujottelurinteestä ja Alta Badiassa maailman vaikeimmasta suurpujottelusta. Tämä on tietysti vain ja ainoastaan kisajärjestäjistä kiinni. Kroatiassa alppihiihto on iso asia, ja on hyvä, että he saavat järjestettyä rahaa.

Kun kierroksen johtaja seisoskelee aina siinä plakaatin edessä, niin siihen voisi edes penkin hommata. Tai hillittömän kuningastuolin, jossa voisi vähän aikaa maistella tunnelmaa. Ja sitten siihen naisia hieromaan jalkapohjia!

Ja lopuksi haluaisin vielä, että kilpailijoille järjestettäisiin kunnolliset kuljetukset kilpailujen jälkeen. Nykyään kun palkintojenjaosta lähtee, niin ei ole yhtään turvamiestä ympärillä viemässä mihinkään, vaan urheilija on maalialueen jälkeen ihan ihmisten ruokaa. Tulee äitiä ikävä, kun suurimmissa kisoissa muutama kymmenentuhatta ihmistä syöksyy kimppuun. Jotkut sanovat lajimme olevan etulyöntiasemassa siinä, että ihmiset pääsevät kosketuksiin urheilijoiden kanssa, mutta minun mielestäni se ei ole kisan voittajalle hirveän hauskaa, koska häntä revitään eniten.