Tuhdin turinat

Vihdoinkin se aurinko paistoi risukasaankin. Tai no, eihän tänään aurinkoa ollut, eikä risujakaan, lunta vaan, mutta muutoin hyvä päivä.

Työpäivä onnistui ilman ensimmäistä pienintäkään harmia; kukaan ei purrut ketään, kukaan ei kiukutellut, kukaan ei härnännyt sisarustaan. Tänään kuitenkin lapsia oli paikalla kaikki mahdolliset ja ohjelmaakin riittävästi. Yhdeksäksi vein yhden eskariin, kerholaiset kerhoon ja koululainenkin tuli saateltua koululle. Sitten kiireesti kahden kanssa kotiin, auto tallista, turvaistuimet autoon ja lapset istuimiin ja auton nokka kohti labraa. Kilpirauhaskoke pitää ottaa ennen kymmentä ja olimmekin labrassa heti puoli kymmenen jälkeen. Kuten moni muukin. En ole milloinkaan nähnyt labran aulassa niin montaa ihmistä odottelemassa, joten mieleen tulikin, että kyseessä ehkä joukko, jolla alkaa jokin esitelmä tms. Tarkistaakseni asiaa kurkkasin labran sisäpuolelle kahden alle kaksivuotiaan kanssa ja sain kutsun tulla piikitettäväksi heti, jotta koe onnistuu. Hieman itseä harmitti jonottajien puolesta, josko vaikka sielläkin olisi jollakin ollut kiire eteenpäin. Minulle itselle se oli ainut vaihtoehto päästä kokeeseen. Koko ryhmän kanssa en lähde jonottelemaan, eikä minään muunakaan aamuna aikaa ole yhtään enenpää, sillä eskari on jokapäiväistä. Paitsi ensi viikolla, jolloin eskarissa hiihtoloma ja silloin eskarilainenkin joukossa mukana, eli koko porukka ei mahdu enää autoon turvaistuimiin.

Pienet kaverini käyttäytyivät esimerkillisen hyvin labrassa, samoin istuivat autossa sen hetken, kun hain laatikollisen kopioita monistamosta. Auto oli parkissa aivan liikkeen oven edessä ja kävin sisällä nopeammin kuin olisin irroittanut edes ensimmäisen turvavöistä. Tiesin, että kopiot ovat valmiina. Kuten aina ennenkin, kaikki valmiina silloin kuin pitääkin.

Kotimatka meni kaikkineen hyvin, kumpikaan ei edes yrittänyt nukahtaa autoon. Ja hanskatkin pysyivät kädessä, vaikka vanhempien kyydissä ne otetaan alta aikayksikön pois ja sitten on kylmät kädet. Kaverit olivat tyytyväisiä saamistaan (ja ansaitsemistaan) kehuista. Niin tyytyväisiä, että lelutkin tuli kerättyä leikin jälkeen harvinaisen hyvin.

Leikkihetken ja ruokailun jälkeen haimme kerholaiset kotiin, pienet rattaisiin päikkäreille, kerholaisille lounas ja sitten hekin päikkäreille. Kotona ollessa sain pari puhelua, joiden soittajat sain tyytyväisiksi osaamalla antaa oikeanlaisia ohjeita ja neuvoja tilanteisiin, jotka aiheuttivat heille murheita. Oma ruokailu hieman venyi, kun olin puhelimessa, mutta eipä aika ollut lapsilta pois, kun olivat nukkumassa.

Päivän ohjelmassa oli yhdistyksen jäsenkirjeiden postitus. Taittelin kirjeet kuoriin, joista osan sulki lapset ja osan itse. Lapset laittoivat kaikkiin kuoriin postimerkit ja olivat innoissaan konttorileikistä, jossa oli ihan oikeet kirjekuoret ja postimerkit. Eilen eskarilainen laittoi kanssani kuoriin nimitarrat (ja vain kolme tarraa meni kuoren väärälle puolelle).

Välipala lapsille ja ulkovaatteet päälle, sillä kolmella alkoi enkunkerho klo 15.30. Sieltä takaisin kotipihaan ja ensimmäistä tuli isä hakemaan kotiin. Ja sitten taas reissuun, sillä enkunkerho kestää vain 45 minuuttia kerrallaan.

Työpäivä päättyi lähes ajallaan ja fiilis mitä mahtavin. Laitoin juustopatongit uuniin ja hetken päästä herkuttelin puolison kanssa. Tyhjensin pyykkinarut ja laitoin koneellisen uusia pyörimään, pesin vessan, mankeloin mökille lähtevät tekstiilit, korjasin kolme ompelemista jo pitkään odottanutta juttua, tein koneella pari rästihommaa. Laiska töitään luettelee tapasi äiti aina sanoa. Tunnustan, olen laiska, mutta tänään olen ollut harvinaisen aikaansaapa ja on ollut kiva tehdä eri juttuja. Moista tunnetta en ole kokenut pitkään aikaan. Kumpa fiilis jatkuisi huomenna ja pidempään.

Tällä fiiliksellä voisi saada paljon aikaan. Tekemättömien töiden lisäksi myös itselle hyvää. Voisi jopa saada ajateltua mitä syö ja kuinka paljon. Keventäjiin merkkaaminen jäi taas pariin päivään sillolin joskus. Ja vaaka aamulla näytti isointa lukua pitkään aikaan. Tällä fiilkisellä on kuitenkin usko parempaan. Ja sainpahan kirjoitettua tännekin vielä tänään.

Olen vihdoin saanut itseäni niskasta kiinni ja kirjautunut keventäjien sivulle jo kolmena päivänä. En tosin vieläkään ole ehtinyt lueskelemaan mielenkiintoisia artikkeileita, joita sivut ovat pullollaan, mutta olenpa sentään ehtinyt täyttää ruokapäiväkirjaa kolmena päivänä. Keskiviikko alkoi ihan hyvin, mutta iltapäiväteellä eksyi jo pari palaa liikaa taatelikakkua suuhun. Eikä siinä vielä kaikki … irtokarkkipussissa oli paljon hyviä suklaita … siis oli. Tai jäikin vielä, sillä ahneuksissaan sitä oli joku täyttänyt taas ison pussillisen niitä. Minun piti käydä lähikaupassa ja ottaa “ihan vaan pari” suklaata siinä ajon aikana, mutta matka pidentyikin, kun reissun aikana sain puhelun ja ehdotuksen hoitaa toinenkin asia samalla reissulla. Asiat tuli hoidettua ja suklaat maistuivat hyviltä. Silloin.

Kotona alkoi vatsaa turvottaa ja olo oli kamala. Iltapalaa ei tehnyt mieli lainkaan, enkä tietenkään sitten syönytkään, sillä päivän energiat ylittivät jo päivän kulutuksen -- kiitos niiden suklaiden. Turvotus ja omituinen olo jatkui vielä aamullakin. Aamupalaksi söin palan leipää teen kanssa, en muuta. Yleensä minä syön kunnon aamupalan ja nyt tuntui peräti oudolta, kun ruoka ei maistunut.

Päivällä ajatuskin ruuan laittamisesta lapsille tuntui hurjalta. Onneksi löytyi valmista pelkällä lämmittämisellä. Itse en kyennyt syömään.. Yleensä en heitä ruokaa pois, mutta nyt tein poikkeuksen: laitoin siis syötävää ruokaa roskiin syömättä sitä itse!

Työpäivän jälkeen pakotin itseni syömään. Söin edellisenä päivänä jääneen tuoresalaatin lopun ja kaksi leipäpalaa juustolla ja keittokinkulla. Vatsa tuli ähkytäyteen ja illan turvotti taas.

Tänään oli erilainen päivä, kokouspäivä Helsingissä. Aamulla söin palan leipää ja kupin teetä ennen lähtöä. Kokouksen aluksi oli taas teetä ja juustolla ja vihanneksilla täytetty reissumies.  Jaksoin syödä sen, vaikka tiukkaa teki. Uskomatonta, sillä yleensä en tiedä tunteestä “vatsa täynnä” tai “nälkä”. Yleensä sitä tulee syötyä mielitekoon ja tavan vuoksi ja niinhän se ei saisi olla. Kokouksen jälkeen oli tarjolla vielä ruoka noutopöydästä, jossa oli tarjolla kolmea eri lämmintä ruokaa. Lautasesta tais 3/4 olla täynnä kasviksia, höyrystettyjä juureksia ja tuoreita salaatteja ja raasteita ja lisäksi pari viipaletta possunfilettä. Lisäksi piti vielä vähän maistaa jotain äyriäiskastiketta, joka oli hyvää. Jälkiruuaksi oli mustikkakaurapaistosta vaniljakastikkeella. Ensin meinasin jättää jälkiruuan myöhemmäksi, mutta mieliteko voitti ja söin senkin samaan syssyyn. Ja taas ähky.

Illalla kotona olen syönyt vielä appelsiinin ja juonut vettä, jota toki meni päivän aikanakin useampi lasillinen. Kirjasin ruuat ylös ja olen tyytyväinen päivän saldoon: kasvikset ja vesi yli 100 %, muut selvästi alle. Ja olo taas ihan hirveä: turvottaa. Taitaa olla vatsassa jokin pöpö, sillä tälläinen turvottava olo kohtuullisella ruokailulla ei liene kuuluvan asiaan. Toisaalta olen asiaan ihan tyytyväinen, sillä nyt ei tee yhtään mieli syödä lisää mitään. Kumpa saisi tämän pienemmän syömisen jatkumaan vielä muutaman päivän, jolloin vatsalaukkukin alkaisi hieman kutistua ja jatkossa olisi helpompi syödä vähemmän.

Parasta kaikessa on se, että kaadoin loput suklaat pussista keittiössä olevaan maljaan, eikä tee yhtään mieli maistaa niitä. Päinvastoin, inhottaa ajatuskin, että pitäisi syödä sieltä edes yksi. Tai yksi voisikin koitua kohtalokkaaksi. Nyt vaan toivon, että kuppi tyhjenee muiden toimesta ja oma vastenmielinen olo suklaata kohtaan jatkuu. Saapa nähdä, kuinka käy.

Joka tapauksessa mukavaa viikonloppua sinulle!

Hyvää Uutta Vuotta kaikille! Joulu meni, vuosi vaihtui ja arki on alkanut taas. Tuntuu kuin päivät vaan seuraisivat toisiaan tuomatta mitään uutta / mukavaa / mielenkiintoista. Mutta sitten se tapahtui: Näin itseni telkkarissa. Näin tai kuulin, ihan miten vaan. Se oli jonkun ohjelman mainostauolla ja meni nopeasti ohi. Kuva ei ehkä ihan näyttänyt siltä, millaiseksi muistin itseni, sillä muistelin, että edellisellä kampaajakerralla olisi laitettu hieman punaista hiuksiin, mutta sitä ei näkynyt. Fiilis oli kuitenkin tärkein: minä telkkarissa ja siitä pitää saada kertoa teille.

Asia unohtui, oli muka tärkeämpää / kiireellisempää tekemistä. Koko blogi unohtui, toki tullen aina silloin tällöin mieleen, mutta lähinnä vain silloin, kun olin lasten kanssa ulkona tai muutoin kaukana tietokoneestä. Istahdin taas telkkarin ääreen ja mitä näinkään: Minä taas siellä. Minulle on monta kertaa sanottu, että minulla on persoonallinen ääni. Sen täytyi olla minä, koska se kuulosti ihan minulta. Telkkariesiintyminen sai taas aikaan monenlaisia ajatuksia, joita pitäisi mahdollisimman nopeasti alkaa toteuttamaan. Niin, olisi pitänyt alkaa …

Taas muutama päivä ja uusi jälleennäkeminen itsensä kanssa telkkarissa. Kuinka joku onkaan osannut kuvata minua noin tarkkaan ja hyvin käyttämättä valokuvaa tms. Piirtämällä vain ääriviivat ja värittämällä sisällön vaaleansiniseksi.

Mietit varmaan, mitä minä siellä telkkarissa oikeen teen, kun olen monasti siellä esiintynyt. No ensiksi yritän päästä rappuselle. Yritän ja yritän, oikein tosissani, mutta rappunen tuntuu liian korkealta. Onneksi löytyy hissi, menen hissiin ja pääsen sillä yläkertaan ja silti puuhkutan. No, kuntoni on todellakin päässyt huonoksi. Niin kehnoksi, että jopa hississä puuskutan. Kuinka joku onkaan keksinyt laittaa juuri minut Keventäjien mainokseen? Pitäisikö minun nyt ihan oikeesti alkaa tekemään huonolle kunnolleni jotain ja sille, että ne rappuset tuntuvat aina vaan korkeammilta. Välillä, kuten tänään, ihan konkreettisesti. Ylimmälle rappuselle oli vaikea päästä ja niinpä lässähdin ylätasanteelle pitkin pituuttani. Mutta kukaan ei nähnyt, tarkistin sen ensin. Sitten ylös ja kas, housun polvessa vaalea alue, ja toisessakin. Lahjetta nostaessa löysin syyn: polvi oli sinisenmusta, siispä mustista housuistani oli lähtenyt väriä polveen. Parissa kohtaa pieni veritippa, mutta ei pahempaa ruhjetta. silloin. Muutama tunti myöhemmin toinen polvi on alkanut kiukuttelemaan, jomottaa, eikä tahdo ottaa normaalisti päälle. No, sisulla eteenpäin. Kohta pääsee nukkumaan ja lepuuttamaan jalkaa ja aamulla se voi jo olla entisellään.

Siitä telkkarimainoksesta vielä -- se jäi kutkuttamaan, sillä kokeilin koko viime kevään keventäjien palvelua netissä. Juu, se toimii, kunhan sitä muistaa käyttää. Viime keväänä tippui lähemmäs kaksikymmentä kiloa. Läskiä minusta. Ai, mihin ne meni? No, eipä ne kauas, tahtoivat tulla kaikki takaisin. Onneksi ihan kaikki eivät vielä ole tulleet takaisin, vaikka suurin osa onkin. Nyt pitäisi taas ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa päivittäin merkkaamaan syömiset ja juomiset Keventäjien sivulle. On muuten uskomattoman tehokasta! Eihän sitä silloin kehtaa syödäkään ihan miten sattuu, jos joutuu kirjaamaan syömiset koneelle. Eihän se kone tietenkään sitä näe / ymmärrä, mutta onhan se noloa syödä kolmen ihmisen edestä, kun on vaan yksi. Se ensimmäinen annos on ihan kohtuullista ruokaa ja oikeanlainen määräkin. Toinen annos on mieliteon -- ei nälän -- vuoksi lisää otettua ruokaa ja vähän joulusta jäänyttä herkkua päälle. Kolmas onkin sitten jo ihan hirveää: salaa ostettua ja salaa syötyä pelkkää kalorimössöä. Sitä saattaa mennä pussillinen, jonka kylkeen joku on kirjoittanut irtokarkki ja sisälle valinnut parhaita suklaamakeisia. Tai sitten se saattaa olla pullahyllyltä -- 30 % tuote. Ei, ne prosentit eivät ole kalori- / sokeri- tai rasvaprosentteja vaan kertovat, että tuoteparka oli joutumassa kaupan biojätteeseen, kun kukaan ei ollut ostanut sitä ajoissa. Ruokaahan ei saa haaskata, koska jossakin päin maailmaa lapsetkin näkevät nälkää. Näinhän meille on opetettu. Vaan eipä tainnut minuun ahdettu pullamössö helpottaa nälkäisten ulkolaislasten nälkää mitenkään. He ovat edelleen yhtä nälkäisiä ja mitä entistä pullukampi ja ähkyssä.

Jospa yritän huomenna kirjautua Keventäjien sivulle ja merkata syömiseni. Keittiössä odottaa muutama jouluomppukin vielä syömistä ja tänään ostin raikkaita salaattitarpeita huomiselle. Ehkä pitää käydä täällä kertomassa, miten huomenna käy syömisten ja merkkaamisten. Sehän on muuten lopulta vain minusta itsestä kiinni, haluanko oikeesti näyttää siniseltä pallolta vai aikuiselta naiselta. Palataan!

Tervehdys taas pitkästä aikaa. Taidan olla tulossa vanhaksi, kun aika ei riitä kaikkeen, mihin haluaisi, eikä edes kaikkeen siihen, mitä pitäisi. Onko se sitten saamattomuutta, hitautta vai lihomisen aiheuttamaa laiskuutta. Tuntuu, että työpäivän aikana ei tahdo enää saada tehtyä kaikkea sitä, mitä haluaisi. Ja vapaahetkenä on kiva istua välillä telkkarin tai lehden ääreen. Toisaalta senkin pitää olla välillä sallittua.

Nyt olemme mökillä joulua tekemässä. Kuusi on jalassa terasilla, jonne se jääkin. Odotamme, jos oksat hieman normalisoituisivat ahtaassa pussissa olon jälkeen, ja sen jälkeen kuusi pitää koristella. Joulun valmistelut ovat muutoinkin aika hyvällä mallilla. Joululeivonnaiset ovat kaikki tehtymä, lahjat paketissa ja ruuanlaitossakin meinaan luistaa käyttämällä “äitien tekemää”. Kinkku sentään pitää paistaa ihan itse. Kinkku ja laatikot ovat toki vielä hankkimatta, mutta onhan tässä vielä 13 päivää aikaa jouluaattoon. Ja treffitkin on aatoksi sovittuna. Joulupukki on luvannut tulla viiden maissa. Eli luultavasti teille muille Joulupukki tulee joko ennen viittä tai sitten vasta sen jälkeen. Tietenkin aikatauluun voi tulla pikkumuutoksia pitkän reitin vuoksi, ja voi klo 17 aikataulu osua jonkun muun jouluodotukseen. Tuntui jännältä vastata kännykkään, kun taulussa näkyi soittajan nimi “joulupukki”.

Vietämme koko suvun jouluaaton taas, sillä mökille tulevat niin vanhempani kuin lapsenikin perheineen. Täytyy toivoa, ettei yhdessäkään paketissa ole suklaata, vaikka se hyvää onkin. Jouluna tulee kuitenkin syötyä muutoin hurjan paljon. Toisaalta minä tykkään nauttia joululounaalla lähinnä lanttulaatikkoa ja kinkkua. Molemmat ruokia, joita ei juurikaan tule syötyä muulloin, vaikka herkkua ovatkin. Jälkiruokakahvin kanssa lusikkaleivät ovatkin sitten jo melkoinen kiusaus. Riittääkö yksi tai kaksi, vai meneekö vielä enemmän. Nehän pitäisi tehdä pikkulusikkaa käyttäen, mutta kuinka ollakaan, ne tulee aina tehdyksi hiemen isommalla jälkiruokalusikalla. Toki joulutortutkin ovat hyviä, vaikka taikinasta puolet onkin voita, ja siten nekin melkoisia kaloripommeja.

Nyt kuitenkin voisi laittaa broilerin fileet lämpenemään, jotta tulee massu täytettyä edes nyt oikealla ruualla. Oikein mukavaa joulun odotusta ihan jokaiselle. Ja muistakaapa olla kilttejä, sillä tontut liikkuvat nyt ahkerasti katselemassa, kuinka kilttejä itse kukin olemme.

Mietin, pitäisikö toivottaa kaikille kepeätä keskiviikkoa, mutta oma fiilis on enemmän kipeätä keskiviikkoa. Jalkapohja alkoi taas oireilla. Mulla oli muutama vuosi sitten plantaaris faskiitti jalkapohjassa ja se oli kipeä pitkän aikaa, monta kuukautta. Vielä kipu ei ole niin hurjaa, mutta muutamana päivänä jalkaa on aristanut, tänään työpäivän jälkeen oikein kunnolla. Olen antanut jalkapohjalle kylmähoitoa (kylmägeelipussi jalkapohjan alla istuessa). Kuulin maanantai-illalla miten kylmä-kuumahoidolla on saatu jopa “luupiikki” paranemaan kahdessa vuorokaudessa kokonaan, ja odotettavissa ollut leikkaus oli saatu peruttua.

Ja mitäpä muuta kuuluu minulle? Vuoden vaihteessa alkanut karkinostolakko päättyi ja kahdella edellisellä kauppakerralla mukaan tarttui irtokarkkihyllystä suklaata. Eikä sellaista vahvaa, hyvää pussia tietenkään kannata käyttöön ottaa sadan gramman vuoksi, kun sinne mahtuu enemmänkin … Miksi sitä pitääkin olla näin tyhmä?!? Lakon päättymisestä on hieman enemmän aikaa kuin vain kaksi edellistä kauppakertaa, mutta nyt siitä tuntui tulleen jo tapa.

Taisin kertoa, että kävin verikokeissa. Niiden tulokset ovat tulleet ja olivat ihan kohdallaan, sekä sokeri- että kolestroliarvot. Aina ne on mulla normaalit olleet, mutta silti on pieni pelko päällä, koska eivät enää ole normaalit. Ainut lääkitystä tarvitseva arvo oli kilpirauhasarvo. Olen syönyt jo varmaan vuoden verran pientä annosta kilpirauhaslääkitystä, edellisen kokeen jälkeen annosta nostettiin pilleri viikossa edellisen pilleri päivässä lisäksi. Arvo olikin huonontunut lisää, nyt aloin ottamaan yhden tabletin parittomina päivinä ja kaksi parillisina päivinä. Tai lääkärin ehdotus oli joka toinen päivä yksi, joka toinen päivä kaksi, mutta totesin, että menen ihan varmasti jossakin kohtaa sekaisin, otinko eilen yhden vai kaksi, siispä päädyin ratkaisuun “yksi parittomina ja kaksi parillisina päivinä”.

Paino on siis päässyt nousemaan. Tänään mietin kantaessa kahta (perätysten) puolitoistavuotiasta pihalle rattaisiin päiväunille, että sekin voi olla kantapäälle “myrkkyä”: ensin oma paino noussut kiloja ja sitten ylimääräistä lastia sylissä vielä toistakymmentä kiloa. Muutoinhan noiden pikkuisten nostelut käy kuntoilusta, mutta jos tuo kavio alkaa vihoittelemaan, lisäpaino ei ole hyvästä. Toivottavasti saan sen rauhoittumaan.

Tänään kuulin, että saan lähihoitajaharjoittelijan avukseni kolmeksi viikoksi 22.11. alkaen. Odotan innolla sekä apua omiin hommiin, että sitä, että voin opettaa nuorella monta pientä juttua ja niksiä kodinhoidosta, ruuanlaitosta ja lasten hoidosta. Uskon, että tulee fiksu likka. Onhan hän saanut elämälleen hyvän perustan alle kouluikäisenä. Eli pääsen tutustumaan vanhaan hoitolapseen nyt vuosien jälkeen. Kivaa.

Toivottavasti tämän lukijoilla riittää enemmän tahdonlujuutta kaupassa käydessä ja ruokaillessa. Josko minäkin siitä sitten saisin taas vähän uutta puhtia …

Hengissä ollaan, vaikka kiirettä pitää mahtavasti edelleen. Huomenna olisi tarkoitus aamusta käväistä labrassa, jotta saa taas tietoon miten menee sillä rintamalla. Tänään aamulla verensokeri oli kuitenkin yllättävän hyvissä lukemissa ajatellen, että illalla tuli syötyä suklaata juotua pari lasi likööriäkin. Mittari näytti 5.5, mikä ei ole mikään ihannearvo, mutta onneksi vielä kaukana diabeteksesta. Mulla on aina kolestroliarvot olleet kohdillaan, ja muutkin arvot, vaikka kiloja on ollut aivan liikaa vuosikymmeniä. Toivottavasti sama jatkuu edelleen.

Vaaka yllätti minut tänä aamuna. Viime maanantaista poissa 1,9 kiloa. Itsellä oli tunne, että paino ei ole lisääntynyt viikon aikana, mutta pudotuksen suuruus oli positiivinen yllätys. Ehkäpä se taas antaa vähän mielihyvää ponnistella lisää. Yrittää syödä kohtuudella ja hyötyliikkua. Sen enempää liikkumista en edes harkitse, sillä kurkkukipu, joka jatkuu edelleen, on tehnyt olon hieman heikoksi koko viikon ajalle. Onneksi ei sentään ole ollut kuumetta ja just olen jaksanut työt hoitaa.

Pihalla riittää neulasia haravoitavaksi useammaksi päiväksi. Toki lehtiäkin löytyy haravoitavaksi, mutta männyt ovat taas tiputtaneet neulasiaan oikein urakalla. Haluaisiko joku askartelumateriaalia eli siileille piikkejä? Voisin järjestää esim. jätesäkillisen. Ensi vuonna tulee sitten taas käpyjä ämpäritolkulla.

Tämä viikko on iltamenojenkin (tai niiden määrän) puolesta normaali. Tänään menen kampaajalle (, vaikka just kesäkuun alussa kävinkin) ja  huomenna on mammografia. Viikolla varmaan löytyy aikaa mankelointiin ja silittämiseenkin, jotka hommat ovat jääneet tekemättä viime aikoina. Ensi viikonloppu ollaan kotona, joten silloinkin on aikaa puuhailla täällä kaikenlaista.

Alku ei yleensä tule keskelle mitään, mutta nyt sen on tultava. Sain eilen vihdoin itseäni niskasta kiinni ja merkkasin syömisiäni keventäjien sivuille. Mukamas ei ole ollut sitäkään muutamaa minuuttia päivässä aikaa. Oliskohan se todellinen syy ollut kuitenkin se, etten ole kehdannut kirjoittaa sinne kaikkea sitä määrää, jota olen suuhuni laittanut. Kiireen taakse on kuitenkin helppo piiloutua.

Eilinen aamupaino oli samaa luokkaa kuin maaliskuussa! Järkyttävää! Eihän minun pitänyt enää koskaan päästää painoa nousemaan … Mikä ihme saa ihmisen näin heikoksi, että mättää suuhunsa kaikkea sitä, mitä ei missään nimessä pitäisi syödä, ainakaan paljoa. Kaikkeahan pitäisi voida syödä, kun pysyy kohtuudessa. Kohtuus onkin sitten jo vaikeampi paikka tälläselle läskille. Alkoholisti selviää (jos selviää) alkoholismistaan täydellisellä pidättäytymisellä alkoholista, mutta meille ruokaholisteille se ei olekaan yhtä helppo juttu, sillä ruokaa tarvitaan päivittäin. Alkuvaiheessa pitäisi varmaan karsia ruokavaliosta ne kaikkein pahimmat virheet pois.

Tai sitten vaan lisätä muuta. Huomasin eilisestä, että ruokavalioni oli taas muuttunut siitä hyvästä / kohtuullisesta, jota se jo välillä oli, aivan heikoksi. Energia ja suola tulivat hyvin täyteen, mutta kasvisten osuus, kuidut ja jopa vesi jäivät reilusti alakanttiin. Keväällä ne kolme olivat päivittäin suosituksissa. Toisaalta eilinen iltapala: banaani ja tomaatti ovat vieläkin merkkaamatta ylös.

Illalla kävin kaupassa ja ostoskärryni oli katselukelpoinen, eli kasviksia oli mukana mukavasti. Keväällä muutaman kerran laskeskelin, että minulla oli kärryissä toistakymmentä kiloa kasviksia ja hedelmiä kerralla. En siis käy kaupassa päivittäin ja ostan puolison ja oman tarpeen lisäksi myös hoitoryhmälle ruuat. Lauantaina keräsimme mökin ympäristöstä hetkessä kaksi isoa korillista kangasrouskuja, jotka ovat nyt annospakkauksissa pakasteessa. Odottavat siellä pääsevänsä keventämään jauheliharuokia. Haaveilen kanttarelleista, mutta niitä ei siellä maastossa ole ainottakaan, toisin kuin kangasrouskuja, joita on vieri vieressä.

Täytynee nyt yrittää päivittää tätä blogiakin useammin. on edes jonkinlainen kontrolli syömisille. Ja toivottavasti voin seuraavalla kerralla kertoa mukavia uutisia. Vielä mukavampia kuin aamuinen vaakatulos, joka oli eilisestä -- 0,6 kg. Tuollainen vaihtelu tosin voi olla ihan nestetasapainon seurausta, mutta josko se siitä taas pikku hiljaa …

Mukavia syyspäiviä kaikille!

Aika kuluu vauhdilla, vähän turhankin vauhdilla. Tuntuu kuin päivän aikana ei ehtisi muuta tehdä kuin työt eli hoitaa lapset eskari- ja kerhokuljetuksineen. Ja syödä, syödä ja syödä.  Taisin valita blogin nimenkin aivan väärin, sillä nyt tuntuu kuin tuhti jatkaisi entistä tuhdimpana. Viime viikon oli mieli maassa jostakin tuntemattomasta syystä. Kaikki oli hyvin ja kuitenkin mieli maassa. Ja mitäpä sitä sitten muuta osaa lohdukkeeksi tehdä kuin syödä. Ja syödä vielä lisää ja varsinkin sitä, mitä ei pitäisi syödä.

Tiedän, mitä pitäisi tehdä ja syödä, mutta pelkkä tieto ei auta toimimaan oikein. Miksi ihmeessä sitä on niin hölmö, että syö itsensä ähkyyn päästäkseen pahasta olosta ja kuitenkin jo etukäteen tietäen, että ahmiminen tekee vielä huonomman olon? Ahmiessa paino nousee, joka puolestaa muuttaa vartalon asentoa ja saa selän kipeäksi. Vaa’assa näkyvät isommat luvut saavat mielen entistä huonommaksi ja kierre on valmis.

Jostakin pitäisi löytää aikaa itselle ‘olla vaan’, mutta kalenteriin katsominen saa stressihormonit hyrräämään entisestään. Kalenterin merkinnät ovat kaikki ihan kivoja menoja, mutta kun niiden väliin jää vain tauko käydä vessassa, alkavat kivatkin menot tuntua rankoilta. Tänään ja huomenna on heti työpäivän jälkeen ensiapukurssi, huomenna pitää vielä matkalla poiketa hammaslääkäriin vuositarkastukseen. Viikonlopuksi ei onneksi ole sovittuna yhtään asiaa. Toivottavasti silloin saan taas oikeista ajatuksista kiinni ja saan painonnousun kuriin.

Päivä melkein pulkassa. Tänäänkin on ruokaa mennyt turhan paljon keventäjien suositukseen nähden, mutta vähemmän kuin keventäjät laskevat normaalin kaloritasoni olevan. Eli kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu.

Askelmittari on keikkunut tänään koko päivän mukana ja ilman varsinaista lenkillä käyntiä askeleita on kertynyt 9465. Tavoitteena oleva kymppitonni jää vajaaksi, mutta vain viitisensataa askellusta. Olen tyytyväinen siihenkin. Eiliset askeleen jäivät 7900 askeleeseen.

Ostin parisen viikkoa sitten uudet kävelyyn tarkoitetut lenkkarit. Vasen kenkä on oikein hyvä, mutta oikean kanssa pitää opetella pitämään nauhat sopivalla tiukkuudella. Jos nauhat on liian tiukalla, jalkani alkaa kiukutella. Ilmeisesti oikea jalkani on vasenta jonkin verran leveämpi ja uudet lenkkarit malliltaan aavistuksen kapeammat kuin vanhat. Lenkkareiden numeroihin en enää luota lainkaan. Olen aina valinnut kengät sen mukaan, mikä tuntuu jalassa hyvältä, mutta lenkkarikaupoilta kotiin tultua ja uusia ja vanhoja verratessa tein mielenkiintoisen huomion. Lenkkarit ovat samaa merkkiä kuin edelliset lenkkarini ja niistä löytyy kokonumerointi kahdella tavalla, eli tavallisella suomalaisella ja yhden numeron merkinnöillä. Ja toisella tavalla uudet ovat isommat ja toisella pienemmät kuin vanhat! Todellisuudessa koko varmaankin melkolailla sama molemmissa, mutta miksi numerot on “keksitty tuulesta”. Maailmassa monta, on ihmeellistä asiaa…