Näyttää jo selvältä, että vuosi 2012 on Euroopan hullu vuosi. Toivottavasti tällä kertaa se ei pääty vallankumouksiin ja väkivaltaisiin kapinoihin kuten 1848. Vielä hetki sitten täysin älyttömältä kuulostanutta uhkakuvaa ei voida sulkea pois, kun epätoivoinen kansa on kaduilla Kreikassa ja muuallakin Etelä-Euroopassa.
Se historiasta. Italia yrittää saada ensi vuonna markkinoilta yli 300 miljardia euroa lainarahaa, jolla uusitaan vanhoja velkoja ja pyöritetään yhteiskuntaa. Hulppeat miljardi euroa päivässä -- lainaisitko sinä heille?
Suomalaisia vientiyrityksiä Euroopan kriisi on ravistellut syksystä lähtien; yllättävän vahvana pysynyt työllisyys kääntyy laskuun juuri näinä päivinä.
Kataisen hallituksessa ilmeet kiristyvät, kun uusia säästöjä on pakko löytää maaliskuun budjettikehysriihessä. Viimeistään silloin Jyrki Kataisella (kok.) ja Jutta Urpilaisella (sd.) on paikka nousta päättäjien raskaaseen sarjaan -- vaalilupaukset ja kynnyskysymykset voi vetää surutta vessasta alas. Äänestäjille pitää vastata, että silloin oli silloin, nyt on nyt. Ja useimmat ymmärtävät.
Tämä tarkoittaa myös verojen korotuksia. Eniten saadaan kasaan yleisen arvonlisäveron nostamisella, joka nakertaa lähes kaikkien asiantuntijoiden mielestä vähiten talouskasvua.
Kiitellyssä raamisopimuksessa elinkeinoelämän johtajat, etunenässä EK:n puheenjohtaja Ole Johansson, muuttivat radikaalisti ajatteluaan. Teollisuuspomojen pyhä ideologia paikallisesta sopimisesta sai väistyä, jotta Suomeen saavutettiin yli kahden vuoden työrauha keskellä Euroopan myllerrystä.
Siitä on hyvä ottaa mallia, kun ajat käyvät ankeammiksi.






Parahin Jussi!
Vaalilupauksia ei voi eikä saa vetää vessasta alas. Luottamus poliitkkoihin on jo muutenkin riittävän alhaalla.
“Silloin oli silloin – nyt on nyt” on huono perustelu omalle epäonnistumiselle.
Silloin oli jo nykyinen tilanne aistittavissa ja hallitus, erityisesti Katainen/ Urpilainen, ovat olleet ohjailemassa Saksan Merkelin johdolla tilannetta tällaiseksi.
Pitää nousta tyvestä puuhun. Eli ensin tehtävä perusteellisesti selväksi, mitä Suomi aikoo tehdä EU-talouspolitiikassaan.
Silloin meillä on pohja, mille rakentaa. Ja kansalaisetkin ymmärtävät paremmin kipeätkin leikkaukset, jotka ovat toki välttämättömiä tässä tilanteessa.
Silmälaput pois silmiltä ja näkökenttä vapaaksi. Suomen hallituksen tehtävä on edustaa Suomea ensisijaisesti, ei Euroopan Unionia.
yhdyn taysin reiskan sanomaan ,,,,
Ainoa vaalilupaus jonka voivat rikkoa on suurituloisten sekä yksityisteen ja yritysten verojennosto muulle eurooppalaiselle tasolle.Ja lopettaa pääomatulokeinottelu etteivät pääomat eli yhteiset verotettavat tulot päädy ulkomaille ilman veroja.
Ja toisekseen Katainen voisi pistää pillit pussiin, samoin Kokomusta puolueena ja luvata pysyä poissa ainakin sata vuotta julkisuudesta ja olla rosvoamatta rahoja köyhiltä rikkaille. Saman soisi tosin monelle muullekin puolueelle, etenkin vanhoille kansanikieläteille joita on Eduskunta edelleen puolillaan. Kiitos.
Mitä ihmettä tarkoitat, että jutalla ja jyrkillä on mahdollisuus nousta valtiomiesten joukkoon heittämällä vaalilupaukset romukoppaan, siis ne asiat joilla salakavalasti saivat edustuksellisen “demokratian” valtakirjan? Mitä moraalista kaukana takoitat että “se oli silloin ja nyt on nyt”? Kataisesta ei ikinä tule valtiomiestä historiaan ja arvaappa miksi? Suomen lakkauttaminen on minusta rumatemppu rumallatempulla hankitulla ns. valtakirjalla.
Miksi olet valmis rankaisemaan kansalaisia säästöillä, mutta päästät nämä tekijät hepposella lauseella pälkähästä?
Kuulehan, takaan että suurinosa äänestäjistä ei ymmärrä petollisuutta. Mukaanlukien minä: en ole antanut valtakirjaa kansallisvaltiomme myymiseen, velkaannuttamiseen, leikkauksiin, että rahaa riittää muille eli raharikkaiden pankkeille.
Kyseleppä mihin kaikki tuhansien miljardien “vakauspaketit” on mennyt. Ehdotus 1: kultavarannoiksi juutalais ja jesuiittapankkien holveihin odottamaan dollarin ja euron lopua.
Ehdotus 2: Sotavarusteluun kuten kreikkalaisten sotalaivaostot Brasiliasta. Englanti, ranska haluavat ostiskella myös eli mistä miljardit näille velkamaille? Todellisuudentajua, pyydän ja realistisuutta halpaheikkimäisyyden tilalle.