Jos ihminen tiedostaa olevansa enemmistön mielestä vaikea, vähän pelottava ja epäsosiaalinen, niin miksei tämä yksilö saa olla rauhassa? Jos yksilö, esimerkiksi vaikka joku Elli Mäkilä, kaikkien osapuolten parasta ajatellen ilmoittaa, että pyrkii välttämään ylisosiaalisia tilanteita ja liian puheliaita ihmisiä, niin miksei tätä voida hyväksyä? Kyllähän minäkin hyväksyn nuo ihmiselon saatanalliset verkostomarkkinoijat, jotka haluavat kyläillä jossain joka perkeleen viikonloppu. Kyläilköön vaan. Mutta ei meillä. Mikään ei ole pelottavampaa kuin kaason kiilto silmissä, kun se ilmoittaa hääjuhlan peliosuuden alkavan. Tuon nöyryyttävän ja tekohauskan seuraleikkisession, jossa ukkomiehet pääsevät noukkimaan pikkutuhmasti viinirypäleitä puolituntemattomien muijien reisien välistä – ja vain saadakseen pöytään palatessaan mustasukkaiselta vaimoltaan mulkaisun, … Lue loppuun →

Tämä talvisatu on omistettu kaikille laskettelukeskuksien työntekijöille ja kotona odottavien myyntipäälliköiden vaimoille. Tämä satu kertoo hiihtolomasta.   Teijo, 48 v, on yrityksensä myyntitykki, joka hoitaa koko Lapin aluetta – se on se kaikkein vaativin, joten yrityksen kokenein mies on ainoa, jonka sinne uskaltaa lähettää. Teijo, 48 v, on se mies, joka firman taukotilassa heittää rasvaisia vitsejä tyttärensä ikäiselle ostoassistentille. Hänet pyritään pitämään mahdollisimman kaukana, poissa jaloista. Lapissa.   Koulujen hiihtolomaviikolla Teijon on pakko lähteä neljäksi päiväksi Lappiin, sillä vaikeassa taloustilanteessa pyristelevän yrityksen myynnin voi pelastaa vain hän. Teijo kuvittelee itsestään liikoja ja hoitaa itselleen alibin, jotta pääsisi Leville iskemään juopuneita … Lue loppuun →

En näe persaukisuudessa, pieni- tai keskituloisuudessa mitään pahaa. Eiköhän meistä suurin osa kuulu johonkin edellä mainittuihin ryhmiin. Mutta rikkaan esittäminen, kun sitä ei ole, ärsyttää minua suunnattomasti. Muutama fakta – rikkaita ei tässä maassa ole ihan oikeasti montaa, itse omat miljoonansa tienanneita vielä vähemmän. Varakasta elämäntyyliä jäljitteleviä, täysi-ikäisiä pissiksiä sen sijaan riittää raastepöydän molemmin puolin. Kohta ei enää kaksi linjastoa riitäkään, sillä bling bling –sukupolvi on jo alkanut lisääntyä. Ihmisten tapoja kantaa itsensä ja elämäntyylinsä on monenlaisia. Osa elää kukkarolleen sopivasti ja diggaa ihan vilpittömästi saavutuksistaan – tähän minulla on varaa ja se riittää. En yritä olla mitään muuta. Heidän … Lue loppuun →

Sä olet kateellinen, koska meillä on poikien saunailloissa kivaa, totesi aviomieheni eilen. Touché. Niin olenkin. Minäkin haluaisin mennä saunailtaan, jossa saa vetää niin paljon viinaa että rypyt oikenee ilman, että minun pitää joko a) puhua omasta miehestäni tai b) kuunnella, kun toiset akat jauhavat omistaan. Kohtaa a pyrin välttämään kaikin laillisin keinoin. Nimittäin mikäli tuttavuutemme rajoittuu satunnaisiin yhteisiin kissanristiäisiin, emme todellakaan ole saavuttaneet ystävyydessä sitä tasoa, että sinulla olisi oikeus kysellä henkilökohtaisesta elämästäni. Itse asiassa, emme ole ystäviä, emmekä edes kavereita. Me olemme tuttavia ja se tarkoittaa sitä, että sillä sekunnilla, kun hikinen reitesi osuu saunan lauteilla omaani, jompikumpi lähtee … Lue loppuun →

Humalainen suomalainen mies. On se jumalauta upea teos. Puolikkaan kossupullon jälkeen jokaisella on Paavo Väyrysen itsetunto ja Shakiran seksikkäät tanssitaidot. Kuvitelkaapa. Paavo Väyrynen tekemässä lantiollaan kahdeksikkoa eksoottisten rumpujen tahtiin. Niinpä. Älkää kysykö miksi, mutta päädyin viime perjantaina puolilta öin erääseen vantaalaiseen lähiöbaariin. Olin varma, että olen lipsahtanut tunnetusti vilkkaassa unimaailmassani johonkin Kari Hotakaisen tarinaan. Mutta unessa ei ole fyysisiä tunteita, joten käteni liimaantuessa naistenhuoneen eritteiden tummentamaan kahvaan, jouduin myöntämään itselleni ikävän tosiasian – olen hereillä. Ja vieläpä selvin päin. Seuraavat hahmot, paikat ja tapahtumat saattavat olla fiktiivisiä, mutta liittyvät muistiinpanoihini tuosta mystisestä illasta ja yöstä. Noin 67-vuotias juopunut ja mätähampainen … Lue loppuun →

Räiskyvästi kirjoittavia ihmisiä usein yhdistää alkuperäisen tapauksen tylsyys. Toisin sanoen, vaikka kirjoitusten taustalla on aina todellinen suunta ja mielipide, sitä täytyy kärjistää, jotta se istuisi karrikoituun kirjoittajahahmoon. Eli, vaikka minä, Elli Mäkilä, kirjoitan näitä blogeja, on oikea Elli Mäkilä vain varjo tästä mustan huumorin tulvasta ja yleensä ainakin osittain sitä samaa kansanosaa, jota kulloinkin kirjoituksissaan parjaa. Tähän liittyy myös käsite ”itseironia”, mutta se tuntuu olevan aika monelle suomalaiselle liian vaikea taiteenlaji. Mutta osalle lukijoista on kehittynyt medialukutaitoa sen verran, että ymmärtävät liioittelun ja toden eron – eli sen tosiasian, että kirjoittajan todellinen elämä, ilman että sen värejä korjataan tuotantovaiheessa voimakkaammaksi, … Lue loppuun →