Suomalainen turisti kuutamolla

Pian alkaa yksi suomalaisten lomakausi ja ernot ja irmat lähetetään sinisin siivin pakettimatkakohteeseen. Tarroin koristettuun 1980-luvun matkalaukkuun on sullottu vuonna 1997 Thaimaasta ostetut hellepaidat, Elovena-puuropaketti, maitohappobakteerikapseleita, ummetuslääkettä, toissavuonna härskiintynyt aurinkorasva, mikäli kyseessä on kulturelli pariskunta niin peräti kaksi kotimaista pokkaria – joku Vares ja Laila Hirvisaaren edellisjouluinen – sekä tietenkin I love Ibiza –uikkarit. Matkakohdehan on Playa del Ingles. Siellä saa suomalaista ruokaa ja pärjää vallan hyvin omalla kielellä. Kuitenkaan siitä paikallisten molotuksesta ymmärrä mitään.

No ei varmaan. Kun puhuvat aika moni mummo ja vaarikin ihan silkkaa englantia. You know.

No, mikäli hotelliksi ei valita nerokkaasti jotain all inclusive –helvettiä, jonka luullaan näyttävän sukulaisten silmissä jotenkin varakkaiden valinnalta mutta tosiasiassa siellä asuvat ihan yhtä persaukiset perunanenät kuin muissakin hotelleissa, tosin sillä erotuksella että all inclusive –asiakkaat maksavat hienosta termistä parisataa euroa enemmän ja syövät joka päivä samaa, laadutonta paskaa, niin sitten iltaisin etsitään joku sellainen kapakka, jonka suomennetussa menussa on myös valokuvat. Sitten ihmetellään kovaan ääneen kuinka outoja ruokia on ja eikö täältä saa mitään normaalia sapuskaa. Ja mitähän se normaali olisi? ”No jotain suomalaista, kunnon ruokaa, kuten spakettia!” kuuluu urpon vastaus.

Akat vetävät rantavaatteiksi tarkoitetuissa kuormaliinoissaan kannutolkulla eksoottista sangriaa, kun kerran etelässä ollaan. Huokaillaan päälle, kuinka ihanan makuista ja hedelmäistä tuo raikas eliksiiri on.

Hei haloo, pahvit. Ravintolassa, jossa te tilaatte valokuvalliselta ja huonosti suomennetulta listalta, valmistetaan teidän raikkaat sangriat kyllä ihan purkista. Se eksoottinen hedelmä on seitsemän E-aineen yhdistelmä, joka seuraavana päivän puskee ihohuokosistanne ulos auringonoton lomassa imemienne 12:n breezerin kanssa.

Mutta ravintoloitsijaa on tilaustenne tasosta turha syyttää. Kyllä te saatte ihan juuri sitä, mitä käytöksellänne tilaatte.

Olin joskus vuosia sitten tekemässä muotikuvausta Kanarialla ja asuimme juuri Playa del Inglesissä. Siitä oli lyhyt matka Maspalomaksen huikeille ”dyyneille”, jonne Tursasmatkat ajoi bussilasteittain suomalaisia turisteja.

Rantakahviossa yksi kotimainen valas naukui kuutamoa esittävässä rantamekossaan, kuinka nuori nappisilmäinen tarjoilijapoika ihan selvästi on iskenyt katseensa häneen, että puhuu niin pehmeitäkin. Aika hyvin arvioitu kun valas ei itse puhunut sanaakaan edes englantia, saatikka sitten espanjaa. Purkkikermavaahdolla kuorrutettu jäätelöannos tilattiin suomalaiseen tapaan sormella osoittaen. No, poika kantoi annoksen valaalle ja valas palkitsi pojan ruhtinaallisella tipillä. Poika sujautti fyrkat tyytyväisenä taskuunsa, iski valaalle silmää ja tokaisi vielä että ”Gracias, señora! Usted es muy abultada!”

Valaan kuutamo kostui ja sydän suli. ”Eiks oo siis i-ha-na!” se mölisi yhtä kielitaidottomalle ystävättärelleen, joka yhtyi haltioituneeseen evien läpsyttelyyn.

Ai mitä tuo poika sitten sanoi?

”Kiitos, rouva! Olette hyvin lihava!”

Sen pituinen se.

 

Eräs lukijani toivoi jotain jouluista, kasvissyöjälle sopivaa ruokaa. Pyöräytin sitten tällaisen punajuurilasagnen, joka sopii vegeliinin pääruoaksi juhlapöytään. Mikäli kyseessä on vegaani, korvatkaa vaan maitotuotteet soijahöpötyksillä. Niistä tulee oikeasti ihan hyvää niinkin! 

PUNAJUURILASAGNE (6 annosta)

1 iso keltasipuli

2 valkosipulin kynttä

4 isoa punajuurta (tai 6 pientä)

150 g maustamatonta Koskenlaskijaa

2 dl emmentalraastetta

2 dl parmesanraastetta

2 dl kasvislientä

2 tl hunajaa

9-12 lasagnelevyä

suolaa

rouhittua mustapippuria

paistamiseen rypsiöljyä

pinnalle hienonnettua persiljaa ja paahdettua siemeniä tai pähkinöitä

Kuori ja suikaloi punajuuret ohuiksi. Kuori sipulit ja hienonna ne. Kuullota kasviksia öljyssä, syvässä paistinpannussa tai paksupohjaisessa kattilassa. Kun punajuuret ovat al dente, lisää joukkoon hunaja, ripaus suolaa ja reippaasti rouhittua mustapippuria. Pyörittele mausteet pintaan ja lisää sitten kasvisliemi ja paloiteltu Koskenlaskija. Kun juusto on sulanut, lado täyte kerroksittain lasagnelevyjen kanssa voideltuun vuokaan. Paista ensin 15 min 225-asteisessa uunissa ja lisää sitten parmesan- ja emmentalraaste pinnalle. Jatka paistamista, kunnes haarukka uppoaa helposti lasagnen läpi. Anna vetäytyä folion alla 5 min ennen tarjoilua. Koristele tuoreella persiljalla ja paahdetuilla siemenillä tai pähkinöillä.

Tämä ruoka on helppo tehdä myös vegaanisena, kun vaihdat maitotuotteet soijaan. Myös lasagnelevyjä on saatavana ilman kananmunaa.

Aihe(et): Ei kategoriaa, Elämää, Matkalla, Ruoka, Yleistä. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

3 vastausta kohteessa Suomalainen turisti kuutamolla

  1. Kabuu sanoo:

    Ihanaa, pitkästä aikaa särmikäs ja sanavalmis (jos blogista niin voi sanoa, hihi) teksti! Oon harmitellu ku tietty särmä ja terä tästä blogista on kadonnut sen jälkeen ku tää uudistu, mutta nyt hurrasin ja nauroin pitkäst aikaa ääneen täällä! KIITOS tästä! :)

  2. Ilkeys ei ole älykkyyden synonyymi sanoo:

    Oletpa ilkeä ja ylenkatseellinen. Hyvää joulua silti sinullekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>