En pidä ahneudesta. Syljen sen päälle. Tai siis mielikuvissani syljen, sillä oikeassa elämässä en osaa. Siis sylkeä. Aina kun yritän matkia rekkamiehiä, romuttuu roolini hyvin kulkeneen monologin jälkeen siihen räkäisyyn, joka alkaa aivastuksenomaisena äänenä ja päätyy valuvaksi syljeksi leualleni.

Tämän varmasti halusitte tietää ja sen monologinkin jätän tavaamatta, sillä äitini leski, arvostettu ja nyt eläkepäiviään viettävä toimittajaherra, ilmoitti minulle isällisen kehottavaan sävyyn että ”Annan nyt sinulle palautetta. Kiroilet tekstissäsi liikaa. Jätä turhat voimasanat pois ja lue tekstisi muutaman tunnin kuluttua uudelleen, kun tunteet ovat hieman laantuneet. Opettele käyttämään kirosanoja harkitusti, niin niihin palaa voima.”

Hyvä ohje ja maailman pitkäpinnaisimmalle ja kritiikkimyönteisimmälle ihmiselle mitä helpointa vastaanottaa. Mutta häneltä, jos joltain, otan pieniä viisauden sanoja vastaan, ainakin silloin, kun hän on oikeassa. Nyt oli. Hän myös aikoinaan antoi minulle yhden neuvon, jota noudattamalla olen säästynyt toimittajan työssäni muun muassa Julkisen sanan neuvostolta. ”Jos koskaan epäilet, kannattaako jokin asia julkaista, älä julkaise.”

Hän on viisas mies joka muuten rakastaa ruokaa.

Ja jälleen kerran täysi irrelevantti avaus aiheeseen, joka on ostomania! Keskustelin viikonloppuna toisen viisaan ihmisen kanssa pakonomaisesta ostamisesta, joka nosti molempien karvat pystyyn. Hänen ehkä enemmän, sillä hän on karvaisempi. Kerroin, kuinka vastenmielisenä pidän ihmisten tapaa ostaa koko ajan uutta vain siksi, että a) sitä on saatavilla ja b) koska siihen on tavalla tai toisella mahdollisuus. Ei kaikilla edes ole oikeasti hankintoihinsa varaa, vaan tarpeettomia ostoksia tehdään sitten luottokortilla tai pahimmassa tapauksessa kaupan osamaksulla.

Verkkokaupan leninkejä ja Virossa tehtyjä ”suomalaisia” sohvia. Osamaksulla. AaaaaaAAARGH kun olisi tässä muikea kirosanan paikka! Mutta ei, Elli, ei! Et saa sortua, säästä kielesi kannat, pidä sanainen sapelisi kurissa!

Ommmmmmmmmmm.

Minulle vaan tulee paha mieli kaikkien vanhojen kokopuisten kalusteiden puolesta, kun ne pilkotaan polttopuiksi jonkun lastulevyhirvityksen tieltä. Eikä lastulevyssäkään mitään vikaa ole, mutta jos se ostetaan uudeksi tv-tasoksi uuden jättitaulu-full-mega-hd-kuortinabc-3tai4D-möllikän alle, koska edellinen televisio oli ”jo” kolme vuotta vanha, niin alkaa ahdistaa.

Ystäväni heitti esimerkiksi kännykät. Että miksi se pitää olla aina se uusin malli. Miksi pitää maksaa joka vuosi 400-600 euroa kapulasta, joka vaihdossa kadottaa puolet numeroistasi ja on lukuisten www-sovellusten vuoksi aina tiltissä? Siis, se on PUHELIN! SILLÄ SOITETAAN JA LÄHETETÄÄN TEKSTIVIESTEJÄ, JOIHIN EI TODENNÄKÖISESTI EDES VASTATA!

Minua ahdistavat ihmiset, jotka eivät ole koskaan tyytyväisiä siihen mitä on.

Kotiin pitää koko ajan hankkia uusinta uutta. Hankitaan sitten vaikka design-hyllyä jäljittelevä piraatti, kun aitoon ei ole varaa. Onhan sen päälle sijoitettu Block-valaisin kuitenkin ehta.

Kannetaan vanha sohva pihalle ja toivon mukaan se vanha puoliso siinä sen mukana.

On se niin last season.

P.S. Kirjoitukseni ei koske autoja, mikäli kyseessä on ihminen, joka puskee 45 000 km tai sen yli vuodessa. Ja tällä tarkoitan esimerkiksi itseäni.

P.P.S. Huomaatteko, ei yhtään kirosanaa.

Viime sunnuntaina valmistin mustikka-valkosuklaatorneja. Tiesittekö, että mustikka on varsinaista täsmätavaraa katkokävelevän diabeetikon hoitoon, mikäli tätä vaivaa munuaiskivien lisäksi vatsahaava? Huikea pikku pallero, tuo mustikka.

MUSTIKKA-VALKOSUKLAATORNIT (4 annosta)

12 kauralastua

6 dl mustikoita

valkosuklaa-jogurttimousse

100 g valkoista suklaata

250 g turkkilaista jogurttia

1 rkl juoksevaa hunajaa

pinnalle rouhittua tummaa suklaata ja juoksevaa hunajaa

Sulata suklaa vesihauteessa. Vaahdota jogurtti sauvasekoittimella ja sekoita siihen sitten suklaa ja hunaja. Laita pakkaseen 30-60 minuutiksi, kunnes se on saavuttanut semifreddoasteen (eli kohmeessa, ei jäässä). Laita lautaselle pieni nokare moussea ja aseta päälle ensimmäinen kauralastu, sitten kaksi lusikallista moussea ja hieman mustikoita. Tee vielä kaksi kerrosta lisää. Koristele annos rouhitulla tummalla suklaalla, mustikoilla ja hyvällä, juoksevalla hunajalla.

Ooooh, katsokaa meitä pieniä, sympaattisia mustikoita! Olemme aivan ihania ja yltäpäältä valkosuklaassa!