Sniisk. Mietin, heittäydynkö tunteelliseksi, mutta en aio. Nyt puhutaan tiukkaa ja epätieteellisesti todistettua faktaa siitä Yhdestä Oikeasta. Twin flamesta (kannattaa muuten googlettaa ”twin flame”) tai miksikä sitä nyt kukakin haluaa kutsua. Eli siitä ihmisestä, joka suistaa järkesi raiteiltaan kun saat hänet, ja mikäli et saa, myös sydämesi. Olen nimittäin nähnyt tämän tarinan jo monta kertaa, joten haluan tällä kirjoituksella peräänkuuluttaa teidän jokaisen oikeutta elää sen ihmisen kanssa, johon olette oikeasti rakastuneita.
Älkääkä lässyttäkö asuntoveloista tai lapsista – velkaa voidaan ostaa ja myydä eikä lapsistakaan tunnu mukavalta elää vanhempien kanssa, joiden mieli vääristyy onnettomassa liitossa. Ottavat vielä teistä mallia ja tinkivät itsekin omasta onnestaan.
No mutta takaisin iloiseen aiheeseemme! Eli aika paskat lähtökohdat ottaen huomioon, että suurin osa meistä kohtaa Yhden Oikean aina väärään aikaan. Mutta ei koskaan liian myöhään, kuten sitä helposti haluaisi itselleen selittää.
Olen siis seurannut ihmisiä suhteissaan ja muodostanut teorian siitä, että meillä jokaisella on olemassa se Yksi Oikea. Se yksi ihminen, vertaisesi sielu, jonka kohtaat tavalla tai toisella jokaisessa elämässä (varoitin tästä epäkristillisestä sävystä jo edellisessä postauksessa). Joskus vaan käy niin, että olet hätäpäissäsi jo rynnännyt naimisiin ja kuvittelet, että lisää koottavia kalusteita nakuttamalla pidät myös kulissit pystyssä.
Ja vitut pidät. Kämppä näyttää jonkun muun kodilta ja ainoa, joka sitoo sydäntäsi siihen huusholliin, on sairausvakuutussopimus työhuoneesi hyllyssä. Paitsi että ei, koska suvussanne on ollut sydänsairauksia, ei vakuutuksesi kata sydämen häiriöistä aiheutuvia kuluja.
No, sitten kohtaat sen Yhden Oikean. Ja siinä – pidetään nyt hypoteesina että olet nainen, hyvä lukijani – missä sinä olet vaihtanut sisustusta ja hiustenväriä joka 3. kuukausi, on tämä vastapalasi pettänyt vaimoaan vaikkei edes tiedä, miksi niin on toiminut – ikään kuin jotain etsisi mutta ei tiedä, mitä. Odottanut koko ajan huomista, vaikkei tiedä miksi. Hän kärsii raastavista itsesyytöksistä, riittämättömyyden tunteesta ja närästyksestä. No, te siis kohtaatte ja heität sillä sekunnilla hyvästit omalle suhteellesi. Noin niin kuin tunnetasolla.
Sohvan edestakaisin siirtely tai kesäiset raidat eivät voisi enää vähempää kiinnostaa. Haluat vain katsoa, kuunnella, tuntea ja hengittää Yhtä Oikeaa. Mutta yrität piilottaa tunnemyrskysi kaikilta ystäviltäsi ja sisaruksiltasi. Mies tuskin ei edes huomaisi.
Ja mitä sitten, vaikka huomaisi? huomaat ajattelevasi.
Alkaa kamala, joskus vuosikausia kestävä, paini huonon omatunnon ja käsittämättömän onnentunteen välillä ja sinä kiroat katsomossa, miksi ette tavanneet aiemmin. No, siksi, että teidän piti tehdä jotain muuta aiemmin. Kenties saada lapsia, tai oppia jotain perustavaa omasta itsestänne. Kyllä te tapasitte ihan oikeaan aikaan.
Nyt vain pitäisi toimia.
Ei voi olla synti ja paha asia, jos päätät elää sen ihmisen kanssa, jota kaipaat joka päivä, kun hän ei ole vierelläsi. Ei voi olla paha asia, jos lähdet suhteesta, jossa et voi kokea sitä, mitä Yhden Oikean kanssa koet. Miksi maailma antaisi teille niin suuren onnen, jos se ei olisi oikein? Tekisit jo palveluksen kaikille – myös tulevalle ex-miehelle kuin lapsillesikin, jotka kyllä tasan tarkkaan näkevät, että äiti palasi kauppareissulta ilman sydäntään.
Se taisi jättää sen jonnekin.
Ja tätä aihetta ei tule sekoittaa siihen, kuinka helposti ihmiset jättävät suhteen ja hakevat avioeroa. Olen itsekin samaa mieltä, että pitää jaksaa yrittää, jos niin on luvattu. Mutta sen Yhden Oikean kanssa. Se on kuitenkin se ihminen, jonka syliin lopulta päädyt, tavalla tai toisella.
No okei, ehkä minä vähän liikutuin. Sniisk…
No, parsapastaa perkele! Ryhdistäydy, nainen!
PARSAPASTA (4 annosta)
250 g fettuccine-munapastaa (kuivana)
1 iso parsakaali
2 valkosipulinkynttä
100 g salamia tai pekonia
50 voita
2 rkl oliivöljyä
suolaa
rouhittua mustapippuria
yksi kasvisliemikuutio
pinnalle tuoretta basilikaa, mieluisia siemeniä tai pähkinärouhetta ja parmesanlastuja
Pese ja paloittele parsa suupaloiksi (huom. käytä myös varsi kevyesti kuorittuna). Keitä parsat suolatussa vedessä omassa kattilassaan al denteksi, kuin myös pasta kasvisliemessä. Samalla kun parsat ja pasta kiehuvat, hienonna salami / pekoni ja ruskista suurella, korkeareunaisella paistinpannulla. Lisää lopussa mukaan murskatut valkosipulinkynnet. Kaada sitten valutetut pastat ja parsat joukkoon pannulle sekä lisää oliiviöljy, voi ja pippuri. Tarkista suola ja tarjoa basilikan, siementen/pähkinän ja parmesanin kanssa.
Parsassa on paljon foolihappoa, joka on tärkeää sydämen hyvinvoinnille. Rakastetun kanssa pussailua se ei kuitenkaan korvaa.
Ihana Elli!! Hemmetin hyvää tekstiä, pakko lukee koko arkisto heti!
Taas niin ihana kirjoitus! Koko teksti hymyilytti, mutta ääneen piti nauraa (niin että vesi tirskahti silmistä) tuon loppukaneetin kohdalla. Ryhdistäydy, nainen!
Ihana Elli! 
Hallelujaa! Se yksi ja ainoa, ainutkertainen.. vaiko se yksi ja ainoa, sen hetkinen?! Mä uskon, että ihmisellä on kyky ihastua kehen tahansa, hetken ja tilanteen ollessa oikea. Se syveneekö tunne mihinkään vai kuluuko vain pois, onkin sitten eri juttu. Tähän voit nyt hymähdellä Elliseni, että joopa joo, siinä taas yksi, joka puurtaa arjessa, eikä ole sitä yhtä ja oikeaansa vielä tavannut! Ehkäpä tai sitten ei.
Se yksi, joka vie jalat alta, vain olemalla samassa tilassa. Se, jonka läsnäolon tuntee, vaikkei toista näe. Se, joka saa sydämen laukkaamaan tuhatta ja sataa ja laulamaan hoosiannaa?! Se, jonka kanssa järki lentää romukoppaan *silmien pyörittelyä*
Antaako itsensä katkeroitua siitä, että SE ei halua sinua? Ei anna, sitä kerää itsensä maasta, kaivaa syvälle haudatun itsekunnioituksen rippeet ja toteaa, että minä olen minunlainen, itsessäni paras nainen! Ja jatkaa matkaa löytäen reitin varrelta kultaa, joka ei notkauta polvia, mutta valaisee kaikki päivät ja tekee huikaisevan onnelliseksi. Juhlat loppuu aikanaan, mutta arki jatkuu <3
No ei, siis ei näin. ”Se yksi oikea” on uskomus siinä kuin paha silmä, musta kissa tai mikä tahansa muu. Sitaatti: ”Miksi maailma antaisi teille niin suuren onnen, jos se ei olisi oikein?” – ei kestä lähempää tarkastelua. Yhtä hyvin voisin kysyä, miksi olisi huono juttu syödä kermaleivoksia, kun ne ovat niiiiin ihania!
Oman kokemukseni perusteella, jota on kertynyt 47 vuotta, haluan nyt lyödä jarrut tälle intoilulle kerta kaikkiaan ja huomauttaa, että meitä toisin uskovia on sentään melkoinen määrä – en nyt käy spekuloimaan, kummat ovat enemmistönä, se ei ole olennaista. Toiset elävät tunteillaan, ja ikävä kyllä olen nähnyt, miten nämä pilvilinnat romahtavat kerta toisensa jälkeen, kun arki astuu elämään. Se yksi oikea ei ollutkaan oikea! Taaskaan! Kyllä, kyllä olen nähnyt näitä tapauksia ihan liikaa aivan lähiympäristössä. Miten romutetaan koko elämä ja katkaistaan välit sukuun, ystäviin ja jopa omiin lapsiin kun lähdetään tavoittelemaan sitä ihanaa onnellista elämää. Joka sitten poksahtaa kuin kupla parissa kuukaudessa ja hormonihöyryjen haihtuessa onneton havaitsee jääneensä keskelle savuavia raunioita.
Jos joku nyt kieppuu kahden vaiheilla näitä lukiessaan, niin pyydän, ota aikalisä ja tutki omaa sisintäsi. Haluatko todella ottaa riskin ja ymmärrät, mitä on pelissä? Ja että yhtä hyvin voit myös hävitä kaiken, siis todellakin KAIKEN? Ja silti olet sitä mieltä, että se kannattaa, vaikka näin kävisikin? No onnea matkaan sitten, jos näin on. Jos taas yhtään epäröit, niin mieti vielä kerran ja toisenkin. Vedä vähän henkeä, anna ajan kulua ja arvioi tilanne uudelleen vähän myöhemmin. Kiitos, ei minulla muuta.
Ehdottomasti olen samaa mieltä, ettei hormonihöyryissä kannata jokaisen ihastuksen perään lähteä laukkaamaan. Tai ihastuksen ylipäätään. Itse tarkoitin sellaista tilannetta, jossa tunteitaan on ehtinyt tarkastella pitemmällä aikajänteellä. Puhun siis vuosista. En puhu millään muotoa ihastumisesta milloin kehenkin vaan siitä tunteesta, että uhraa koko elämänsä muiden toiveiden mukaan sen sijaan, että jonain päivänä edes yrittäisi tulla onnelliseksi. Päätöksestä pitää olla varma ja syy painava, miksi aviolittonsa jättää. Itsekin tiedän paljon ihmisiä, jotka salamakiimassa hylkäävät perheensä ja yrittävät palata sitten häntä koipien välissä kotiin. En arvosta sellaista käytöstä. Mutta mikäli et halua elää päivääkään ilman jotain ihmistä, on sinulla sinulla oikeus hänen kanssa elää – eikä velvollisuuden tunteesta jäädä onnettomaan kotiin tekemään lisää onnettomia ihmiskohtaloita.
Hyvin kirjoitettu
Entäs jos itse ei olekaan Se sille omalle Oikealleen? Vai voiko niin käydä, pitääkö tuntemusten olla molemminpuolisia että se lasketaan?
Tässä on nyt jo muutama vuosi rimpuiltu, eli mistään hetken ihastuksesta ei ole enää kyse. Toinen osapuolikin tietää tunteeni, mutta ei halua niihin vastata. Mikä nyt eteen, kukaan muu ei vain tunnu miltään Häneen verrattuna…
Voi ei – olen pahoillani puolestasi. Mutta, ota tämä lohdullisena näkemyksenä: en usko, että kyseessä on silloin Se Yksi Oikea, twin flame. Heidän tunteensa toisiaan kohtaan ovat ikiaikaisia ja vuoria siirtävän vahvoja. Ja minä ihan vilpittömästi uskon, että sinullekin on olemassa jossain Se Yksi Oikea, joka rakastaa sinua aivan yhtä paljon takaisin, eikä voi elää sinua ilman. Tai jos kyseessä on Se Yksi Oikea, niin jossain vaiheessa hän kyllä osoittaa todelliset tunteensa, sillä olivatpa ulkoiset asetelmat ja paineet mitä tahansa, ne ovat ihmisten luomia kulisseja, jotka kaatuvat kyllä oikean rakkauden tieltä. Universumi kyllä järjestää twin flamet aina oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan.