Edellisen päivityksen katastrofin enteistä siirrytään vähän iloisempiin aiheisiin. Eli ihan oikeaan rakkauteen. Kyllä. Meikäläisellä sykkii nimittäin sydän taas siihen malliin, että ihohuokosistakin kuplii perhosia, sydämiä ja Juha Metsäperän hittejä. Auttakaa.

Aikuinen ihminen, sellainen, joka hoitaa työnsä, ajaa autoa, saa itsenäisesti käyttää pankkikorttia ja allekirjoittaa sopimuksia, on aika heikoilla siinä vaiheessa, kun se on rakastunut. Ja nyt tarkoitan sitä hulluuteen asti ihanalla tavalla ajavaa rakkautta, jota voit tuntea vain yhtä ihmistä kohtaan. Minulla on siis teoria Yhdestä Oikeasta, mutta sovitaan että palaan siihen seuraavassa päivityksessä. (Varoitan jo kaikkia Raamattua sanantarkkaan tulkitsevia, että se saattaa sisältää lievästi sanottuna epäkristillistä materiaalia. Mutta eipä ole ainoa epäkristillinen tekoni, joten menköön samaan pinkkaan. Syleilen syntejäni.)

Kaikilla on se joku ihminen, jossain, jonka joskus kohtaa. Se ihminen, jonka vuoksi tiedät toimivasi täysin irrationaalisesti, mutta juuri siksi aivan oikein. Se ihminen, jonka eteen olet valmis tekemään asioita, jotka osoittavat suunnatonta röyhkeyttä koko muuta maailmaa kohtaan. Siitä muut myös tunnistavat sinun kohdanneen sen Yhden Oikean.

Itse tiedät sen jo huomattavasti aiemmin. Paljon aiemmin, ennen kuin suostut sitä edes itsellesi myöntämään. Sen jälkeen alkaa rimpuilu, joka omasta pänkkiydestäsi riippuen kestää muutamasta vuodesta kymmeniin. Yksi Oikea on nimittäin aina vertaisesi, joten tuplaatte niin vaikeat kuin helpotkin luonteenpiirteenne.

Tämä rakkaus aiheuttaa suunnatonta kömpelyyttä rakastuneessa yksilössä. Se menettää sanansa ja törmäilee seiniin. Se huomaa munkkirasvan palavan iloisesti kattilassa ja sen sijaan, että heittäisi päälle kannen, se ihailee liekkiä ja näkee siinä sydämensä roihun.

Se sekoittaa kahvia lukulaseilla ja ihmettelee sanomalehden poikkeuksellisen nuhjuista painojälkeä. Se puhuu selvää siansaksaa ihmisille eikä ymmärrä, miksi kaikki vastaavat vain hämmentyneillä hymyillä. Mutta se hymyilee takaisin ja katsoo suoraan sieluun.

Se menee kauppaan ostamaan maitoa, leipää ja puurohiutaleita, mutta saapuu kotiin marmeladin ja rautalangan kanssa. Se alkaa nauraa yksin kesken kokousta ja punastuu omista ajatuksistaan.

Sitten se menee illalla hymyillen nukkumaan ja aamulla herätessään yrittää nukahtaa vielä uudelleen, jotka voisi nähdä lisää rakkausunia.

Eikä se muista, mikä viikonpäivä on, pitikö mennä töihin vai ei.

Ja se syö pääasiassa sosekeittoja, koska kaikki unohtuu liedelle ja kiehuu ylikypsäksi.

Ja se on ihan okei.

PURJO-PERUNASOSEKEITTO (4 annosta)

5 jauhoista perunaa

2 purjoa

50 g voita

1 l kasvislientä

1 dl kuohukermaa

50 g Koskenlaskijaa

suolaa

rouhittua mustapippuria

pinnalle tuoreita yrttejä

Kuori perunat ja paloittele ne 4-6 osaan. Halkaise purjot, huuhdo ja paloittele. Kuullota purjoa voissa suuren kattilan pohjalla, lisää sitten perunat ja kasvisliemi (niin että pinta yltää juuri ja juuri perunoiden ja purjojen päälle). Keitä kypsäksi. Lisää Koskenlaskija ja soseuta. Lisää kerma ja pippuri sekä tarkista suola.

Tarjoa ruisleivän ja voin kera.