Jollain ylemmällä taholla on kiero huumorintaju, kun teki miehestä miehen ja naisesta naisen. Evoluutio (ja naisten shaverit, joiden irtoteriä ei myydä koskaan missään, joten joudut ostamaan joka kerran uuden kalliin kapineen niin, että sitten sinulla kaapissa kuusitoista eriväristä divine-embraze-goddess-kepukkaa, joihin oikeasti sopisi kaikkiin samat terät) on tehnyt ihmeitä ulkoiselle habituksellemme. Myös miehillä on tärisevät ja väriset parranajovehkeet, joita he huoltavat pienen pikkuruisilla lubricant-pulloilla. Sellaisilla, joissa on pipettimäinen annostelija. Josta muistuukin mieleen, kun aikoinaan etenimme siihen pisteeseen, että sain luvan jättää hammasharjani silloisen poikaystävän, nykyisen aviomiehen, peilikaappiin. Intopiukeus vaihtui nopeasti kylmäävään kauhuun, kun tuijottelin silmät pyöreinä pientä pulloa, jossa luki isolla että LUBRICANT. No, kyllähän minä tiedän, mihin liukasteita käytetään, mutta jumalauta, kuinka pieneen paikkaan sitä pistetään jos pullon suutin on halkaisijaltaan noin millimetrin?! Ei saatana, MINUUN ET AINAKAAN! No, myöhemmin minulle selvisi, että sillä rasvattiin hiustenajokonetta.

Takaisin asiaan. Eli evoluutioon. Kun kerran niin hienosti ollaan rystysiä raahaavasta apinasta pystyssä kulkevaksi ihmiseksi kehitytty (tosin viimeisen hitaan jälkeen voimme taksitolpalla todistaa menneisyytemme merkkejä), niin mitä helvettiä meidän tunneälyllemme on tapahtunut? Hä? No ei yhtään mitään – samat virheet tehdään uudelleen ja uudelleen ja yleensä vielä samassa suhteessa. Kun lapsi koskee sormella kynttilän liekkiä, se tuntee kipua ja välttää tekemästä näin enää uudelleen. Mutta kun isä – eli se joka ei lain mukaan ole perheessä se holhouksen alainen – näkee televisiossa vaimoaan puolta nuoremman, St. Tropez’n rannoilla viikon palvelijoiden avustamana ruskettuneen prinsessan, on tämän pakko huikata vuorotyötä tekevälle, kolmea lasta ja piereskelevää miestä hoitavalle vaimolleen, että ”tuossa on kyllä tyylikäs nainen”.

Voi jumalauta. Mies, hei. Lyö itseäsi vaikka paistinpannulla päähän.

Ja kun vaimo kokeilee vaatekaupassa uutta leninkiä, mutta ei ole varma siitä, onko se a) oikeaa kokoa ja b) hänen iälleen sopiva, niin c) miksi et mies jo jumalauta juokse karkuun? Nimittäin kysymykseen ”ei kai tämä ole liian pieni tai rohkea” ei ole oikeaa vastausta. Jos ilmoitat, että vaimon kannattaisi sovittaa koko isompaa, kääntyy se vaimosi lasten kiljunnan vaurioittamilla tärykalvoilla muotoon ”olet lihava”. Ja jos valehtelet, että koko on sopiva, niin saat kuulla olevasi kaiken pahan mielen aiheuttaja ja täysi kusipää siinä vaiheessa, kun sauma repeää vaimosi taiteillessa sukkahousuja jalkaan. Ja jos vihjaat, että jokin vähemmän antava asu pukisi vaimosi ikäistä naista elegantimmin, muistaa hän sillä sekunnilla jokaisen televisiossa kuolaamasi kaksvitosen ja rytkyt, jotka ovat olleet paljon, paljon antavampia.
”Mitä, Teppo, ai mä en saa käyttää tällaisia vaikka muiden päällä saa kuitenkin olla vielä lyhyempiä mekkoja! Sä et anna mun olla seksikäs, SÄ ET ANNA MUN OLLA NAINEN!”

Mutta mies ei opi, vaan se astuu aina samaan ansaan. Uudelleen ja uudelleen.

TOMAATTIKEITTO (4 annosta)

20 tomaattia
1 iso keltasipuli
2 valkosipulin kynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 ruukku tuoretta basilikaa
1 rkl kasvisfondia
ripaus chilijauhetta
rouhittu mustapippuria

pinnalle:

tuoretta basilikaa
8 siivua ilmakuivattua kinkkua
ranskankermaa

Paahda kinkkusiivut uunissa, 225 asteessa, rapeiksi. Nosta talouspaperille odottamaan. Pese ja kuutioi tomaatit, poista kannat. Kuori ja kuutioi kelta- ja valkosipulit. Kuumenna öljy suuressa kattilassa ja lisää sipulit sekä tomaatit. Anna kiehua hetken niin, että neste alkaa irrota kunnolla tomaateista. Lisää puolet basilikan lehdistä sekä mausteet. Anna kiehua hiljalleen kannen alla n. 30 min. Aja keitto sauvasekoittimella tasaiseksi ja lisää loput basilikanlehdet aavistuksen hienonnettuna. Tarjoa rapeiden kinkkusiivujen ja ranskankerman kanssa.