Vuosittainen arkisto: 2011

Joulurauhaa

Joulurauhaa

Teija on säästänyt viikon kesälomastaan joulun alle, jotta ehtii valmistaa kaikki jouluruoat aattona pöytään istuville sukulaisille. Vanhemmat, se vielä elossa oleva mummo, sisarukset lapsineen ja oma pesue odottavat juhlaa innolla. Vihdoin päästään nauttimaan juhlaruokia – niitä itse tehtyjä herkkuja, joita aletaan kehua työkavereille jo kahta kuukautta aiemmin. Niitä herkkuja, joita Teija nyt valmistaa säästäminään kesälomapäivinään samalla, kun askartelee 73 typerää porokorttia ”vain läheisimmille” postitettavaksi. Teija sanoi puolisolleen jo elokuussa, että tänä vuonna ne kortit saavat kyllä riittää. Että ihan jokaiselle sukulaiselle ei tarvitse käydä ostamassa lahjaa. Ja myös 60:n kilometrin päässä asuvat kavereiden vaimot varmasti pärjäisivät ilman jouluähkyn päälle väkisin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa, Elämää, Koti, Ruoka, Yleistä | Jätä kommentti

Myrskyn jälkeen on poutasää

Myrskyn jälkeen on poutasää

Tällä viikolla ei vitsailla, sillä nyt ei naurata. Tänään on ollut kova päivä monille ihmisille. 44 työkaveriani sai lähtöpassit ja muutama siviilielämänkin tarina kohtasi käänteen. Muutoksen tuuli on puhaltanut niin, että kiharani suoristuvat. Mutta haluan ja jaksan uskoa muutoksen välttämättömyyteen. Jos työ- tai ihmissuhde ei ole sinulle oikea tai terve, niin se sortuu korvia huumaavalla rytäkällä jossain vaiheessa, mikäli et itse ole osannut lähteä siitä aiemmin. Uskon kohtaloon. Ja uskon siihen, että epäedulliset, energiaa syövät ja sielua vääristävät suhteet murenevat oikean hyvän edessä. Näin uskon tämänkin päivästen tarinoiden kohdalla. Mitään suurta ja oikeaa ei rakenneta haamujen päälle. Kipeä hetki kestää … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa, Elämää, Henkisyys, Hyvinvointi, Ruoka | 2 kommenttia

Suomalainen turisti kuutamolla

Suomalainen turisti kuutamolla

Pian alkaa yksi suomalaisten lomakausi ja ernot ja irmat lähetetään sinisin siivin pakettimatkakohteeseen. Tarroin koristettuun 1980-luvun matkalaukkuun on sullottu vuonna 1997 Thaimaasta ostetut hellepaidat, Elovena-puuropaketti, maitohappobakteerikapseleita, ummetuslääkettä, toissavuonna härskiintynyt aurinkorasva, mikäli kyseessä on kulturelli pariskunta niin peräti kaksi kotimaista pokkaria – joku Vares ja Laila Hirvisaaren edellisjouluinen – sekä tietenkin I love Ibiza –uikkarit. Matkakohdehan on Playa del Ingles. Siellä saa suomalaista ruokaa ja pärjää vallan hyvin omalla kielellä. Kuitenkaan siitä paikallisten molotuksesta ymmärrä mitään. No ei varmaan. Kun puhuvat aika moni mummo ja vaarikin ihan silkkaa englantia. You know. No, mikäli hotelliksi ei valita nerokkaasti jotain all inclusive –helvettiä, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa, Elämää, Matkalla, Ruoka, Yleistä | 3 kommenttia

Tyyliä, turhamaisuutta vai tyhmyyttä?

Tyyliä, turhamaisuutta vai tyhmyyttä?

Olen tyttö, joten tiedän, kuinka tärkeää on saada laittautua kauniiksi ja tuoksua hyvälle. Rakastan korkokenkiä, joita ilman kauppojen ylähyllyille pinotut tuotteet jäisi minulta ostamatta. Ylimmältä hyllyltä en ole koskaan edes tarvinnut mitään. Olen oppinut pärjäämään ilman. Tykkään käyttää hameita ja tiukkoja farkkuja koska niiden kanssa sopii korkeakorkoiset nahkasaappaat joita omistan, ööö, no, tosi monta paria. Osaa niistä en tosin voi käyttää, sillä baletti ja muu oheistoiminta ovat saaneet pohkeeni ihan naurettavan kokoisiksi. Very sexy. Mur. Ei mene vetoketjut kiinni. Näin ollen kylmät jalkineet myös näyttäisivät tyhmiltä, jolloin jopa turhamainenkin nainen havahtuu tosiasiaan, ettei saappaita voi käyttää. Jalkineet tulee vaihtaa ja … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa, Elämää, Ruoka, Yleistä | Jätä kommentti

Avioliittosopimuksen puuttuva momentti

Avioliittosopimuksen puuttuva momentti

Olen pohtinut, voisiko allekirjoitettavaan aviolupaukseen lisätä loppuun momentin, joka koskee puolisoiden velvollisuuksia toisiaan kohtaan mikäli he olosuhteiden pakosta päätyvät jonain päivänä eroon. Olen huolissani ihmisten erokäyttäytymisestä, tai pitäisikö sanoa, erokäyttäytymättömyydestä. Olen nimittäin samaa mieltä eräiden asiantuntijoiden kanssa siinä, että avioliitto on kahden ihmisen yhteinen yritys, ja sellaisena sitä pitäisi hoitaa, oli kyseessä sitten onnekkaasti oma twin flamesi (ks. päivitys ”Se Yksi Oikea”) tai se ihminen, joka jonain päivänä twin flamen tieltä kenties väistyy. Jokaista yritystä pitää pyrkiä pyörittämään kunnioituksella niin, että sille annetaan tarpeellinen aika kaikissa niissä kulmakivissä, joiden varaan liitto rakennetaan. Valut tulee tehdä huolella ja kaikkea, mitä niiden … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Elämää, Rakkaus, Ruoka | Jätä kommentti

Tyhmä, varomaton mies

Tyhmä, varomaton mies

Salasuhteet. Niitä on aina ollut ja tulee olemaan. Mutta miehet eivät opi koskaan. Nuolevat ensin jäistä mattotelinettä ja kusevat sitten sähköaitaan, kun eivät muuallekaan pääse. Ei olemassa naisia, jotka haluavat ”vain seksiä”. Ei vaan jumalauta ole. Ja jos ne niin väittävät, on kyseessä vain tapa houkutella mies ansaan. Ja sen jälkeen, kun mies on kiimassa lyönyt munansa ensin ketunrautaan, se heitetään vielä tervattuna suohon huutamaan kolmatta naista pelastamaan. Mies kykenee seksisuhteeseen ja yhden illan juttuihin, sillä miehelle seksi on seksiä. Miestä ei kiinnosta naisen horoskooppi, työpaikka tai onneton parisuhde. Miestä kiinnostaa tissit, perse ja toosa. Se, että naisen naama ei … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa, Elämää, Rakkaus, Ruoka | 14 kommenttia

Ostaa, pakko ostaa!

Ostaa, pakko ostaa!

En pidä ahneudesta. Syljen sen päälle. Tai siis mielikuvissani syljen, sillä oikeassa elämässä en osaa. Siis sylkeä. Aina kun yritän matkia rekkamiehiä, romuttuu roolini hyvin kulkeneen monologin jälkeen siihen räkäisyyn, joka alkaa aivastuksenomaisena äänenä ja päätyy valuvaksi syljeksi leualleni. Tämän varmasti halusitte tietää ja sen monologinkin jätän tavaamatta, sillä äitini leski, arvostettu ja nyt eläkepäiviään viettävä toimittajaherra, ilmoitti minulle isällisen kehottavaan sävyyn että ”Annan nyt sinulle palautetta. Kiroilet tekstissäsi liikaa. Jätä turhat voimasanat pois ja lue tekstisi muutaman tunnin kuluttua uudelleen, kun tunteet ovat hieman laantuneet. Opettele käyttämään kirosanoja harkitusti, niin niihin palaa voima.” Hyvä ohje ja maailman pitkäpinnaisimmalle ja … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Elämää, Ruoka, Yleistä | 3 kommenttia

Vaihdevuosiraivottaret

Vaihdevuosiraivottaret

Vaihdevuodet aiheuttavat naisissa oireita. Jotkut selviävät kuumilla aalloilla ja muutamilla itkuilla, mutta joistain tulee perkeleen morsiamia. Ilkeitä, töykeitä kusipäitä joiden moottori polttaa nuorempien naisten elämänmyönteisyyttä. Hankalat murrosikäiset eivät ole mitään verrattuna näihin lyhyemmän ikätukan leikanneihin raivottariin, jotka purkavat ylimielisesti pahaa oloaan pääasiassa nuorempiin naisiin. Suunnatonta vihaa ja halveksuntaa ei edes yritellä peitellä. Itse tienasin lukiokirjarahani työskentelemällä viitenä päivänä viikossa pesulassa. Pesin. Mankeloin. Prässäsin tuntitolkulla 35-asteisessa huoneessa. Silitin hartiani lukkoon ja sitten menin palvelutiskille ottamaan vaihdevuosiraivottarilta turpaani. Eräs rouva nimitteli minua kerran ihan suoraan pikku hutsuksi, kun tapasimme ensimmäisen kerran. Mutta koska kyse oli kuitenkin työnantajani maineesta, nielin kiukkuni ja toivotin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Elämää, Ruoka, Yleistä | 5 kommenttia

Se Yksi Oikea

Se Yksi Oikea

Sniisk. Mietin, heittäydynkö tunteelliseksi, mutta en aio. Nyt puhutaan tiukkaa ja epätieteellisesti todistettua faktaa siitä Yhdestä Oikeasta. Twin flamesta (kannattaa muuten googlettaa ”twin flame”) tai miksikä sitä nyt kukakin haluaa kutsua. Eli siitä ihmisestä, joka suistaa järkesi raiteiltaan kun saat hänet, ja mikäli et saa, myös sydämesi. Olen nimittäin nähnyt tämän tarinan jo monta kertaa, joten haluan tällä kirjoituksella peräänkuuluttaa teidän jokaisen oikeutta elää sen ihmisen kanssa, johon olette oikeasti rakastuneita. Älkääkä lässyttäkö asuntoveloista tai lapsista – velkaa voidaan ostaa ja myydä eikä lapsistakaan tunnu mukavalta elää vanhempien kanssa, joiden mieli vääristyy onnettomassa liitossa. Ottavat vielä teistä mallia ja tinkivät … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa, Elämää, Henkisyys, Rakkaus, Ruoka, Yleistä | 8 kommenttia

Rakkaudesta se hullukin, hevonen, eiku…

Rakkaudesta se hullukin, hevonen, eiku…

Edellisen päivityksen katastrofin enteistä siirrytään vähän iloisempiin aiheisiin. Eli ihan oikeaan rakkauteen. Kyllä. Meikäläisellä sykkii nimittäin sydän taas siihen malliin, että ihohuokosistakin kuplii perhosia, sydämiä ja Juha Metsäperän hittejä. Auttakaa. Aikuinen ihminen, sellainen, joka hoitaa työnsä, ajaa autoa, saa itsenäisesti käyttää pankkikorttia ja allekirjoittaa sopimuksia, on aika heikoilla siinä vaiheessa, kun se on rakastunut. Ja nyt tarkoitan sitä hulluuteen asti ihanalla tavalla ajavaa rakkautta, jota voit tuntea vain yhtä ihmistä kohtaan. Minulla on siis teoria Yhdestä Oikeasta, mutta sovitaan että palaan siihen seuraavassa päivityksessä. (Varoitan jo kaikkia Raamattua sanantarkkaan tulkitsevia, että se saattaa sisältää lievästi sanottuna epäkristillistä materiaalia. Mutta eipä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Elämää, Rakkaus, Ruoka, Yleistä | 1 kommentti