Mieheni on nuuka. Ei siis säästäväinen, vaan hulluutta lähentelevän nuuka. Vuosia sitten kun toimin vessassa kuului oven toiselta puolelta huuto, että ”yksi pala vessapaperia kerrallaan!”. Oli tarkoitettu vitsiksi, mutta suhde oli tuolloin vielä tuore, joten aloin jatkossa nostaa sormella paperitelineen niin, ettei se kolise seinää vasten. Teen niin edelleen, trauma oli syvä ja pysyvä. Viikko sitten kun jäin suihkun jälkeen hillumaan vähän turhan kauan kylpyhuoneeseen, pölähti mies oven suuhun kysymään, että ”mitä helvettiä, lämpöaikaako täällä vietetään?!”
Kodinhoitohuoneessa ja kylppärissä kun on ainoa lämmin paikka, sillä mies lyö muiden huoneiden lämmityksen päälle vasta kun pakkanen on noin 25 pykälää helvetin jäätymisen alle. Onneksi on varaava takka. Minut voi löytää sen edustalta makuupussiin kääriytyneenä, villasukissa ja lämpökalsareissa, kangaskypärä päässä.

No, en itsekään ole kovin tuhlailevaa sorttia, varsinkaan keittiössä. En kestä ajatusta että ruokaa menisi hukkaan. Olen (omasta mielestäni) mestari säveltämään jämistä jotain uutta – ja yleensä onnistunutta. Myöskin raaka-aineissa pyrin käyttämään mahdollisimman lähellä, mielellään omalla pihalla tai metsässä, tuotettua. Sadonkorjuun lähestyessä meillä porisee mehut ja hillot (jotka muuten joka vuosi maistuvat erilaisilta, sillä teen ruoat aina fiiliksellä), appiukko täyttää pakkasemme eläimillä ja takapihalta kerään omenat, luumut, raparperit ja kriikunat. Ja jos omia hedelmiä ei tule, lähtee appiukolle jällen uusi tilaus.

No niin, takaisin asiaan, johon ei itse asiassa ole edes kertaakaan päästy. Eli siihen, kuinka nuuka mieheni kävi itsenäisesti kaupassa. Olin joskus kuullut käyttävän termiä ”talouskyljys”. Ei mitään hajua, mistä oli kyse. Ajattelin, että varmaan ihan tavallista kyljystä tarkoitti. Olin väärässä. Mies läiski kauppakassista tiskiin sen näköisen road killit, että minulla meni hetki ensin käsittää, että kyseessä tosiaan on jokin eläin. Jänteiden ja kalvojen verkosto muodosti oikeastaan ihan kauniin, lähes pitsimäisen, struktuurin. Mutta pieni lapsi sisälläni pelkäsi.

- Mitä helvettiä näistä pitäisi tehdä, mietin.
- Joku kiinalainen koirankeittäjä varmaan tietäisi.

Kunnes muistin jotain Espanjassa opittua: jopa kengänpohjista saa mureita, kun niitä hauduttaa tarpeeksi kauan. Minä vain naamioisin sen ”sadonkorjuun padaksi”, heittäisin vähän alkoholia ja yrttiä perään ja tarjoilisin sen näköisenä, että tietäisin mitä tein. Mukaan vaan kauden juureksia ja kunnon valurautapataan muhimaan. Ei sieltä mikään kovin paha hokkus-pokkus voi tulla. Jälkkäriksi omista raparpereista pyöräytettyä piirasta runsaalla vaniljajäätelöllä (toisen sadon rapikset kun eivät ole enää kovin makeita). Ja jos esitys ei mene läpi, vilautan vähän paljasta pintaa. Mies pakenee viimeistään siinä vaiheessa.

SYKSYINEN KYLJYSPATA (4 annosta)

4 kyljystä tai talouskyljystä
6 isoa tai 10 pientä perunaa
6 porkkanaa
1 pieni lanttu
1 purjo
1 keltasipuli
8 kokonaista valkosipulinkynttä
6 dl lihalientä (mielellään fondista)
4 dl tummaa olutta
100 g salamia tai chorizoa
2 rkl voita
2 rkl rypsiöljyä
2 oksaa timjamia
6 kokonaista mustapippuria
0,5 dl tuoretta persiljaa

Nosta lihat huoneenlämpöön. Kuori ja lohko perunat, lanttu ja porkkanat, pese purjo ja leikkaa siitä sekä sipulista krouvit palat. Kuori valkosipulinkynnet. Kuumenna padassa öljy ja voi niin, että se saa hieman väriä. Käytä kyljykset rasvassa nopeasti molemmin puolin niin, että ne saavat värin pintaan. Lisää mukaan vihannekset, salami/chorizo pilkottuna, lihaliemi, olut, pippurit ja kokonaiset timjamin oksat (nosta kyljykset rehujen päälle). Laske lieden lämpö aivan pienelle ja anna hautua 2 h , välillä sekoittaen. Koristele annokset tuoreella silputulla persiljalla ja tarjoile tuoreen vaalean leivän kanssa.

Hokkus-pokkus-pata oli hyvää ja mysteerieläin mureaa.

RAPARPERIPIIRAKKA

Pohja

125 g leivontamargariinia
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl kylmää vettä

Pinnalle

6 isoa tai 10 pientä raparperin vartta
1 dl sokeria
4 tl kanelia
1 rkl perunajauhoja

Nypi huoneenlämpöinen margariini ja jauhot muruseokseksi, lisää kylmä vesi nopeasti sekoittaen. Laita taikina jääkaappiin 30 min ajaksi. Kauli taikinasta pyöreä, noin 3 mm paksu levy, ja vuoraa sillä voideltu 25 cm halk. piirasvuoka. Ripottele pinnalle ensin perunajauhot, sitten pilkotut raparperin varret, kaneli ja sokeri. Paista 225 asteessa 30 min. Tarjoa hieman jäähtyneenä vaniljajäätelön kera.

Mikäli piirakka on pyöräytetty toisen sadon rapiksista, älä pihtaa vaniljajäätelöä.