Munakoisolasagne – saattaa aiheuttaa avioliittoja!

Kutsuin nykyisen vaimoni neljänsillä treffeillä luokseni syömään. Olin kokannut munakoisolasagnea jo pari kertaa aiemmin, joten homma oli kasassa. En edes ajatellut, että kyseinen ruoka on kasvisruokaa, mutta extrapisteethän siitä ropisi huomaamatta. Ja mikä jottei, ruoka on kevyttä, täynnä makua olevaa comfort foodia (ei kuitenkaan laihiskamaa). Haudutettu herkku, joka maistuu silti freshiltä ja jota jaksaisi ahmia vielä kerran lisää. Mutta muista -- kannattaa tarjota vain tositarkoituksella…

Munakoisolasagne
tomaattikastiketta, kts. alla
2 isoa munakoisoa (á 500 g)
2 palloa mozzarellaa
1 puntti basilikaa
2 dl täysmaitoa
lasagnelevyjä
parmesaania
suolaa

Tomaattikastike:
2 sipulia silputtuna
2-3 valkosipulinkynttä silputtuna
loraus oliiviöljyä
2 tlk tomaattimurskaa
2 tl oreganoa tai basilikaa
ripaus sokeria tai hunajaa
suolaa
pippuria

Itketä munakoisot eli leikkaa ne puolen sentin viipaleiksi ja sirottele niiden päälle suolaa ja anna niiden levätä ainakin 30 min. Valmista sillä välin tomaattikastike. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Kuivaa suola ja pinnalle kertynyt neste talouspaperilla ja asettele viipaleet pellille leivinpaperin päälle. Laita pelti uuniin noin 20 minuutiksi tai kunnes munakoisot ovat saaneet hieman väriä.

Ota esiin uunivuoka ja levitä pohjalle ohut kerros tomaattikastiketta. Pane kerroksittain munakoisoviipaleita ja ohueksi viipaloituja mozzissiivuja, karkeaksi suikaloitua basilikaa, tomaattisoosia ja lasagnelevyjä. Ylimmän kerroksen täytyy olla tomaattikastiketta. Kaada sitten varovasti maito vuokaan reunoja pitkin, ei tomaattisoosin päälle. Ripottele lopuksi päälle parmesaania. Paista lassea 200-asteisessa uunissa noin 40 min.

Tomaattikastike: Freesaa ensin sipuleita ja valkosipuleita öljyssä. Kaada sekaan tomaattimurska. Mausta oreganolla tai basilikalla, hunajalla/sokerilla, suolalla ja pippurilla. Anna kiehahtaa ja keitä kastiketta 20 min. Sekoita silloin tällöin.

Huom! Lasagnen jokaisen osan täytyy maistua yksistäänkin jo hyvältä ja maukkaalta eli tarkista maku ja etenkin oikea suolaisuus (ts. ei pihdata sen kanssa).

Aihe(et): Yleinen Avainsanat: , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

5 vastausta kohteessa Munakoisolasagne – saattaa aiheuttaa avioliittoja!

  1. G. Astronomi sanoo:

    Käytätkö lasagnelevyjä suoraan paketista? Luin jostain, että itse keitetyillä levyillä tulisi parempaa. Yritin kerran tehdä levyt kokonaan itse, mutta niistä tuli lasagnessa aivan liian pehmeitä, joskin mukavan ohuita. Jotain meni siis vikaan. Täytyy yrittää joskus uudestaan. Onko kokemusta kuivatuista levyistä, jotka keitetään ennen lasagnen kokoamista? Sellaisten käyttö voisi olla helpompaa, mutta ovatkohan ne hyviä?

  2. Jani sanoo:

    Yleensä käytän valmiita levyjä. Meidän pastakone on epäkunnossa enkä ole vielä yrittänyt korjata sitä tai hankkia uutta. Tuorelevyjä voisi toki kauliakin. Monissa lasagneohjeissa valmislevyt ensin keitetään, mutta itse en hahmota, että miksi ihmeessä. Tuorelevyt ovat parempia, mutta pastataikinan vääntö ei suju vielä rutiinilla, joten se jää toistaiseksi yleensä tekemättä. Ei se niin vaikeaa oikeasti ole, joten saan syyttää vain laiskuuttani.

  3. Raija sanoo:

    Yllättävän vaivatonta ja todella hyvää.

  4. Päivitysilmoitus: Munakoiso-kesäkurpitsalasagne ja paprikapesto - Sivumaku - MTV3.fi - Makuja - Blogit - Sivumaku

  5. Päivitysilmoitus: Munakoisolasagne | Divaani Blogit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>